Pääkirjoitus

Pysäytyskuva Ghost in the Shell (1995) -elokuvasta.
Kuva: pysäytyskuva Ghost in the Shell (1995) -elokuvasta.

Ikiaikaisen kliseen mukaan kartta ei ole sama asia kuin maasto. Mutta pitääkö vanha klisee yhä paikkansa, jos maasto alkaa muuttua vastatakseen karttaa, eikä toisin päin?

Kyberpunk (tai cyberpunk) on tieteisfiktion alalaji, joka sijoittuu dystooppiseen tulevaisuuteen ja keskittyy ”korkeateknologian ja alamaailman kytköksiin”, kuten kyberpunk-kirjailija Bruce Sterling on kuuluisasti todennut. Kyberpunk-kertomuksissa teknologia on kehittynyt pisteeseen, jossa mieli kyetään irrottamaan ruumiista ja siirtämään virtuaaliavaruuden kautta toiselle puolelle maailmaa, tekoäly on saavuttanut tietoisuuden ja ihmiset voivat matkustaa planeetoilta toiselle (tästä juontuu kyperpunk-termin kyber-etuliite). Samalla tämä teknologinen kehitys on kuitenkin johtanut yhteiskuntajärjestelmän murenemiseen. Valtaa pitävät joko suuryritykset tai totalitaristiset valtiot, ja tarinoiden päähenkilöt eivät ole avaruuslaivojen kapteeneita tai jedi-ritareita, vaan yhteiskunnan marginaalissa eläviä anti-sankareita (ja tästä juontuu kyberpunk-termin punk-loppupääte).

Lajityypiksi kyberpunk vakiintui 1980-luvulla kirjailijoiden kuten Sterlingin, William Gibsonin, Pat Cadigan ja Rudy Ruckerin sekä mangakoiden kuten Katsuhiro Otomon ja Masamune Shirow’n töiden myötä. Tämän aallon tieteiskirjailijat olivat kasvaneet maailmassa, joka aiemmille sukupolville olisi itsessään vaikuttanut tieteisfantasialta. He olivat sukupolvi, jolle teknologia ei ollut jotain kaukaista ja outoa, vaan arkipäiväistä. He kirjoittivat tietokoneilla, kuuntelivat musiikkia kannettavilla CD-soittimilla, soittivat puhelunsa matkapuhelimella ja matkustivat valtamerten ylitse yliäänilentokoneilla.

Mutta samalla tämä kehitys oli kuitenkin vaatinut veronsa. Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa Ronald Reagan ja Margaret Thatcher lietsoivat laissez-faire-kapitalismin liekkejä, jotka polttivat hyvinvointiyhteiskunnan jättäen jälkeensä pelkästään sosiaalidarwinistiset rauniot, joissa vain vahvimmat selviävät. Japanissa toisen maailmansodan jälkeinen talousihme sen sijaan oli revitty itsensä epideemisesti hengiltä työskentelevien sarariimanien selkänahasta. 80-luku oli myös vuosikymmen, jolloin ilmastonmuutos nousi laajemmin suuren yleisön tietoisuuteen ja HIV/AIDS levisi globaaliksi pandemiaksi (ensimmäiseksi sitten espanjantaudin).

Vaikka kyberpunk syntyi 1980-luvulla ja ammentaa selvästi kyseisen vuosikymmenen zeitgeistista, on helppo nähdä, miksi se pitää yhä pintansa merkittävänä ja suosittuna tieteisfiktion muotona. Tämä teemanumero syntyikin yrityksestä ymmärtää kyberpunkin roolia maailmassa, joka näyttää yhä enemmän siltä, millaiseksi taiteilijat yli 30 vuotta sitten sen kuvittelivat muuttuvan, jos kapitalismi saa riehua vapaana. Artikkeleita yhdistää halu yrittää ymmärtää 2000-luvun kolmannen vuosikymmenen maastoa, joka tuntuu mutatoituneen vastaamaan kyberpunkin tarjoamaa karttaa.

Onni Mustonen

Teemanumeron sisältö

Teemanumeron avaa Onni Mustosen teksti, jossa hän käsittelee 1980-luvun kyberpunkin klassikoita nykyvalossa sekä paljastaa 2000-luvun kyberpunkin kyvyttömyyden kuvitella uutta. Siinä missä klassikot ovat osoittautuneet jopa profeetallisiksi, näyttäytyvät nykyteokset toistona tulevaisuudesta, joka joskus kuviteltiin. Nämä nostalgiatuotteet mahdollistavat myöhäiskapitalistiselle kuluttajalle pakenemisen nykyhetken katastrofien täyteisistä tulevaisuudenkuvista.

Riikka Haapanen ja Jon Karvinen keskittyvät kumpikin tahoillaan yksittäiseen kyberpunk-klassikkoon. Haapanen käsittelee Katsuhiro Otomon Akiraa (1988), jota hän tarkastelee erityisesti japanilaisen kulttuurin viitekehyksessä. Taustoituksen lisäksi Haapanen pohtii Akiran monitulkintaisuutta ja ajankohtaisuutta. Karvinen puolestaan sukeltaa Masamune Shirow’n Ghost in the Shell -mangan (1989–1990) maailmaan. Teoksessa teknologia ja inhimillisyys ovat kyberpunk-genrelle ominaisesti erilaisten teknologisten innovaatioiden myötä kietoutuneet yhteen, ja yhteiskunnallinen eriarvoisuus sekä brutaali voimankäyttö ovat vahvasti läsnä.

Numeron teemaa lähestytään myös visuaalisin keinoin. Ahma Hokkasen sarjakuvassa pohditaan Brandon Cronenbergin Possessor (2020) -elokuvan inspiroimana kehodysforiaa pelaamisen kautta sekä käännetään katse tulevaisuuden teknologiaan. Teemanumeron päättää Jenna Jauhiainen, jonka omakohtainen ja pohdiskeleva kirjoitus käsittelee kyberpunkin innoittamana ihmisen ja teknologian suhdetta. Jauhiainen tarkastelee, kuinka teknologia lävistää ja värittää arkeamme monin eri tavoin – ulottuen aina eriäviin käsityksiimme todellisuudesta.