Brutal! / This whole world is brutal!
-Black Uhuru
Maailma on tyly! Se kävi konkreettisesti ilmi viime kesänä, sillä jämän häivääkään ei jäänyt naapurikorttelissa sijainneesta 1970-luvun kerrostalosta. Rumankaunis toimistorakennus oli osa elämääni ja välitöntä ympäristöäni useita vuosia. Talo purettiin, ja nyt tontilla on kuoppa ja kohta uusi rakennus, jonka aulaan on jo tilattu tuntemieni taiteilijoiden töitä. Ne tulevat eittämättä elävöittämään paikalle rakentuvaa linjakasta viisikerroksista. Havainnekuvissa kaikki näyttää valoisalta ja kauniilta, jotenkin niin helpolta.
Tuhon seuraaminen oli toisaalta suurta hupia. Toukokuussa tontille ajettiin purkukalustoa, erilaisia mystisiä raskaita koneita, joiden tarkoitus on hajottaa. Hupaisin niistä oli pitkäkaulaista dinosaurusta muistuttava ”haukkaaja”, jonka tehtävä on tarttua kiinni rakenteisiin ja sitten vetää ja raastaa ja vääntää. Haukkaajalla purkaminen näytti leikiltä, sen toimien seuraaminen olohuoneen ikkunasta oli hypnotisoivaa viihdettä, jonka ääreen unohtua kotitoimistotauoillaan. Nyt putoaa taas iso pala elementtiä, pöllyää ja rytisee!
Syystä, jota en oikein edes ymmärrä, otin purkutyön hirveän henkilökohtaisesti. Minä pidin tuosta tummanharmaasta, melko kolhosta rakennuksesta. Mutta totta puhuakseni toimisin itsekin mieluummin purkamisen kuin rakentamisen parissa. Tuomitun talon onnistunut murskaaminen väkevillä koneilla tuottanee samankaltaisen tyydytyksen tunteen kuin Windows-pasianssin läpipelaamista seuranneeseen korttien tanssiin uppoutuminen.
Sitä paitsi nykyaika on saavuttanut myös rakennustoimen: purkumateriaali lajiteltiin tarkasti omiin kasoihinsa kierrätystä varten. Kokonaisuutta ei ehkä osattu arvostaa, osasten välinearvoa kuitenkin.
//
Mikä tai mitä on – tai voi olla – brutaalia? Mustekalan teemanumero käsittelee aihettaan arkkitehtuurin ja, koheesion raa’asti murskaten, parin pehmeämmän sivupolun kautta. Viisi näkökulmaa, viisi tapaa hahmottaa brutaalin luonnetta ja estetiikkaa.
Ville Hänninen, tuo journalisti ja julkaistu tietokirjailija, kirjoittaa rumiksi tuomittujen betonikirkkojen kauneudesta. Tehtävä teille kaikille: vierailkaa niissä, tutkikaa niiden muotoja ja tekstuureja, aistikaa tiloja, koskettakaa elementtien harjanteita ja painanteita.
Reetta Laitinen, tuo tarkkanäköinen sarjakuvapiirtäjä, kirjoittaa Kuopion Särkiniemestä. Siis lähiöstä, ja kaupungin vuokrataloista ja seinämaalauksista, joita joskus ennen uskallettiin sanoa seinämaalauksiksi.
Tuomas Siitonen, tuo ihka oikea arkkitehti, sukeltaa brutalismiin tavalla, jollaisesta me ei-arkkitehdit voimme vain unelmoida. Eläköön Lina Bo Bardi, eläköön Walter Förderer! Laitamme nimet korviemme taakse!
Arda Yildirim, tuo erityisesti ruoasta kirjoittava toimittaja, tekee selkoa voisarven syömiseen liittyvistä havainnoista. Onko croissant aina vain croissant?
Tuomas Tiainen, tuo tunteikas monialahupsu, kirjoittaa, piirtää, elokuvaa ja musisoi rakkauden brutalismista. Miksi se kaikkein suurin tunne on joskus myös kaikkein hirvein? #häshtäg!