Irmeli Hautamäki
Kuvataideakatemian opettaja ja liikkuvan kuvan monitoimimies Kari Yli-Annala kirjoitti
mustekalan blogissaan 15.2.2010 taiteen hyvä –veli –ja–sisko verkostoista, jotka julkisuudesta näkymättöminä käyttävät valtaa erilaisissa valtion asiantuntijaelimissä. Nykytaiteen museon linjasta puhuttaessa esillä olivat hänen huomionsa mukaan vain yksittäiset kansalaiset, lähinnä taiteilijat mielipiteineen, mutta varsinaiset päätöksentekijät, ne joilla valta on, pyysivät piilossa. Taiteilijat pantiin kiistelemään keskenään asioista, jotka aivan muut tahot ovat julkisuuteen viritelleet.
Tämä on aivan totta. Totta on sekin, ettei poliittisella asetelmalla ole tässä merkitystä. Tosiasiassa puoluekannat eivät enää vaikuta suoraan päätöksentekoon, vaan pikemminkin virkamiehet hakevat konsensusta. Tässä mielessä viranhaltijain verkostot, joihin kuuluu myös tutkijoita, jotka valmistelevat asioita, ovat todellisia vallankäyttäjiä. Ne toimivat yli puoluerajojen ja hakevat yhteistä linjaa taustalla pysytellen, siksi oikeisto-vasemmisto asetelmalla ei ole suurta merkitystä.
Entäpä taiteilijain omat etujärjestöt, mikä niiden tila on? Tätä on joutunut kysymään kun julkisuuteen tuli yllättävä tieto näyttelyvaihtokeskus Framen lopettamisesta. Jälleen epäilykset erilaisista hyvä-veli verkostoista ja lobbaajista ovat lähteneet liikkeelle. Kuka nyt ottaa selvän, mistä Framen lakkauttamisessa on kyse, kun johtajisto väittää yhtä ja hallitus toista? Olisi tärkeää tietää, onko johtajaa painostettu ja ovatko hallituksen jäsenet riippumattomia asiantuntijoita vai häikäilemättömiä edun valvojia? Tällä hetkellä luottamus taidemaailmaan ja sen organisaatioihin on katkolla. Framen toiminta näyttää olevan taidemaailman omaa suhmurointia. Harrastavatko taiteilijajärjestötkin maan tapaa ja hyvä veli ja sisko -touhua, josta tässä maassa on ihan liikaa esimerkkejä?
Varmaa on vain se, että 1,2 milj. euroa on iso raha, ja sen Framen muodostavat järjestöt ovat saaneet käyttöönsä noin vaan. Meni näyttelytoiminta syteen tai saveen, rahaa on valtiolta tullut.
Iso periaatteellinen kysymys on, pitääkö taidetta ylipäätänsä viedä? Eikö taideviennin edistäminen ole vanhentunutta nykyisessä globaalissa maailmassa? Ennemminkin pitäisi mielestäni edistää kansainvälistymistä ja poistaa esteitä sen tieltä. Näyttelyvaihto, taiteilijavaihto, suomalaisten työskentely ulkomailla ja ulkomaalaisten tulo omaan maahamme ovat vaihtoehtoja viennille. Henkilökohtaiset kontaktit taiteilijain välillä edistävät samalla maamme tunnettuutta ulkomailla, sillä taide on todella keino lisätä ymmärrystä ja suvaitsevuutta erilaisuutta kohtaan.
Suomen Kuvalehti tarttui taannoin taiteen kansainvälisyysaiheeseen tanskalaisen galleristin Bo Bjerggaardin haastattelussa. Galleristi totesi, ettei suomalainen taide näy maailmalla. Ainoastaan suomalainen valokuva, eli Helsinki School tunnetaan kansainvälisesti. Tanska sen sijaan tukee oman maansa taiteen kansainvälistymistä maksamalla galleristien messuvuokria ja avustamalla kuljetuskustannuksissa. Tämä on markkinavetoinen tapa auttaa taidetta pääsemään rajojen ulkopuolelle ja saada sille suurempaa kansainvälistä huomiota.
Suomessa on suosittu valtion toimesta tehtyjä isoja taiteen vientirysäyksiä brändäyksineen. Näistä virkamiehet siis päättävät jossakin kulisseissa. Keväällä 2008 Suomi panosti näyttävästi taiteen vientiin Ranskassa. Mitä tuo suursatsaus sitten sai aikaan? Todennäköisesti Suomen taiteesta kirjoitettiin muutamia juttuja lehdissä.
Kannattaisiko kokeilla muutakin kansainvälistymisen ja viennin mallia kuin isojen instituutioiden välillä solmittuja sopimuksia? Tanskan porvarihallituksen tuki, joka auttaa galleristeja pääsemään kansainvälisille taidemessuille, on kenties tehokkaampaa kuin valtion vientirysäykset. Galleristeilla on henkilökohtaiset suhteet yleisöönsä ja taiteilijoihin. Heillä on myös intressiä onnistua, eli jos näyttely ei vedä, niin tappiota ei kateta yksin valtion vientituella.
Myös taiteilijat voisivat perustaa omia kooperatiivisia vientiorganisaatioitaan. He voisivat pyytää näihin mukaan asiantuntijoita ja tiedottajia. En tarkoita, että tätä pitäisi tehdä koko Suomen kattavassa mittakaavassa, vaan pienemmissä ja aidoissa yhteistyöorganisaatioissa, jossa ihmiset tuntevat toisensa ja luottavat toisiinsa. Tästä on hyviä kokemuksia taiteen historiassa. Der Blaue Reiter ja Der Strum –organisaatio esimerkiksi olivat taiteilijain itsensä perustamia näyttelyorganisaatioita, joiden näyttelyt kiersivät menestyksellisesti Eurooppaa ennen 1. maailmansotaa. Ne tekivät bisnestä, mutta taiteilijain ja taiteen omilla ehdoilla ja muuttivat samalla koko eurooppalaisen taiteen kentän. Jos ei luota kaupallisiin toimijoihin, kannattaa ryhtyä tekijästä tuottajaksi. Tässä voisi olla toinen vaihtoehtoinen viennin malli.
Asuttuani muutamia vuosia Yhdysvalloissa, missä juuri mitään valtiollista tukea taiteelle ei ole, panin merkille, että taiteilijat itse ovat hyvin aktiivisia omissa organisaatioissaan. Pohjois-Kaliforniassa San Franciscon alueella taiteilijoilla oli kooperatiivisia näyttelyorganisaatioita ja niiden yhteydessä jopa eläkekassoja. Taiteilijoiden yhteisöllisyys oli aitoa life stylea. He eivät olisi ikinä kyenneet ymmärtämään meikäläistä systeemiä, jossa valtio antaa ison, ison summan rahaa taiteilijain valtakunnalliselle organisaatiolle, joka sitten – muka oikeudenmukaisesti – jakaa sen jäsenilleen. He eivät olisi vakuuttuneet siitä, että jako tapahtuu oikein. Amerikan malli ei tietenkään sovi meille, mutta nykyiset vaikeudet viestivät, ettei Suomen mallikaan ole ongelmaton.
Lopuksi, eräs hyvä tapa edistää taiteen kansainvälistymistä on myös tukea suoraan taiteilijoiden työskentelyä ulkomaisissa residensseissä jo opiskeluaikana. Tästä pitäisi tehdä automaatti, eikä niin, että ulkomaille vaihtoon pääseminen on palkinto ja taas kerran vallan käytön paikka. Opiskeluaikana syntyvät tärkeät kansainväliset kontaktit, jotka ovat aina henkilökohtaisia.
Perustellut ja omalla nimellä varustetut vastaukset ja kommentit voit lähettää osoitteeseen irmeli(at) mustekala.info
Linkit
Otso Kantokorpi: Pelastetaan Frame 3
http://alastonkriitikko.blogspot.com
Kari Yli-Annala: Taiteesta riittää porua eli taiteen verkostoista ja hyötykuvioista
www.mustekala.info/node/1442
Irmeli Hautamäki: Taiteilijoiden yhteisöistä ja avoimista työhuoneista
www.mustekala.info/node/536