Varhaisteininä taisin luulla, että kaikki amerikkalaiset olivat kapitalisteja, paitsi Chaplin joka karkotettiin sieltä kommunistina. Mutta minulle valkeni, että oli olemassa myös amerikkalaisia sosialisteja, kun luin amerikkalaisen sosialistin ja kirjailijan Upton Sinclairin rahoittaneen Sergei Eisensteinin Que Viva Mexico -elokuvaa 1930-luvulla. Nyttemmin tiedän Sinclairin kirjoittaneen myös pari vuotta ennen Wall Streetin pörssiromahdusta romaanin nimeltä Oil (1927), josta Paul Thomas Anderson teki 70 vuotta myöhemmin omannäköisensä elokuvasovituksen There will be Blood (2007).
Elokuvassa näyttelijä Daniel Day-Lewis tekee pelottavan vaikuttavan roolityön varakkaaksi öljypohataksi nousevana Daniel Plainviewina. Steven Shaviro on pitänyt Day-Lewisin tulkintaa loistavana esityksenä aikamme ihmistyypistä, homo econominuksesta, jonka pohjalla on sentimentaalisen ihmisvihaajan piirteet (1).
Plainviewin suuhun kirjoitettua, nyt internet-meeminä leviävää vuorosanaa “Juon sinun pirtelösi!” (“I drink your milkshake!”) ei kuitenkaan löydy Sinclairin kirjasta. Vuorosanat löytyvät asiakirjoista, jotka käsittelivät erästä 1920-luvun suurinta poliittista skandaalia Yhdysvalloissa. Kyse oli lahjuksista, joita senaattori Albert Fall oli ottanut edesauttaakseen yksityisen öljy-yhtiön porausmahdollisuuksia valtion mailla. Ollessaan kongressin kuultavana Fall oli puolustautunut seuraavasti: “Sir, jos teillä on pirtelö ja minulla on pirtelö ja pillini ylettyy huoneen poikki, niin päädyn juomaan teidän pirtelönne” (2).
Fallin ahneutta vastaa nykypäivän Yhdysvalloissa republikaanien lobbaus varakkaiden veroleikkauksien puolesta. Onneksi ahneudella on kriitikkonsa, niin teoreetikoiden kuin päivänkohtaisimpien poliittisten kommentoijien joukossa. Kriitikoista tunnetuin on tällä hetkellä varmasti senaattori Bernie Sanders, joka on tämän blogitekstin toinen amerikkalainen sosialisti. Sanders piti kongressissa kahdeksan ja puolen tunnin filibuster -viivytyspuheenvuoron Barack Obaman hallituksen republikaaneille antamia kompromissimyönnytyksiä vastaan. Sosialisti Sandersin mukaan myönnytyksissä on menty liian pitkälle. “Näyttää siltä, että olemme hyvin paljon maa, joka harjoittaa sosialismia rikkaille ja karua kapitalismia kaikille muille”, hän sanoo (3).
Poliittinen bloggaaja Rachel Maddow on kirjottanut, että Obaman hallituksen ja republikaanien väliset neuvottelut jo Bushin kaudella aloitetuista veroleikkauksista kuuluivat samaan sarjaan kuin Hämärän rajamailla (Twilight Zone) -tv-sarjan neuvottelut avaruuden alienien kanssa. Demokraattien kertomus pyrkimyksestä yhteisymmärrykseen ei vastannut toisen osapuolen kertomusta, jossa olennaista on vain myönnytysten saaminen läpi hinnalla millä hyvänsä ja neuvottelukumppanin halventaminen. Tv-sarjan clou olikin alienien kielestä käännetyn lauseen “To serve man” kaksoismerkitys, joka tarkoittaa ihmisten palvelemista ja heidän tarjoilemistaan ruokalajeina. Hallitus hyväksyi veroleikkaukset, koska kysymys oli kokonaisuudesta, jossa myös hyviä asioita saatiin läpi (4).
Jopa nykyisten tieteellistenkin julkaisujen mukaan vaikuttaisi siltä, että rikkailla ihmisillä voi pohjimmiltaan olla usein muita vähemmän resursseja kanssaihmisten emootioiden tunnistamiseen (5). Ehkä se selittää osittain sitä ahneutta ja sokeaa markkinataloususkoa, jonka keskellä elämme. Ehkä sellaiset piirteet nousevat esiin myös Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa, jossa pärjääminen perustuu pääasiassa koviin arvoihin ja kyynärpäätaktiikkaan. Kyse ei taida olla edes sukupolvikysymyksestä. Kun hieman googlaan, päädyn nimittäin jo lukemaan itäsuomalaisen oikeustieteen opiskelijan blogissa hyökkäystä Suomen “valkoista roskasakkia” kohtaan (6).
Ahneus nousee parrasvaloihin kun huomattavia etuuksia itselleen kahmineet ryhmät eivät tiukan taloudenpidon aikana vaadi vyönkiristystä itselleen vaan jo entuudestaan köyhille ja muille hädänalaisille ryhmille. Silloin ahneus saavuttaa rajan, jossa ajatus köyhien ja hiljaisten palvelemisesta kääntyy Hämärän rajamaille – köyhien ja hiljaisten tarjoamiseksi pirtelöinä rikkaille.
Esimerkiksi Helsingin Talin golfkentän ympärillä paisunut vyyhti on paljastanut yksityisen golfseuran keplotelleen itselleen aivan liikaa etuuksia yhdessä kaupungin tahojen kanssa. Tätä ihmetellyt ja Helsingin kaupunginvaltuuston toimintaa aikaisemminkin näyttämöprojekteissaan ruotinut Valtuusto-teatterityöryhmä on ohjaajansa Susanna Kuparisen suulla todennut hyvin samaan tapaan kuin Sanders republikaaneista: “Tavallisten veronmaksajien ja eliitin välinen ero näyttääkin nykyään olevan se, että kun tavikset pistetään elämään vapaiden markkinoiden pelisääntöjen mukaan, eliitti jatkaa pikku keitaassaan omituista puolisosialistista sossupummielämää (7).”
Aionkin mennä katsomaan Valtuusto-ryhmän Talin jupakasta tekemän teatteriesityksen ja komppaan tässä myös Facebookissa ensi kesäksi lanseeraattua Golfkellunta-tapahtumaa (8). Ensi kesänä voi suunnata Talin maille mitä moninaisimmin kokoonpanoin ja ryhmin. Enää ei ole syytä tulla ryystetyksi vaan voimme itse pirtelöityä vaikka sitten Talin viherkentillä. Ahneiden ruoan on aika materialisoitua ja alkaa vaatia oikeuksiaan.
Kirjoittaja on parhaillaan taiteilijaresidenssissä Quebecissa
Viitteet ja linkit:
1) Steven Shaviron blogi: The Pinocchio Theory
2) Scott Bowles: “”Blood” fans drink up milkshake catchphrase”, USA TODAY (the article was last updated 2.4.2008)
3) Sanders
4) Rachel Maddow Show
5) Michael W. Kraus, Stephane Cote ja Dacher Keltner: “Social Class, Contextualism and Empathic Accuracy”, Psychological Science Nov 2010, vol. 21, no 11.
6) JPMalinen
7) Susanna Kuparinen: ”Luokkaretki Talin viheriölle”, verkkolehti Fifi 10.12.2010
8) Golfkellunta-tapahtuman Facebook-sivu