Laura Kokkonen
Kävin Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa Arabiassa haastattelemassa tulevaisuuden muotoilijoita. Sisustusarkkitehtuurin ja huonekalusuunnittelun kandidaatin opinnoissaan loppusuoralla olevat Eetu Enqvist, Laura Euro, Suvi Toivari ja Caius Verhe jakoivat ajatuksiaan niin muotoilun tulevaisuudesta kuin hyvän muotoilun kriteereistä. Haastattelun läpi heijastui kunnioittavan ja kriittisen välillä liikkuva suhde omaan opinahjoon.
Irti modernismin perinteistä
Opiskelijat kokevat olevansa unelmiensa alalla, koska pystyvät yhdistämään luovan ajattelun ja konkreettisen tekemisen. Nuoret muotoilijat pitävät itseään kuitenkin modernistien kapinoimaan ryhtyneinä lapsina ja joutuvat tasapainoilemaan monenlaisten paineiden keskellä. Suomalaisen designin kultakauden arvot ovat vieläkin keskeinen osa opintoja: toisaalta modernismin perinne antaa hyvän teknisen käsityksen muotoilusta, toisaalta rajoittaa ajattelua. Ongelmia syntyy varsinkin silloin, kun oma ilmaisu ei istu odotettuihin ihanteisiin.
Perinteisen ajattelun rinnalle ovat koulussakin nousseet myös ekologiset arvot. Muotoilijat joutuvat aina elämään sen ristiriidan kanssa, että vaikka designin avulla ihmisten elämästä voi tehdä monin tavoin parempaa, muotoilija kuitenkin lähtökohtaisesti tuottaa uusia esineitä maailmaan, jossa jo nyt vallitsee ekologinen kriisi.
Tilan ja esineen yhdistävän alan opiskelijoiden on löydettävä persoonallinen muotokielensä, mutta ajateltava vähän myös tekemisiensä kaupallista potentiaalia. Kilpailu työtehtävistä on kovaa, eikä kukaan olekaan tullut alalle rahan perässä vaan intohimosta. Kaikki suhtautuvat muotoilun tulevaisuuteen kuitenkin innostuneesti. Vaikka alalla ei toistaiseksi ole sallittu samankaltaista moniäänisyyttä kuin esimerkiksi nykytaiteessa, on kehityksen suunta muuttumassa.
Nuorten luovia ideoita ei Suomessa aina arvosteta. Laura mainitsee, että Keski-Euroopassa kuten Hollannissa muotoilu on huomattavasti kokeilevampaa: suomalainen muotoilukoulutus kannustaa vieläkin skandinaavisen selkeään ilmaisuun. Keskeiset arvot, kuten kauneus ja kestävyys, ovat jo ennalta lukkoon lyötyjä. Jos muotoilija ei sitoudu näihin arvoihin, hän voi jäädä ilman palkintoja ja näyttelypaikkoja, eikä kannustusta tekemiseen heru. Vallitsevaa ideologiaa on pidetty yllä sulkemalla vaihtoehdot ulkopuolelle.
Eetu sanoo, että Suomi on ollut muotoilun huippumaa jo 60 vuotta ja Caius jatkaa, että yhä ratsastetaan samoilla huippunimillä. Kaikkien mielestä perinteiden arvostus on hyvä asia, jos niihin ei jää jumiin ja muunkinlaiselle ilmaisulle annetaan mahdollisuus. ”Saman ideologian uudelleen ja uudelleen toistamisesta tulee jossain vaiheessa tylsää”, Suvi sanoo. Modernismista periytyvän muotokielen lisäksi ekologisuus on koulutuksen keskeinen arvo. Materiaalit koulussa rajoittuvat puuhun ja metalliin, eikä muovin työstöä esimerkiksi opeteta enää ollenkaan.
”Muotoilijan työ on aina riippuvaista myös siitä, mitä valmistajat ostavat”, Eetu ja Caius toteavat. Valmistajat haluavat useimmiten tuottaa paljon, helpolla ja halpaa. Mitä kummallisempi suunniteltu tuote on, sitä vaikeampaa sen tuotanto on, ja sitä riskialttiimpaa sen myynti. Suvi mainitsee, että tilasuunnittelussa saa revitellä huonekalusuunnittelua enemmän.
Työllisyysnäkymät ovat melko perinteistä muotoilun alaa edustavilla opiskelijoilla vaikeat: harvoista työpaikoista kilpailee koko vuosikurssi. Muutakin kuin alan töitä voi tarpeen vaatiessa tehdä, vaikka kaikki haaveilevatkin siitä, että pääsisivät tulevaisuudessakin suunnittelemaan. ”Massasta voi erottua riskinotolla, keksimällä jonkin uuden idean”, Eetu toteaa. Suvin mielestä näyttelyissä ei tarvitse voittaa, jos vain onnistuu tekemään jonkin kivan pienen jutun. Laura jatkaa: ”Oivallukset itsessään ovat palkitsevia – töitä voi tehdä ilman, että tietää, mitä siitä tulee syntymään.” Kaikkien mielestä hienointa on se tunne, kun palaset loksahtavat yhteen ja lopputulos on onnistunut.
Vasta aluillaan olevan Word Design Capital -vuoden kaikki näkevät mahdollisuutena ja erityisesti erilaiset varjotapahtumat kiinnostavat. Suvi epäilee, ettei WDC tuo mukanaan mitään mullistavaa. ”WDC tuskin täyttää kaikkia toiveita vaan on yhä samojen tekijöiden esittelyä”, Caius toteaa. Tärkeämpää kuin vuoden konkreettiset tuotokset onkin ehkä se, että koko alaan ylipäätään kiinnitetään enemmän huomiota.
Odotukset ja oma tyyli
Lauran mukaan muotoilu on ongelmanratkaisua ja ajattelua. Yliopistotason muotoilijakoulutus erottuu muista koulutusasteista siinä, että ”tuolien tekemisen lisäksi myös mietitään, miksi niitä tuoleja tehdään”. Termien muotoilu ja design välillä opiskelijat eivät näe suurta ristiriitaa. Lauran mukaan sanat ovat synonyymeja keskenään. Suvi määrittelee, että muotoilu on käytännöllisempää: sana kuvaa sitä, minkä muotoinen jokin asia on. Design sopii hänen mielestään kuvaamaan trendikkäämpiä ilmiöitä – hyvä design ei välttämättä ole hyvää muotoilua. ”Jos koulussa tekee jotain hullumpaa, opettajat kysyvät, että nytkö sitten alat muotoilla”, Eetu lisää. Caiuksen mukaan design ja muotoilu ovat itseisarvoja: muotoilun täytyy tuoda asioihin jotain uutta – olivat ne sitten esineitä tai mitä tahansa.
Lauran mukaan muotoilijan on helppo olla, jos oma visuaalinen näkemys kohtaa yleisesti hyväksytyt odotukset. Anarkia ei sinällään ole tavoiteltavaa, eikä hyväksytyksi tuleminen mikään ongelma. Kuitenkin niinkin yksinkertainen asia kuin värien käyttö saattaa olla heti niin erottuva valinta, että se tulee erikseen perustella. Mitä tahansa vähänkin erikoisempaa tekee, itse erikoisuus nousee huutomerkiksi, jolloin työtä on vaikea kehittää pidemmälle sen sisäisistä lähtökohdista käsin.
Caius lisää, että pieni anarkia on aina hyvä asia ja erityisesti opiskeluaikana pitää uskaltaa kokeilla vapaammin, kuten käyttää erilaisia muotoja ja värejä. ”Opiskeluiden jälkeen sitä ei ehkä enää pysty tekemään”, Eetu jatkaa. Kaikki haastateltavat ovat siinä pisteessä, että koulusta saatujen oppien rinnalle uskaltaa tuoda jo jotain omaa. Suvikin mainitsee, että on pitänyt ensin oppia perusteet, ennen kuin on voinut alkaa leikkiä.
Erityisesti Laura kokee suunnittelunsa menevän vastakarvaan muotoilumaailman vallitsevan tyylin kanssa. ”Minua kiinnostavat kielletyt sanat, kuten ornamentti ja kitsch.” Ornamenttia on ollut jonkin verran markkinoilla, mutta se ei ole päässyt vielä kovin pitkälle. Viime aikojen villimmät tuulahdukset kuten uusbarokki tai muovibarokki ovat Caiuksen mielestä esteettisesti hirveä, mutta pohjimmiltaan hauska ilmiö.
Kaikki ovat sitä mieltä, että muotoilija pärjää paremmin, jos ei liikaa seuraa, mitä ympärillä tapahtuu. Jos tietää liikaa, voi olla vaikeampi saada kiinni omasta jutusta. Kaikki nähty jää kummittelemaan alitajuntaan ja sen voi tulla keksineeksi itse kuin uutena ideana. Yleensä on parempi ottaa vaikutteita jostain muotoilun ulkopuolisesta kulttuurin ilmiöstä. Esimerkiksi Suvi mainitsee tällä hetkellä inspiroituvansa Kongossa puhuttavasta kielestä lingalasta.
Muotoilun tulevaisuus
”Jos kaikki tuotteet, mitä tähän maailmaan tulee, olisivat muotoilijoiden suunnittelemia, maailmasta tulisi parempi paikka”, Laura uskoo. Caius lisää, että nykyisin myytäviä tuotteita ei ole suunniteltu kestäviksi. Esimerkiksi kodinkoneiden käyttöikä on tarkoituksella hyvin lyhyt. Laura ei kuitenkaan usko, että esimerkiksi huonekaluja on tahallaan suunniteltu hajoamaan. Suvi lisääkin hyvän muotoilun kriteeriksi korjattavuuden.
Suvin mukaan suunnittelijat ovat välikäsiä päättäjien ja käyttäjien välillä. Maailmaan tehdään paljon turhia asioita. ”Erityisesti teollisella muotoilijalla on hyvä mahdollisuus sanoa tilaajalle, että jokin suunniteltavaksi pyydetty asia on turha”, sanoo Laura. Caius jatkaa, että uudet teknologiat innostavat kokeilemaan ja siksi syntyy paljon turhaa. Kehitysmaissa uusilla muotoiluinnovaatioilla olisi kuitenkin paljon mahdollisuuksia parantaa maailmaa.
Laura leikkii ajatuksella, että tekisi tarkoituksella epäekologisen tuotteen: ei sarjatuotantoon, mutta näyttelyyn. Se voisi herättää laajempaa keskustelua ekologisuudesta, jolloin kokonaisvaikutus jäisi positiiviseksi. Tällaisessa tilanteessa herää myös kysymys taiteen ja muotoilun välisistä rajanvedoista. Lauran mukaan muotoilijan kohtaamat kysymykset ovat usein poliittisia, vaikkei muotoilija välttämättä halua sekaantua politiikkaan vaan nimenomaan irrottautua siitä. Muotoilija haluaa ennen kaikkea rakentaa ihmiselle edellytyksiä hyvään elämään. Eetun mukaan hyvän muotoilun kriteeri on, että asiat näyttävät hyvältä. Laura on eri mieltä: ”Muotoilijalla täytyy olla oikeus tehdä rumaa.” Caius toteaa sarkastisesti, että koulussa opetetaan esimerkiksi kauneuden olevan universaali käsite.
Vaikka käyttäjä onkin paras palaute muotoilijalle, kaikkien mielestä World Design Capital -vuoden mukanaan tuoma julkinen keskustelu muotoilusta ei ole pahitteeksi ja sitä voisi olla myös enemmän. Eetu sanoo, että muotoilijoiden joukko on suppea piiri, jonka sisällä arvioidaan toinen toisiaan. Tuoreesta näkökulmasta kuten muotoilukritiikistä olisi hyötyä.
Muotoilun imago on opiskelijoiden mielestä kauhea: media on luonut pinnallisen kuvan esimerkiksi sisustussuunnittelusta, minkä vuoksi muotoilun taustoja ei ymmärretä.” Toivoisin, että laajemminkin ymmärrettäisiin muotoilijan olevan ajattelija”, Laura sanoo. Caius jatkaa, että vaikka lopputulos on usein yksinkertainen fyysinen muoto, taustalla on paljon henkistä ponnistelua ja erilaisia monimutkaisia ratkaisuja.
Caius, Eetu, Laura ja Suvi näkevät muotoilun nykytilanteen herkullisena: tuntuu, että jotain merkittävää on tapahtumassa, vaikkei vielä oikein tiedetä mitä. Meneillään on taitekohta ja tulossa on jonkinlainen muutos, joka kenties liittyy sanoihin erilaisuus, vapaus, yhteisöllisyys ja moniäänisyys.
Kirjoittaja on taidehistorian opiskelija, joka viimeistelee pro gradu -työtään nykytaiteen, luonnontieteen ja teknologian suhteista.