Olen suunnitellut ja valmistanut kolmekymmenvuotisen urani aikana kymmenittäin erilaisia eläinhahmoja esittävien taiteiden näyttämöille, urheilukisoihin ja mainoksiin. Viisi vuotta sitten hakeuduin Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun tohtoriohjelmaan tutkimaan ei-inhimillsen eläimen esittämisen konventioita ja esittävien taiteiden luonto-kulttuuri suhdetta. Tarve tutkimukselle syntyi havainnosta, että esittävien taiteiden eläinkuvasto ja -tarinat näyttävät jatkavan edelleen antiikin aikaista esittämisen tapaa, jossa määrittelemme toislajiset eläimet suhteessa ihmiseen ja liitämme niihin oman lajimme ominaisuuksia. Sekä tarinat että visualisointi tukevat näitä tavoitteita.
Suomen kansallisoopperan ja -baletin balettioppilaitoksen (jatkossa Balettioppilaitos) vuoden 2022 kevätnäytökseen valmistui baletti Pessi ja Illusia, joka pohjautuu Yrjö Kokon (1903–1977) kirjoittamaan samannimiseen kirjaan. Koreografina oli pitkän uran Kansallisbaletissa tanssinut Anandah Kononen. Kononen toimi myös teoksen visualisoijana. Oma roolini oli eläinhahmojen suunnittelu- ja valmistusprosessin seuraaminen ja dokumentointi. Tutkin miten eläinhahmojen liikekieli muodostuu, miten skenografia kohtaa koreografian ja millainen on eläinhahmojen luontokulttuurinen muoto. Esitys on kiinnostava tutkimuksen kannalta, koska eläinhahmoina on myös harvemmin näyttämöllistettyjä eläinlajeja, kuten hyönteisiä ja lintuja. Haastattelin koreografia ensi-illan jälkeen.
Tarkastelen Pessi ja Illusia -balettia ja tarinaa ekokriittisestä näkökulmasta. Ekokriittiseen tutkimukseen liittyy ihmisille asetettu velvollisuus kertoa ”ei-ihmiskeskeisiä” kertomuksia ihmisten ja elämäämme ylläpitävän ekologisen todellisuuden välisistä suhteista, jotka tiedostavat ihmisen kategorisen epäpuhtauden – ihmisen limittymisen muihin eläviin ja elottomiin olentoihin sekä ihmisen riippuvuuden niistä.[1] Sanna Nyqvistin mukaan ekokritiikki painottaa eettistä velvoitetta kuunnella ja kunnioittaa luontoa. Sillä on myös vahva poliittinen vire: ekokriittinen tutkija lukee tekstejä ympäristöpoliittisesta näkökulmasta ja pyrkii toiminnallaan poliittisiin vaikutuksiin.[2] Greg Garrardin pitää tärkeänä, että ekokriitikot kehittävät mahdollisimman paljon omaa ”ekologista lukutaitoaan” ja ylittävät tieteiden välisiä rajoja.[3] Ekologinen lukutaito, toiselta nimeltä ekokriittinen luenta, edellyttää kykyä havaita ja tunnistaa meitä ympäröivään muuhun luontoon kohdistuvia tuhoisia asenteita, jotka ilmenevät kielenkäytössämme, ajattelussamme ja toiminnassamme.[4]
Ranskalainen sosiologi, filosofi ja kulttuuriteoreetikko Jean Baudrillard toi jo 1990-luvulla radikaalilla tavalla esille ihmisten ja muiden eläinten välisen, monella tasolla alisteisen suhteen. Hän problematisoi paitsi eläinten käyttämisen kuormajuhtina ja tieteellisten kokeiden uhreina, myös niiden käyttämistä lemmikkeinä, esiintyjinä ja kirjallisina symboleina, joissa ne ovat pakotettuja esittämään meitä ja kantamaan näin ollen myös meidän symbolista ja psykologista kuormaamme.[5]
Pessi ja Illusia -kirja sisältää kahdeksantoista vuodenkiertoon sidottua kertomusta, jotka Kokko kirjoitti jatkosodan aikana aluksi lapsillensa tarkoitettuun Joululehteen vuonna 1941. Myöhemmin hän editoi ja kuvitti tarinan kirjaksi, jossa luontokuvaukset, sadunomaisuus, Kokon oma perhe ja sota ovat samanaikaisesti läsnä. Samoin syntymä, elämä ja kuolema. Teoksessa on tarkkaa, realistista luontokuvausta eri kasvi- ja eläinlajeista sekä näiden muodostamista yhteisöistä. Väliin mahtuu kuvausta rintamalta ja Kokon työstä eläinlääkintäluutnanttina. Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa 2022 ja parhaillaan käynnissä olevan ekokriisin aikana, on Pessin ja Illusian, pessimistin ja optimistin, rintamakuvausten lomittama tarina pelottavan ajankohtainen.
Balettioppilaitoksen tulkinnassa on ihmisten käymän sodan suora kuvaaminen jätetty pois, joskin muiden eläinten ja kasvien välistä kamppailua olemassaolosta on nostettu esille kirjan kerrontaa noudattaen. Sotaan ajautumisen järjettömyyttä Kokko kuvaa esimerkiksi sammakoiden kautta. Kasvava joukko sammakoita alkoi uintikorkeakoulun rehtorin Temporarian johdolla epäillä perimätietoja, joiden perusteella eläinkunta oli jaettu kahteen luokkaan 1) ihmisistä polveutuvat pohkeelliset, johon kuuluivat sammakot ja ihmiset ja 2) vesiliskoista polveutuvat pohkeettomat, johon kuuluivat kaikki muut eläimet. Syttyi sota, jossa suurin osa sammakoista kuoli.[6] Kononen viittaa koreografiassaan Kokon kertomukseen laittaen sammakot läiskimään mahtipontisesti pohkeitaan.
Kononen on karsinut kirjassa esiintyvistä runsaslukuisista hahmoista rajallisen, mutta tarinan kerronnan kannalta riittävän määrän rooleja. Koreografi kertoo olleensa aina kiinnostunut biologiasta. Pessiä ja Illusiaa varten hän on tutkinut eläinten ulkoisia olemuksia luonnossa ja kirjallisuudessa sekä varsinkin niiden liikkumista. Hän kertoo, lähtevänsä hahmon luomisessa liikkeelle persoonasta ja liikkumistavasta, sitten tulee musiikki ja lopuksi askeleet.[7] Yksi tärkeimmistä eläinhahmoista sekä kirjassa että baletissa on ristilukki, joka katkeroituneena ja kateudesta puree Illusian siivet poikki. Illusia menettää mahdollisuuden palata kotiin sateenkaarelle. Kateellisen vihan sokaisemana ristilukki kuolee riutumalla hengiltä pistoampiaisen eli maantieritarin munittua jälkeläisensä ristilukkiin:
”Ristilukki ei katunut mitään lähestyvän kuolemankaan edessä, sillä vuosien itsekkyyden parkkiintunutta karstaa ei voisi edes yhtä monen vuoden kuluessa kaapia pois.”[8]
Pessi ja Illusia ja Kokon siitä editoima lastenpainos vuodelta 1963, josta sota-ainesta on karsittu, on käännetty useille eri kielille. Kirjan pohjalta on tehty lukuisia teatteriesityksiä ja vuonna 1952 kokoillan baletti sekä baletin pohjalta myös elokuva. Tarinasta oli kiinnostunut myös Walt Disney, mutta Yrjö Kokko kieltäytyi animaatiosta.[9] Miksi hän kieltäytyi? Eikö Kokko luottanut Walt Disney yhtiön kykyyn luoda animaatiota, joka olisi vastannut hänen näkemystään, jota luonnehtisin ekokriittiseksi? Vaikka ekokritiikki oli tuntematon termi vuonna 1900-luvun alkupuoliskolla, ovat Kokon ansiot luonnonsuojelijana ja luontovalokuvaajana kiistattomat.[10] Hänet muistetaan Pessin ja Illusian ohella siitä, että hän pelasti laulujoutsenet sukupuutolta vuosien työn ja kirjansa Laulujoutsen, Ultima Thulen lintu saavuttaman suosion ansiosta.
Tarinankerronta on esittävien taiteiden peruselementti. Tarinat ohjaavat ajatteluamme ja siksi ei ole samantekevää millaisia tarinoita esitämme. Donna Harawayn mukaan ihmisten sankaritarinoiden sijaan olisi luotava tarinoita ihmisten ja ei-ihmisten välisestä yhdessä elämisestä.[11] Sellainen tarina Pessi ja Illusia onkin. Antropomorfismi, ihmisten piirteiden heijastaminen muihin eläimiin ja zoomorfismi, ei-inhimillisten eläinten piirteiden heijastaminen ihmisiin, ovat eläintarinoiden kerronnan perinteiset keinot. Pohjana länsimaiselle traditiolle voidaan pitää aisopoonisia faabeleita,[12] eläinsatuja, jotka ovat muokanneet eläindiskurssia aina näihin päiviin saakka.
Miten ihmisen ja muiden eläinten tai näistä tehtyjen representaatioiden välistä suhdetta tulisi ekokriittisen luennan mukaisesti esittää? Onko Ristilukilla persoona, jota voimme esittää? Voiko hämähäkki olla kateellinen tai sudenkorento miehekäs?
Kieltä pidetään ensisijaisena ajattelun välineenä, joka mahdollistaa muun muassa kommunikoinnin, tiedon rakentumisen ja kokemusmaailman olemassaolon. Sen on ajateltu olevan ihmisyyden perusta. Puhutun kielen puuttuminen ei-inhimillisiltä eläimiltä ja varsinkin eläimen kyvyttömyys vastata ihmiselle ovat asemoineet nämä ihmisistä erilleen.[13] Yhteinen eläinlajien välinen kieli on problematisoitu jo faabeleissa, joskin kommunikaatio on mahdollista ei-inhimillisten eläinten kesken. Vaistot ja lajityypillinen käyttäytyminen (sudet tappavat lampaita) ei estä vuoropuhelua, mutta vasta vaistojen tai primääristen tarpeiden kuten nälän, siirtyminen taka-alalle tekee keskustelusta tasa-arvoista.[14]
Yrjö Kokko pyrkii sekä kirjallisessa kuvauksessa että kirjan kuvituksessa realismiin.
”Satu on keinotekoinen silloin, jos sadun kertoja mielivaltaisesti panee eläimet toimimaan ja puhumaan niin, ettei se vastaa kunkin eläimen biologista kuvaa. Asia on hiukan toisin, jos menettelee päinvastoin, antaa noiden eläinten itse elää elämäänsä ja puhua sillä tavoin kuin voi olettaa niiden puhuvan.” [15]
Una Chaudhurin mukaan tarinankerronnassa aina Aisopoksesta Disneyhyn eläimille on annettu kieli mielihyvän luomiseksi ihmiselle ja opetukseksi ihmisen paremmuudesta. Se on kieli, jolla imartelemme itseämme ja halveksimme vihollisiamme.[16] Felice Cimatti on kielifilosofian professori Calabrian yliopistosta, jonka mukaan ihmisten tekemät taiteelliset representaatiot ei-inhimillisistä eläimistä osoittavat lähtökohtaisesti ihmisen ja ei-inhimillisen eläimen eroa, sekä ihmisen etääntymistä maailmasta yleensä ja eläimyydestä erityisesti.[17] Hänen mukaansa eläintä ei ole edes olemassa:
”Koska eläin, josta puhumme, ei ole koskaan eläin sellaisena kuin se on itsessään: eläin on aina ”animot”, puhuttu eläin, metaforisoitu ja idealisoitu. Eli se on aina eläin sellaisena kuin ihmiset ajattelevat ja pelkäävät. Tässä mielessä eläintä ei ole olemassa.”[18]
Kieli on rajallinen ilmaisumuoto. Jo ”eläin” sanana on problemaattinen. Jacques Derrida käyttää kirjassa Eläin joka siis olen (2019) eläimestä sanaa animot. Hänen mukaansa sana ”eläin” ei tee oikeutta moninaiselle joukolle eläimiä, koska ei ole olemassa yhtä ainoata eläimen tai eläimyyden luokkaa. Sanan pääte mot viittaa sanaan, joka nimeää olion sellaisenaan. Samalla se poistaa sanattomuuden ja äänettömyyden rajan, jolla ihminen on erotettu eläimestä. Lisäksi animot viittaa sanojen ”minä” ja ”eläin” semanttisiin ja merkityksellisiin yhtymäkohtiin.[19]. Kategorisoivasta ja eriyttävästä kielenkäytöstä on yritetty päästä eroon käyttämällä termejä ”muut eläimet”, ”ei-inhimilliset eläimet”, ”vieraslajinen”, ”toislajinen”, ”toisenlajinen” ja ”muunlajinen”. Kaikkia tieteenaloja ja käyttäjäryhmiä tyydyttävää termiä ei ole kuitenkaan löydetty. Itse pyrin käyttämään tilanteeseen ja kontekstiin parhaalla mahdollisella tavalla sopivaa termiä.[20]
Kieli voi ilmetä monessa eri muodossa. Tanssin kieli on kehollista. Se on riisuttu puhutun kielen ihmiskeskeisyyden rasitteesta. Tekeekö tanssin kielellä kerrottu tarina paremmin oikeutta ei-inhimillisten eläinten esittämiselle? Pessi ja Illusia -baletin eläinhahmojen liikekieli jäljittelee koreografin näkemystä esikuvina olleiden eläinten luonnonmukaisesta liikkumisesta. Pyrkimyksenä on hakea näyttämöllistetyn eläinhahmon ja referenssin välillä yhdenmukaisuutta, mutta osoittaa myös ihmisten ja muiden eläinten välistä samankaltaisuutta. Samankaltaisuus ei rajoitu liikekieleen vaan myös käyttäytymiseen ja tunteisiin. Konosen koreografiassa kaikilla hahmoilla, riippumatta siitä ovatko ne kasveja, eläimiä tai muita hahmoja, on paitsi visuaalisesti merkitsevät erityispiirteet, myös luonne. Konosen mukaan Kimalaiset ovat ”symppiksiä” ja ”hyviksiä”, Sudenkorento on puolestaan ”miehekäs”.[21]
Antropomorfismia on pidetty pitkään ongelmallisena[22], mutta viime vuosikymmenten aikana sen merkitystä on alettu uudelleenarvioida.[23] Rea Peltolan mukaan antropomorfisena representaationa pidetään liioiteltua ihmisenkaltaistamista. Samankaltaisuuden representaatio ei näin ollen ole antropomorfismia. Sen sijaan se voidaan nähdä mahdollisuutena empatiaan ja vuorovaikutukseen ihmisen ja toislajisen eläimen välillä.[24] Professori Véronique Servais Liègen yliopistosta pitää antropomorfismia ihmisen ja ei-inhimillisen välisenä tilanne- ja kulttuurisidonnaisena vuorovaikutuksena. Hän viittaa psykoanalyytikko Donald Winnicottin[25] luomaan ”välitilan” tai ”potentiaalisen tilan” käsitteeseen, joka on eräänlaisen ”kokemuksen välitila, jossa sekä sisäinen että ulkoinen elämä kohtaavat luovalla tavalla”. Servaisin mukaan välitilan luominen on edellytys sille, että ihmiset voivat kokemuksensa ja mielikuvituksen ansiosta luoda malleja, jotka yhdistävät ihmiset muihin eläimiin. Sen sijaan, että keskitymme siihen, onko esimerkiksi mustasukkaisuus eläimen lajityypillistä käyttäytymistä vai ihmisen siihen projisoima ominaisuus, Servais kehottaa tutkijaa tarkkailemaan inhimillisen ja ei-inhimillisen välistä kulttuurista, tilannesidonnaista vuorovaikutusta.[26] Vaikka suhtaudun antropomorfismiin tietyin varauksin, pidän esittäviä taiteita tällaisena ”kokemuksen välitilana” jossa edellä esitetyn kaltainen vuorovaikutus ja samankaltaisuuden hakeminen on mahdollista. Se ei anna meille ihmislajin edustajille oikeutta pitää tai esittää muita eläimiä hyödykkeinämme, viihdykkeinämme tai alapuolellamme olevina toisina. Ekokriittistä luentaa kehittämällä voimme kriittisesti tarkastella esittävien taiteiden eläindiskurssia — sitä miten eläimet esitetään ja mitä eläimillä esitetään.
Teksti: Pipsa Keski-Hakuni
Tarpeistosuunnittelija, Suomen kansallisooppera- ja baletti
Tohtoriopiskelija, Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun tohtoriohjelma
Kuvat: Roosa Oksaharju
Lähteet
Baudrillard, J. (1994). Simulacra and Simulation. Translated by S.F. Glaser & Ann Arbor. Michigan: University of Michigan Press.
Chaudhuri, U. (2017). The Stage Lives of Animals: Zooësis and Performance. New York: Routledge.
Cimatti, Felice. 2020. Unbecoming Human. Philosophy of Animality After Deleuze. Edinburgh University Press Ltd. Edinburgh.
Daston, Lorraine & Mitman, Gregg (toim.) 2006. Thinking with Animals, New Perspectives on Anthropomorphism. New York: Columbia University Press.
Derrida, Jacques. 2019. Eläin joka siis olen. Toim. Marie-Louise Mallet. Suom. Anna Tuomikoski. Tutkijaliitto: Helsinki. Alkuteos L’animal que donc je suis. 2006. Éditions Galilée. Pariisi.
Garrard, Greg. 2012. Ecocriticism. Routledge. London & New York
Haraway, D. (2016) Staying with the Trouble: Making Kin in the Chthulucene. Durham: Duke University Press.
Iovino, Serenella & Oppermann, Serpil. (toim.) Material Ecocriticism. 2014. Bloomington & Indianapolis: Indiana University Press.
Kokko, Yrjö. 1948. Kuudes painos. Pessi ja Illusia. Porvoo & Helsinki: WSOY.
Kokko, Yrjö. 1964. Sota ja Satu. Porvoo: WSOY.
Kukkonen, Aino & Laakkonen Johanna. 2021. Balettimestari tradition ja uuden risteyksessä. Kirjassa: Laakkonen, Kukkonen, Rauhamaa, Korppi-Tommola & Suhonen (toim.) Se alkoi joutsenesta. Sata vuotta arkea ja unelmia Kansallisbaletissa. Hämeenlinna: Karisto. 49–72.
Lahtinen, Toni & Lehtimäki, Markku. 2008. Johdatus ekokriittiseen kirjallisuudentutkimukseen. Teoksessa Äänekäs kevät. Ekokriittinen kirjallisuuden tutkimus. Toim. Toni Lahtinen ja Markku Lehtimäki. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura.
Lahtinen, Toni. 5.10.2006. Kiiltomato -lehti. Pääkirjoitus Kuinka luemme luontoa? https://kiiltomato.net/kuinka-luemme-luontoa/
Lefkowitz, J. B. (2014) Aesop and Animal Fabel, Kirjasta: The Oxford Handbook of Animals in Classical Thought and Life. Toim. Campbell, G. Oxford: Oxford University Press
Nyqvist, Sanna. 10.4.2008. Kiiltomato -lehti. Kirjallisuuden luonnossa.
https://kiiltomato.net/critic/toni-lahtinen-markku-lehtimaki-aanekas-kevat-ekokriittinen-kirjallisuudentutkimus
Parkkinen, Jukka. 2003. Yrjö Kokko – sadun ja luonnon runoilija. WSOY. Helsinki
Peltola, Rea. 2021. Ihmiskieli ja eläimyys. Kirjassa: Peltola, Jääskeläinen & Harjunpää (toim). Kieli ja eläin. Vuorovaikututusta ja kielioppia monilajisissa yhteisöissä. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura. 401–439.
Raipola, Juha. 2018. Ilmastokertomusten vaarat. Julkaisussa: Niin & Näin. Digitaaliset ihmistieteet & kertomukset nykyjournalismissa. 1/2018.
Rojola, Lea. 2014. Hänen olivat täytetyt linnut. Teoksessa: Lummaa, Karoliina & Rojola, Lea (toim.)
Posthumanismi. Turku: Painosalama Oy. 131–154.
Servais, Véronique. 2018. Antropomorphism in Human-Animal Interactions: A Pragmatist View. Julkaisussa: Frontiers in Psychology 9/2018. Article 2590. https://www.frontiersin.org/articles/10.3389/fpsyg.2018.02590/full
Vihelmaa, Ella. 2021. ”Muut eläimet”: toislajisia, toisenlajisia, muunlajisia? Kirjassa: Peltola, Jääskeläinen & Harjunpää (toim). Kieli ja eläin. Vuorovaikututusta ja kielioppia monilajisissa yhteisöissä. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura. 31–37.
Viitteet
[1] Raipola 2018.
[2] Nyqvist 2008.
[3] Garrard 2012, s. 5.
[4] Esim. Lahtinen 2006 ja Nyqvist 2008.
[5] Baudrillard, 1994, s. 129
[6] Kokko 1948, s. 135–146.
[7] Haastattelu 20.5.2022
[8] Kokko 1948, s.216
[9] Kukkonen 2021, s. 52
[10] Parkkinen 2003, s. 536
[11] Haraway 2016
[12] Wikipedia: Aisopos n. 620–560 eaa. oli kreikkalainen sadunkertoja, jonka mukaan koko tietty eläintarinaperinne, moraalisine opetukseen, on nimetty.
[13] Derrida 2019, 73–76
[14] Lefkowitz, 2004, 12–13
[15] Kokko 1964, s. 168
[16] Chaudhuri, 2017, s.3
[17] Cimatti 2020, s. 327
[18] Cimatti 2020, 11–12.
[19] Derrida,2019, 74–76.
[20] Vihelmaa, 2021. 31–37.
[21] puhelinkeskustelu Konosen kanssa 23.11.2021
[22] Esim. Daston & Mitman 2005, 1–2 ja Iovino & Oppermann 2014, 8.
[23] Rojola, 2014, 146.
[24] Peltola 2021, 420–421
[25] Winnicott 1971/2005, 3.
[26] Servais 2018, 8–9.