Airikka Nurmela 27.5.2015
Ensimmäinen asia, johon Iiu Susirajan Kluuvi-galleriassa olevassa näyttelyssä Tunteiden niksi-pirkka kiinnittää huomiota, on tasainen läpse. Läiskytyksen kuulen jo heti hissistä ulos astuessa vaikka en ole vielä itse näyttelytilassakaan. Ääni lähtee yhdestä näyttelysalin takaosassa puoliympyrään sijoitetuista kuudesta tv-ruudusta, joissa pyörii videotaideteokset. Kyseisessä videossa lihava vaalea nainen kävelee sängyn viereen, asettaa ruusun haaroihinsa ja alkaa läiskiä kukan hajalle mattopiiskalla tuijottaen koko ajan ilmeettömästi suoraan katsojaan.
Nainen tuntuu hakkaavan seksuaalisuutensa herkän ja haavoittuvaisen kukan hajalle mattopiiskalla ilman sen suurempia tunnekuohuja, aivan kuin niin kuuluisikin tehdä. Muissa videoteoksissa samainen nainen leipoo kravatin taikinan sisään ja leikkaa pitkon paloiksi, syö majoneesihampurilaisen tuijottaen jälleen katsojaa ja vaivaa taikinan sisään siihen ensin kirjoittamansa sanan ”Truth”- totuus. Yhdessä videossa avonaisen sateenvarjon pintaan heitellään huulipunia ja toisessa asetellaan pekoniviipaleita käsipeilin päälle ja pistellään niihin nuppineuloja.
Iiu Susiraja: Yksityistä voodoota
Videoteosten lisäksi Susirajan näyttely sisältää valokuvia. Ensi silmäyksellä näyttelyn alkupuolen kuvat näyttävät perinteisiltä asetelmilta, joissa on pöydällä yksinäinen kukka maljakossa. Susirajan kuvien kukat on kuitenkin peitetty tai lävistetty. Ensimmäisessä kuvasarjassa on liinalla peitetty kukka maljakossa.
Alkuun kukka jaksaa olla terhakkaasti pystyssä mutta viimeisessä, eli neljännessä kuvassa se lähes koskettaa pöydän pintaa liinan painosta. Seuraavien kuvien kukat on lävistetty erilaisilla terävillä keittiössä käytettävillä esineillä kuten munaleikkurilla, saksilla ja jollain nelipiikkisellä metallisella työkalulla, jonka tarkoitusta en edes tiedä. Yksi kukka on peitetty raa’alla jauhelihalla ja toinen tungettu raastimen sisään.
Myös näyttelyn loppupuolen valokuvat toisintavat kuvataiteen perinnettä. Ne ovat perinteisiä rintakuvia samasta vaaleasta naisesta joka esiintyy videoteoksissa. Kuitenkin erona perinteisiin muotokuviin on se, että tämä nainen ei yritä olla kaunis. Hän ei ole laittautunut kuvia varten vaan lähes röhnöttää meikittömänä, hiukset hieman hapsottaen ja työntää kasvojaan kukan varrella kummallisiin ilmeisiin. Yhdessä kuvasarjassa kukka on sidottu kiinni naisen päähän punaisella narulla. Susirajan naisessa on jotain samaa kuin kuvataiteilija Stiina Saariston maalauksissa, jotka eivät myöskään näytä vaaleaa rehevää naistansa kauniina vaan hieman groteskeina. Susirajan mallina toimii taiteilija itse. Teokset ovat luonteeltaan siis performatiivisia omakuvia kuten Saariston maalauksetkin.
Iiu Susiraja: Hampurilainen (still-kuva videosta)
Susirajan töissä naisen seksuaalisuus ei ole iloinen asia, jos olettaa hänen symboloivan kukallaan seksuaalisuutta. Susirajan töissä naiseus ensin piilotetaan liinan alle ja sitten se lävistetään. Jauhelihalla peitetty kukka muistuttaa seksuaalisuuden lihallisuudesta samoin kuin peiliin neuloin pistetyt pekonitkin. Me naiset olemme valmiit kärsimään lihallista tuskaa saadaksemme peilikuvastamme mieluisan.
Huomiota herättävää on se, että Susiraja tuhoaa kukkansa nimenomaan perinteisiä naisten työvälineitä kuten keittiötyökaluja ja mattopiiskaa käyttäen. Kuvien perustella voisi olettaa että, nainen joutuu parisuhteessa alistettuun asemaan suhteessa mieheen. Tutkimusten mukaan naiset tekevät yhä huomattavasti enemmän kotitöitä kuin miehet vaikka kävisivät täysipäiväisesti ansiotyössä. Usein naisen yritykset vaikuttaa asiantilaan kilpistyvät kuin huulipunat, jotka kimpoavat takaisin avonaisen sateenvarjon pinnasta.
Iiu Susirajan Tunteiden niksi-pirkka –näyttelyn mielenkiintoisinta antia ovat mielestäni asetelmat kukista ja keittiötyövälineistä. Kuvat itsessään ovat kauniita ja vahvoja. Kauniiden ja värikkäiden kukkien lävistäminen ja peittäminen yleisesti naisten työvälineiksi mielletyillä keittiötarvikkeilla tai arkisella jauhelihalla on vahva kannanotto naisen asemasta parisuhteessa. Kuitenkin, koska kukat väkivaltaisesta kohtelustaan huolimatta pysyvät kauniina ja terhakoina, nainen tuntuu suostuvan asemaansa, hyväksyvän sen. Näyttelytekstissä sanotaan, että ”teoksissa kaksi kappaletta yrittää tulla yhdeksi. Rakkaus aiheena on ehkä kulunein, mutta niin ihanin”. Minulle Iiu Susirajan teosten rakkaus ei ole ihanaa vaan sadomasokistista. Niissä jotain herkkää ja kaunista rikotaan yrityksessä tulla yhdeksi.
Kritiikki on syntynyt Helsingin avoimen yliopiston taidekritiikki–kurssilla.