Heidegger, asuminen ja Paha maa –elokuva 3/05

Tässä numerossa tarkastellaan asumista fenomenologian näkökulmasta ja katsotaan millaista on olo Helsingissä Aku Louhimiehen elokuvassa Paha Maa

Jutut

Pääkirjoitus: Ketkä lukevat mustekalaa ja miksi?

Ketkä lukevat mustekalaa ja miksi? Mustekala-headline 15. 3. 2005 Irmeli Hautamäki Mustekala.info perustettiin maaliskuussa 2003. Kahden vuoden toiminnan jälkeen teetetty palvelintilasto kertoo, että tänä aikana onnistuneita pyyntöjä on ollut yhteensä 22.737 ja onnistuneita sivujen pyyntöjä 14.051. Tämä tarkoittaa, että vähän yli 14.000 kävijää on vieraillut sivustoilla ja että lähes jokainen lukee enemmän kuin yhden artikkelin, […]

Pahan maan perilliset ja Heideggerin alkuperäinen etiikka

13. 3. 2005 Saara Hannula Onko elokuvassa todella kyse pahan olon siirtymisestä ihmisestä toiseen, kuten sen alussa kysytään? Henkilöiden tuntemukset tuntuvat olevan passiivisesti läsnä ja vain odottavan tilaisuutta noustakseen pintaan. Toisaalta mitkään tapahtumista eivät ole seurausta tietoisesta pyrkimyksestä pahan tuottamiseen. Aku Louhimiehen elokuvan ‘Paha maa’ (2005) pääosassa on suomalaisissa kertomuksissa niin usein parjattu maa, joka […]

Heidegger’s Resoluteness in the film ‘Paha Maa’

13. 3. 2005 Peter Tattersall “Syyttömänä syntymään sattui hän, tähän maahan pohjoiseen ja kylmään” The above excerpt from Eppu Normaali’s song, shown at the start of the film, is a description of the Heideggerian concept of being “thrown-into-the world”. Dasein does not create his world and its meanings, he inherits it. However, Dasein is free […]

Heideggerin päättäväisyys ‘Paha maa’ elokuvassa

13. 3. 2005 Peter Tattersall “Syyttömänä syntymään sattui hän, tähän maahan pohjoiseen ja kylmään” Ylläoleva katkelma Eppu Normaalin laulusta, joka näytetään elokuvaan alussa, kuvaa Heideggerin ‘maailmaan-heitettynä-olemisen’ käsitettä. Dasein, ihmisen maailmassa oleminen, ei luo maailmaa, eikä merkityksiä, ne peritään. Kuitenkin Dasein on vapaa (ja Heideggerin mukaan velvollinen) arvioimaan maailman merkityksen itselleen. Autenttinen Dasein tunnistaa ne mahdollisuudet, […]

Millaista on olo hyvinvointi-Helsingissä – Paha maa Heideggerin ajattelun valossa

13. 3. 2005 Eila Lahdenperä Aki Louhimiehen ‘Paha maa’ elokuvassa kuvataan Helsinkiä ankeana. Sää tuntuu koko ajan olevan huono. Helsinki on kylmä, eikä siellä tunnu olevan kovin montaa onnellista asukasta. Auringonvalo on kelmeää ja heikkoa, vuodenaika jatkuvasti kevättalvi. Elämä tuntuu pysähtyneen: vuorotellen sulaa ja sataa lisää lunta. Maailma on yhtä aikaa räikeä ja valju. Kivi, […]

Enkeleitä ja paholaisia ´Pahassa maassa’

13.3. 2005 Milja Nuorkivi Osa ‘Pahan maan’ henkilöistä edustaa selvästi poeisis-kulttuuria, taitojen ja huolenpidon, käsityön, ruoanlaiton, puutarhanhoidon ja kirjallisuuden kulttuuria, kun osa taas on selvästi teknologia-aikakauden lapsia, jossa päämääränä on enenevässä määrin halujen ja tarpeiden nopea tyydyttäminen. Näiden kulttuurien törmääminen johtaa erilaisiin kriiseihin. ’Paha maa’ jakaa henkilöhahmonsa kahteen kastiin – hyviin ja pahoihin. Tosin henkilöiden […]