Teksti: Paola Brigaglia
Kuvat: Transizioni e passaggi
23.–26. maaliskuuta Roomassa järjestettiin ”Transizioni e passaggi”-näyttely, jonka kuraattoreina toimivat Hanna Laakso, Krista Mikkola ja Riikka Vainio. Spazio Cerere -nimisessä tilassa oli esillä kuuden suomalaisen taiteilijan teoksia. Suomeksi näyttelyn nimi tarkoittaa ”Siirtymiä ja kulkuja”.
Helsingissä vuonna 1966 syntynyt Hannu Palosuo on asunut Roomassa vuodesta 1989. Hänen maalauksiensa keskeinen teema on muisti. What I´ve Seen With Your Eyes (2018) -nimisessä neljän teoksen sarjassa esillä on maalausalustoina käytettyjä suojapapereita. Papereihin jääneet viivat, tahrat ja roiskeet antavat viitteitä varsinaisista maalauksista, jotka ovat teoksissa läsnä poissaolonsa kautta. Teoksessa Throught A Looking Glass (2015) palloa potkivan pojan varjo erottuu selin olevan lapsen takaa. Kenties se on lapsen mielikuva tv:ssä nähdystä jalkapalloilijasta, tai ehkä se on hänen veljensä, mallinsa tai haaveensa. Pojassa ja varjossa on kuitenkin yhteistä siniharmaa väri ja samankaltainen sumu (pelkästään värin kirkkaus vaihtuu), joka kielii läsnäolosta ja kaipauksesta siten, että kumpikin, sekä poika että varjo, vaikuttavat yhtä todellisilta.
Sasha Huberin teokset kertovat hänen monikulttuurisista juuristaan. Hubert on haitilaisen äidin ja sveitsiläisen isän tytär. Hän on syntynyt Zürichissä ja muuttanut Suomeen vuonna 2002. Hän on aina ollut kiinnostunut kolonialismin historiasta epäoikeudenmukaisuuksineen ja postkolonialismista. Videoinstallaatio Haïti Chérie (2010-11) on liikuttava teos, joka on luotu Haitin 12.1.2010 traagisen maanjäristyksen jälkeen. Videoon ilmestyy sinipunaisessa Haitin lippua kunnioittavassa haalariasussa oleva ihminen (taiteilija itse), joka kävelee yksin suunnattomalla lumihangella sillä aikaa kun vaimea, melankolinen musiikki soi. Hahmo nähdään kaukaa, joten se voisi olla kuka tahansa iästä ja sukupuolesta riippumatta. Hän käy maahan makaamaan ja tekee lumienkelin. Sen jälkeen hänen ruumiinsa jää maahan liikkumattomana ja elottomana, mutta klooni nousee ruumiista ja suorittaa samoja toimia jakautuen uudestaan ja uudestaan, koko videon keston ajan. Näiden hitaiden, hypnoottisten eleiden kautta ilmennetään avutonta tuskaa ja rakkautta tuhottua maata kohti, jossa oli yli 200 tuhatta uhria.
Hannu Palosuo: Throught a Looking Glass
Sophia Ehrnrooth keskittyy työssään monien teinien unelmaan päästä Mestareiden Liigan mestariksi. Kahdessa videoinstallaatiossaan (kaksi neljästä, jonka otsikko on 879 Heroes by Heart (2015-17)), kaksi noin 12-vuotiasta poikaa sanovat ulkoa, mantrana, kaikki jalkapallomestarien nimet, jotka pystyvät muistamaan. He listaavat nimiä automaattisella, robottimaisella, melkein transsia muistuttavalla tavalla. Yksi pojista saavuttaa 300 nimeä, toinen 200. Se kuulostaa pyhältä salakieleltä, taikakaavalta, jolla voi päästä menestyksen ja kuuluisuuden maailmaan, jossa yhtenä päivänä voi tulla voittamattomaksi sankariksi, melkein puolijumalaksi statussymbolien keskelle. Teokset ikuistavat lyhyen mutta varsin voimakkaan vaiheen ihmisen elämässä, jossa jokainen mahdollisuus on auki ja unelmien käyminen toteen vaikuttaa vielä täysin todennäköiseltä. Lasten vakavat, määrätietoiset, tulevaisuuteen projisoidut katseet viittaavat jalkapallon herättämään kollektiiviseen hypnoosiin. Suomalaisillekin tämä peli on ylittämässä viehättävyydessään jopa jääkiekon.
Huoneen keskellä on Katja Tukiaisen lasikuitumuovista tehty Sleeping Beauty -veistos (2015): mangamainen isopäinen tyttö, jolla on pinkki tukka. Hän makaa vaaleanpunaisen laatikon päällä, jossa on luukku, jonne voi pudottaa viestejä kuten pyhimyksille. Tytöllä on yllään hääpuku, johon on kirjottu ”Peace”-sana. Hänen kenkänsä ovat punaiset niin kuin Ihmemaan Oz:in Dorothyn, ja sukissa punavalkoisia raitoja niin kuin karkkikepissä. Veistoksen lisäksi Tukiaiselta on esillä viisi maalausta (2018), joissa esiintyy Mademoiselle Good Heavens, toistuva hahmo taiteilijan teoksissa. Katja Tukiainen on kiinnostunut naiseudesta ja hän tulkitsee sitä ”cute”- ja ”kawaii”-tyylillä, joka muistuttaa pop-surrealismin estetiikkaa. Pinkki väri on vallitsevaa ja taiteilija selittää, että: ”pinkki ei koskaan väsytä, sillä siinä on niin monta sävyä, joilla voi ilmaista kaikenlaisia tunteita, herkimmistä aggressiivisimpiin.” Piirretyn maailman pinnan alla on piilossa naiseuden tuskallisimpia puolia. Esillä olevien teosten näennäisen ilon patina viittaa alla olevaan tyhjyyteen. Se on täynnä kärsimystä, jota lapselliset, hysteeriset, irvokkaat muodot tuskin pystyvät peittämään.
Sophia Ehrnroot: Dream of Championship
Huoneen sivulla löytyy Rosa Liksomin videoinstallaatio Finlandia – National Landscapes (2008). Pieneen ruutuun ilmestyy peräkkäin eläviä kuvia tyypillisistä suomalaisista maisemista, joissa liikkuu arvoituksellisia hahmoja burkassa. Taustalta kuuluu heikosti hidasta musiikkia ja tuulen ääntä. Kirkas sininen kangas erottuu kauniisti luonnollisen taustan päältä. Se on harmoninen mutta myös hämmentävä. Sininen, joka näkyy monesti valkoisen hangen kontrastina, muistuttaa Suomen lippua ja herättää pohtimaan monikulttuurisuutta.
Nanna Suden teokset, joista viisi isoa on maalattu kankaalle ja silkille (2017) ja yksi pieni käytetylle, avatulle maalituubille (2018), ilmaisevat haaveilevaa katsetta, kaukaista muistoa joistain sumuisista hetkistä. Ehkä ne ovat välähdyksiä junan ikkunasta, ehkä niihin on osunut kovaa sadetta tai tuulta. Kehyksen puuttuminen antaa maalauksille vapauden ja spontaanisuuden tuntua. Maalarin kosketus muistuttaa ekspressionismin tyyliä, mikä luo mielenkiintoisen kontrastin teosten silkkisten osien kanssa. Silkki on materiaalina siroa mutta myös kestävää ja vahvaa. Yhdessä maalauksen kanssa se kurkottaa kohti uusia, herkempiä ja kestävämpiä mahdollisuuksia. Johonkin tämän kaltaiseen myös koko näyttelyn nimi tuntuu viittaavan. “Siirtymiä ja kulkuja” viestii jonkinlaisesta välitilasta, joka ei ole täysin tuttua mutta ei myöskään vierasta, ja josta sekä taiteilijat että katsojat ennen pitkää siirtyvät kohti uutta ja tuntematonta.
TRANSIZIONI E PASSAGGI -näyttelyn ovat järjestäneet: ArsMondo, Finland Society, Bjcem, Ass. culturale Lumi, Fondazione Pastificio Cereren suojeluksessa, yhteistyössä Suomen Suurlähetystön ja Casale del Giglion kanssa.