Riku Mäkinen:”Via negationis”, 24.10-11.11 2007, Galleria Jangva Uudenmaankatu 4-6, sisäpiha
1.11.2007 terhi Varonen
Jo tiedotteen perusteella voi olettaa, että Riku Mäkisen työt ovat jossain määrin poliittisia kannanottoja. Aina silloin tällöin käy niin, että politiikka yhdistettynä taiteeseen tuottaa turhan naiivia politiikkaa ja/tai turhan alleviivaa ja pönöttävää taidetta, mutta tällä kertaa yllätyin positiivisesti.
Uudessa niin&näin lehdessä Heikki Kujansivu kirjoittaa taiteesta ja politiikasta Badioun ja Rancieren kautta: ”Taide voi siis toimia poliittisesti (asettumatta poliittisen palvelukseen tai sen paikalle) haastamalla nähtävissä olevan yhteisyyden jaon ja näyttämällä uuden tavan nähdä asiat.” Tämän Mäkisen työt toteuttavat rennolla otteella.
Riku Mäkisen työt oli ripustettu Galleria Jangvan seinille huolettomasti kuin luonnokset taideopiskelijan työtilaan. Paperin nurkkaan oli isketty pieni naula ja päälle vähän maalarinteippiä.
”Monumentti 1- 4” nimiset teokset olivat kollaaseja, jotka tuovat mieleen neuvostoarkkitehtuurin tuotokset. Mustaa, harmaata ja betonia; mahtipontiset rakennukset muistuttavat kansalaista siitä, kuka hallitsee ja ne valvovat kuin isoveli konsanaan.
riku mäkinen
riku mäkinen
Mäkisen tiedotteessa käy ilmi, että sanan- ja ajattelunvapaus on näyttelyn tärkein teema. Sanat olivat tärkeä elementti useissa töissä.
Kolmessa pienessä ”Maisemassa” sanat kuten ’pedofile’, ’kiddy porn’ ja niin edellen, muodostavat kuin pimeän metsän horisontin. Metsä on tunnetusti pelon paikka lapselle, metsässä vaanii uhka. Mutta pimeä metsä on tiheä myös sille, joka iltaisin etsii lapsipornoa internetistä.
”Ajatusten valvonta ei toimi yhteiskunnassa, jossa tiedonhakuun ja vastaanottamiseen on lähes rajattomat mahdollisuudet. Mutta miten kunnianhimoisesti ihmisiä autetaan kriittiseen ajatteluun ja suvaitsevaisuuteen? Kuinka sairas persoonallisuus voisi tervehtyä vainoharhaisessa ympäristössä?”, Mäkinen kirjoittaa.
Voidaanko pahoista ja vaikeista asioista puhua suoraan, vai estääkö niiden tabu -luonne tekemästä kaikkea mahdollista asiaintilan parantamiseksi?
Vakavista konnotaatioistaan huolimatta hassussa ja hilpeässa Otto Grunströmin tekstiin perustuvassa serigrafiassa ”Mestari”, kulkevat pyynnöt paholaiselle: kuten ”Lucifer ojentaisitko räjähteet”, lämpimänkeltaisen pallukan ympäristössä, Mestari ja Magdalena -hengessä. Minnat, Mairet ja Mariat liikuskelevat sulavasti joukossa. Muutamankaan ”pyhän sodan” mieleentuloa ei voi estää.
Muita Mäkisen aiheita ovat esimerkiksi ahdistuneisuus, alkoholismi ja itsemurha-alttius kuten ”Kommunikea joulukuussa” ja ”Also of interest” -töissä. Esillä on myös abstrakteja serigrafioita. Vihreäsävyiset, muotoon ja väriin perustuvat serigrafiat ovat varsin erilaisia sanoilla viestiviin töihin nähden, mutta ne ottavat kuitenkin paikkansa kokonaisuudessa. Lisäksi ne miellyttävät silmää.
riku mäkinen