Varpu Airio
Tarkastelen seuraavassa ranskalaisen runoilijan, kriitikon, esseistin ja kääntäjän Charles Baudelairen (1821-1867) tuotantoa ja sen merkitystä nykyaikana. Hänen esikoisteoksensa, kuvataiteen vuosikatselmusta esittelevä esseekokoelma Salon de 1846 julkaistiin vuonna 1846 Baudelairen ollessa 25-vuotias. Hänet tunnetaan parhaiten runoteoksestaan Pahan kukat (Les Fleurs du mal) , joka ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1857. Se oli hänen pääteoksensa. Teos vietiin oikeuteen ”julkisen moraalin ja hyvien tapojen loukkaamisesta” ja se joutui sensuurin kohteeksi. Oikeudenkäynnistä seurasi kuuden ruonon paneminen julkaisukieltoon sekä sakkorangaistus. Baudelaire julkaisi teoksesta toisen, laajemman ja muokatun version vuonna 1861.
Pahan kukat katsotaan nykyään kuuluvaksi modernin kirjallisuuden perusteoksiin. Se ilmestyi vuonna 2011 Antti Nylénin kääntämänä, ensimmäisen kerran kokonaisuudessaan suomennettuna. Charles Baudelairen tuotantoon kuuluu myös lukuisia esseitä ja kritiikkejä. Hän julkaisi myös anekdoottimaista, esseististä lyhytproosaa, jota kutsui itse ”proosarunoiksi.” Hänet on myös tunnettu Edgar Allan Poen teosten ranskantajana.
Avantgarde
Avantgardea ei voi pitää tyylisuuntana tai yhtenäisenä ilmiönä. Useita ryhmittymiä ja taiteilijoita on pidetty avantgardistisina eri aikakausina. Avantgardistisia ryhmiä ja tyylejä yhdistää kuitenkin se, että avantgarden pyrkimyksenä on olla edistyksellistä ja hakea uusia ilmaisutapoja. Avantgardetaiteessa perinteiset tyylit ja ratkaisut kyseenalaistetaan. Sen tavoitteena ei ole ollut miellyttää suuria yleisöjä tai päästä arvostetuimpiin museoihin. Tästä huolimatta avantgardetaiteella on ollut vaikutusta taiteen kehitykseen ja myös yhteiskuntaan sen poliittisesta luonteesta johtuen.
Myös Baudelairen kirjoitukset olivat poliittisia omalla tavallaan. Hän kannatti omia vakaumuksiaan ja elämänarvojaan, eikä mukautunut aikansa normeihin. Historiallisesti avantgardistisia liikkeitä tarkastellessa ne kertovat myös voimakkaasti aikansa ilmiöistä ja yhteiskunnan normeista. Aluksi täysin avantgardistisista ilmiöistä on taiteen kehittyessä tullut osa taiteen valtavirtaa. Avantgarden vaikutusta moderniin taiteeseen on siis mahdotonta kiistää.
Renato Poggioli esittää avantgarden teoriassaan, että tyypillisin avantgardistisen liikkeen asenne on antagonismi. Tämä merkitsee perinteen kyseenalaistamista, sekä suuren yleisön maun vastustamista. Boheemius ja dandyismi ovat ilmaisuja tästä asenteesta, mikä ilmenee avantgardistisessa taiteessa. Boheemit toimivat luokkien välissä vastakohtana porvaristisille elämäntavoille ja arvoille. Köyhyys ja taiteellisuus yhdistyivät vapauteen ja elämästä nauttimiseen. Pätkätöistä saadut rahat tuhlattiin juhlimiseen.
Myös Charles Baudelaire liitetään vahvasti boheemien luokkaan. Hän eli veloissa, kuoli alle viisikymppisenä eikä tehnyt kompromisseja taiteessaan. Hän oli myös kiinnostunut dandyismistä. Hänen Modernin elämän maalari- esseessään on kokonainen luku otsikolla Dandy. Siinä Baudelaire kuvailee aluksi dandyismiä ”epämääräiseksi instituutioksi”. (Baudelaire, 2001, 208) Sitten hän jatkaa yksityiskohtaisesti tuon ihmistyypin kuvailua. Dandyt ovat rikkaita, joutilaita miehiä, jotka tunnistaa tietyistä ulkoisista piirteistä. He ylittävät eliitin normit käyttäytymisellään ja tekevät sen hyvin pukeutuneina.
Baudelairen teokset ja tyyli
Kirjoituskokoelmassa Modernin elämän maalari ja muita kirjoituksia suomentaja Antti Nylén kuvailee kirjan alkusanoissa Baudelairen tyyliä: ”Olipa teksti proosaa tai runoutta, hän lähtee käsitteellisestä hahmosta, ajatuksesta tai mielikuvasta, jolle hän rakentaa sanoista niin täsmällisen muodon kuin kykenee.” (Nylén, 2001, 7.) Tämä kuvaus osoittaa Baudelairen lähtökohdan kirjoittamiseen. Hänen tuotantoaan ei voi helposti luokitella mihinkään tyylisuuntaan, ja varmaan myös tästä syystä hänen kirjoituksensa ovat kiinnostaneet suuresti jälkipolvia.
Baudelairen tyyliin vaikutti hänen asemansa eri aikakausien murroskohdassa. Hän aloitti uransa 1840-luvun alussa. Klassinen taide oli jäämässä sivuun ja kirjallisuus oli siirtymässä moderniin aikaan. Nylénin mukaan on epäselvää, oliko Baudelaire viimeinen klassikko vai ensimmäinen modernisti. Walter Benjamin kirjoittaa esseessään Silmä väkijoukossa, että ”tulevaisuus järjesti hänelle (Baudelairelle) lukijan, jollaista hän oli odottanut.” (Benjamin, 1939, 12.) Tämä viittaa siihen, että Baudelairen tapa kirjoittaa, ja nähdä todellisuus oli aikaansa edellä. Hän näki todellisuuden kriittisesti ja osallistui aikansa tärkeisiin taidetta koskeviin keskusteluihin.
Baudelairen elinaikana 1800-luvulla yhtenäinen käsitys kauneudesta ja taiteesta pirstoutui. Poliittiset ja taloudelliset syyt vaikuttivat siihen, että taiteilijan yhteiskunnallinen asema muuttui 1800-luvun lopulla. Valta siirtyi porvaristolle, joka määritteli vallitsevan maun. Menestyäkseen taiteilijan piti siis miellyttää keskiluokkaa. Suosiosta tuli taiteilijan menestyksen mitta ja samalla myös haaste. Baudelaire kirjoittaakin tästä kamppailusta yleisön miellyttämisen ja taiteellisen rehellisyyden välillä. Tästä aiheesta keskustellaan vielä nykypäivänäkin. Ristiriita taiteellisuuden ja kaupallisuuden välillä ei ole kadonnut. Baudelairen huomiot omasta ajastaan tuntuvat edelleen tuoreilta. Hän ymmärsi hyvin aikaansa ja kyseenalaisti vanhoja käsityksiä kirjallisten mieltymysten yhtenäisyydestä.
Baudelaire kirjoittaa teoksestaan Pahan kukat: ”Tähän kauheaan kirjaan minä olen pannut koko sydämeni, kaiken hellyyteni, kaiken uskoni (valepuvussa), kaiken vihani” . (Nylén, 2011, 477) Teoksesta välittyvätkin rajut tuntemukset ja runoilijan voimakas sitoumus teokseensa. On kuitenkin huomioitavaa, että vaikka tunteita on käytetty runojen materiaalina, ne eivät ole yksi yhteen. Tämä itsestään selvä asia kertojaminästä erotettuna runoilijan minästä ei ollut selkeää Baudelairen aikalaisille ja tämä luultavasti oli yksi seikoista, miksi Pahan kukat aiheutti niin suurta närkästystä. Se nähtiin paljastuskirjana.
Baudelaire itse kertoi kirjeessään: ”jääköön se, tämä kirja, todistamaan minun inhostani ja vihastani kaikkea kohtaan.” (Nylén, 2011, 476.) Tämä vahvasti antagonistinen asenne leimaa Pahan kukkia. Hän tiesi ettei teoksesta pidettäisi hänen omana aikanaan ja että se aiheuttaisi kauhistusta. Baudelaire itse kuvailee kirjeessään äidilleen Pahan kukkien olevan ”täynnä pahaenteistä, kylmää kauneutta.” (Nylén, 2011, 474) Mutta kauneus oli keksittävä uudelleen, klassisen kauneuskäsityksen rinnalle oli nostettava erilaista, vaiettua kauneutta. Yleisö vain oli tottunut toisenlaiseen runouteen.
Pahan kukkien muoto on hiottu ”arkkitehtoniseksi” kokonaisuudeksi, jossa jokaisella runolla on paikkansa. Juuri siitäkin syystä teoksen sensuroiminen oli Baudelairesta anteeksiantamatonta ja hänen piti toisessa versiossaan järjestellä kokonaisuus uudestaan. Teoksen dramatiikka on tarkkaan harkittua ja sen runot muodostavat kokonaisuuden. Baudelaire kirjoittaa, että ”muoto ja tyyli ovat kaikki kaikessa” ja kirjallisuuden päämääränä ei voi olla moraalinen hyvä. (Nylén 2011, 474) Pahan kukissa Baudelaire kuvaa muun muassa Pariisin vähäosaisia, ihmisiä joita ei oltu aikaisemmin runoudessa otettu aiheeksi.
Baudelaire kirjoitti Salon de 1846 esseessä, että hänen mielestään paras kritiikki on ”viihdyttävää ja runollista – ei kylmää ja matemaattista”. (Nylén, 2001, 344) Kritiikin piti hänen mukaansa olla puolueellista, intohimoista ja poliittista. Hän osasikin kriitikkona ylistää ja vihata.
Baudelaire nykylukijan silmin
Charles Baudelairen teokset ovat kiehtoneet jo monia sukupolvia. Nykylukijan silmin hänen runonsa ovat edelleen dramaattisia ja ilmaisuvoimaisia. Ne rakentavat Baudelairen silmin nähtyä maailmaa tarkasti pala palalta. Ne ovat myös dokumentti hänen ajastaan. Pahan kukkien sensuroiminen ilmentää tuon ajan näkemyksiä siitä, mikä on taiteessa hyväksyttävää ja mikä ei. Baudelaire oli ensimmäisiä moraalin ja taiteen kytköksiä tutkineita kirjailijoita. Toisaalta Baudelairen runoissaan kuvaamat tunteet ovat ajattomia. Viha, ahdistus ja halu ovat tunteita, joihin nykylukija voi samaistua. Hänen tummanpuhuva maailmansa on varmasti innoittanut eri alojen taiteilijoita ja tulee tulevaisuudessa edelleen toimimaan inspiraation lähteenä.
Hänen esseensä ovat täynnä ajatuksia, jotka eivät ole menettäneet merkitystään sadassaviidessäkymmenessä vuodessa. Baudelaire kirjoittaa esseessään Modernin elämän maalari, että on olemassa muitakin kuin kuuluisien maalareiden teoksia. Hän korostaa, että on olemassa ainutkertaista kauneutta, joka syntyy vastaparina yleispätevälle kauneudelle, joka saa kaiken arvostuksen. Tämä huomio menestyneen, arvostetun taiteen ja tuntemattoman taiteen suhteesta on edelleen tuore. Hän kiinnittää myös huomiota siihen, miksi koemme aikalaistaiteemme eri tavalla kuin taidehistorialliset teokset. Tämä nautinto tulee ”nykyisyyden esittämisestä”, nykyisyyden olemuksesta nimenomaan nykyisyytenä. Haluamme nähdä ympäröivän maailmamme taiteilijan silmin ja nähdä myös hänen suhtautumisensa ajankohtaisiin ilmiöihin.
Vaikka useat Baudelairen ajatukset ovat kestäneet aikaa, jotkin silti kuulostavat oudoilta nykylukijan korvaan. Esimerkiksi naisen mystifioiminen, ”nainen on jumaluus” -tyyppiset huomautukset saavat huomaamaan, että ajat ovat muuttuneet. Baudelairen esseiden ja runojen filosofinen viesti kantaa nykyaikaan joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.
Hän ennusti itsekin Pahan kukat kirjoitettuaan, että vaikka hänen aikalaisensa eivät hänen teostaan arvostaisi, tulevaisuudessa se nostettaisiin muiden suurten runoilijoiden teosten rinnalle. Tämä kauaskatseisuus on mielenkiintoista ja sopii myös hänen antagonistisen hahmonsa luonteeseen. Jos omana aikana ei arvosteta, aina voi toivoa tulevilta sukupolvilta ymmärrystä. Baudelairen tuotantoa voi myös lukea sitä myyttistä hahmoa vasten, jollainen hänestä on muotoutunut. Hänen elinaikanaan eli jo Pahan kukkien pohjalta syntynyt käsitys hänen persoonastaan ”pahuuden runoilijana”, vaikkakin se osoittautui vääräksi. Vaikka hän olikin kirjoittanut tuon teoksen, se ei estänyt häntä käyttäytymästä sivistyneesti.
Lopuksi
Charles Baudelairen tuotannolla on ollut vaikutusta modernin runouden syntyyn. Hän on innoittanut uusia ja uusia sukupolvia. Jotakin ainutlaatuista Baudelairen tavassa kirjoittaa ja kuvata maailmaa siis on. Siinä on outoa kauneutta ja melankoliaa, joka vetää puoleensa. Hänen dramatiikkansa ei jätä kylmäksi. Myös hänen esseissään ja kritiikeissään esille tuomat asiat kiinnostavat tänäkin päivänä, sillä osa niistä oli aikaansa edellä. Charles Baudelairen merkitys ei enää ole radikaaleissa aihevalinnoissa, jotka herättäisivät huomiota, vaan hiotuissa kokonaisuuksissa.
Kirjoittaja on ensimmäisen vuoden estetiikan opiskelija. Hän osallistui keväällä fhkt -laitoksella Helsingin yliopistossa pidetylle Avantgarden kulttuurihistoria kurssille.
Lähdeluettelo:
-Baudelaire, Charles: Modernin elämän maalari ja muita kirjoituksia (suomentanut ja selitykset laatinut Antti Nylén) 2001, Desura
-Baudelaire, Charles: Pahan kukat (suomeksi tulkinnut Antti Nylén), 2011, (alkuteos 1861), Sammakko
-Benjamin, Walter: Silmä väkijoukossa- huomioita eräistä motiiveista Baudelairen tuotannossa (suom. Antti Alanen), 1986, alkuteos 1939, Odessa
-Hautamäki, Irmeli: Avantgarden alkuperä, 2003, Gaudeamus