Jane Vuorinen 20.3.2015
Perttu Saksan näyttely Silence as a Phrase jatkaa taiteilijan eläinteemaa. Se koostuu kolmesta visuaalisesti hyvin erilaisesta osasta: teurastettavia eläimiä käsittelevästä värillisestä valokuvasarjasta, minimalistisesta videoteoksesta sekä kehystämättömistä mustavalkoisista valokuvista, joissa on kuvattu kaktuksia. Teoksia yhdistää punainen väri, veri, elämän perusta.
Perttu Saksa: Silence as a Phrase (Melancholy Objects) (2105)
Melancholy Objects -kuvasarjan kaktukset paljastuvat näyttelytekstin kautta kokenillikirvojen, noiden punaisen väriaineen lähteiden, asujaimistoiksi. Teksti kertoo myös esimerkiksi William Turnerin käyttäneen kirvoista saatavaa punaista väriainetta meriaiheisiin maalauksiinsa. Veren ja punaisen värin teema jatkuu videoteoksessa Silence as a Phrase, jolta koko näyttely on saanut nimensä. Ensin mustavalkoisena vellova meri maalautuu hiljalleen punaiseksi.
Teurastuskuvissa veri muuttuu symbolisesta konkreettiseksi. Voisi ajatella teurastuskuvien aiheuttavan katsojassa inhoa, mutta tässä tapauksessa näin ei käy. Veri on kuvissa puhdasta, voisi melkein sanoa käsitteellistä, mutta vain melkein. Faktan ja fiktion raja hämärtyy. Saksan kuvissa liikutaankin monilla erilaisilla rajoilla. Näyttelyn teemoissa vilisee dikotomioita, mutta Saksa onnistuu pääsemään niiden tuolle puolen. Näyttelyn kulttuurinen viitekehys on laaja, se ulottuu kristillisestä taiteesta ja symboliikasta aina scifiin ja populaarikulttuurin zombie-kuvastoihinkin.
Perttu Saksa: Presence (Mask) (2015)
Teoksessa Mask Saksa on yhdistänyt kaksi eri valokuvaa. Hevosen ruumis on teoksessa vielä elävä, mutta sen pää on kuollut ja nyljetty. Raja on ylitetty, ollaan epäpyhän ja tabun alueella. Ja ei kuitenkaan, koska on kyse vain kuvasta, tempusta ja illuusiosta. Teoksesta tulevat mieleen anatomian oppikirjojen kuvat, joissa kohteen iho on osittain ”poistettu”, jotta sen alaiset rakenteet näkyisivät. Silti kuvan tunnelma ei ole kliininen, vaan pikemminkin myyttinen. Musta tausta on jo lähtökohtaisesti ladattu symboliikalla.
Mieleen nousee myös Roland Barthesin kokema kauhistus kuolemaantuomitun miehen valokuvan äärellä. Kuvan katsomishetkellä mies oli samaan aikaan todellisuudessa jo kuollut, ja valokuvassa kuoleva. Saksan teoksessa nämä kaksi valokuvan perustavaa aikatasoa on yhdistetty, elämä nykyhetkessä ja kuolema tulevaisuudessa. Lopputulos on makaaberi. Valokuva on aina nähty paljastavana, tässä se menee vielä pidemmälle, ihon alle, rakenteeseen. Teurastuskuvasarjan nimi, Presence, viittaa myös laajemmin valokuvan aikamuotoon, ikuiseen menneeseen nykyhetkeen, jossa on aina jotakin kauhistuttavaa.
Hevoseen liittyy monia kulttuurisia konnotaatioita, ja sen asema ihmisen rinnalla on historiallisesti tärkeä. Hevonen on ihmisen kumppani, jota on käytetty apuna niin arjen töissä kuin sodissakin. Ihmiseen verrattuna hevosesta muodostuu tässä näyttelystä arkkityyppinen, Toinen. Saksa puhuu paljon heijastumisesta, siitä että projisoimme eläimeen tunteita ja arvoja. Eläimestä tulee ihmiselle peili, josta ihmisyyttä katsotaan. Tässäkin on kyse rajanvedosta, siitä mikä tekee ihmisestä ihmisen, ja toisaalta myös siitä mitä ihminen ei ole. Saksa kirjoittaa näyttelyteksteissä useista eri kohteista, joihin teokset viittaavat, mutta Jungia ja Freudia hän ei itse mainitse. Ehkä yhteys näiden teorioihin hevosesta viettien ja elämänvoiman vertauskuvana on liiankin ilmeinen ja kliseinen.
Perttu Saksa: Silence as a Phrase (2015)
Saksa pohtii kielen riittämättömyyttä oikeasta ja väärästä keskusteltaessa. Näyttelykokonaisuuden nimi viittaa ranskalaisfilosofi Jean-Francois Lyotardin ajatukseen siitä, että tunteet ovat ainoa käypä kommunikaation tapa tässä maailmantilassa, vapaita kielen ja kulttuurin rajoista. Valokuvan kieli ei ole ääneen lausuttua ja yhteismitallista, vaan tulkinnanvaraista ja mykkää, visuaalista. Valokuvat kantavat mukanaan merkityksiä, jotka voimme ymmärtää ja jakaa kaikessa hiljaisuudessa, yksityisesti. Näyttely nostattaa kuitenkin koko joukon tärkeitä eettisiä kysymyksiä, joita Saksa avaa blogissaan.
Kaiken olevaisen pohjalla on materia. Tälle pohjalle rakentuvat ensin tietoisuus, äly, kieli ja lopulta myös kulttuuri, arvot ja oletukset. Jaamme eläinten kanssa ainakin materiaalisen rakenteemme ja tietoisuuden. Kokemus näiden jakamisesta on kielen ulkopuolista, katseessa paljastuvaa. Saksan tekemien kuvien sanaton ajatustensiirto katsojalle on hienovaraista ja julistamatonta. Samoin kuin luonto, ei valokuvakaan itsessään pyri mihinkään. Tilanne muuttuu ihmisen astuessa mukaan kuvaan.
Kirjoittaja valmistelee väitöskirjaa valokuvan ja materiaalisuuden välisistä suhteista nykytaiteessa Turun yliopiston taidehistorian oppiaineessa.
Perttu Saksa: Silence as a Phrase
Helsinki Contemporary
1.4.2015 asti