Paljastettu ihminen – Marko Karpow Kluuvin galleriassa

Marko Karpow: Uudelleen syntymisestä

Johan Vestin

Uudelleen syntymisestä

Marko Karpow

31.7. – 18.8.2013

Kluuvin galleria, Unioninkatu 28 b, Helsinki

Marko Karpowin näyttely Uudelleen syntymisestä oli hämmentävä kokemus. Työt olivat ripustettuina isossa salissa vieriviereen tiheänä nauhana. Mitään numerointia, teosluetteloa, tai lehdistötiedotetta ei ollut esillä. Maalauskankaat olivat kiilakehyksiinsä niin huolimattomasti pingotettuja, että monen maalauksen kulmissa näkyi poimuja. Itse maalaukset näyttivät olevan hyvin eri tasoisia. Moni ei varmaan pitäisi edes maalauksina osaa näistä kömpelösti piirretyistä ja väritetyistä kuvista, joissa tausta on jätetty käsittelemättä gessopohjustusta lukuun ottamatta. Joitakin poikkeuksiakin oli, kuten maalaus, joka näytti esittävän polttoitsemurhaajaa. Siinä oli kerroksellisuutta ja suunnitelmallinen maalaustekniikka. Vaikutti siltä, että myös taiteilijalle tällä maalauksella on erityinen asema, sillä se oli päätynyt kuvitukseksi kutsukorttiin.

Yhteistä tälle kuvakavalkadille oli se, että läpi linjan niissä kuvattiin henkistä pahoinvointia, mutta aihe oli esitetty pinnallisesti, jopa banaalisti. Kuvissa esiintyi mies- tai naishahmo joka oli joko häkissä, sidottu, hajoamassa tai pyyhkiytymässä pois. Tällainen iskevän yksinkertainen kuvaustapa on mainoksista tuttua ja siinä yhteydessä toimivaa, mutta eikö taiteen pitäisi johtaa syvällisempään ja vaihtoehtoiseen ajatteluun?

Marko Karpow: Uudelleen syntymisestä

Menin toiseen näyttelytilaan odottaen että sama kuvasto jatkuisi siellä – mutta yllätyin. Toisessa huoneessa olikin yksi ainoa maalaus. Se esitti miestä (taiteilijaa?) arkisessa ympäristössä ja tilanteessa, jossa hän oli tulossa suihkusta. Tämä oli näyttelyn avaintyö, joka sitoi maalaukset yhteen kokonaisuudeksi. Maalaus esitti sen mikä näkyy ulospäin, ja toisessa huoneessa oli esitys taiteilijan sisäisestä maailmasta. Minua hiukan hävetti, kun vasta tässä vaiheessa ymmärsin ettei tässä ollut kyse mistään taulunäyttelystä, vaan yhdestä teoksesta – installaatiosta, jonka nimi on Uudelleen syntymisestä. Näin ollen oli täysin selvää, ettei tauluja oltu numeroitu eikä teosluetteloa löytynyt. Entäs puuttuva ansioluettelo ja lehdistötiedote? Ja miten minun olisi suhtauduttava töiden sattumanvaraisuuteen ja viimeistelemättömyyteen? Minun oli pohdittava näitä asioita ja sulateltava näkemääni ennen kuin olin valmis myöntämään, että Karpowin näyttely itse asiassa sisälsi sen, mikä minun käsitykseni mukaan tekee taiteesta merkittävää.

Tämän näyttelyn tekijällä on omakohtainen kokemus siitä kärsimyksestä, jonka masennus ja ahdistus tuottaa. Hän on pyrkinyt rakentamaan installaation, jossa kävijä voi astua sisään tähän tunteiden myrskynsilmään. Karpow on tehnyt sen rehellisesti ja vilpittömästi. Hän käyttää suoraa ilmaisua tarjoten meille koko tunnepaletin. Hän ei ota etäisyyttä aiheeseen älyn tai ironian avulla. Masentuneen ja ahdistuneen omakuva ja esille nousevat tuntemukset eivät ole hienostuneita, eivätkä pysyttele hyvän maun rajoissa. Tämä johtaa vääjäämättä siihen, että osa kuvista vaikuttaa naiiveilta. Ne ovat henkisen pahoinvoinnin arkkityyppejä, jotka kuuluvat masentuneen sisäiseen kokemusmaailmaan ja välttämättömiä jos haluaa kuvata masennusta rehellisesti.

Marko Karpow: Uudelleen syntymisestä

Selitysten puuttuminen, yksinkertainen maalaustekniikka ja viimeistelemättömyys voidaan tulkita kahdella tavalla. Se voi johtua itse masennuksesta, jonka ominaisuuksiin kuuluu mykkyyttä lähentelevä puhumisen vaikeus. Myös kuvan tekeminen voi silloin olla niin uuvuttavaa, että se on tehtävä mahdollisimman helpoksi, jotta se olisi ylipäätänsä mahdollista. Toinen tulkita on, että Karpow on tehnyt tietoisen valinnan olla selittelemättä, esittämättä kaunisteltuja lauseita itsestään. Hän kääntää täten ehkä selkänsä kaupalliselle taidekentälle, eikä hän halua tuotteistaa taidettaan. Viimeistelemättömyys inhimillistää näitä teoksia. Karpowhan pyrkii kuvaamaan ihmisen haurautta, joten olisi ollut epäjohdonmukaista pyrkiä virheettömään jälkeen, johon vain koneet pystyvät.

Karpowin näyttely ei ollut hienostunut ja tyylipuhdas, mutta se oli totta. Se oli esimerkki siitä miten taide voi omilla keinoillaan lisätä ymmärrystä todellisuudesta nojautumatta tilastolliseen faktatietoihin ja matkimatta tiedettä.

Kirjoittaja on kuvataiteilija ja taidekriitikko.