Pirkko Holmberg 15.11.2011
sarjasta Pysähtymisiä ja ohikulkuja (4), 2011Näyttelyn kaupunkikuvista suurin osa sijoittuu Helsinkiin, kolmosratikan reitin varrelle, mutta mukana on pari näkymää myös Turusta. Öljymaalausten värimaailma on synkän syksyinen ja sateinen. Värit ovat realistisia, mutteivät pinnallisia: maiseman tummien sävyjen pienet värierot on maalattu ilmiömäisellä taidolla, eikä mitään ole sorruttu vetämään yleisharmaalla kammalla. Tummat sävyt ja hämäryys saavat kiinnittämään huomiota valon toimintaan. Helsingin ja Turun maisemia tuntevalle paikkojen kokonaishahmot ovat välittömästi tuttuja, mutta tunnistettavia yksityiskohtia alkaa erottaa ainoastaan vähitellen lähes abstraktien värialueiden ja yhdensuuntaisten linjojen lomasta.
Esimerkiksi maalaus Joki laittoi mielessäni liikkeelle hämmentävän prosessin. Tiesin välittömästi, että kyseessä on Aurajoen ranta Turussa, mutta vähään aikaan en pystynyt sanomaan, mistä kohdasta. Tämä oli sitäkin häiritsevämpää, koska Turussa syntyneenä luulisin tuntevani jokirannan jokaisen kohdan kuin omat taskuni. Lopulta keksin: siinähän on Tuomiokirkkosilta ja vanha pääkirjasto. Mutta tämäkään ei saanut minua tyytyväiseksi. Kuvan perimmäinen arvoitus eli se, mihin tuo välitön mutta käsitteellisesti epämääräinen tunnistaminen oikein perustui, jäi edelleen arvoitukseksi. Tunnistaminen aiheutti minulle tunneperäistä mielihyvää, mutta järki kapinoi, kun kaikki ei ollutkaan selitettävissä. Konkreettinen esimerkki siitä, että näemme kaiken aina jo ”jonain”, mikä tulee näkyviin vasta sitten kun tuo ”jokin” ei olekaan täysin tai ollenkaan nimettävissä.
Joki, 2011
Turussa asuva ja Kankaanpään taidekoulusta 1999 valmistunut Minna Sjöholm (s. 1971) kehitti jo uransa alussa taidokkaan ja varman maalaustekniikan ja tunnistettavan tyylin. Kyse ei ole kuitenkaan pelkästä maneerista tai tavaramerkistä, vaan eräänlaisesta kielestä, jolla puhua näkemisemme rajapinnoille jäävistä asioista. Sjöholm on kaupunkikuvien lisäksi maalannut aiemmin muun muassa interiöörejä ja harvakseltaan henkilökuvia. Maalaukset on tehty taiteilijan itse ottamien valokuvien pohjalta, mutta silti ei ole kyse fotorealismista tai myöskään pelkästään Gerhard Richterin heilahtaneisiin valokuviin perustuvasta efektistä. Valokuvan ja maalarin käden välimaastoon mahtuu paljon ihmishengen vaikutusta, myös vapautta.
sarjasta Pysähtymisiä ja ohikulkuja (9), 2011
Valokuvan dokumentaariseen arvoon luotetaan välillä liikaakin, vaikka se kadottaa joitakin kokemuksellemme tärkeitä asioita. Voiko esimerkiksi luottaa siihen, miten valokuva tallentaa asfaltin pinnan tai katulampun valon tarkan värisävyn? Miten maisema muuttuu sitten kun hehkulamput vaihtuvat energiansäästölamppuihin? Sjöholm tuo maalauksissaan yhteen valokuvaajan ja maalarin kokemisen tapoja. Vaikka hän maalaa valokuvan pohjalta, muisto kaupunkikuvan kokemisesta vaikuttaa väistämättä tulkintoihin. Näin Sjöholmin maalaukset ovat tärkeitä dokumentteja, tästä ajasta koettuna.
Minna Sjöholm Galleria Amassa (Rikhardinkatu 1) 20.11.2011 asti.