Riikka Notkola 22.11.2011
Vietin lukuvuoden 2010-2011 Fulbright-stipendin turvin San Franciscon modernin taiteen museossa SFMOMAssa tutkimassa museopedagogiaa ja monikulttuurista taidekasvatusta. Monikulttuurisen taidekasvatuksen olen määritellyt tässä yhteydessä väljästi tarkoittamaan (taide)maailman erilaisien todellisuuksien tarjoamista moninaisille yleisöille. San Franciscon modernin taiteen museo oli perustamisvuonnaan 1935 ensimmäinen modernia taidetta esittänyt museo Yhdysvaltojen länsirannikolla. SFMOMA sijaitsee San Franciscon keskustassa vastapäätä Yerba Buena Gardens -korttelia, jonka kaupunki rakensi vuonna 1993 kohottaakseen aiemmin huonomaineisen kaupunginosan ilmettä kulttuurin avulla. SFMOMA muutti nykyiselle paikalleen arkkitehti Mario Bottan suunnittelemaan ikoniseen rakennukseen vuonna 1995.
SFMOMAn lisäksi olen palannut yhä uudelleen näyttelyvieraan roolissa läheisen Oaklandin kaupungin museoon, Oakland Museum of California, OMCAan. OMCA kertoo moniäänisiä tarinoita Kaliforniasta tieteenalat ylittävän näyttelysuunnittelun keinoin, joka mahdollistaa mm. taiteen, luonnontieteen ja historian kokoelmien vuoropuhelun näyttelytiloissa. Merkittäviä kansainvälisiä näyttelyitä esittävän SFMOMA:n rinnalla OMCA on paikallinen toimija, joka on perustamisvuodestaan 1969 lähtien korostanut yhteisöllistä rooliaan museona, joka on olemassa kävijöitään varten ”museum for the people”. Toisin kuin San Franciscon keskustan kulttuurikorttelissa sijaitseva SFMOMA, OMCA sijaitsee tavallisella asuinalueella Oaklandissa, joka on väestörakenteeltaan yksi Kalifornian alueen etnisesti monimuotoisimmista kaupungeista.
SFMOMA ja OMCA ovat museoina erilaisia, mutta molempia toimijoita yhdistää intohimoinen ja ennakkoluuloton suhtautuminen museopedagogiikan mahdollisuuksiin. Näiden kahden museon pedagogisten toimintamallien havainnoiminen on tarjonnut minulle inspiroivan lähtökohdan pohtia museopedagogiikan merkityksellisyyttä laajemminkin.
Lapsivieraat tulevaisuuden kohdeyleisönä
Olen kerännyt aineistoni haastattelemalla museoiden henkilökuntaa, havainnoimalla museoita näyttelyvieraana ja osallistumalla SFMOMAn museopedagosiseen toimintaan ja sen kehittämiseen. SFMOMAssa on ymmärretty, ettei museo voi tarjota kaikkea kaikille. Kävijätutkimukset ovat tärkeä osa kehitystoimintaa, joka ohjaa niitä valintoja, joilla museo toivoo saavuttavansa uusia käyttäjäryhmiä. Työnkuvaani kuului kävijätutkimuksen toteuttaminen paikallisten lukio-opettajien keskuudessa. Tutkimuksen pohjalta uudistetaan opetusmateriaaleja sekä kehitetään yhteistyötä paikallisten koulujen kanssa lähitulevaisuudessa.Työni museopedagogina museon perhepäivien taidetyöpajoissa on tarjonnut minulle aitiopaikan seurata nelivuotisen perheille suunnatun ohjelmiston kehittämishankkeen loppuvaihetta. Hankkeen tavoitteena on moninkertaistaa sekä tarjotun ohjelmiston että perhevieraiden määrä.
Randi Korn& Associates Inc:in vuosina 2009-2010 SFMOMAssa tekemien kävijätutkimuksen mukaan perhepäivien aikuiset kävijät edustavat etnisesti moninaisempaa joukkoa, kuin aikuisvierailijat muutoin. Koululaisvierailujen myötä tavoitetaan myös sellaisten perheiden lapsia, jotka eivät muuten kuuluisi kävijätilastoja hallitsevaan, mutta San Franciscon alueen väestörakenteesta merkittävästi poikkeavaan hyvin korkeasti koulutettujen museokävijöiden ryhmään. Tieto perheille suunnatusta toiminnasta myös toimii motivaationa museovierailun taustalla. Aikuisvierailijoiden kohdalla on merkittävää, että 67% kävijöistä oli lapsuudessaan vieraillut taidemuseossa koulun kanssa ja 61% perheen kanssa. Erittäin suuri korrelaatio taidemuseovierailun ja lapsuuden museokäyntien välillä on silloin, jos henkilö on vieraillut museossa lapsena sekä perheen kanssa, että kouluryhmän mukana. Perheet ja koululaisryhmät tulevatkin lähitulevaisuudessa olemaan yksi tärkeimmistä strategisista kohderyhmistä, kun SFMOMA pyrkii tavoittamaan yhä moninaisempia kävijäryhmiä.
Parhaillaan tehtävät kävijätutkimukset tuottavat tietoa erityisesti SFMOMAssa alkamassa olevan laajennuksen ja organisaatiouudistuksen käyttöön. Uudistusta ohjaavat tammikuussa 2011 haastattelemani SFMOMAn museolehtori Julie Charlesin (Associate Curator of Education) mukaan käsitteet: “magnetic, generous and transformation” (vetovoimainen, antelias ja muuntuva). Kyse on paradigman muutoksesta staattisesta esittämisestä dynaamiseksi vuorovaikutukseksi, jossa erilaiset kävijäryhmät myös muokkaavat museota. Tällöin kysymys siitä ketkä tulevat museoon korvautuu ainakin osittain kysymyksellä siitä miten museo kykenee muuntumaan ja kertomaan moniäänisiä tarinoita vuorovaikutuksessa erilaisten kävijöidensä kanssa.
Pedagoginen tietotaito muutoksen moottorina
Onnistuneen muutoksen keskiössä on museon halu kuunnella erilaisten yleisöjen tarpeita ja mahdollisuus sekä kyky muuttua saadun palautteen pohjalta. Oakland Museum of California, OMCA on esimerkki museosta, jossa nämä ominaisuudet toteutuvat.
OMCA on juuri saamassa valmiiksi valtavan 62 miljoonan dollarin remontin, jonka yhteydessä se on uudistanut näyttelyripustuksensa ja pedagogisen ohjelmistonsa. Haastattelin tammikuussa 2011 uudistuksesta vastaavaa René de Guzmania (Senior Curator of Art), jonka visio on ollut museokäyntiprosessin uudelleen keksiminen “reinventing the museum experience”.
Uudistuksen yhteydessä museo kysyi yleisöltään mitä se haluaa. Yleisö halusi penkit kaikkiin näyttelytiloihin, väriä seinille ja vastauksia nykytaiteen herättämiin hämmentäviin kysymyksiin. Museo toteutti nämä toiveet. Myös museopedagoginen osaaminen integroitiin näyttelysuunnitteluun sen alkumetreiltä alkaen. Museopedagogi Karen Nelson sai vaativan tehtävän koordinoida näyttelynrakennusprosessia ja vastata siitä, että kuraattorit muistavat jokaisen erillisen näyttelytilan yhteydessä pohtia näyttelyripustusta yleisön näkökulmasta. Yli 900 taideteosta museon kokoelmista järjestettiin vaikeiden kronologisen tai tekniikkaan perustuvan luokittelun sijaan helposti lähestyttäviin teemoihin kuten ihminen, maisema, tai luonto. Uudistuksen myötä taiteen esillepanoon on integroitu elementtejä museon luonnontieteellisistä ja historiallisista kokoelmista. Tämä onnistunut esimerkki kävijäkeskeisestä näyttelysuunnittelusta saa toivottavasti lisää tukea tulevaisuudessa ja kävijöiden osallistamisen mahdollisuuksia ja rajoituksia voidaan ymmärtää paremmin. René de Guzman kiteyttää museopedagogiikan roolin museossa seuraavasti:
“Ultimately we all have educational responsibilities. Curators have to understand that they need to let public to understand what experiencing work of art is like and what it can be like. And that is part of our responsibility. We simply cannot just put art on the wall and walk away. We really have to take the responsibility to make people understand why we put it on the wall and why that is important, which is traditionally educational function. – One of the great successes in OMCA is our ability internally to work across functions. You know traditionally there is this tension between educational and curatorial. Curatorial thinks education is trying to dumb things down and education thinks curatorial has no interest in public. So we have a very intimate relationship with education department. And that is one of the things we are really conscious of in terms of our new museum model.”
Uudistuksen myötä museo pystyi esimerkiksi moninkertaistamaan sen ajan, jonka keskimääräinen kävijä normaalisti viettää museon näyttelytiloissa. OMCAssa nykytaiteen herättämiin kimurantteihin kysymyksiin on varattu oma pedagoginen tilansa museon keskellä. Se herättää oman aktiivisen toiminnan kautta pohtimaan mikä on taidetta ja mikä ei. Digitaalisen teknologian pedagogiset mahdollisuudet on hyödynnetty teknologisilla sovelluksilla, joiden avulla voi esimerkiksi piirtää omakuvan, joka heijastuu heti sen piirtämisen jälkeen museon kokoelmista valikoitujen muotokuvien keskelle. OMCA arvostaa SFMOMAn tavoin yleisön halua tallentaa muistonsa taiteesta valokuvin, kuvauskiellon sijaan kyltti museon sisäänkäynnillä varoittaa: “Please, Don’t lick the painting”. Taiteen tulkintaan kannustavien moninaisten sovellusten käyttöönottoa galleriatilassa tukee myös SFMOMAssa Matthew Barney -näyttelyn aikaan (2006) tehty kävijätutkimus, jonka mukaan museokävijät, joilla ei ole aiempaa tietämystä esillä olevasta taiteesta, arvostavat näyttelyä sitä enemmän, mitä useampi tulkintatyökalu heillä on käytettävissä näyttelytilassa. Näihin tulkintatyökaluihin luetaan sekä perinteisemmät seinätekstit ja opastukset kuin myös uudet teknologiset sovellukset audio-opastuksista videoihin ja interaktiivisiin kioskeihin.
Museopedagogiikka osana näyttelysuunnittelua
SFMOMA suhtautuu OMCAn tavoin omalaatuisella ja kokonaisvaltaisella tavalla museopedagogian rooliin ja vastuualueisiin museossa. SFMOMAn Education-osaston päällikkö Dominic Willsdon (Leanne and George Roberts Curator of Education and Public Programs) on myös yksi kuraattoreista. Tämä tarkoitta muutosta perinteisestä työnjaosta, jossa ensin suunnitellaan näyttely ja sen jälkeen tuotetaan siihen päälle pedagoginen ohjelmisto. Willsdon kuvailee toukokuussa 2011 San Franciscon modernin taiteen museota seuraavasti:
“ The thing that is meaningful, interesting and valuable in the way this museum is set up in its programming areas is that it´s a little bit like University faculty where you have specialists in different areas. All the curatorial heads of department are on the same level: myself and curators of painting, sculpture, photography, architecture, design and media art. There is no chief curator. So we have a very horizontal and collaborative relation across departments. And our own department doesn’t have a client relationship with exhibition curators the way it exists in some other museums. We rather pursuit our own agenda. We pursuit it in relation to what other curators are doing. But there’s not the sense of ’what is education doing for this exhibition’ the way I think was the case when I first came to museums ten years ago. “
Kalifornian museopedagogisessa mallissa on paljon annettavaa kaikille museoille, jotka ovat kiinnostuneet yleisösuhteensa kokonaisvaltaisesta kehittämisestä. Näen museopedagogisen osaamisen tiiviimmän integroimisen näyttelysuunnitteluun tärkeänä tulevaisuuden mahdollisuutena myös Suomessa. Kuten SFMOMA:ssa taiteen uusia tulkintatyökaluja kehittävä Peter Samis (Associate Curator, Interpretation) toteaa: ”Art isn’t just about objects. It’s what happens between people and we get to curate those experiences.”
Kirjoittaja on taiteen maisteri, joka oli Fulbright -stipendiaattina San Franciscon modernin taiteen museossa Yhdysvalloissa 2010-2011. Artikkeliin liittyvä videojulkaisu on katsottavissa kirjoittajan blogista ameriikanmuseo.wordpress.com
Lisälukemistoa:
San Franciscon modernin taiteen museo
Oakland Museum of California