Sini Mononen 14.10.2015
Kuvataiteilijan asema työmarkkinoilla on puhuttanut jo pitkään. Viime helmikuussa Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa järjestettiin 12 tuntia taidemaailmassa -tapahtuma, jossa teemana oli jo tuolloin voimakkaasti ajankohtainen ”Talous ja vapaus”. Taiteilijan toimeentulo on riippuvainen monesta eri tekijästä. Työstä saatava palkka voi vaihdella projektista toiseen paljonkin.
Kuvataideakatemian tilaisuudessa nousi esiin Suomen Taiteilijaseuran tekemä Taiteilijan asema 2010 -selvitys, jonka mukaan 33 % kuvataiteilijoista elää köyhyysrajan alapuolella. Helmikuussa eduskuntavaalit olivat tulossa, ja moni odotti positiivista muutosta taidepolitiikkaan, mutta toisaalta pelkäsi pahinta. Vaalien jälkeisessä porvari-Suomessa huoli taiteilijan asemasta on kasvanut entisestään: leikkaukset aiheuttavat ahdistusta, ja keskustelu taidemaailman rakenteista ja taiteilijan epävakaasta asemasta on herännyt uudelleen.
Viime kesänä kuvataitelijat pitivät hallituksen leikkauspolitiikkaa vastustavassa suurmielenosoituksessa puheen, jossa he kiinnittivät huomiota ammattikuntansa heikkoon yhteiskunnalliseen asemaan.
Kesän aikana ruodittiin myös Suomen kesänäyttelyiden eturivin tapahtumaa, Mäntän Kuvataideviikkoja.
Keskustelun pääpiirteet tiivistyvät Mäntässä esillä olleen taiteilijaduo Harrie Liveartin osallistavassa installaatiossa Nomadic Nanostate (2015). Teoksen keskeisenä ideana on tehdä näyttelyvieraasta vapaaehtoistyöntekijä Nomadic Nanostaten talousjärjestelmässä. Teoksen tekemä huomio taidekentällä tehtävästä talkootyöstä ei ole sinällään uusi. Myös Helsingin Sanomien kriitikko Aino Frilander otti Mäntästä kirjoittamassaan kritiikissä esille kuvataiteilijan tekemän ilmaisen työn.
Alkusyksystä keskustelu levisi Mäntän näyttelystä laajemmaksi instituutiokritiikiksi. 35 kuvataiteilijaa laati Mäntän Kuvataideystävät ry:lle avoimen kirjeen, jossa he toivat ammatinharjoittamiseen liittyviä epäkohtia ilmi. Samaan aikaan Mäntän näyttelyyn osallistunut Martta Tuomaala kirjoitti omista kokemuksistaan esseen.
Tuomaalalla oli Kuvataideviikoilla esillä 15-kanavainen installaatio Siivoojan ääni (2014). Nomadic Nanostaten tavoin se on voimakkaan yhteiskuntakriittinen: laaja kokonaisuus käsittelee siivoojan työn taloudellista, terveydellistä ja sosiaalista epävarmuutta. Esseessä Tuomaala nostaa esiin samoja teemoja, nyt taiteilijan työhön liittyen.
Mustekala pyysi Mäntän Kuvataiteen Ystävät ry:tä kirjoittamaan vastineen avoimelle kirjeelle ja Tuomaalan esseelle.
Vastineessa Mäntän Kuvataiteen Ystävät ry kuvasi toimintansa reunaehtoja. Kyseessä on yksitoistahenkinen yhdistys, joka työllistää toiminnanjohtajan ja näyttelymestarin lisäksi osa-aikaisen tiedottajan. Mäntän toiminnan raamit ovat siis erilaiset kuin esimerkiksi taidemuseoiden tai vapaalla kentällä toimivien gallerioidenkaan. Toimintansa kautta Mänttä sijoittuukin ennen kaikkea suurten taidetapahtumien ja festivaalien joukkoon.
Vaikka Mänttä on nyt keskustelun keskiössä, taiteilijoiden kuvaavat ongelmat eivät ole leimallisesti vain Mäntän ongelmia.
Taiteilijan ammatinharjoittamiseen liittyvät epäkohdat syntyvät useasta taidekentän käytännöstä, joilla kaikilla on oma historiansa. Gallerioiden perimät vuokrat, taiteilijan sosiaaliturva, valtion rahoituksen jähmettyminen 90-luvun laman tasolle ja kova kilpailu apurahoista ovat vain esimerkkejä taidemaailman rakenteisiin liittyvistä kipukohdista.
Rakenteiden ravistelua kaivataan. Muutostahtoa on peräänkuulutettu niin galleriakentältä, taiteilijajärjestöiltä, taidetapahtumilta kuin valtion laitoksiltakin.
Muutoksia on myös näköpiirissä.
Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen suunnittelee parhaillaan remonttia valtionosuusjärjestelmään. Kukaan ei vielä tiedä millainen uudistus tulee olemaan ja mitä se toteutuessaan tarkoittaa.
Mustekala julkaisee 35 kuvataiteilijan allekirjoittaman kirjeen, Mäntän kuvataiteen ystävät ry:n vastineen sekä Martta Tuomaalan esseen.
Ketkä nyt keskustelevat?
Mäntän kuvataiteen ystävät ry on vuonna 1993 perustettu voittoa tavoittelematon aatteellinen yhdistys, joka järjestää Mäntän Kuvataideviikkoja. Tapahtuman toiminnanjohtajana on toiminut vuodesta 2011 Tiina Nyrhinen.
35 kirjeen allekirjoittanutta ovat Mänttään joko tänä vuonna tai aikaisemmin osallistuneita taiteilijoita. Mukana on myös kuraattoreja. Osa kirjeen kirjoittajista oli mukana myös laatimassa taidetyöläisten puhetta kesän suurmielenosoituksessa.
Martta Tuomaala on tunnettu sosiaalisesti sitoutuneesta taiteesta. Kesällä Mäntässä esillä ollut installaatio Siivoojan ääni (2014) antaa puheenvuoron Suomessa toimiville siivoojille.