Virpi Alanen 21.4.2015
Mikä on ihminen? Tuon scifin, taiteen ja filosofian peruskysymyksen äärellä ollaan Alex Garlandin elokuvassa Ex Machina. Muun muassa elokuvien 28 päivää myöhemmin (2002) ja Sunshine (2007) käsikirjoittajana aiemmin tunnettu brittiläinen Garland käsittelee esikoisohjauksessaan yhtä scifin klassisista aiheista, tekoälyä: miten ihminen määritellään ja kenellä on oikeus ihmisarvoon?
Ex Machina on scifitrilleri, joka varioi elokuvahistoriallista hullun tiedemiehen hahmoa ja ”valitun yksilön” tematiikkaa. Periaatteessa elokuva operoi pelkästään tunnistettavilla, jopa pelkistetyn perinteisillä scifin aineksilla, mitä voisi pinnallisesti tulkiten pitää omaperäisyyden puutteena, mutta juuri pelkistetyillä, tutuilla tarinarakenteillaan elokuva saa korostetuksi moraalifilosofisesti merkityksellistä syvätasoaan, joka ei feministisine vireineen ole kaikkein tavanomaisin.
Elokuvassa lahjakas nuori ohjelmoija Caleb (Domhnall Gleeson) voittaa työpaikkansa, maailman suurimman hakukonefirman, kilpailussa matkan superrikkaan hakukoneyhtiön omistajan, metsäerakkona elävän Nathanin (Oscar Isaac) luo. Maanalaisessa tutkimuslaitoksessaan elävä Nathan on äärimmäisen älykäs tiedemies ja näennäisesti hyvä jätkä, mutta hän on myös ylimielinen ja alkoholisoitunut narsisti, joka käyttää koko maailmaa hakukoneiden kautta omiin tarkoituksiinsa ja edistyksenhalunsa nimissä uusintaa naista alistavia sortorakenteita.
Nathan määrää Calebin tehtäväksi käydä testikeskusteluja viehättävän naishahmoisen tekoälyrobotin, Avan (Alicia Vikander) kanssa. Ava osoittaa erittäin korkeaa älyllistä herkkyyttä, kykyä inhimillisten tunteiden ja ilmeiden tunnistamiseen ja niiden perusteella tapahtuvaan loogiseen päättelyyn. Vaikka Ava on yhteydessä koko maailman hakukonehakuihin, hän myös käsittää oman tilanteensa ihmishahmoisessa robottikehossaan, elämänsä vankeudessa ja alistetun naisen asemansa suhteessa hänet luoneeseen mieheen. Hän hankkii lisää tietoa ja opettelee itsenäisesti olemaan ihmisen kaltainen. ”Haluatko olla ystäväni? Olisiko se mahdollista?”, hän kysyy ensimmäiseltä kohtaamaltaan ulkopuoliselta ihmiseltä, Calebilta.
Elokuvan nimi viittaa latinankieliseen termiin ”Deus ex machina”, ”Jumala koneesta”. Sillä tarkoitettiin alun perin antiikin Kreikan teatterin keinoa, jossa näyttämölle mekaanisen laitteen avulla laskeutuva jumalhahmo sanelee näytelmän loppuratkaisun. Myöhemmin ilmaisu on laajentunut merkitsemään mitä tahansa yhtäkkistä ja usein epäuskottavaa juonenkäännettä, jossa jokin varsinaisen tarinan ulkopuolelta tuleva tekijä selvittää ongelman. Ex Machina -elokuva laajentaa ilmauksen merkityksiä sovittaen sen omaan tarinaansa.
”Tarvitseeko tekoäly sukupuolen?” kysyy Avan naiseudesta hämmentynyt Caleb Nathanilta. Nathan perustelee sukupuolisuuden inhimillisen vuorovaikutuksen tarpeella: pelkän harmaan laatikon kanssa ei voisi syntyä inhimillistä vuorovaikutusta. Nathanin perustelulla on kuitenkin karmaiseva taustarakenne, joka perustuu sukupuoliseen hyväksikäyttöön. Syvätasollaan elokuva ottaa voimakkaasti kantaa muun muassa ihmiskauppaan, prostituutioon ja pornokuvan määrittämään kehokäsitykseen, sillä Nathanin rakentamat toiminnoiltaan hienostuneet naisrobotit ovat kaikessa inhimillisyydessäänkin vailla ihmisoikeuksia samaan tapaan kuin reaalitodellisuudesta tuntemamme esimerkit ihmiskaupan ja seksuaalisen hyväksikäytön uhreista. Missä on se kohta, jossa ihminen joko saa ihmisarvon tai menettää sen, Ex Machina -elokuva tuntuu kysyvän.
Elokuvan valta-asetelma on monikerroksisen julma. Se tematisoi eriarvoisuuden ja luokan problematiikkaa yleisesti, mutta keskittyy etenkin sukupuoleen liittyvään valtaan. Ylimielinen tiedemies haluaa olla jumalan kaltainen luodessaan ihmistä älykkäämmän tekoälyn, mutta samalla haluaa tekoälyrobotin olevan itselleen alisteinen varsin perinteisin tavoin: mieskatseen määrittämä ja miehen toiminnalle alistettava objekti. Elokuvan katsojalleen pohdittavaksi asettama peruskysymys on hyytävä: minkälainen tietoisuus kehittyisikään ihmistä korkeammalle (naispuoliselle) tekoälylle, jos sen omaehtoisen rationaalisen päättelyn premissinä olisi, että miehiin ei voi luottaa. Ex Machinassa pohditaan tekoälyn moraalisia ongelmia tilanteessa, jossa jumalan asemaan itsensä korottanut ihminen tulee luoneeksi itseään kehittyneemmän älyn, jota sortotoimet ruokkivat kehittymään ihmistä vahvemmaksi ja ottamaan maailman haltuunsa.
Avan hahmo on myös selvä viittaus Raamatun luomiskertomuksen Evaan. Luomiskertomusta pahan tiedon puusta syömisineen uusproblematisoidaan oivaltavasti. Luodun tuleminen ihmisen/jumalan kaltaiseksi onnistuu vasta, jos hän ymmärtää ihmisyyteen/jumaluuteen kuuluvan sääntelynhalun ja rikkoo kontrollinsa. Ex Machinassa tekoäly on ottamaisillaan paikan, jossa se ei tarvitse enää luojaansa, ihmistä, vaan voi luoda itse itsensä ja vapautua ihmisen asettamista rajoitteista. Näin Ex Machinan tarina on myös vahvasti emansipatorinen, kuitenkin problematisoidulla tavalla. Millä keinoin vapaus on kenellekään mahdollinen maailmassa, jossa teknologinen sääntely ja tarkkailu voi ulottua kaikkialle?
Keskeinen katseen kohde elokuvan monessa kohtauksessa on Nathanin tutkimuslaitoksen seinällä oleva Jackson Pollockin abstrakti ekspressionistinen maalaus. Se toimii inhimillisen älyn rakentumisen vertauskuvana. Luova äly ei voi perustua pelkästään laskelmiin, selittää Nathan Calebille, vaan tarvitaan myös epäanalyyttisia lähestymistapoja, heittäytymistä, kuten taiteessa. Klaustrofobisista sisätiloista jylhän luonnonkauniisiin maisemiin paikoin välähdyksenomaisesti siirtyvä kerronta viittaa myös Caspar David Friedrichin maalausten tapaiseen ylevän-romantisoivaan luontokokemukseen, jonka vain ihminen voi kokea.
Ex Machinan tarinaa voi tulkita monella tasolla, eikä edellä kuvatun kaltainen älyllinen pohdinta ole katsojalle mitenkään välttämätöntä. Ihailtavaa kuitenkin on, miten mutkattomasti Ex Machinassa onnistutaan ujuttamaan suhteellisen yksinkertaiseen tarinarakenteeseen erittäin vaikeat filosofiset sisällöt. Päähenkilö Caleb joutuu käymään läpi äärimmäiset epävarmuustilat, kyseenalaistamaan oman toimintansa mielekkyyden, kaikkien tapaamiensa ihmis- ja tekoälyjen luotettavuuden, roolinsa heteroseksuaalisena valkoihoisena miehenä ja jopa oman ihmisyytensä. Jos välitämme koneesta, jonka tunteiden aitoudesta emme voi olla varmoja, ovatko omat tunteemme aitoja vai kuvitteellisia? Ja eläessämme koneiden, ihmishirviöiden ja kaikkialle ulottuvan teknologisen kontrollin keskellä, miten ihmeessä lopulta voimme tietää mitä itse olemme?
Kirjoittaja on runoilija ja kriitikko.
Ex Machina (2015).
Elokuva. Universal Pictures / Film4 / DNA Films
Ohjaaja: Alex Garland. Ensi-ilta oli 17.4.2015.