Teksti: Aune Waronen 1.12.2014
Kuvat: Malviniemi Company / Ville Lindberg
Olen lähdössä katsomaan tanssiesitystä. Kolme teosta yhdessä tilassa – kansainvälinen vierailu ja kaksi kokenutta suomalaistanssijaa.
Selailen menneitä tanssiarvosteluja, vaikka tiedän, etten kirjoita arviota. Viime vuosikymmenet olen katsonut tanssia enimmäkseen teatteriesityksen osana, koreografian viestinä, osana kattavaa skenografian kertomusta. Mietin, miten nykytanssiesitys avautuu kaltaiselleni katsojalle, jonka kosketus tanssiin on teatterin ohella kiinni klassisen baletin kertovassa traditiossa tai muutamassa nuoruuden tanssitunnissa. Vaikka olen katsonut esimerkiksi nytkin mukana olevan Malviniemi Companyn töitä, olen täysi noviisi tanssin seuraajana.
Harkitsen tilaavani kirjastosta Kai Lehikoisen Tanssi sanoiksi. Tanssianalyysin perusteita -oppaan, joka julkaistiin tänä vuonna. Teatterikriitikon kokemuksella ja ilman omaa tanssitaustaa tiedän, etten saa sitä hetkessä haltuun. Päätän luottaa katsojan kokemukseeni – ilman metodologista pohdintaa. Laskeudun esitykseen kuin kuka tahansa katsoja kadulta.
—
Vaasan kaupunginkirjaston Draamasalissa on pieni katsomo tilan takareunalla. Istumme siinä muutamassa rivissä, edessä on avoin näyttämö. Kuulen vierelläni istuvan ihmisen hengityksen. Joku huokaa. Valot sammuvat.
Mustaksi maalattu tila on intiimi, mutta väljä. Ensin sen täyttää norjalaisen Helle Siljeholmin Miss Vertigo, yhdeksästä kohtauksesta rakentuva teos, jonka osien järjestys muuttuu sattumanvaraisesti. Teoksen keskiössä on käsite lentämisestä. ”Alati uudistuva rakenne viittaa rituaaliin, onnistumisen ja epäonnistumisen sykliin, tavoitteena esityksen lentoon lähtö.”
Malviniemi Company: Hiljaisuus (2014)
Valo suuntautuu näyttämön seinustalle. Siljeholm vetää pakasta esityksen osien numerot. Hän aloittaa kiireettä, melkein kuin olisi ohikulkumatkalla. Hohtava peite avautuu kerros kerrokselta. Se säihkyy valosuunnittelijakaksikko Tobias Leiran ja Paulucci Araujo Bakken valoissa ja peittää lopuksi tanssijan kokonaan. Samalla tavoin kerroksittain aukeaa koko teos, joka sai alkunsa Pohjanmaan tanssin aluekeskuksen residenssissä vuonna 2012. Miss Vertigon ensi-ilta oli Black Box Theatressa Oslossa lokakuussa 2013.
—
Toisena näyttämölle tulee Johanna Ikola, seinäjokelaislähtöinen tanssija, joka toimii tanssijana vapaan kentän ryhmissä. Teatterikorkeakoulusta tanssitaiteen maisteriksi vuonna 2005 valmistuneen Ikolan teos Mozart-variaatioita luo nopeasti jännitteen äärimmäisen hienostuneen klassismin ajan musiikin ja tanssijan fyysisyyden välille. Katsojan selkä suoristuu, kun tanssijan hengitys syvenee ja yltää katsomoon. Äänet tulevat mukaan liikkeeseen ja tunkeutuvat oman fyysisyyden pintaan. Huomaan korjaavani asentoa ja rytmittäväni hengitystä tanssijan liikkeen mukana.
Hetkin saan itseni katsomossa kiinni ajatuksesta, etten ymmärrä tanssia. Pian tulee helpotus: en ymmärrä tästä mitään! Minä hengitän tätä esitystä! Muistan Picasson kysymyksen: ”Pidätkö linnun laulusta?” Kun vastaus on myönteinen, Picasso jatkaa: ”Ymmärrätkö sitä?” Koko kysymys taiteen tai minkä tahansa ilmiön ymmärtämisestä muuttuu irrelevantiksi.
Kun Ikola jännittää itsensä tuolille vaakatasoon, jännityn: on kuin keveä pianonsoitto kannattelisi häntä painottomassa tilassa. Tukirakenteita ei näy. Mutta kyse on illuusiosta: hiki tippuu tanssijan otsalta, kun klassinen Mozartin pianosonaatti tanssii ilmassa.
—
Mia Malviniemi tulee väliajan jälkeen esitystilaan. Lavastus muodostuu suuresta oranssista matosta ja taustan liikuteltavista sermeistä, kolmionmuotoisista rei’itetyistä purjekankaista. Rekvisiittana maton reunalla on muutama yrttiruukku ja laukku kiireisen virkanaisen kädessä. Liike ja tanssi alkavat. Vastaan nauhalta tulevaan äänimaailmaan ja rentoudun penkillä. Tunnen pysähtyväni. Tiedän, että teoksen nimi on Hiljaisuus. Avaan mieleni ja päätän ottaa kaiken vastaan. En pohdi teemaa enempää kuin sen verran, mikä siitä luontevasti nousee esiin.
Malviniemi Company: Hiljaisuus (2014)
Kiireinen kaupunki syntyy tilaan. Sermit avautuvat ja muodostavat esitystilan ja kokemuksen. Dramaturginen muutos syntyy hetkistä, jossa näen tanssijan loikkauksen ulos oravanpyörästä omaan tilaan, keskustelemaan oman kehon ja olemuksen kanssa. Hiljaisuus ei ole staattista, ei seisahtunutta liikettä eikä tapahtumattomuutta. Äänet muistuttavat liikkeen ja hengityksen luonnollisesta yhteydestä. Tulen tietoiseksi siitä, miten kaltaiseni liikkumaton istumatyöläinen menettää tuoliin käpertyneenä otteen kehoonsa. Suoristun taas. En enää yritä ymmärtää: olen.
Tanssijan ote näyttämöllä syvenee, oranssi matto hehkuu. Ilo omasta kehosta repeää pieniksi hihkaisuksi ja liikkeen voimaksi. Pian esityksen etäiset äänet hiljentyvät ja avaruus esitystilassa tummenee.
Yleisö taputtaa. Hengähdän syvään ja nousen. Kolme teosta, kolme tanssijaa. Mielessä välähtelee kuvia: tanssijan vartalon kaari, askelten rytmi, liikkuvia raajoja, ääniä, värejä ja musiikkia. Jälkikokemus on erilainen kuin teatterissa, josta lähtiessä pohdin usein tarinaa ja sen tulkintaa.
Palaan majapaikkaani halki mustan Vaasan keskustan. Muutaman askeleen jälkeen pääni pimennosta putkahtaa vuosia unohduksissa ollut, nuoruudessa nähty Isadora-elokuva. Siinä Vanessa Redgraven esittämä, paljasjalkatanssijaksikin kutsuttu ja 1920-luvun lopulla traagisen kuoleman kokenut Isadora Duncan avaa ovia jälkeensä tulleille. Pidin Karel Reiszin elokuvasta, vapaasta ja elämänvoimaisesta tanssista ja vallankumouksellisesta hahmosta, joka vähät välitti oman aikansa sovinnollisista säännöistä. Silti muisto elokuvasta oli jo vuosia sitten sementoitunut menneeseen, koska yhteyttä nykyiseen ei ollut.
Tunnen esityksen ohella saaneeni pienen lahjan: Isadoran kuvat muistini poimuista.
Aune Waronen on vapaa toimittaja ja teatterikriitikko.
Miss Vertigo. Koreografia ja tanssi: Helle Siljeholm, Norja. Lavastus ja puvustus: Katja Ebbel Fredriksen. Äänisuunnittelu: Carl Svensson ja Petru Sipos. Valosuunnittelu: Tobias Leira ja Paulucci Araujo Bakke. Dramaturgia: Kai Johansen. Ulkopuoliset keskustelukumppanit: Ahmad Ghossein, Mari Sømme Hammer ja Martin Lervik.
Mozart-variaatioita. Koreografia ja tanssi: Johanna Ikola. Musiikki W. A. Mozart: Pianosonaatti C-duuri.
Hiljaisuus. Malviniemi Company. Koreografia: Mia Malviniemi. Puvustus: Mia Malviniemi ja Zarah Holmberg. Äänisuunnittelu: Stefan Lindblom ja Stefan Backas. Lavastus: Sonja Backlund. Tuottaja: Laura Käpyaho.
Tanssiesityksiä ovat tukeneet Pohjanmaan liitto, Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahasto, Svenska Kulturfonden, Pohjanmaan tanssin aluekeskus, Valkea Kääpiö sekä Kulturrådet Arts Council Norway.