Teksti: Saara Hacklin 6.5.2016
Tuttu hetki poliisisarjassa: kokenut etsivä, joka on jo pitkään paininut vaikean jutun kimpussa, saa kutsun esimiehen huoneeseen. “Pidä lomaa”, kuuluu pomon käsky. (Miksi? Sarjasta riippuen esimies ehkä näkee etsivän tekevän töitä terveytensä uhalla tai sitten alaisen tutkima rikos kytkeytyy liian merkittäviin ihmisiin.) Entä mitä sankari tekee tässä tilanteessa? Pullikoi vastaan, nakkelee niskojaan, ei todellakaan aio totella tai jos sittenkin tottelee, vetää ainakin mielenosoituksellisesti päänsä täyteen. Näiden reaktioiden on tarkoitus välittää katsojalle, kuinka täydellisen sitoutunut työhönsä – totuuden selvittämiseen – etsivä on.
Saksalainen taiteilija Maria Eichhorn (s. 1962) pitää parhaillaan näyttelyä lontoolaisessa Chisenhalen galleriassa. Gallerian ovet ovat lukossa. Sisällä ei ole mitään nähtävää. Kukaan ei vastaa puhelimeen tai sähköposteihin. Taiteilija on lähettänyt näyttelyn ajaksi gallerian työntekijät lomalle. Ainoa ohje on, ettei töitä saa tehdä.
Eichhornin teoksen tyhjentävä ele ei ole vain kevyt vitsi. Sen voi nähdä liittyvän perinteeseen, jossa näyttelytiloja on tyhjennetty. Yves Klein tyhjensi ja maalasi gallerian valkoiseksi jo vuonna 1958. Tyhjän tilan ele kiinnittää huomion rakenteisiin. Tai niin kuin Guardianin kriitikko Adrian Searle kirjoittaa, se voi myös tuoda esiin kuiluja, kuten Venetsian biennaalissa 2003, kun Santiago Sierran Espanjan paviljonkiin pääsi vain Espanjan passilla.
Eichhornin näyttelyn nimi 5 weeks, 25 days, 175 hours tuo mieleen John Cagen klassikkoteoksen 4 minuuttia 33 sekuntia. Cagen käsitteellistä elettä on tulkittu monella tavalla. Se avasi tilaa sattumalle ja käänsi huomion yleisöön itseensä. Eichhornin tapauksessa näyttelyn nimi kertoo keston lisäksi (5 viikkoa) aikaan sisältyvän palkkatyön määrän (25 työpäivää ja 175 tuntia palkallista työtä). Näin huomio kiinnittyy nimenomaan maksettuun aikaan eli työhön ja rahaan, joka tuota tilaa ylläpitää.
Aikaisemmissa töissään Eichhorn on muun muassa käyttänyt näyttelybudjetin tilan kunnostamiseen (Bernin taidehalli, 2001). Vastaavia taiteen ja rahan suhteesta kysymyksiä herättäviä teoksia on viime aikoina nähty enemmänkin. Esimerkiksi käy Ihme-festivaaleilla toteutetun tanskalaisen taiteilijaryhmän Superflexin Free Shop (2011), jossa asiakkaan ostokset yllättäen ja pyytämättä maksoivat 0 euroa, kun ennalta valittu kauppa muuttui hetkeksi “Free Shopiksi”. Mieleen tulee myös Pilvi Takalan palkintoteos Frieze-taidemessuilla 2013, jossa taiteilija siirsi palkintoon kuuluvat tuotantorahat lapsiryhmän käyttöön. Myös viime vuonna Checkpoint Helsingin tuottamassa Goldin+Sennebyn taikanäytöksessä sekoitettiin teoksen ja rahan suhdetta. Esityksen aihe liittyi pörssikeinotteluun (short selling), jolla myös rahoitetaan taideprojekteja. Näissä kaikissa taideteoksen ele liikuttaa rahaa, eikä teosta ja rahaa voi enää erottaa toisistaan.
Eichhornin teos ei kuitenkaan “vain” siirrä rahaa, vaan se pureutuu tarkemmin työn tekemisen ehtoihin. Teoksen taustalla on taiteilijan aiempi vierailu Chisenhale-galleriassa ja sen työntekijöiden kuuleminen. Galleria onkin julkaissut näyttelyyn liittyen netissä ilmaiseksi jaettavan kirjan, jossa on paitsi Eicchornin teokseen liittyviä esseitä myös tämä työntekijöiden kanssa käyty yhteiskeskustelu. Kiinnostus työntekijään tuo mieleen mm. Mierle Laderman Ukelesin, ylläpitotaiteen manifestin kirjoittajan (Manifesto for Maitenance Art, 1969). Taiteilijan teoksissa siivoamisesta tuli (ainakin hetkellisesti) taidetta. Mutta siivoojien ja puhtaanapitolaitoksen työntekijöiden sijaan Eichhornin kiinnostuksen kohteena ovat taidemaailman työntekijät. Juuri heidän suhteensa työhön kertoo jotain tästä ajasta. Merkityksetöntä ei varmasti ole sekään, että Chisenhalen galleria on alunperin taiteilijoiden perustama.
Eichhornin ja henkilökunnan keskustelussa nousee esiin paljon kiinnostavia asioita: moni työntekijöistä on alunperin opiskellut taidekoulussa, muttei enää työskentele taiteilijana. Useimmat kokevat sähköposteihin vastaamiseen ja sosiaalisen median päivittämisen raskaana. Kiinnostavaa on sekin, että julkista rahaa saavan instituution johtajan ajasta menee valtaosa varainkeruuseen (jopa 75 %).
Politiikan teoreetikko Isabell Lorey kirjoittaa näyttelyjulkaisuun liittyvässä esseessään uudesta työstä. Uusliberalismin myötä työn kuva on muuttunut: työstä on tullut elämää, kun yhä useammin työn ytimessä on yksilön omat tiedot, verkostot, affektiiviset, oppimis- ja kommunikaatiokyvyt. Työ edellyttää joustavuutta ja mukautumista tilanteisiin. Ja koska elinikäisen oppimisen idealogian mukaisesti työssä voi oppia, voi tätä mahdollisuutta käyttää perusteena siihen, ettei työstä tarvitse maksaa. Suomalaisesta keskustelusta tutut työnäytteet tai näkyvyyttä vastaan tehty ilmainen työ sopivat hyvin tähän kehitykseen. Epävarmuus ei enää liity vain yhden marginaalisen ryhmän tilanteeseen, vaan on valtavirtaa.
Työ onkin kiinnostanut taiteilijoita pitkään. Se heijastuu paitsi teoksiin, myös lukuisiin aihetta käsitteleviin julkaisuihin. Work, work, work. A Reader on Art and Labour -kokoomateoksessa arkkitehti Hanna Mattson kirjoittaa ilmiöstä, jossa perinteinen fordilainen liukuhihnatyö muuttuu nähtävyydeksi. Mattson mainitsee esimerkkeinä Volkswagenin Dresdenin tehtaan (Gläserne Manufaktur, 2002), jonne yleisö pääsee katsomaan työprosessia. Liukuhihnatyö, museokamaa?
Eichhornin teoksessa taide on jonkun ihmisen loma jossain toisaalla, jonne meillä ei ole pääsyä. Kliseisesti voisi ajatella, että moni varmasti toivoo Eichhornin kaltaisen “näyttelyn” osumista omalle kohdalle. Että joku yhtäkkiä käskisi palkalliselle lomalle vailla velvoitteita! Teoksen kautta tulee miettineeksi, miten totaalinen loma on yhä harvinaisempaa, kun moni – ei siis vain taiteilijat, tutkijat ja monet muut “kutsumusammatissa” olevat – on valmis lomallaan tarkastamaan sähköposteja tai tekemään rästihommia. Sitä paitsi eikö innostus työhön kuvaa sisäistä motivaatiotamme? Työtä tehdään suurella sydämellä ja hyvällä sykkeellä!
Yllättäen taide ja loma alkavat kuulostaa yhtä radikaaleilta: molempiin liittyy ainakin periaatteessa ajatus riippumattomuudesta ja vapaudesta… Mutta onko muka mahdollista asettua kaiken ulkopuolelle täydellisen tuottamattomana? Kuten yksi Chisenhale-gallerian työntekijä kuvasi työn ja vapaa-ajan hämärtynyttä rajaa: “You’re always conscious of the fact that you’re working.”
Linkkejä
http://chisenhale.org.uk/downloads/Maria_Eichhorn_5_weeks%2C_25_days%2C_175_hours_Chisenhale_Gallery_2016.pdf Chisenhale Gallery: Maria Eichhorn 5 weeks 25 days 175 hours
http://www.theguardian.com/artanddesign/2016/apr/25/nothing-to-see-here-maria-eichhorn-chisenhale-gallery Adrian Searle: Nothing to see here
http://www.ihmefestival.fi/2011/01/superflexin-free-shop/ Ihme-festivaali: Superflex ja Free Shop
http://www.checkpointhelsinki.org/teokset/on-a-long-enough-timeline-the-survival-rate-for-everyone-drops-to-zero Checkpoint Helsinki: Godlin+ Senneby
http://frieze.com/project/emdash-award-pilvi-takala Pilvi Takala Frieze-messujen sivuilla
http://mail.mustekala.info/node/37118 Mitä tekisit, jos saisit kymppitonnin? Pilvi Takala ja Emdash-palkinto