Helsingissä oli esillä viimeksi kuluneena syksynä Pablo Picasso, Tukholmassa Salvador Dalí. Dalí med Francesco Vezzoli –näyttely, joka on avoinna Moderna Museetissa vielä 17. 1. 2010, esittelee monipuolisesti surrealistin ihmeellisiä töitä. Myös Ateneumin Picasso -näyttelyyn ehtii tutustua vielä tammikuun 28. 1. 2010 saakka.
Dalí-näyttely esittelee taiteilijan laajan tuotannon maalauksineen ja veistoksineen, samalla se kertoo Dali- presentaation historiasta vanhojen näyttelykatalogien, sanomalehtien ja design-esineiden avulla. Paljon tilaa on annettu New Yorkin vuoden 1939 maailmannäyttelyn Venuksen uni -paviljongin esittelylle.
Kiinnostavaa Tukholman Dali-näyttelyssä on sen esillepano, joka on hauska ja yllättäväkin. Museovieras astuu ensin tilaan, jossa on perinteisellä tavalla ripustettuja töitä. Salissa on kolme ovea, joista vain osa aukeaa ja joiden kautta katsoja pääsee – jos pääsee – Dalí-maailmaan. Tässä mielessä näyttely eroaa Ateneumin Picasso-näyttelystä, jonka esillepano on kovin rutiininomainen ja lähes historiaton.
Dali –näyttelyssä on esillä myös italialaisen nykytaiteilijan Francesco Vezzolin muotokuvia kuuluisista henkilöistä. Näin näyttelyn presentaatio kommentoi myös taiteeseen kuuluvaa tähtikulttia, sillä olihan Dali jos kukaan taidekuuluisuus.
Vezzoli ironisoi tähtikulttia muokkaamalla vaikkapa Anita Ekbergin ja Mae Westin ikonisia kuvia. Hymyilevät tähtöset on pantu itkemään glitteriä. Kuvien joukossa on myös taiteilijan omakuvia, jotka Vezzoli on toteuttanut elokuvajulisteiden konventioita parodioimalla.
Nähtävillä on myös nerokas dokumenttiparodia “A True Hollywood Story” taiteilijasta itsestään. “Dokumentti” taiteilijan työstä, hulluudesta ja kuolemasta on viimeisen päälle oikeaoppinen: nähdään puhuvia päitä, itkeviä omaisia, valokuvia lapsuudesta; kuullaan matalaäänisen mieskertojan dramaattisia painotuksia.
Vezzolin työt rinnastuvat kiinnostavalla tavalla Dalín teoksiin. Ne ikään kuin keskustelevat Dalín tuotannon ja siitä luotujen populaarien mielikuvien kanssa. Ne kommentoivat Dalí-kulttia, jota Dali tosin itsekin omissa töissään ironisoi.
Tästä esimerkkinä näyttelyssä on muun muassa Dali News -sanomalehti vuodelta 1945, jossa on riemastuttava artikkeli “The Psychoanalytic Analysis of the Mustaches of Salvador Dalí”.
Median ja Salvador Dalin itsensä luomaa kuva Dalísta on mahdotonta erottaa hänen teoksistaan.
Moderna Museetin näyttely toi esiin kiinnostavasti ja haastavasti tämän problematiikan, toisin kuin Ateneumin Picasso-suurnäyttely, joka ei mitenkään pyrkinyt taiteilijamyytin purkamiseen.
Dali: The Enigma of Wilhelm Tell
Yksi jännittävimmistä Dali-näyttelyn teoksista on mielestäni The Enigma of Wilhelm Tell (1933). Maalaus mukailee kertomusta taitavasta jousiampujasta, Wilhelm Tellistä, joka joutui ampumaan omenan poikansa pään päältä. Sen sijaan että kuvan (varsin paljon Leniniä muistuttavalla) mieshahmolla olisi päänsä päällä omena, hänen muodottamaksi venytetyllä, oksanhaaran varassa lepäävällä pakarallaan on raakaa lihaa.
Dalín itsensä mukaan maalaus kuvaa hänen omaa isäänsä. 1967 SVT:lle antamassaan haastattelussa hän selittää maalausta:
“I hope everything is perfectly clear, but if it’s too clear, you can call me and I will try to make it more obscure.”
***
Mustekala on aiemmin esitellyt myös Picassoa koskevaa uusinta UC Barkeleyssä tehtyä tutkimusta ja siihen liittyvää näyttelyä
kirjoituksissa
“Picasso ja amerikkalainen maalaustaide, Picasso and American Painting” node/287
ja “Picasso in the late 20s”node/302