Irmeli Hautamäki
Ehdotin joku aika sitten Mustekalan jäsenille, että kukin kirjoittaisi lyhyen esittelyn itsestään ja siitä taiteen alueesta, josta on eniten kiinnostunut. Tarkoitus oli tuottaa pienimuotoisia tekstejä tyyliin ’palvelukseen tarjoutuu innokas performanssikriitikko’. Idea muuttui heti intohimo-teemaksi. Mustekalat eivät siis vain laimeasti ’pidä’ jostakin, he suhtautuvat taiteeseen intohimoisesti.
Kun viime aikoina Suomea on brändätty, on korostettu pragmaattisuutta ja arkipäiväistä ongelmien ratkaisukykyä. Suomi-brändissä ei ole juuri tuotu esiin intohimoa. Mutta Mustekalan nuoret toimittajat suhtautuvat asioihin intohimoisesti. Idean äiti oli Silvia Hosseini, jonka energisyys tarttuu kaikkiin.
Intohimoisuus näkyy siinä, että asioihin suhtaudutaan perusteellisesti. Ongelmat mietitään pohjiaan myöten, loppuun saakka. Saara Hacklin esimerkiksi pohtii poliittisen taiteen näkymättömyyttä mediassa välttäen tavanomaiset latteat selitykset. Poliittinen on kiistan esiin tuomista ja näkyväksi tekemistä, eikä valtamedian kulttuuriosastoissa olla siitä kovin kiinnostuneita. Ennemmin täällä vaan taiteilijoiden päätä silitellään, heidät palkitaan ja vaietaan samalla kuoliaaksi. Eli se siitä Suomi-brändin hehkuttamasta ongelmanratkaisukyvystä.
Suomi-brändi oli hämmästyttävän lattea taiteen ja kulttuurin suhteen. Tätä puolta ei tuotu esiin lainkaan Tehtävä Suomelle -kirjasessa. Maa, joka ei nosta esiin kulttuuriaan, ei kiinnosta ketään. Maa-brändi ilman taidetta on mitätön ja tyhjä. Tältä osin brändi-raportti antaa väärän kuvan Suomesta, jossa on paljon hyviä taiteilijoita.
Taiteen katoaminen Suomi-brändistä on sitäkin huolestuttavampaa kun humanistit ovat samaan aikaan yliopistomaailmassa kovin ahtaalla. Mustekala suhtautuu intohimoisesti taiteen teoriaan. Se tarjoaa foorumin uusien teoreettisten näkökulmien esittelylle myös käytännössä. Marko Gylén etsii uutta kirjoittamisen tapaa. Hän ei tyydy vain toistelemaan filosofien ajatuksia vaan kokeilee niitä myös käytännössä. Kari Yli-Annala toimii väsymättä kokeellisten taiteiden opettajana ja tulkitsijana elokuvan alalla.
Mustekalojen kulttuuri-intohimosta kertoo, että nämä nuoret ihmiset – valtaosa on reippaasti alle 30 – ottavat vaativan taiteen vakavasti oli se sitten nykytaidetta tai varhaisempaa avantgardea. Jenna Jauhiainen kertoo haltioituneen huvittuneesti oopperakokemuksestaan Madama Butterflyn parissa. Ryhmän nuorin, 20-vuotias Nuppu Koivisto suhtautuu intohimoisesti Aleksandr Skrjabinin musiikkiin. Skrjabinista ja muusta avantgardemusiikista kertoi pitävänsä myös San Franciscossa asuva Nikolai Sadik-Ogli. Näille nuorille kelpaavat vain Goethe, Nietzsche ja Södergran.
Harri Mäcklinia kiinnostaa filosofisesti latautunut nykytaide, joka ei päästä vähällä. Saara Karhunen ja Anni Venäläinen ovat niinikään vaativan nykytaiteen tulkitsijoita. Intohimoisuus ja vahvat kokemukset taiteen parissa kuuluvat nuoruuteen, keski-ikäiset kulttuuritoimittajat ovat väsyneitä ”kaiken kokeneita” kyynikkoja, jotka vain harvoin liikuttuvat jostakin.
Mustekala-yhteisö on muodostunut yliopistolla humanististen opintojen parissa ja siksi se keskustelee myös teoriasta. Nykykulttuuri on kompleksinen, eikä sitä voi lähestyä ’poikki ja pinoon’ asenteella. Se vaatii tulkintataitoja ja käsitteellistä ajattelua, joka on Martta Heikkilän ominta alaa. Tämä ei ole pelottanut lukijoita, sillä Mustekala on alkanut saada yhä enemmän yhteydenottoja taiteilijoilta. Suomessa ei olekaan toista mediaa, joka tarjoaisi pintaa syvemmälle meneviä arvioita visuaalisten taiteiden alalta.
Aika tuntuu ajaneen armotta ohi Suomen Taiteilijaseuran ylläpitämästä Taide-lehdestä. Pelkkä sata vuotta vanha taiteilijakattojärjestön olemassaolo ei enää voi olla lähtökohta lehden teolle. Tästähän on todisteena, että taidemaalarit ovat perustaneet omat Taidemaalaus-lehden. Se painaa kalliille paperille hienoja värikuvia maalauksista, mikä on melko kyseenalaista, kun kaikki maailman taideteokset ovat internetissä kaikkien nähtävissä.
Mustekala on siis hyvissä hengen ja ruumiin voimissa, mutta taloudessa olemme tiukoilla emmekä tällä hetkellä saa taloudellista tukea mistään. Vaikka monet asiat tässä maassa ovat syntyneet talkoohengellä kuten Mustekalakin – niin vapaaehtoistyölläkin on rajansa. Meillä on tarjota intohimoisesti asioihin paneutuvia kirjoittajia, ja työn jatkuvuuden turvaamiseksi toimintamme on vihdoin tunnustettava myös avustusten jaossa.
Kiitän Martta Heikkilää avusta tämän numeron tekstien toimittamisessa.