18.11.2005 Dinah Bird, Petri Kuljuntausta, Maria Frepoli
Dinah Bird:
Coming from a radio background I feel the following story sums up my feelings: Once a journalist asked Orson Welles, which medium he preferred working with, radio or cinema, and he replied: ” Radio, the screen is bigger ”.
– Dinah-Bird is sound artist in Paris.
Petri Kuljuntausta:
Kuukausi sitten matkustin junalla ja pysähdyin Tampereen asemalla keskipäivän tienoilla. Samalla hetkellä kun olin astumassa ulos junasta alkoi kuulua vähitellen matalalta lähtevä glissando hälytysääni kovaa ja tehokkaasti.
Eilen olin taas matkalla, tällä kertaa varustautuneena nauhoituslaitteiden kanssa ja aikomuksenani tallentaa sireenin ääni. Kello oli paria minuuttia vaille keskipäivän seistessäni laitteet valmiina asemalla. Odotin, mutta ääntä ei tullutkaan.
Tänään otin yhteyttä tamperelaisiin tuttaviini ja sain selville, että sireeni soitetaankin jo varttia vaille keskipäivän joka maanantai. Juna, jolla matkustan, ehtii asemalle toisinaan äänen vielä kuuluessa, toisinaan myöhemmin.
Odottaessani ääntä kaikki aistit valppaina, ihmisiä ja junia kulki ohi, taustalla rautatieaseman äänimaisema. Mietin myös, miltä sireeni näyttää, miten iso se on ja että äänen täytyy kuulua kauas.
Tämä oli minulle erityisen tilallinen kokemus.
John Cage on säveltänyt teoksen nimeltä ”Imaginary Landscapes No.1” vuonna 1939. Se on varhaisimpia esimerkkejä teoksesta, missä käytetään elektronista ääntä. Hän käytti teoksessaan levytettyä suoraa siniääntä (jota yleensä käytettiin teknologisena apuvälineenä mittauksissa) muuttamalla sen kierrosnopeutta tavalla, joka kuulostaa täsmälleen samalta kuin Tampereen sireeniääni.
Petri Kuljuntausta on äänittäjä-säveltäjä Helsingistä
Puhelimessa kerrotun pohjalta kirjoittanut Sirpa Jokinen
Maria Frepoli, Listening Eyes:
When you are far away from everything belonging to you, your mind opens on traveling, you are in a peculiar instinctive mood. The sight and the listening are mingled, placed on each other, and it feels as if you had an eyed ear or listening eyes.
The habit tends to dampen this attitude, impoverishing life.
When you are looking at an image deeply involving you, you create at the same time a space for listening, another dimension to the same image. Or sometimes it is the sound that evokes visual perceptions. It depends on the individual, some people are more open to one dimension or the other, but this is not so important: the encounter of different perceptions is the magic point.
While wandering in London, where I’ve been for the first time, most of the time I was actually in this magic point, looking at the delicate lips of an Indian woman on the Tube, listening to a busker playing flute… the features of the woman’s face had an intelligible rhythm, and the tune of the musician was so light that it transformed a concrete grey wall transparent.
In those days, I’ve written some pieces of magic thought, so simple and naive and joyful as Kerouak’s haiku: I’m not a writer, of course, but these words were to me as necessary and natural as breathing.
The crows are screaming and playing with the wind:
So the children do.
Yellow, wild light.
Under the crows’ game,
I don’t know if I’m scared
Or do I feel like laughing, like the wind.
– Maria Frepoli is a clown and puppeteer in Venice.