Teksti: Tuomas Tiainen 2.4.2016
Kuvat: Simon Hanselmann
Simon Hanselmann: Megg, Mogg & Pöllö
Juuri kun suomeksi julkaistavan kiinnostavan ulkomaisen underground-sarjakuvan vuo tuntui Huuda Huudan lopetellessa hiipuneen olemattomiin, pamautti linjakkaan linjattomasta kustannustoiminnastaan tunnettu Kumiorava tiskiin opuksen, jonka turvin vaihtoehtoisemman sarjakuvan lukija pärjää parikin vuotta. Simon Hanselmannin Megg, Mogg & Pöllö on räikeimpiä superlatiiveja vaativa reilun kilon painoinen Technicolor-järkäle näköalattomuudesta, masennuksesta, kieroutuneesta seksistä ja huumeiden väärinkäytöstä.
Koko elämä sohvalla
Tasmanialaissyntyisen, nykyisin Seattlessa asuvan Simon Hanselmannin sarjakuvassa seurataan kolmen hylkiön sumusilmäisten kommelluksien täyttämää elämää yhteiskunnan pohjalla. Parisuhteessa olevat noita Megg ja kissa Mogg viettävät päivänsä pössytellen ja DVD-bokseja läpi kahlaten. Pöllö on kolmikon järkevin, mikä ei tässä tapauksessa tosin ole paljon sanottu. Hän kuitenkin yrittää elää jokseenkin normaalia elämää ja onnistuu käymään välillä jopa töissäkin, mutta alistuu hyväksyntää tavoitellessaan muiden terrorisoimaksi.
Täyspitkään kaapuun verhoutunut velho Mika edustaa parransänkineen ja aurinkolaseineen hillittyä viileyttä, Limppi-mörkö verhoutuu dragiin. Kummatkin ovat harmittomia, sympaattisiakin hahmoja. Kaikkein ikävin on keskuskolmikon ympärillä hyörivä Meggin entinen heila, huumediileri ja iljettävä luuseri Ihmissusi-Jone. Tämän ilkeyden voittaa vain taipumus hakea huomiota idioottimaisilla ja terveydelle vaarallisilla tempuilla. Hauskana yksityiskohtana Ihmissusi-Jonen kasvot kuvataan aina sivusta päin ikään kuin tällä olisi vain kaksi ulottuvuutta.
Simon Hanselmann: Megg, Mogg & Pöllö
Näillä näyttelijöillä Hanselmann piirtää maailman, joka saattaisi tavallisilla ihmishahmoilla kuvattuna olla liiankin rankka ja raadollinen. Nieleskelemistä riittää nytkin. Päihde-elämän kuvauksena eripituisista episodeista koostuva sarjakuva on suloisen turtumuksen, ekstaattisten huippujen ja upottavien lutakkojen välistä rajua heittelehtimistä. Känniin, pilveen ja tiloihin on päästävä, kun arkipäivä ei tarjoa mitään kohottavaa. Trippi voi tosin manata esiin luurankoja, ja maahan painava morkkis seuraa väistämättä seuraavana päivänä.
Täältä Keskivertolasta katsottuna Meggin, Moggin ja Pöllön ylettömän päihteidenkäytön kuvaus tuntuu varsin realistiselta. Ainakin uskoisin vuonna 1981 narkomaaniäidille syntyneen Hanselmannin tietävän, mistä kertoo. Hän eli yksinäisen, rikkonaisen lapsuuden ja pakeni sitä sarjakuviin ja televisiosarjoihin. Laaja-alainen altistuminen popkulttuurille näkyy niin rakkaudella kuvatuissa yksityiskohdissa kuin Hanselmannin kyvyssä kertoa tarinoita ja kehittää lihallisia hahmoja. Tekijä on kommentoinut sarjakuvansa olevan terapiaa. Karmivinta lienee, että Ihmissusi-Jone perustuu löyhästi todelliseen hahmoon, ja että karsein kinttu -kilpailu on todella käyty.
Kiusatun kuva
Kirjan alku on loppupuolen pidempään epiikkaan verrattuna hieman yksioikoista mutta parhaimmillaan oikein hauskaa stoner-sekoilua. Kimppakämpässä istutaan sohvalla ja käytetään huumeita. Yritetään sytyttää Pöllö tuleen. Tyrmätään Pöllö otsaan tähdätyllä kivellä, vedetään housut kinttuihin ja tyrkätään ostoskärryihin nostettu tajuton lintu mäkeä alas.
Sivun mittainen jakso Kate Bushin Wuthering Heightsia alushoususillaan laulavan Meggin katselemisesta kiihottuvasta Moggista on yksinkertaisessa härskiydessään mahtava. Niin ikään huvittaa idea Mogg-kissan vahvistetusta kehräysnoise-esityksestä pedaaleineen ja keikalla housunsa kastelevista musiikkilehtien toimittajista.
Simon Hanselmann: Megg, Mogg & Pöllö
Ajan myötä Hanselmann alkoi syventää henkilöhahmoja. Useimmiten hän pääsee sitä syvemmälle, mitä enemmän sivuja käyttää. Ja syvälle, hyvin syvälle, hän pahimmillaan pääseekin. Kouraisevin lienee jakso ystävien kammottavaan väkivaltaan päättyvistä Pöllön syntymäpäivistä. Kirjan loppupuolen happobileissä samat osalliset kanssakäyvät lihallisesti ihan yksissä tuumin, mikä sekä kuroo kaaria yhteen että alleviivaa päähänpotkitun Pöllön hyväksikäytettävyyttä – ja jollain tapaa myös tämän inhimillisyyttä. Tekisi mieli huutaa: Juokse! Lennä, hyväkäs, kun voit vielä!
Suureksi kysymykseksi kirjaa lukiessa tuntuukin muodostuvan se, onnistuuko Pöllön paeta umpikujaan johdattavaa lähipiiriä. Harvoin on näet sarjakuvahahmoa käynyt niin sääliksi kuin Pöllöä Meggin, Moggin ja vähemmän hellien kumppaneiden kynsissä. Viimeistään luettuaan riipivän tarinan kouluajoilta ei voi kuin toivoa linnun tulevan järkiinsä ja karistavan huumekämpän tomut jaloistaan.
Simon Hanselmann: Megg, Mogg & Pöllö
Painajainen kaikissa väreissä
Tyyliltään Megg, Mogg & Pöllö on naivistinen ja parhaimmillaan ylettömän värikäs. Ehken menisi niin pitkälle, että väittäisin sarjakuvan olevan kuin lapsen piirtämää, mutta puhtoista lapsenomaisuutta kuvituksessa kyllä on. Vaikuttavimmillaan Hanselmannin vesivärivisiot, eritoten kirjan alku- ja loppulehdillä, ovat komean houreisia näkykuvia hyvistä ja huonoista tripeistä ja toisaalta masennuksen mustista syövereistä. Välillä hän leikittelee eri tyyleillä puuväriluonnoksista mustavalkoiseen viivapiirrokseen.
Sarjakuvan sijoittumisesta nykyhetkeen ja todelliseen maailmaan viittaavat useat todellisesta elämästä tutut artefaktit, brändit ja julkkikset. Henkilöhahmot ovat jokseenkin samanikäisiä kuin Hanselmann itse, X- ja Y-sukupolvien edustajia. Paljon onkin tuttua. Kiusallisia muistoja esiin manaavan lukioepisodin Red Hot Chili Peppers- ja Smashing Pumpkins -paidat aikaan sidottuine logoineen tunnistaa jokainen 1990-luvun puolivälin tienoilla kasvanut alternative-rock-fani. Viitteinä esiintyvät Melissa Joan Hart ja David Duchovny ovat tietynikäisille teini-iän esikuvia ja symboleja. He edustavat meille puhtautta ja hyvyyttä.
Megg, Mogg & Pöllö on sukua Jyrki Nissisen nihilistisille sarjakuvamaailmoille niin tavassa käyttää tietynlaisia reaalimaailmasta tuttuja yksityiskohtia kuin laajemmalti aihepiireiltäänkin. Siinä missä mutantti Borgtron, Marjatta ja muut Nissisen hahmot karnevalisoivat pahoinvointinsa räävittömiin ääriin, on Meggin ja kumppaneiden elämän pohjavire monin verroin synkempi ja toivottomampi. Jos jostain löytyykin aina rahaa huumeisiin tai viinaan, pään selvitessä on selvää, että vuokrakin on maksettava ja ruokaa etsittävä pöytään. Ja taustalla on vakava, lamaannuttava masennus ja toivottomuus.
Simon Hanselmann: Megg, Mogg & Pöllö
Lisää vain g
Meggin, Moggin & Pöllön eräänlaisena lähtökohtana on 1970-luvulla julkaistu kirjoittaja Helen Nicollin ja kuvittaja Jan Pie?kowskin brittiläinen lastenkirjasarja noita Megistä, tämän kissasta Mogista ja näiden ystävästä pöllöstä. Hanselmann piirsi ensimmäisen Megg, Mogg & Pöllö -tarinan toisen projektin aikaan verrytelläkseen. Tekijä on sittemmin tuskaillut mahdollisten plagiointi- ja tavaramerkkisyytösten suhteen. Hän kuitenkin näkee, että g-kirjainten lisäys nimien loppuun ja hahmojen täydellinen eroavaisuus perusasetelmaa lukuunottamatta riittää tekemään Meggistä ym. muutakin kuin pastissia, plagiaatista puhumattakaan. Näkisin asian samalla tavoin, vaikka tavaramerkeistä ollaankin nykyään jokseenkin mustasukkaisia (Vähemmän huvittava esimerkki aiheesta löytyy Pauli Kallion ja Ville Pirisen uudesta Ornette Birks Makkonen -kirjasta, jossa kirjan nimihenkilö vierailee tunnetuissa kotimaisissa sarjakuvissa. Moomin Characters ei antanut lupaa käyttää rakastettuja hahmojaan, joten kirjassa nähdään ainoastaan Muumilaakson ympärille pystytetty aita.).
Yhtä kaikki, sarja on nostanut eksentrisen Hanselmannin tunnetuksi sarjakuvahenkilöksi ympäri maailman. Kustannussopimuksiakin on allekirjoitettu. Tällä hetkellä Meggin ja kumppaneiden edesottamuksia on mahdollista lukea yli kymmenellä kielellä. Tekijälle suotakoon kaikki mahdollinen hyvä. Mekkoihin pukeutuvan sarjakuvafanin ja sukupuolestaan ja seksuaalisuudestaan epävarman, maskuliiniseen ympäristöön syntyneen ihmisen menestys on vähintäänkin oikeutettua. Sekin auttaa, että sarjasta pidetään.
Eräänlainen kliimaksi saavutettiin kaksi vuotta sitten SPX-festivaalin Ignatz-palkintojenjakotilaisuuden jälkeen, jolloin Hanselmann, valkeassa morsiuspuvussa, vihittiin avioliittoon sarjakuvan kanssa. Valojen jälkeen seremonia huipentui Hanselmannin ja tämän yhdysvaltalaisen kustantajan Fantagraphicsin Gary Grothin rakkaudentäyteiseen suudelmaan. Piirtäjä kertoi myöhemmin Grothin maistuneen kanelilta, aftoilta, ruijanpallakselta ja ananakselta.
Megg, Mogg & Pöllö
Simon Hanselmann
kumiorava.fi
360 s.