Tarjosin ensimmäistä tekstiäni Mustekalaan vuonna 2009 opiskellessani viimeisiä vuosia yliopistolla, jossa olin Irmeli Hautamäen kritiikkikurssilla tullut monen muun opiskelijan tavoin tietoiseksi tästä verkkolehdestä. Nyt voin hyvin sanoa, että Mustekala on ollut pysyvin asia ammatillisessa elämässäni: työpaikat ovat vaihtuneet, mutta lonkerolehti on ollut tähän asti kuvioissa.
Katselin tähän tekstiin virittyäkseni Mustekalan arkistosta kirjoittamiani juttuja, joiden kautta välittyi joitakin aiheita ja ilmiöitä. Henkilökohtaisemmalla tasolla tekstit näyttäytyvät myös aikamatkana omaan ajatteluun ja alalle kasvamiseen. On ollut opettavaista saada julkaista omia ajatuksia, ja on jännittävää lukea vanhoja tekstejä nyt. Olen esimerkiksi vuonna 2009 ollut vahvasti eri mieltä opettajani Kimmo Sarjen Hesarissa julkaistun Salmisaaren arkkitehtuuria modernistisesta näkökulmasta tarkastelevan esseen kanssa, erityisesti hänen Maria Dunckerin veistoksia koskevan analyysinsä osalta, enkä pitänyt kantaani vakan alla. Vuonna 2015 olen säyseämmin ja vähän haikeastikin pohtinut blogivuorollani sitä, miten suhdetta taiteen kokemiseen ja vapaaseen, keskittymistä vaativaan kirjoittamiseen olisi mahdollista vaalia työelämän tiimellyksessä. Jos kirjoittaisin nyt samasta aiheesta, teksti ei välttämättä olisi kovin erilainen.
Mainitussa blogitekstissä ”Taide, elämä ja ajan henki” mietin ajan kulkua ja sitä, miten vaikealta tuntuu seurata ajan ilmiöitä ja saada niistä otetta. Kirjoitin (vain hieman pateettisesti), että ” – – minua lohduttaa tieto siitä, että jossain vaiheessa meidänkin aikamme todennäköisesti pelkistyy joksikin maailman monimutkaisuutta latistavaksi periodiksi. – – Jotkut asiat nousevat tästä runsaudesta, sirpaleisuudesta, ilosta ja surusta esiin, ja olisi todella kiinnostavaa tietää jo nyt ennenaikaisesti, mitä ne ovat.” Yritän vastata omaan toiveeseeni nostamalla joitakin tapahtumia, keskusteluja ja ilmiöitä siltä ajanjaksolta, jolloin olen ollut mukana Mustekalan toiminnassa.
Guggenheim Helsinki
Tuntuu unenomaiselta ajatukselta, että eräänä päivänä vuonna 2011 Helsingin kaupungin johto kertoi mahdollisuudesta saada Helsinkiin oma Guggenheim-museo, ja että skenaarioon kuului Helsingin kaupungin taidemuseon yhdistäminen Guggenheimiin. Tämä kaikki kuitenkin tapahtui, ja useamman vuoden kestäneen Guggenheim-polemiikin voittanutta kulttuuripolitiikan keskustelua ei nähdäkseni ole tullut sen jälkeen. Silloin todella väännettiin taiteesta, museoista, vallasta, suomalaisuudesta, kansainvälisyydestä, rahoituksesta, kaupunkisuunnittelusta ja taiteesta turismin ja talouden vetonaulana. Kirjoitin blogin melko pian aloitteen tultua julkisuuteen ja keskityin keskustelun metatasoon. Guggenheim-keskustelun sivutuotteena syntyi kovalla vaivalla myös organisaatio nimeltä Checkpoint Helsinki, joka oli minulle työpaikka monen vuoden ajan, ja jonka toiminta jatkuu edelleen organisaationa PUBLICS. Nyt Guggenheim Helsingille kaavaillulle alueelle Etelärannan Makasiinirantaan on suunnitteilla uusi arkkitehtuuri- ja designmuseo, eli paikka ei välttämättä jää vaille museota. Helsingin kaupungin strategiassa on HAMin järjestämä kansainvälinen taidetapahtuma Helsinki Biennaali. Guggenheim Helsinki -debatin vaikutusta voi siis halutessaan nähdä kaupungissamme.
Museot
Hakusanalla ”Museokortti” ei löydy Mustekalasta kovin montaa juttua, mutta kortin lanseeraaminen vuonna 2015 näkyy museoissa ja vaikuttaa osaltaan myös taiteen kokemiseen. Tarkastelujaksoni alussa, vuonna 2009, museokäyntien määrä oli hieman yli viisi miljoonaa.[1] Museoviraston alustava vuoden 2022 tilasto kertoo, että käyntien määrä oli viimeisistä koronarajoituksista huolimatta lähes 6,9 miljoonaa.[2] Kirjoitin vuonna 2016 blogitekstin ”Post-Nurkan takana, eli pienet muistelmat”, jossa pohdin suosittujen taidemuseoiden ohjelmistovalintoja ja niiden mahdollisuutta riskinottoon ja kokeiluun suhteessa suuriin yleisömääriin. Oma ajatteluni esimerkiksi taiteen saavutettavuuden ja museoiden rahoituksen osalta on nykyään monipuolisempaa kuin tuon tekstin aikaan, mutta tunnistan kyllä tuon (jälleen hieman haikean) äänen omakseni. Samalla kun Museokortti on kasvattanut suosiotaan ja madaltanut kortin omistajien kynnystä käydä museoissa, museoiden pääsylippujen hintojen korottamiseen on tullut painetta.[3]
Raha
Rahoitus on toki ikuisuusaihe taidekentällä. Mustekalassa julkaistiin vuonna 2015 muistiin painuneita puheenvuoroja taiteilijoiden työn olosuhteista ja rahoituksesta, tapausesimerkkinä Mäntän kuvataideviikot. Keskustelu alkoi kuvataideviikoille kutsuttujen taiteilijoiden teksteistä, joissa he avasivat kokemustaan työskentelystä pienen ja aliresursoidun taideorganisaation kanssa. Nykyaikaa kohti tultaessa näissä teksteissä esitellyt puutteet, jotka eivät taatusti koske vain Mäntän kuvataideviikkoja, vaikuttavat onneksi kaukaisemmilta. Taiteilijajärjestöjen gallerioiden näyttelyvuokrista luopuminen on ollut taiteilijoiden toimeentuloon ja työn edellytyksiin liittyvä keskustelunaihe, jonka etulinjassa ovat olleet lähtökohtaisesti näyttelyvuokrattomat taiteilijavetoiset galleriat, kuten Sorbus (2013–2019), Titanik ja SIC. Suuntana näyttää olevan näyttelyvuokrista luopuminen ja näyttelypalkkion käyttöönoton yleistyminen myös liittojen gallerioissa. Raha liittyy myös taidekritiikin toimintaedellytyksiin, lähinnä sen puutteen näkökulmasta. Olen kirjoittanut aiheesta blogin ”Ei rahasta, vaan muista syistä – kirjoittamisesta ja rahasta”.
Kritiikin kriisi
…Ja pahoittelut, että nostan heti rahavalituksen perään esille tämän latteuden, ja vielä Mustekalan juhlavuotena. Kritiikin kriisistä puhuminen on todellakin väsynyttä, mutta kritiikki on tainnut ollut jossain kriisissä koko tässä tarkastelemani periodin ajan. Se on pysyvä olotila, josta huolimatta taidekritiikkiä kirjoitetaan, julkaistaan ja luetaan. Myös kritiikin muodot ovat muuttuneet, mikä ei kuvasta kuolinkamppailua käyvää lajia. Esimerkiksi Mustekala on julkaissut kritiikkejä Instagramin storyissa. Huoli kritiikin määrän vähenemisestä etenkin päivälehdissä on kuitenkin ollut puheenaiheena pitkään. Siihen nähden viime vuosina aktivoitunut kritiikkikeskustelu, jonka ytimessä on lukijoiden vaikea suhtautuminen kritiikkiin arvottavana ja analyyttisenä tekstinä, tuntuu kuitenkin vaikeammalta ongelmalta kritiikin kannalta. Yksi tekijä tämän keskustelun taustalla on sosiaalinen media, joka vaikuttaa laajasti näkyvyyteen – niin taiteen kuin kritiikin – ja avaa myös uusille tekijöille väyliä tulla taiteen taikapiiriin. Kriitikot ovat saaneet selitellä, että kritiikki ei ole suositus teokselle. Myös siitä on puhuttu, kuka saa olla kriitikko ja kuka taiteilija. Uusinta kritiikin kriisiä vauhdittaa elitismin syytös ja siihen sekoittuu myös hankaluus ymmärtää kritiikkiä tekstilajina. Uusin kriisi on kuitenkin niin lähellä, että perspektiivin ottaminen on vaikeaa. Kritiikin kriisi – tai keskustelu kritiikistä – on tosiaan pysyvää. Siitä seuraa myös se, että Mustekalasta löytyy runsaasti vuosien varrella julkaistuja eri kirjoittajien tekstejä aiheesta.
Vastuullisuus
Eettisyyteen, vastuullisuuteen ja yhdenvertaisuuteen liittyvät teemat ovat tulleet vahvasti esiin. Kirjoitin vuonna 2018 itseäni omakohtaisesti mietityttäneestä asiasta – verrattain vähäisestä työmatkustamisestani ja sen yhteydestä nykytaiteen asiantuntijuuteen ja toisaalta matkustamisesta syntyviin päästöihin. Muistelen että ilmastokriisiin kytkeytyvät aiheet olivat tuolloin akuutissa pohdinnassa monessa organisaatioissa. Ekologisen näkökulman rinnalle on tullut taidekentän eettisyyteen ja vastuullisuuteen liittyviä teemoja laajemminkin: vallan väärinkäyttö, #metoo, antirasismi, yhdenvertaisuus ja representaatioon liittyvät kysymykset niin taiteen sisällöissä kuin taideorganisaatioiden henkilöstöissä. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa nosti vielä aivan uudenlaisia asioita pöydälle. Nyt mietin, että olisikin kyse lähinnä lennoista ja niiden päästöistä. Vastuullisuuteen kytkeytyviä teemoja oli esillä teemanumerossa Instituutiokritiikki vuonna 2020, jonka toimitimme yhdessä Jutta Tynkkysen kanssa.
Teksti: Saara Karhunen
Kirjoittaja on Mustekala ry:n nykyinen puheenjohtaja ja taidealan ammattilainen.
Kuvat: Savu E. Korteniemi
[1] Museoviraston Museotilasto 2009 https://www.museotilasto.fi/tiedostot/museovirasto/files/Museotilasto2009.pdf
[2] Museoviraston tiedote 6.2.2023 https://www.museovirasto.fi/fi/ajankohtaista/museotilasto-2022
[3] Suositun museokortin yllättävä sivuvaikutus: pääsylippujen hinnat ovat nousseet selvästi, Yle 22.1.2020 https://yle.fi/a/3-11155937