Amanda Manner
Muotoilukasvatus on kohtalaisen uusi ilmiö suomalaisessa koulujärjestelmässä. Muotoilukasvatus linkittyy oppiaineista suorimmin käsityöhön ja kuvataiteeseen, mutta muotoilukasvatuksen sisällöt ovat integroitavissa muihinkin oppiaineisiin. Pyrin tässä tekstissä avaamaan sitä, mitä peruskoulun muotoilukasvatus on ja millaisiin näkemyksiin se nojaa. Toisaalta yritän myös hahmottaa, mitä mahdollisuuksia siinä piilee.
Koska kyseessä on verrattain tuore ilmiö, ei vielä voida puhua vakiintuneista muotoilukasvatuksen käytännöistä. Juuri tämän vuoksi muotoilukasvatuksen sisältöjä ja tavoitteita onkin tarpeen pohtia avoimesti. Toisaalta muotoilun ja taideteollisuuden mukanaolo koulun taidekasvatuksessa ei sinänsä ole uutta, mutta sen käsitteellistäminen erityisenä muotoilupedagogiikkana sen sijaan on.
Muotoilu alana on muutoksen kourissa, mikä luo haasteita myös muotoilukasvatukselle. Muotoilu käsitteenä on laajentunut viime vuosina hurjasti ja irtaantunut pelkästä esinemaailmasta; muotoilija voi nykyään muotoilla niin palvelukokemusta kuin virtuaaliympäristöjäkin.
Muotoilukasvatus on tulevaisuuteen suuntautuvaa toimintaa, ja sen pyrkimyksenä on kehittää oppilaalle sellaisia välineitä ja taitoja, joita tämä tulee tarvitsemaan tulevaisuudessa. Haasteena onkin sen tietäminen, mitä nämä taidot, tiedot ja työvälineet tulevat olemaan kulttuurin muuttuessa. Yhtäältä muotoilukasvatus on myös keino muotoilla tulevaisuutta, painottaa tiettyjä mahdollisuuksia, sisältöjä ja uhkakuvia. Muotoilukasvatus ei siis ole vain esteettistä harjaantumista.
Tiedostavaa kulutusta?
Opetusministeriön 1999 julkaisema Muotoilu 2005! -raportti hahmottaa suomalaisen muotoilun tulevaisuutta ja roolia osana kansallista innovaatiopolitiikkaa. Raportti toimi sykäyksenä myös muotoilukasvatuksen nousulle kouluissa. Valtioneuvoston periaatepäätöksessä muotoilupolitiikasta (15.6.2000) todetaankin: ”Opetushallitus vahvistaa muotoilukasvatuksen asemaa peruskoulun opetussuunnitelmien perusteiden kehittämisessä. Tavoitteena on osoittaa muotoilun merkitys tuotteiden ja palveluiden käytettävyydelle sekä esteettisen ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti toteutetun ympäristön rakentamiselle.”
Kuva: Karoliina HellbergNyt voimassa olevissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2004) muotoilukasvatus ei vielä näy erityisen voimakkaasti. Muotoilu on sidottu kuvataideopetukseen arkkitehtuurin ja ympäristöestetiikan yhteyteen. Sisällöiksi nostetaan muun muassa muotoilun tuntemus ja etenkin kotimaiset muotoilijat, esineisiin perehtyminen ja suunnitteluprosessin ymmärtäminen. Käytännössä muotoilukasvatuksen toteuttaminen on kuitenkin paljolti riippuvainen yksittäisen opettajan kiinnostuksenkohteista.
Opetushallituksen ylläpitämä EDU.fi-palvelu määrittelee muotoilukasvatuksen tavoitteet suhteessa ekologiseen kuluttamiseen. Tärkeänä nähdään tuotteen elinkaareen tutustuminen ja suunnittelu- ja tuotantoprosessin ymmärtäminen. Muotoilua ei määritellä kovin tarkasti, mutta se erotetaan uniikkeja kappaleita valmistavasta taidekäsityöstä ja sidotaan teknologisiin ja taloudellisiin prosesseihin. Muotoilukasvatuksen idean todetaan myös olevan linjassa opetussuunnitelman perusteiden kanssa, ja sen sisältöjen katsotaan olevan keskeinen osa kuvataideopetusta. Tiedostavaan kuluttamiseen kasvattamisen lisäksi muotoilukasvatuksen tavoitteena nähdään ympäristön ja esinekulttuurin ymmärtäminen.
Suomalaisen muotoilukasvatuksen perusta on oman esineympäristön havainnointi ja tiedostaminen. Kyse ei ole vain design-klassikoiden tuntemuksesta tai omien suunnittelijantaitojen harjaannuttamisesta. Esineympäristön ymmärtäminen on kuitenkin sidottu suomalaisessa muotoilukasvatuksessa voimakkaasti kuluttajuuteen. Tätä voi toki perustella yhteiskuntamme kulutuskeskeisyydellä: on mielekästäkin pyrkiä koulussa tarjoamaan välineitä kulutuskulttuurin ymmärtämiseen. Toisaalta voi kysyä, onko lasten ja nuorten maailma vain kulutusta, tai kasvatammeko kouluissa kuluttamisen roolia oppilaiden maailmassa entisestään nostaessamme sen keskiöön muotoilukasvatuksessa. Toisaalta näkökulma, jossa unohdetaan muotoilun ja kuluttamisen suhde, voi myös olla ongelmallinen. Tällöin vaarana on silmien ummistaminen niiltä taloudellis-tuotannollisilta seikoilta, jotka määrittävät muotoilun sisältöä. Kysymys muuttuu vielä monisäikeisemmäksi, kun muotoilua käsitellään esimerkiksi palvelumuotoilun ja käytettävyyden kysymyksistä käsin. Millaisia rakenteita erilaiset muotoilun alueet ja painotukset tarjoavat ihmisille, ja kuinka oppilaita tulisi ohjata niiden äärelle?
Muotoilun uudistumiskausi ja World Design Capital 2012 -hanke luovat muotoilun ympärille valtaisaa hypeä. Muotoilun roolia ja merkitystä korostetaan useista näkökulmista, ja esteettisten ja käytettävyyteen liittyvien seikkojen rinnalle keskiöön on nousemassa muotoilu sinänsä. Design 2012 -lehti, joka on ilmaisjakelussa ympäri kaupunkia, julistaa kannessaan ”Näin muotoilu muuttaa maailmaa”. Otsikko ei sano, että muotoilu olisi mukana muuttamassa maailmaa tai että muotoilulla voisi ehkä muuttaa maailmaa, vaan toteaa, että muotoilu muuttaa maailmaa, ikään kuin se olisi itsestään selvä tosiasia.
Kuva: Karoliina HellbergMitä maailman muuttaminen muotoilulla sitten oikein tarkoittaa? Sitäkö, että asiat ovat kauniimpia ja helpommin käytettäviä? Kenen maailmaa muotoilu muuttaa? Jos muotoilukasvatuksen lähtökohdaksi otetaan muotoilun mahdollisuus muuttaa maailmaa, se haastaa koko muotoilukasvatuksen sisällön. Tällöin pelkkä kauniisiin ja toimiviin asioihin vetoaminen tuskin riittää. Muotoilussa on pakostikin kyse myös sisällöstä, eikä tuotteen tai palvelun muotoilua voi erottaa niistä arvoista, joita se kantaa. Näin ajateltuna muotoilun käsite laajenee hurjasti: likipitäen kaikkea voi lähestyä muotoilun näkökulmasta. Koulun ruokajono on muotoilua, tilan mahdollistamat kohtaamiset käytävillä ovat muotoilua. Toisaalta näitä rakenteita voisi aivan hyvin lähestyä jonkin muunkin käsitteen kautta. Vaarana on, että koko muotoilu terminä muuttuu tyhjäksi hölinäksi ja kadottaa suhteensa elettyyn maailmaan.
Muotoilu liittyy eittämättä esineiden ja asioiden tuottamiseen ja kuluttamiseen. Koulun kasvatustehtävän kannalta tämä on haastavaa: kansantalouden äänitorvet luovat kouluihinkin paineita yrittäjyyskasvatuksesta ja pikkuinnovaattoreiden tukemishankkeista. Kasvatustehtävä itsessään on kuitenkin jotain varsin muuta kuin lasten koulimista talouden rattaiden pyörittäjiksi. Koulumaailmaankin on hiipinyt puhe oppilaista asiakkaina, joille tulisi tarjota tiettyjä palveluita. Ehkä muotoilukasvatuskin on tiettyjen tahojen unelmissa yksi tällaisista palveluista. Muotoilukasvatus kuitenkin tarjoaa myös todellisia mahdollisuuksia kriittiseen lähestymistapaan. Muotoilukasvatuksella voi tehdä näkyväksi tuotannollis-taloudellisia järjestelmiä ja pohtia koululaitoksen roolia osana yhteiskuntaa. Toisaalta muotoilukasvatus voi olla perusteltua myös arkisemmista lähtökohdista, se voi tarjota keinoja arjen ympäristön ymmärtämiseen ja herkistää nauttimaan arjen estetiikasta. Arkielämästä ponnistava muotoilukasvatus voi olla myös kulutuskriittistä. Tällöin voidaan esimerkiksi kysyä, mihin kaikkia omistamiamme tavaroita tarvitaan, tai tuoko materia onnea.
Mitä muotoilukasvatus voisi olla?
Muotoilukasvatuksen tulisi vastata kysymykseen, mitä ihmettä teemme kaikella tuotetulla tavaramäärällä, ja miten se suhteutuu siihen, keitä olemme. Muotoilukasvatuksessa ei ole siis viime kädessä kysymys esineistä ja suhteestamme niihin, vaan arvoista. Muotoilijoiden ammattikunnan synty on yksi osoitus siitä, ettei ihmisen enää tarvitse itse kyetä valmistamaan niitä esineitä, joita hän arjessaan tarvitsee. Nikkarointi ja käsityöt ovat muuttuneet harrastukseksi. Muotoilukasvatuksessa pyritään pääsemään kiinni esineiden valmistusprosesseihin ja suunnittelutyöhön esimerkiksi erilaisten askartelutehtävien kautta. Suhde tuotteen ja sen tekijöiden ja suunnittelijoiden välillä on muuttunut perustavanlaatuisesti, ja tämän avaaminen myös koululaisille on perusteltua. Asiat ja esineet eivät vain pulpahda jostakin, vaan kaikki on jonkun suunnittelemaa. Globaalissa maailmassa tuotantoketjun tunteminen ei tosin ole vain oppilaiden haaste, vaan saa helposti opettajankin pään pyörälle. Yksinkertaisten ja selkeiden vastausten tarjoaminen tuskin onkaan varsinkaan yläkoulussa muotoilukasvatuksen tavoite.
Muotoilijat kohtaavat jatkuvasti kysymyksen uusien esineiden tuottamisen mielekkyydestä maailmassa, joka on jo täynnä materiaa. Kuitenkin muotoilukasvatus ponnistaa juuri esinemaailmasta ja esineiden tulkitsemisesta. Perinteisesti muotoilua käsittelevät tehtävät ovat erilaisia askartelu- ja suunnittelutehtäviä. Vaarana on, että oikeastaan nämä oppilaiden tekemät innovatiiviset muotoiluaskarteluhärpäkkeet muuttuvat roskiksi, jotka unohtuvat koululuokkiin tai kotien IKEA-kaappien perukoille. Vaikka muotoilukasvatuksen materiaalit olisivat kuinka kierrätystavaraa tahansa, se ei muuta sitä, että kriittiseksi kuluttajakasvatukseksi tarkoitetut tehtävät saattavat puutteellisesti toteutettuina johtaa juuri päinvastaiseen – turhien ja tarpeettomien esineiden luomiseen.
Kuva: Karoliina HellbergMuotoiloa! – opettajan opas muotoilukasvatukseen ehdottaa tehtäviksi myös sosiaalisia taitoja kehittäviä harjoituksia, esimerkiksi mielikuvien visualisointia luokassa ja parityönä toteutettavaa vaatetta roskamateriaalista. Opas kannustaa myös tehtävien pohjustamiseen erilaisin apukysymyksin ja korostaa loppukeskustelun tärkeyttä. Muotoilukasvatuksen annin ei siis tarvitse pelkistyä yksin muotoilun ymmärtämiseen tai esinemaailman hahmottamiseen. Muotoilukasvatusta voidaan harjoittaa myös suhteessa kasvatuksellisiin tavoitteisiin, kuten ryhmätyötaitojen kehittämiseen ja luovaan ideointiin.
Parhaimmillaan muotoilukasvatuksen idea toteutuisi, jos oppilaat aidosti otettaisiin mukaan muotoilun tuottajiksi. Koulutilojen uudistaminen ja luokkatilojen päivittäminen tarjoaisivat mahdollisuuksia osallistavan muotoilukasvatuksen toteuttamiseen. Laajemmissa muotoilukasvatuksellisissa projekteissa olisi hyvä mahdollisuus myös oppiainerajojen ylittämiseen ja aineiden luovaan integraatioon. Yksi osallistavan muotoilukasvatuksen pioneerihankkeista on eurooppalainen, Suomessakin Designmuseossa toteutettu Fantasy design -hanke. Siinä oppilaat pääsivät itse suunnittelijoiksi. Muotoilukasvatus, joka ainoastaan simuloi suunnitteluprosessia ilman että elinympäristöä tai esinemaailmaa todella muutettaisiin, ei pysty oikeasti osallistamaan oppilaita, vaan jää helposti pinnalliseksi. Kouluissa tulisikin etsiä tapoja, joilla käyttäjälähtöinen muotoilu voitaisiin aidosti tuoda osaksi koulun arkea. Tällöin oppilaat voisivat vaikuttaa muuhunkin kuin kuviin koulun seinillä.
Lähteet
Aminoff, Christian, Timo Hänninen, Mikko Kämäräinen ja Janne Loiske 2010: Muotoilun muuttunut rooli. Työ- ja elinkeinoministeriön Luovan talouden strategisen hankkeen Provoke Design Oy:ltä tilaama selvitys. Muotoilun muuttunut rooli
Design 2012. Maailman designpääkaupungin aikakauslehti.
Koponen, Sanna ja Katja Paasonen 2006: Muotoilukasvatus – ”Sen pitäisi olla elämänpituista oppimista ja arvojen rakentamista”. Käsityötieteen pro gradu -tutkielma, Savonlinnan opettajankoulutuslaitos, Joensuun yliopisto. epublications.uef.fi/pub/URN_NBN_fi_joy-20070164/
Muotoiloa! Opettajan opas muotoilukasvatukseen. Kerhokeskus 2012.
Muotoilukasvatus. EDU.fi Kuukausiteemat, huhtikuu 2005 – Valistunut kuluttaja ja lähiympäristö.
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Opetushallitus 2004.
Valtioneuvoston periaatepäätös muotoilupolitiikasta 15.6.2000.