21.2.2009 Max Ryynänen
29.-31.10.2008 järjestimme Porissa seminaarin ja näyttelyn Kitsch, glitter ja luksus (ks. allaolevaa linkkiä).
profile.myspace.com/index.cfm?fuseaction
Taideteollisen korkeakoulun visuaalisen kulttuurin maisteriohjelman opiskelijoille seminaari toimi opetuksena. Varsinaisina seminaaripäivinä paikalla oli n. 80 kuuntelijaa, jotka edustivat koko visuaalisen kulttuurin ja sen tutkimuksen kirjoa arkkitehtuurista nykytaiteeseen. Hyvänä yhteistyökumppanina tilojen, viestinnän ja kehittelyn suhteen toimi Porin taidemuseo. Kiitämme siis Mirja-Ramstedt Salosta, Laura Seliniä sekä johtaja Esko Nummelinia.
Seminaarin piilokärki roikkui ilmassa: kitschillä on pseudotaiteen sijaan 1980-luvulta lähtien kasvavassa määrin tarkoitettu rihkamaa à la Tiimari. Lisäksi käsite on saanut materiaaliin (posliini) ja väriin (pinkki) pohjautuvia määreitä. Itse asiassa mikä tahansa pinkki posliiniesine on kitschiä jo materiaalinsa ja värinsä takia (ks. Ryynänen 2008). Samalla käsitettä on ankkuroitu yhä voimakkaammin tyttömäiseen kulttuuriin, ja siitä on tullut positiivisempi (”Rakastan kitschiä!”). Tutkimuksessa ja kulttuurikeskustelussa näitä muutoksia ei vielä ole paljoakaan huomioitu.
Max Ryynänen
Kun media, pukeutumis- ja koristekulttuurit uusromanttisista häistä japanilaiseen nuorisomuotiin ovat vyöryttäneet yllemme enemmän blingiä ja kiiltoa kuin ikinä, on kitsch perinteikkäänä, hieman jo vanhahtavanakin käsitteenä alkanut lomittumaan näiden uusien ilmiöiden kanssa. Ja kun käsitteen pseudotaide-merkitys on sammumaan päin, sen sekoittuminen luksukseenkin on helpottunut. Käsitteen kasvava myönteisyys on hämärtänyt kitschin ja campin rajaa.
Näistä teemoista ja monista muistakin keskusteltiin kahden päivän ajan Porissa. Seminaari taisi päättää taloudellisen nousukauden, mutta luksus saattaa hyvinkin olla pysyvästi hyväksytympää kulttuurissamme, joka on perinteisesti ollut enemmän ”low profile” kuin naapurin, aina yhtä pintakiillotetun Ruotsin ja luksuksen ”villin lännen” Venäjän.
Dramaturgia
Lähtölaukauksena, keskiviikkona 28.10 vedin Porin keskustassa kitsch-kävelyn, joka alkoi taidemuseolta, ja joka näin kuului museon järjestämien kaupunkikävelyiden sarjaan. Tarkoitus oli oppia katsomaan kaupunkia kitschin käsitteen kautta, kehittää kitschin tajua, ja tietysti myös tuulettaa kulttuurikävelyiden kulttuuria, joissa on perinteisesti sitouduttu ”taiteeseen” ja ”arkkitehtuuriin”. Ks. linkki: www.satakunnankansa.fi
Torstaina 30.10 käynnistyi varsinainen seminaari Porin yliopistokeskuksessa. Työryhmä, johon kuuluivat Sampo Laaksonen, Anni Venäläinen, Kati Heljakka, Jukka Juhala ja allekirjoittanut, oli valmistellut yhden päivän Kitsch, glitter ja luksus -näyttelyn, varsin poptaiteellisella painotuksella. Esittelimme kitsch-kokoelmia ja sellaista taidetta joka tavalla tai toisella linkittyi aiheeseen.
Ensimmäinen istunto aloitettiin katsomalla Topi Kauppisen showreel www.youtube.com/watch?.
Puheet aloitti tervetuliaisin dekaani Marjo Mäenpää, joka aikanaan Taifuunin kautta julkaisi Tomas Kulkan kirjan Taide ja kitsch. Sitten puhui allekirjoittanut kitschin historiasta. Ensimmäisen session jälkeiselle kahvitauolle lähdettiin lelusuunnittelija ja jatko-opiskelija Kati Heljakan (TAIK, Porin taiteen ja median osasto) puhuttua söpöistä leluista.
Marjo Mäenpää
Kahvitauon taiteellisesta sisällöstä vastasivat MA-opiskelija Sampo Laaksosen maalaus, entisen opettajamme Laura Liljan installaatio, Kati Heljakan kitsch-kokoelma, MA-opiskelija ja kuraattori Anni Venäläisen valokuvaaja Jyri Pitkäseltä lainaamat ruusuvalokuvat, Paula Suhoselta lainattu Bambi-peite ja porilaisen Pauli Hirtolahden 1990-luvun pornotähtiä esittävät maalaukset.
Ensimmäisen päivän toisen session aloitti musiikintutkija (HYO) ja Finnish Music Quarterly -lehden päätoimittaja Juha Torvinen, joka esitteli (paikoin varsin glam-henkistä) kitaranrikkomisen perinteitä. Sitten turkulainen kulttuurihistorioitsija Kari Kallioniemi puhui Liberacesta.
Keskustelua jatkettiin pienellä porukalla Porin taidemuseolla, jossa oli näytteillä Mischa Kuballin tyrmäävä valo- ja peilipalloinstallaatio.
Perjantaina 31.10 seminaari jatkui Porin taidemuseon luentosalissa. Laura Selin avasi session esittelemällä omaa, varsin kitschahtavaa herätyskelloaan. Helsingin yliopiston estetiikan oppiaineessa luksus-opintopiiriä vetäneet Sanna Mattila ja Karoliina Yli-Honko esittelivät opintopiirinsä tuloksia. Sitten puhui Taide-lehden tuolloinen päätoimittaja Arja Elovirta, luoden kitsch-näkökulmasta katsauksen nykytaiteeseen. Päivän ja koko seminaarin päätti mediahäirikkö, taiteilija Jani Leinonen – joka esitteli campahtavia seikkailujaan talouden ja mainonnan maailmassa.
Päätimme seminaarin viisastuneina. Oheinen tekstimassa syntyi osittain sen tuloksena, vaikka onkin sanottava että pääasiassa seminaarin anti oli keskusteleva. Tavoitteena ei ollut kylmän tiedon tuottaminen, vaan kitsch-tajuntaa laajentava ”tapahtuma”. Olimme yhdessä kaksi päivää ja opimme miten näitä teemoja voidaan käsitellä eri taiteellisilla ja tieteellisillä aloilla.
Tekstipaketista löytyvät seuraavat puheenvuorot:
Kari Kallioniemi ”Liberace ja luksuksen vulgaari elegenssi”
Kati Heljakka: Hello Kitschy!
Kati Heljakka: Who killed Bambi?
Anni Venäläinen: Campin jälkeen
Anni Venäläinen: Karamelliväri lumella ja hiekalla
Tekstit puhuvat puolestaan. Päätän johdannon kirjallisuuslistaan, aiheesta kun ei ole hyvää johdantoesitystä saatavilla juuri missään. Toimikoon tämä luettelo apuna niille jotka janoavat alkuun.
KITSCH-KIRJALLISUUTTA
Klassikoita:
Greenberg, Clement 1939. “Avantgarde ja kitsch”. Löytyy Leevi Lehdon suomentamana teoksesta Jaakko Lintinen (toim.) Modernismin ulottuvuuksia. Fragmentteja modernista ja postmodernista. Helsinki: Taide Kustannusyhtiö, 1989. – Huom! Greenbergin teksti vakiinnuttaa käsitteen kitsch käytön, mutta itse asiassa Greenberg puhuu kaikesta viihteellisestä kulttuurista joka jää autonomisen taiteen ja ”aidon” kansantaiteen väliin. Ei siis pidä erehtyä luulemaan, että tämä klassikko käsittelee sen ilmiön historiaa, jota me kutsumme kitschiksi!
Eco, Umberto 1964. ”La struttura del cattivo gusto”. Teoksessa Apocalittici e integrati: Comunicazioni di massa e teorie della cultura di massa. Milano: Bompiani. Teksti löytyy englanniksi käännettynä pienin muutoksin varustettuna nimellä “The Structure of Bad Taste” teoksessa The Open Work, 1989. Ecolla tämä teksti edustaa vaihetta, jolloin filosofia oli vaihtumassa semiotiikkaan – mutta jälkimmäinen ei vielä dominoi kaikkea.
Dorfles, Gillo 1968. Kitsch: The World of Bad Taste. New York: Universe Books.
Historiaa, määrittelyä, perustutkimusta:
Calinescu, Matei 1987. Five Faces of Modernity: Modernism, Avant-Garde, Decadence, Kitsch, and Postmodernism. Durham: Duke University Press. (Kitschiä käsittelevä luku paras kitschin historioista, mutta päättyy valitettavasti ennen niitä muutoksia joiden luottamiseksi seminaarimme järjestettiin.)
Kulka, Tomas 1988. ”Kitsi”. Teoksessa Markus Lammenranta ja Arto Haapala (toim.) Kauneudesta kauhuun. Taide ja filosofia 2. Helsinki, Gaudeamus.
— 2005. Taide ja kitsch. Helsinki: Like.
Ryynänen, Max 2000. ”Kitschgeneraattorit – toinen sukupolvi”. Taide 2000: 6, 18-21.
— 2001. ”Kitschens nya syndabockar”. Ny Tid 2001: 11, 8-10.
— 2005. ”Umberto Eco kitschin ja massakulttuurin estetiikasta”. Teoksessa Tarja Knuuttila & Max Ryynänen (toim.), Umberto Eco: James Joyce, Teräsmies ja vesinokkaeläin. Helsinki: Yliopistopaino.
— 2008. “Pinkkiä posliinia. Kitschin nykyhetki – oppaana Jeff Koons.” Teoksessa Seppo Knuuttila & Ulla Piela (toim.). Kansanestetiikka. Kalevalaseuran vuosikirja 87. 43-52.
Solomon, Robert C. 2004. In Defence of Sentimentality. Oxford: Oxford University Press.
Yksittäisten taiteilijoiden kautta – ja taiteilijoiden omin sanoin:
Koons, Jeff 1993. The Jeff Koons Handbook. Toim. Robert Rosenblum. New York: Rizzoli.
Nerdrum, Odd et al. 2001. On Kitsch. Oslo: Kagge.
Ryynänen, Max 2005. ”Koons, kitsch ja readymade”. Taidemuseo.fi 2005: 1, 18-19.
Lisäksi Theodor Adornon kulttuuriteollisuus-teoriaa voi pitää ensimmäisenä kattavana, yhteiskunnallisesti orientoituneena kitsch-teoriana. Sillä on sama kriittinen kohde kuin Greenbergin klassikkoartikkelilla. Viime aikoina onkin sitten ilmestynyt monenlaista, mutta harvassa uuskirjoituksessa tunnetaan keskustelun pitkää ja rikasta perinnettä, ja pääasiassa kirjoittelu on objektijoukkokeskeistä, ei niinkään kitschin luonteeseen keskittyvää.