25.5.2009 Eeva Kemppi
Bakkantit 3, etualalla Ville Ahonen
Und er libet –ryhmän Bakkantit 3 esitys Kiasma-teatterissa 22.-30.4.2009.
Und er libet on nuorten monialaisten taiteentekijöiden perustama esitystaiteen ryhmä, joka liikkuu sujuvasti eri taiteenlajien sekä tyylilajien välillä. Vuodesta 2006 saakka toiminut ryhmä tuntuu olevan kotonaan niin teatterin, nykytanssin, kokeilevan musiikin kuin bilettämisenkin maailmoissa.
Kolmen toteutuneen esityksen myötä ryhmälle on muodostunut uniikki estetiikkansa, joka nojaa esiintyjien vahvasti fyysiseen ilmaisuun, viileän pelkistettyyn visuaaliseen ilmeeseen sekä omaleimaiseen ja hallitsevaan musiikki- ja äänimaailmaan.
Huhtikuussa Kiasma-teatterissa nähtiin ryhmän esitys Bakkantit 3. Se on Euripideen tragediaan Bakkantit perustuvan sarjan viimeinen eli kolmas osa. Sarjan ensimmäinen osa syntyi ryhmän työskennellessä kesällä 2007 Ranskan maaseudulla ja sitä esitettiin sekä Ranskassa että Suomessa. Toinen osa nähtiin viime keväänä keskellä Helsinkiä, Rautatietorille pystytetyssä tragediateltassa. Esitys käsitteli mm. ruumiin traagisuutta, yhteisöllisyyttä ja sen puutetta.
Anna-Mari Karvosen ohjaama Bakkantit 3 on prosessin tulos. Alkuperäisestä näytelmästä on kuljettu kauas, mutta Euripides vaikuttaa taustalla ja inspiroi esityksen tekijöitä, kuten ryhmä asian itse määrittelee. Viimeinen osa kierrättää ja työstää toisen esityksen kohtauksia ja luo niistä valoisampia vastakuvia. Bakkantit 3 vie sarjan teemoja pidemmälle tuo samalla ne lähemmäksi yleisöä.
Ryhmä on luvannut kevään kunniaksi tehdä valoisamman esityksen. Kirkkaamman, hauskemman ja lähestyttävämmän kyllä, mutta valoisamman? Esityksen koomiset sävyt eivät tee siitä välttämättä valoisaa. Bakkantit 3 näyttää runsaasti yksinäisyyttä, kohtaamattomuutta, toivottomuutta, kyynisyyttä, mutta myös toivoa, valoa ja kohtaamisen mahdollisuuden. Jäljelle jää kysymys: pitääkö teeskennellä, jotta olisi toivoa?
Euripidesta (n. 480–406 eaa.) pidetään Sofokleen ja Aiskhyloksen ohella yhtenä merkittävimpänä antiikin Kreikan draamakirjailijana. Viimeisimpänä näistä kolmesta suuresta tragedian mestarista hän uudisti kreikkalaista tragediaa tuomalla mukaan voimakkaita naishahmoja ja kiinnitti huomion yksilön toimintaan ja henkilökohtaiseen pohdintaan.
Aikalaisissaan Euripideen tragediat herättivät ihastuksen lisäksi hämmennystä ja pahennusta. Hän kuvasi edeltäjiään rohkeammin erotiikkaa ja intohimon raatelevaa voimaa. Euripides toi traagisen rinnalle koomisen ja yhdisti sujuvasti farssin traagisiin kohtaloihin. Sankarit laskettiin jalustoilta ja heidät paljastettiin alastomina, haavoittuvina.
Euripideelle uskollisena myös Bakkantit 3 liikkuu rajapinnoilla. Esitys uskaltaa olla samaan aikaan korkea ja matala, populaari ja elitistinen, helppo ja vaikea, banaali ja ylevä, kuoleman vakava ja naurettavan keveä. Esitys herättää vastapareja, joita se sulattaa toisiinsa ja käsittelee sujuvasti rinnakkain.
Euripideen Bakkantit kertoo Dionysos-jumalan (roomalaiset käyttivät jumalasta nimeä Bacchus) naispuolisista hurmioituneista palvojista bakkanteista. Dionysos on traagisen taiteen, päihtyneen hurmion ja hedelmällisyyden jumala. Legendan mukaan Dionysoksen palvontajuhlissa, bakkanaaleissa, alastomat ja hurmioituneet bakkantit tanssivat, karjuivat ja raatelivat eläimiä kuoliaaksi.
Aivan näin hurjaksi ei meno ylly Und er libetin esityksessä vaikka loputtomasta juhlimisesta se kertookin. Ruumis ja ruumiillisuus ovat esityksessä voimakkaasti läsnä. Lavalla nähdään täydellisiä, kauniita, terveitä ja sitä kautta itsetietoisia ruumiita. Heti alussa esiintyjät tanssivat mustissa trikoissa, teknon tahdissa itsensä tainnoksiin ja juhliminen voi alkaa, tai jatkua ja jatkua.
Ilmaisu on fyysistä ja lähenee monin paikoin nykytanssia. Esitys on läpikoreografioitu, ilmaisu on hiottua ja tarkkaa ja esiintyjät ovat voimakkaasti läsnä. Tekijä- ja esiintyjäjoukon teatteritausta näkyy kuitenkin esityksen muodossa. Teatterilliset elementit ovat vahvasti mukana ja esiintyjien lavaolemisessa korostuu teatterillinen ilmaisu.
Bakkantit 3 on riisuttu lähes kokonaan tekstistä. Sarjan ensimmäisessä osassa oli vielä alkuperäisen näytelmän tekstiä, mutta nyt Euripidesta ei ole enää riviäkään jäljellä.
Nainen lukee onnen keksien tyhjän aforistisia tekstejä ja hautajaisissa kissa ja merimies lukevat adressien banaaleina kaikuvia muistokirjoituksia. Näinkö lähelle kielellisesti pääsemme menetyksen kokemusta? Bakkantit 3 haluaakin näyttää sen mitä sanoilla ei voi tavoittaa, mutta minkä voi kokea ruumiillaan.
Bakkantit 3, vas. Anna Mustonen, Ville Ahonen ja Laura Vesterinen. Esitys kertoo juhlista ja juhlimisesta sekä lopuista ja loppumisesta. Loppumisen kautta esiin nousee luopuminen. Bileissä halutaan roikkua loppuun saakka, vielä silloinkin kun jatkojen jatkot ovat jo ohi ja mitään hauskaa ei enää ole tiedossa. Voimakkaana välittyy tunnistettava hetki ja jaettu kokemus, kun ei osaa luopua ja luovuttaa, jos vaikka jotain vielä tapahtuu?
Mistä pelkäämme luopua? Nuoruudesta, keveydestä, unohduksesta, päättymättömistä bakkanaaleista. Juhlia seuraa herääminen krapulaiseen aamuun ja siihen kuuluvaan yksinäiseen, mutta samalla yhteiseen tyhjyyteen.
Loppumisen takana on kuolema. Lavalla kuollaan monta kertaa ja jatkuvasti. Ovatko ikuiset juhlat taivas vai helvetti?
Kuten koko esitys, niin myös Heidi Lindhin ja Masi Tiitan musiikki yhdistelee tyylilajeja ja lainaa paljon populaarikulttuurista. Musiikissa ovat vastakohtaisuudet esillä, cembalo kohtaa teknon. Ville Ahonen laulaa korkealta ja kauniisti, lähellä sentimentaalisuutta ja äärimmäisiä tunteita. Esityksen musiikki ei pelkää liioitella tunnelmia, kliseisyyteen saakka.
Kiasman katsomoon on kertynyt hurja määrä teatterin ja muiden taiteenalojen tekijöitä ja tuntijoita. Und er libet ryhmä on saavuttanut kolmen esityksen sarjallaan aikamoisen maineen esitystaiteen ja nykyteatterin piirissä, eikä turhaan.
Und er libetistä on katu-uskottavaa digata. Esitykset ovat raikkaita ja ikään kuin vahingossa trendikkäitä ja sitä kautta itsetietoisia. Esitykset ovat taiteellisia ja haasteellisia, mutta samalla helposti lähestyttäviä. Bakkantit 3 on kommunikoivampi kuin ryhmän aiemmat esitykset, mutta se pakenee kokonaistulkintaa ja kääntää itsensä aina uuteen kulmaan.
Eeva Kemppi on kriitikko ja teatterin sekatyöläinen
Työryhmä
Ohjaus: Anna-Mari Karvonen, Esiintyjät: Ville Ahonen, Marianna Henriksson, Saku Koistinen, Anna Mustonen, Miikka Tuominen, Saara Töyrylä, Laura Vesterinen, Valosuunnittelu: Hanna Käyhkö, Maskeeraus: Laura Käyhkö, Äänisuunnittelu: Heidi Lind ja Masi Tiitta.
Linkki: