Teksti: Sini Mononen 4.5.2016
Kuvat: Mustarinda-seura/Paavo Järvensivu
Galleria Sinnessä avautui vapun alla Mustarinda-seuran näyttely Maa-laiset. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun seuran taiteilijat ovat esillä tässä mittakaavassa Helsingissä. Yksittäisten taiteilijoiden näyttelyitä lukuun ottamatta Mustarindan piirissä tehtävää taidetta on voinut seurata pääasiassa Kainuun Hyrynsalmella, jossa sijaitsee seuran tukikohta, residenssinäkin toimiva Mustarinda-talo. Nyt avautunut näyttely on kaksiosaisen sarjan ensimmäinen osa. Toinen osa nähdään Mustarinda-talossa seuran tulevassa kesänäyttelyssä.
Mustarinda on vetänyt puoleensa yhtä lailla tutkijoita ja taiteilijoita. Yhteistä kaikille mukana oleville on toiminnan taustalla vaikuttava eetos. Kyse ei ole filosofisesta systeemistä siinä mielessä, että se muodostaisi yhtenäisen ja eheän ajatusjärjestelmän. Ja hyvä niin. Yhtenäisyys ja rikkumaton ohjelmallisuus olisi mieletöntä sen tehtävän edessä, jota Mustarindassa pyritään ratkaisemaan. Yhteisö etsii keinoja kestävämmän elämäntavan löytämiseksi. Kyseessä ei ole pelkästään uusien ekologisempien toimintatapojen kokeileminen, vaan kokonainen kulttuuri, johon uusien ekologisten käytäntöjen lisäksi kuuluu tiettyjä arvoja ja ihanteita. Näistä lähtökohdista yhteisön jäsenet työskentelevät kukin omalla tavallaan. Lopputuloksena on tietyssä mielessä yhtenäinen, mutta kuitenkin moneen suuntaan haarautuva ja erilaisia toimintatapoja tuottava verkosto. Mustarinda-seuran piiristä tulevaa taidetta ei ole mielekästä tarkastella irrallaan tästä filosofis-kulttuurisesta kontekstista. Vaikka seurassa syntyneet teokset ovat sinällään kiinnostavia ja itsenäisten teosten tarkasteluun voisi uppoutua pitkäksikin aikaa, teosten ymmärtäminen vaatii useimmiten kuitenkin Mustarindan kulttuurin ja sen taustalla olevan filosofian tuntemista.
Millainen Mustarindan taustalla oleva filosofia sitten on? Yleisesti sitä voi luonnehtia uusmaterialistiseksi ja ekokriittiseksi. Mustarindan tutkijat ja taiteilijat ovat keskittyneet pohtimaan luonnonvarojen riittämistä, fossiilisten polttoaineiden ylikäyttöä, energiantarpeemme kestämättömyyttä ja nykyisen elämäntapamme tuottaman jätteen uudelleen käyttöä.
Näyttelytekstissä siteerataan Emmi Itärannan kaunokirjallista tieteisdystopiaa, Teemestarin kirja –romaania (2012). Romaani kertoo pohjoisessa Suomessa olevasta pienestä paikkakunnasta, jonka asukkaat elävät eristyksissä muusta maailmasta. Tavallinen kansa ei voi enää matkustaa lentäen, paikkakunnalta toiselle siirtyminen on hidasta ja tarkasti armeijan kontrolloimaa. Armeija on ottanut haltuunsa myös kaikki maailman makeat vedet. Ihmiset kamppailevat selvitäkseen hengissä ja etsivät tarpeellista käyttötavaraa menneiden sukupolvien jälkeen jättämistä jätevuorista. Kaunokirjallisen fiktion valitseminen näyttelyn motoksi on osuvaa: Mustarindan taiteilijat nojaavat kyllä tieteeseen, mutta ovat oivaltaneet, että mikään tiede ei voi tavoittaa kaikkea uuden elämäntavan etsimisessä tarvittavaa kokemuksellista tieto-taitoa. Taide on tässä työssä välttämätöntä.
Näyttelyn takana olevasta laajemmasta filosofiasta voi löytää vihjeen Saara-Maria Karirannan mobiiliveistoksesta. Tasa-arvo (2016) koostuu messinkisestä vaa’asta, jonka vaakakuppeihin on asetettu heliumilla täytetyt keveät muovipussit. Teoksen mottona on lainaus filosofi, uusmaterialisti Ian Bogostilta: ”All beings equally exist, but they do not exist equally”. Lausetta voi pitää objekti-orientoituneen ontologian (OOO) avainlauseena. OOO:ssa ajatellaan, että kaikki asiat, kuten vaikkapa muovipussi, messinki, helium ja ihminen, ovat yhtä lailla olemassa. Puhutaan litteästä ontologiasta (engl. flat ontology), jossa erilaisten olevien olemisen tapaa tarkastellaan tasa-arvoisena verkostona. Litteys on vastakohta hierarkialle, jossa ihminen on huipulla ja muut olevat ovat laskeutuvassa järjestyksessä kukin omalla paikallaan arvoasteikossa, joka järjestyy sen mukaan mikä milloinkin on ihmisen kannalta olennaista. OOO vastustaa tätä hierarkiaa. Sen mukaan kaikki olevat ovat yhtä todellisina olemassa, kaikilla ei vain ole samanlaisia toimintamahdollisuuksia. Myös elottomat olevat vaikuttavat muihin oleviin kuten ihmiseen, mutta toki oman toimintansa lähtökohdista. Muovi on tästä hyvä esimerkki. Karirannan vaakakupissa muovi painaa näennäisessä keveydessään paljon. Muovi on tämän päivän jätettä mutta dystooppisessa tulevaisuudessa ihmistä vaikuttavampi toimija; muovinpalat täyttävät maailman kun ihmistä ei enää ole.
Jussi Kivi: A Road Trip with Hodward Epper (2016)
Ian Bogost kirjoittaa maailman hapertumisesta ihmisen ympärillä. Hänen mukaansa ihmiskunnan ei tulisi odottaa maailman loppumista ja ihmislajin katoamista, ennen kuin alamme kiinnittämään huomiota jätteenä pitämiemme materiaalien mahdollisuuksiin. Uusi teknologia voi kehittää hylkytavarasta käyttökelpoista materiaalia samalla kun jätekuormia yritetään vähentää. Bogostin kuvailema rappeutuva maailma on esillä Jussi Kiven valokuvasarjassa, joka on kuvitteellinen road trip Yhdysvaltojen mureneviin, ennen elinvoimaisiin kaupunkeihin. Mukana on rapistuvia autiotaloja kaupungeista, joiden väestömäärän huippu on ollut 1920–80-luvuilla. Tämän jälkeen on tullut syystä tai toisesta romahdus, ja kaupungit ovat osittain autioituneet. Mukana on kuvia muun muassa Detroitista, joka on toiminut viime vuonna usean kuvataiteilijan tutkimuskenttänä: konkurssiin vuonna 2013 hakeutunut kaupunki on kuin matka tulevaisuuteen, jossa luonnonvaroista on pulaa ja jäte toimii kauppatavarana. Kiven valokuvasarjan A Road Trip with Hodward Epper (2016) kuvat ovat stillejä Google Street Viewsta. Maailmaa katsotaan nyt konkreettisesti elottoman olevan, Google-auton, silmin.
Alma Heikkilä: 1,5 °C (2016)
Ihmisen tapa ottaa haltuun kaikki mahdollinen ja projisoida kokonainen kosmos oman näkökulmansa kautta, on tehokkaasti esillä Alma Heikkilän teoksessa 1,5 °C (2016). Teoksen pohjana on topografikartta, jonka ylitse levittyy viidenkymmenen euron seteliä muistuttava läpikuultava kerros. Omaan tulkintaani teoksesta vaikutti sattuma: itseltäni jäi aluksi huomaamatta numeroiden 1 ja 5 välissä oleva desimaalipilkku: sekä 15 °C ja 1,5 °C ovat maapallon kannalta merkittäviä. Planeettamme lämpötila on keskimäärin 15 °C, kun se ilman kasvihuoneilmiötä olisi – 18 °C. Sinällään luonnollista kasvihuoneilmiötä kiihdyttää luonnottomalla tavalla ihmisen toiminta. Viime joulukuussa Pariisin ilmastosopimuksessa sovittiin 1,5 °C ilmaston lämpenemisen nousurajasta esiteolliseen aikaan verrattuna. Kapitalismiin perustuva kulttuuri ja jatkuvan talouskasvun vaatimus vaikeuttavat kuitenkin sopimuksessa pysymistä. Heikkilän teos kuvaa ihmisen itsekeskeisyyttä. Mikään muu olento maapallolla kuin ihminen ei talouskasvua tarvitse. Teos on tehokas ja tiivis. Se on klassinen esimerkki nykyisestä ekokriittisestä kuvataiteesta
ja aikamme keskeisistä filosofisista teemoista.
Tuomo Tuovisen installaatiossa Post Fossil–Aesthetics (An Old Way That’s Now New Again) (2016) nauretaan länsimaiden tarpeelle tehdä ekokatastrofista trendikäs ilmiö. Kokonaisuuteen kuuluu ready made –video, sisustuslaatikko, lankunpätkä vuodelta 1906, taulutietokone, kuulokkeet, juuttikangas, nahkamerkki, tarjoilupäre, iltalialainen luomu-Fuji-omena sekä Enzo Mari –tuoli. Ready made –video on ruotsalais-amerikkalaisen Brennan Stasiewitchin voimakkaasti estetisoitu lyhytelokuva Mast Brothers Chocolate, joka kertoo kahdesta kolme-nelikymppisestä hipsterimiehestä, Mast Brotherseista. Miehet valmistavat retro-hengessä artesaanisuklaata. Trendikkäästi tatuoidut partasuut elävät ”luonnollisesti”, ”uteliaina”, ”merta ihannoiden” ja ”alkuperäisesti”: kaakao rahdataan purjelaivoilla suklaatehtaalle, ”jumalten ruoka” myydään muille retro-artesaani-tuotteita rakastaville maailmanparantaja-esteetikoille kauniissa kääreissä. Mast Brothersit performoivat luonnonläheisyyttä ja tiedostavaa länsimaista maailmanrakastajaa purjelaivoineen ja kaakaosäkkeineen. Videon kruunaa Yhdysvaltoihin imigroituneen skotti-armenialais-säveltäjä Alan Hovhanessin vanhaan kirkkolauluun viittaava A Rose Tree Blossoms –motetti (1971) sekä säkkipillimusiikki. Hovahanessin musiikkiin on liitetty nostalgista eksotismia. Samankaltainen eetos on läsnä typerryttävällä tavalla Mast Brothersien elämäntavassa. Skotit valloittivat 1700-luvulla purjeveneillään uuden mantereen. Kolmesataa vuotta myöhemmin kolonialismi jatkuu eettiseksi löytöretkeilyksi verhoiltuna. 2000-luvun ekokriittisyys on pahimmillaan itsekeskeinen performanssi, identiteettipeli ja retro-romantiikalla estetisoitu mainosvideo. Tuovisen design-päre ja sillä lepäävä Fuji-luomuomena sanovat kaiken oleellisen tämän päivän kolonialistisesta hipsteri-estetiikasta.
Tuomo Tuovinen: Post-Fossil Aesthetics (An Old Way That’s New Again) (2016)
Ian Bogost toivoo OOO:lta avautumista pois sisäsiittoisesta filosofiasta kohti maailmaa. Humanistisissa tieteissä ja etenkin filosofiassa ammatin harjoittaminen ja ajattelu tapahtuu pääasiassa tekstin kirjoittamisen kautta. Filosofit lukevat muiden filosofien kirjoittamia tekstejä ja tuottavat niiden pohjalta uusia, jälleen filosofeille. Akateeminen kirjoittaminen on toisinaan pienen piirin touhua, ja usein myös turhauttavaa työtä. Tieteen tekemiseen on pahimmillaan pesiytynyt ajatus, että kriittinen ajattelu on yhtä kuin virheiden etsimistä ja toisen työn uutteraa kyseenalaistamista. Bogost kritisoi omiin prosesseihinsa jumiutunutta akatemiaa. Hän peräänkuuluttaa paitsi luovempaa otetta kirjoittamiseen mutta myös rohkeutta lähestyä filosofiaa muiden käytäntöjen kuin kirjoittamisen kautta. Filosofi voi kehittää Bogostin mielestä ajatteluaan esimerkiksi työstämällä uusia asioita tietokonepeleistä puutöihin. Bogostin kuvaama käsillään konkreettista työtä tekevä filosofi muistuttaa jonkin verran taiteilija-tutkijaa, joka tuottaa tietoa osin kirjoitettujen tekstien ja osin oman taiteellisen työskentelynsä kautta.
Antti Majavan työskentelystä voi havaita yritystä kuroa yhteen filosofian ja konkreettisen tekemisen välinen kuilu. Majava on viihtynyt viime vuosina työryhmissä. Hän on taiteilijajäsenenä mukana myös Mustarindan piirissä syntyneessä tutkimusyksikkö Bioksessa. Bios kokoaa yhteen eri alojen tutkijoita, joka keskittyvät ekokriisin mukanaan tuomiin kysymyksiin. Vaikka Mustarindan näyttelyssä esillä oleva Majavan installaatio ei ole välttämättä Bioksen puitteissa tuotettu, on siinä arvatenkin myös Bioksen ajatuspajojen vaikutusta. Hyper Reason (2016) on yhdistelmä perinteistä installaatiotaidetta ja uusmaterialistista filosofista käytäntöä. Teos nappaa siihen kuuluvien projektoreihin ja tuulettimeen sähkön Mustarinda-talon aurinkopaneelien tuottamasta ylimääräisestä sähköstä. Majava on pyrkinyt rakentamaan Mustarinda-talosta energiantuotannossaan omavaraista. Taloon yritettiin saada pitkään omaa tuulivoimatuotantoa. Sittemmin on aloitettu yhteistyö Kainuun Sähkön kanssa tarkoituksena kehittää eri vuodenaikojen sähkönkulutuksen ja tuotannon välistä epäsuhtaa tasaavaa toimintaa. Majava on ollut myös mukana työryhmässä, joka esitteli viime vuonna Mustarindan kesänäyttelyssä Puukaasu-Angervo 1977 –auton. Puukaasu-Angervo on puun polttovoimalla käyvä maasturi, jonka sisällä saattoi katsoa videota auton käytöstä. Hyper Reason –installaatio kurottaa tekniikan maailmasta myös taidetta kohti: installaatio rinnastaa Kazimir Malevitšin suprematistisia maalauksia ja Google Earthin ilmakuvaa peltomaisemasta. Suprematismi oli venäläisen avantgarden suuntaus, jonka abstrakti taide viittasi vain itseensä. OOO:n hengessä voi ajatella, että maailman pinta on muuttunut abstraktiksi geometriakuvioksi, jonka viittaa vain ja ainoastaan kuvion tuottamaan ihmiseen – tai teknologistuvaan maailmaan, joka muovaa maanpinnan byrokraattisiksi tehoneliöiksi.
Maa-laiset-näyttelyssä keskitytään pääasiassa ihmisen ja erilaisten esineiden ja materiaalin suhteeseen tai tämän suhteen problematisointiin. Kuten nykyisessä maailmankuvassamme, eläin on näyttelyssä vain pienessä sivuosassa. Riikka Keränen on tehnyt kahdeksan erikokoista hirvennahkaista potkupalloa, jotka on aseteltu ympäri galleriaa. Aikaisemmin Keräseltä on nähty teoksia, joissa hän on hyödyntänyt ihmisen jäljiltä jääneitä materiaaleja, kuten vanhoja tekstiilejä ja luonut niistä oksia, kuin naavasta raskaita puun rankoja. Tässä mielessä Keräsen Fairplay-palloja (2012–) voi ajatella kierrätyksenä. Bogostin filosofian läpi palloja katsova ei voi kuitenkaan olla ajattelematta, kuinka eläintä ja kaikkia mahdollisia ei-ihmisiä potkitaan nykyisessä kulttuurissamme mielin määrin pitkin maailman keskipisteen, ihmisen omia leikkikenttiä.
OOO:ta on kritisoitu sen tavasta sivuuttaa ihminen. Onko vaarana, että materiaalisuuteen keskittyvä filosofia teknologistuu ja unohtaa kulttuurissa sorretut ihmisryhmät? Kritiikkiin voi vastata toteamalla, että uuden näkökulman löytäminen on välttämätöntä, jos halutaan että ihmislaji menestyy ylikuumenevalla maapallolla. Bogostin tarjoama ratkaisu ottaa huomioon kaikenlaisten toisten näkökulman, ei vain ihmis-toisten. Bogost puhuu muukalaisista ja niiden tavasta havaita maailma (alien phenomenology). Muukalaisen kokemus on jotain meille vierasta; erilainen näkökyky, toisenlainen kiinnittyminen materiaalisuuden verkostoon, outo tapa vaikuttaa ja kommunikoida. Sen havaitsemiseen liittyy ihmetyksen ja lumouksen kokemusta. Taide solahtaa luontevasti näkökulman vaihtamiseen: taiteen tehtävä on auttaa muuttamaan ajattelun tapoja ja valaista, miten muukalaisuutta voi lähestyä. [1] Muukalaisuus-näkökulma auttaa myös hahmottamaan sitä, miksi ei-ihmisen näkökulman tavoitteleminen on eettisesti välttämätöntä. Ihminen, joka oppii puhumaan kasvien, eläinten ja mineraalien kieltä, voi herkistyä kuulemaan tarkemmin kaikenlaista olemista.
Mustarinda
Maa-laiset
Alma Heikkilä, Saara-Maria Kariranta, Riikka Keränen, Jussi Kivi, Pauliina Leikas, Antti Majava, Mika Palonen, Nestori Syrjälä, Tuomo Tuovinen ja Laura Wesamaa.
Galleria Sinne
24.4.–22.5.2016.
Lukemistoa:
Bogost, Ian (2012) Alien Phenomenology or What It’s Like to Be a Thing. Minnesota & London: University of Minnesota Press.
Itäranta, Emmi (2012) Teemestarin kirja. Helsinki: Teos.
[1] Nykytaiteen kentällä muukalaisuuden kysymystä ovat käsitelleen Mustarinda-seuran lisäksi myös muut. Esim. Toisissa tiloissa –kollektiivin Humanoidi hypoteesit sisältävät harjoitteita ei-ihmisten näkökulman löytämiseksi.