Suomen maabrändi ja elokuva 26.11.2008 Irmeli Hautamäki

Irmeli Hautamäki

Viime aikoina on puhuttu paljon välttämättömyydestä luoda Suomi -brändiä. Taideväki suhtautuu siihen kriittisesti, kuten voi todeta esim. Anna-Kaisa Rastenbergerin artikkelista
Voihan B! mustekalan numerossa 3/08. On totta, että taiteen valjastaminen nationalismin asialle on vanhentunut ja monelle taiteilijalle suorastaan vastenmielinen asia. Sitä paitsi se on anti-modernia: modernin kulttuuriset ja poliittiset instituutiot ovat kansainvälisiä, eivät kansallisia. Sivistys, tiede, taide, poliittinen järjestelmä ja ennen kaikkea tietysti talous toimivat globaalissa kansainvälistyneessä maailmassa. Maabrändissä onkin kyse muusta kuin vanhan kansallisuusaatteen lämmittelystä.

Joitakin aikoja sitten olin kuulijana UCLA: ssa seminaarissa, jonka aiheena oli pienten maiden maabrändit. Mukana oli sellaisia maita kuin Irlanti, Itävalta, Unkari, Uusi-Seelanti ja Suomi. On nimittäin tosiasia, että globalisaatio yhtenäistää eri maita ja niiden kulttuureita, maiden väliset erot alkavat hävitä ja näissä oloissa erityisesti pienet maat tarvitsevat jotakin, millä erottautua. Suurilla mailla on oma historiansa, vaikka se voi olla joskus taakkakin, niin silti maa on tuttu.

Eräs seikka, joka vaikuttaa vahvasti maabrändiin, on elokuva. UCLA:n seminaarissa tuli esiin kerta kerran jälkeen, että elokuvat ja nimenomaan oikeat feature filmit (eivät tietenkään mitkään matkailuelokuvat) ovat toimineet parhaiten pienten maiden tunnettuuden edistämisessä. Uuden-Seelannin kuva maailmalla on parantunut huimasti maassa tehtyjen elokuvien ansiosta.

Elokuvan oheisviestinsä on vahvaa. Vaikka elokuva on itsenäinen taideteos ja tuo esiin ohjaajan ja käsikirjoittajan näkemyksiä, niin samalla se näyttää maisemia, mielialoja, välähdyksiä paikallisesta kulttuurista ja lifestylesta, tavasta elää ja olla. Ihmiset panevat merkille tällaisia asioita, sillä he haluavat muodostaa itse näkemyksiä, ei kukaan piittaa valmiiksi tarjotuista stereotypioista ja mielikuvista. Seminaarin puheenjohtaja totesi, että jos Suomi haluaisi parantaa tunnettuuttaan maailmalla, sen pitäisi nopeasti panostaa elokuvaan. Samalla paikallaolijoilta kyseltiin, tunteeko kukaan suomalaisia elokuvia. Yhtään kättä kuulijoiden joukossa ei noussut pystyyn.

Seminaarin lounaalla muutama osallistuja tuli kuitenkin puhumaan innokkaasti Kaurismäen elokuvista. Aki Kaurismäen elokuvat tunnetaan Kaliforniassa varsinkin yliopistopiireissä. Lähes joka kerta, kun kerroin jollekin uudelle ihmiselle olevani Suomesta, vastauksena oli: Aah, Kaurismäki! Myös Mika Kaurismäen Brasilia-aiheiset elokuvat tunnetaan hyvin, varsinkin latino -väestön parissa. Olen viettänyt monia hauskoja rupatteluhetkiä Kaurismäkien elokuviin liittyen täysin vieraiden ihmisten kanssa maapallon toisella puolella, jossa on vain hämärä käsitys siitä, mitä esim. Euroopan Unioni on.

Kun olen kysynyt, mistä ihmiset pitävät näissä elokuvissa, vastukseksi saa jotakin yleishumaania – kuten, että on sympaattista, että päähenkilöt ovat elämää nähneitä, eivät liian nuoria tai nuorekkaita tai että elämään otetaan rehellinen ja suora asenne. Kaurismäen elokuvien maailma on silti täysin uniikki, jopa hieman outo, eikä kaikkien ole helppo ymmärtää tai sulattaa sitä. Varsinkin Leningrad Cowboys- elokuvien huumori on liian sisäänpäin lämpiävää.

Aki Kaurismäen elokuvat ovat kuitenkin avanneet tietä suomalaiselle elokuvalle maailmalla. Lisää ja erilaisia kansainväliseen levitykseen käypiä suomalaisia elokuvia kuitenkin tarvittaisiin. Muuten käy niin, että Suomesta tulee ulkomailla jonkinlainen Kaurismäki-land. Jos Suomi haluaa edistää maabrändiä kulttuurin avulla, niin se voisi tukea elokuvan tuotantoa. Ajatellaan vaikka Tanskaa, joka tunnistetaan hyvin maailmalla. Voi vain miettiä, mikä merkitys on sillä, että Tanskan valtio panostaa elokuvaan. Taiteen saama tuki on muutenkin Tanskassa kaksinkertainen Suomeen verrattuna. Tanskalaiset nykyelokuvat olivatkin oikea kohokohta tullessaan ensi-iltaan kalifornialaisessa yliopistokaupungissa.

Mitä tulee teknologiatuotteisiin, ne ovat mukavia arjen helpottajia, mutta ne uppoavat lopulta elämän välttämättömyyksien näkymättömään infrastruktuuriin, jonka imagollinen arvo ei ole kovin suuri.