15.12.2008 Martta Heikkilä
Kun Pariisin yliopisto perustettiin vuonna 1150, suomalaisopiskelijat saapuivat sinne jo pikapuoliin. Ensimmäiset merkinnät heistä tunnetaan 1300-luvun alusta. Näistä opiskelijoista koulutettiin pappeja ja piispoja Suomen katolisen kirkon tehtäviin.
Sittemmin Pariisi on vetänyt puoleensa ennen muuta taiteilijoita. Pariisi saavutti aseman taidekoulutuksen tärkeimpänä keskuksena 1880-luvun loppupuolella. Albert Edelfelt, Akseli Gallén-Kallela, Pekka Halonen, Helene Schjerfbeck, Maria Wiik, Gunnar Berndtson ja Magnus Enckell matkustivat sinne opiskelemaan tuolloin uusinta uutta naturalistista ja realistista maalaustyyliä.
1900-luvun puolella Pariisin vetovoima säilyi edelleen, sillä kaupunki tunnettiin esimerkiksi symbolismin ja surrealismin keskipisteenä. Nämä suunnat kiinnostivat kuvataiteilijoiden lisäksi etenkin suomalaisia kirjailijoita, esimerkiksi Tulenkantajia 1920-luvulla. Myöhemmin kaikkien taiteenalojen tekijät ovat lähteneet Pariisiin saamaan vaikutteita, tutustumaan ihmisiin ja työskentelemään. Nykyisin Pariisi on kymmenien, jopa satojen suomalaisten opiskelupaikka, ja taiteilijat voivat hakea residenssiohjelmiin.
Taiteilijoiden työn taustalla ovat olleet usein Pariisissa syntyneet taideteoriat. Niinpä myös Helsingin yliopiston estetiikan oppiaineen lokakuisella Pariisin-ekskursiolla oli tarkoituksena katsoa, mitä piilee teorioiden takana, millaisia ovat teokset, jotka ovat vaikuttaneet taidefilosofioihin ja joista ne ovat jopa saaneet alkunsa. Matkalle valmistauduttiin seuraamalla luentoja, jotka käsittelivät Pariisia taideilmiöiden kaupunkina, surrealismin, situationismin ja nykytaiteen paikkana.
Pariisin matkalla oli siis eräänlainen ”situationistinen” tavoite: yllättyminen taideteoksista ja kaupungista, dériven eli ajelehtivan asenteen omaksuminen sitä kohtaan, tilanteiden luominen niin taiteen aistimista kuin teoreettista ymmärrystä varten. Suora todellisuuden kohtaaminen estää kokemusten muuttumisen representaatioksi ja tentittäviksi opinkappaleiksi, tai kuten filosofi ja poliittinen aktivisti Guy Debord sanoi, ”spektaakkeliksi”. Tämän mukaisesti matkan tarkoituksena oli saada katkos opiskelurutiinien luomiin spektaakkeleihin. Jos asia ilmaistaan vieläkin ylevämmin, kokeilimme, miten situationistisen liikkeen 1950- ja 1960-luvuilla peräänkuuluttama ”elämäntunne” ja luovuus kasvavat, kun asioita tutkitaan omakohtaisten vaikutelmien kautta.
Tutustuimme Pariisin klassisiin kohteisiin. Kävimme Pompidou-keskuksen modernin taiteen museossa ja Louvressa. Lähdimme myös Versailles’n palatsiin, jonka kultakehyksissä amerikkalaisen Jeff Koonsin kiiltäväpintaiset veistokset tuikkivat pistoja näkökenttään. Seurasimme myös Lumikki-sadun nykytanssiversiota Théâtre de Chaillot’ssa. Lisäksi vierailimme valokuvamuseossa ja Suomen-instituutissa.