15.4.2009 Marjatta Oja
Tilaan tuodut esitykset, joihin sisältyy liikkuvaa kuvaa, ovat olleet taiteellisen toimintani perusrunko. Aloitin ensimmäiset tilalliset kokeilut videon kanssa vuonna 1989, kun palasin opiskelemasta Milanosta. Milanon Accademia di belle Arti di Brera ei ollut tarjonnut minkäänlaisia välineitä kokeilla jo silloin mielenkiinnon kohdettani. Tämä myöhäinen tarttuminen videokameraan ja videoprojisointeihin keskittyneesti saattoi kuitenkin olla antoisaa kolmiulotteisuuden ajatteluni kehitykselle.
1960-luvulla syntyneen taidesuuntauksen Arte Poveran edustaja, kuvataiteilija ja teoreetikko Luciano Fabro (1.), opetti keskustelemalla suhdetta ajatuksen ja tilan yhdistämiseen. Kommunikointi kaikesta arjessa ympärillä havaituista asioista välittyi kuin varkain ryhmämme tietoisuuteen. Kun palasin Suomeen ja raahasin Kuvataideakatemian luentoluokasta käyttämättömäksi jääneen ison videotykin työhuoneeseeni ja aloin projisoida videoita tilaan, olin valmis miettimään tilannetta huomattavasti monimutkaisemmin kuin poimimalla esimerkkejä elokuvista tai televisiosta. Brittiopettajamme Oliver Whitehead (2.) ymmärsi jotain erityistä tapahtuvan, tuki pyrkimyksiäni ja oli myös looginen jatkumo opettajanani Fabron keskustelevan opetuksen jälkeen.
Mitä erityistä sitten tapahtui? Omaksuin videoprojisoinnin samanlaiseksi ilmaisun välineeksi kuin muutkin siihenastiset ilmaisun välineeni: maalaus, valokuva ja puhe. Haluni pohtia, ratkaista ja päästä eteenpäin ongelmissa keskustelemalla siirtyi nyt myös näihin uusiin teoksiin.
Ne näyttivät samoilta kokeiluilta, joita muutkin videotaiteilijat tekivät ympäri maailmaa (5.). Minut palkittiin (6.) todennäköisesti siitä syystä, että teoksissani oli huomioitu tilallisuutta videon lisäksi ja siksi että teokset olivat tunnistettavia ajatellen kansainvälisen videotaiteen kenttää. Tein jotain uutta, mutta kuitenkin jo tunnistettavaa Suomessa. Kerta toisensa jälkeen petyin siihen, ettei kukaan kysynyt sitä kysymystä mitä odotin: mitä sanon teoksillani? Vaikken olisi ehkä osannut vastatakaan, tuntui siltä että mediataiteen festivaaleilla kaikki huomio meni laitteilla ja ohjelmilla saatuihin trikkeihin, ja jos jotain sisältöä etsittiin teoksista, niin sen oli parempi olla kuvassa elokuvan tai televisio-ohjelmien keinoilla esitettynä, kriittisesti tai ei kriittisesti. Mieluummin jotain mitä jo tiedettiin, esimerkiksi amerikkalaisen videotaiteen (mm. Dara Birnbaum, Paul Garrin) malliin yhteiskunnallista kritiikkiä.
1990 luvun alun jälkeen teosteni luonne tuli jo paremmin esille, osittain halusta erota siitä videotaiteen keskustelusta, joka vallitsi ympärilläni ja osittain löytämällä ”hämärämmät kuvat”. Kokeellinen filmipohjainen tekeminen (7.) tuntui paljon mielenkiintoisemmalta kuin videotaiteen pohdinta. Olin valmis nimeämään teokseni omalla sanalla, tilanneveistos (8.). Koin tilaan projisoidun liikkuvan kuvani luovan tilanteen. Korostin teoksen tapahtuman tai tilanteen syntymistä näyttämällä kaikki esityslaitteet.
(9.)
Tilaan sijoitetut kuvat olivat epäselviä ja melkein liikkumattomia, jotta tilallinen kokemus ei häiriintyisi. Epäselvistä kuvista kuitenkin selvisi se minkälaiseen tilanteeseen oli tultu. Tilanneveistoksissani oli useimmiten tilanteena minun tilanteeni, johon hain ratkaisua, aivan kuin selittäisin ongelmani ystävälleni, jonka jälkeen keskustelun oletettiin jatkuvan. Samanlaista huomioiden tekemistä ja ilmaisua olin nähnyt Fabron teoksissa. Erilaiset, toisistaan eroavat osat, jotka oli havainnoitu esiin ympäristöstä, oli yhdistetty uudeksi kokonaisuudeksi ja muodostettu ”uusi kysymys”.
(10.)
Havainnointi ympäristöstä on maalaustaiteen pitkän historian peruslähtökohtia. Katsotaan todelliseen ympäristöön, luontoon, katunäkymään tai omaan työtilaan, ja tehdään muistiinpanoja. Vaikka käsitetaiteilijat, (esim. Lauri Anttila: Spektri/koivumetsä, 2005, Robert Rauschenberg: Untitled ”combine” 1963, ja Louise Bourgeois: Cell (Eyes and Mirrors) 1989-93) ottivat kameran, valmiit kuvat ja esineet osaksi ilmaisuaan, niin vieläkin voidaan puhua havainnoista ja niistä tehtyjen muistiinpanojen järjestelystä tilaan.
Kuvat, joita tilassa esitetään, eivät ole kotoisin uusista kuvien tuottamisen järjestelmistä, kuten tv-ohjelmien tai mainosten tuottamisesta, vaan ne ovat peräisin mistä tahansa havainnoista.
Tarkoittaako tällainen näkemys uusien asioiden ja välineiden kieltämistä? Vai onko se uusien asioiden ottamista osaksi ilmaisua ilman ylimääräistä arvoa, vain välineenä?
Liikkuvan kuvan tekijöiden teoksia niputetaan usein erilaisiin uusiin suuntauksiin, vaikka kysymyksessä voi olla kuvataiteilijoiden tunnetut tavat ilmaista itseään. Amerikkalainen elokuvantekijä David Lynch (14.) on irtisanoutunut jo monta kertaa valtavirrasta, mutta hänen viimeisin, Inland Empire 2007, irtautuu lopullisesti ja saa maalauksellisia piirteitä. Lynch sulkeutui itse leikkaamaan digitaalisesti elokuvan, joka sisältää muistiinpanoja tehtynä erilaisilla välineillä, erilaissa paikoissa ja aikoina. Valmis elokuva näyttää editoidun intuitiivisesti, niin että kuvattujen pätkien järjestyksen logiikasta ei voi saada selvää kuvaa. Ikään kuin liikuttaisin jonkun unessa, mutta kenen uni se silloin olisi? Elokuva pistää vastaan tulkinnoille ja koen sen näyttelijä Laura Dernin muotokuvana, jota on tutkittu pitkään ja huolellisesti. Epäloogisesti vaihtuvien kuvien virta piirtää vähitellen elävän hahmon elokuvateatterissa katsojien eteen.
.
Viitteet
1. Luciano Fabro, s.1936 Torino k. 2007 Milano, oli osa Italian avantgardista Arte Povera-liikettä, jossa korostettiin materiaalien köyhyyttä tai raakuutta (kirj.käännös sanoista ‘poor’ ja ‘raw’) tarkoittaen mielestäni Fabron yhteydessä alkuperäistä tai yksinkertaistettua. Seuraavassa hänen oma luonnehdintansa:
Luciano Fabro explains the nature of Arte Povera “In my case, when I produce a work, even today, my ambition is to do something very complex, but presented in a very simple way. Within this simplicity, you must be aware of the complexity. This is what arte povera is about.” http://www.walkerart.org/archive/D/A98359440D4B49EC6162.htm
2. Oliver Whitehead (s.1947) Manchester Iso-Britannia.
Whitehead oli stipendiaattina Suomessa 70-luvun alussa. Myöhemmin hän muutti pysyvästi Helsinkiin. Hänen taiteensa käsittelee urbaaneja tiloja ja niihin liittyvää vallankäyttöä ja väkivaltaa. Whiteheadin teokset syntyvät valokuvista ja videosta, joihin hän yhdistelee erilaisia maalaus- ja piirustustekniikoita.
http://www.kiasma.fi/index.php?id=906
Muita Kuvataideakatemian opettajia vuonna 1989 olivat Lauri Anttila, Juhana Blomstedt, Silja Rantanen, Markku Hakuri, Tommi Mäkelä, Radoslav Gryta, Timothy Persons, Veikko Kiljunen ja Hannu Väisänen.
3. Pöytä/Table 1989, 20 min nonstop, videoprojisointi ja kangas-metalli rakennelma, n. 2m x 3m x 1m, esitetty ensim. kerran Kuopion videofestivaaleilla 1990.
4. Kylpy/Bath 1990, 20 min nonstop, videoprojisointi ja tiilirakennelma, n.2m x 1.5m x 0.5m, esitetty mm. Interface-näyttelyssä Nordic Art Center, 1990-91, Helsinki.
5. Samankaltaisuutta on näkyvissä esim. Tony Ourslerin teoksissa, joissa projisoinneissa esitetään henkilöitä vähäisessä liikkeessä, sekä Paul Sermonin interaktiivisessa teoksessa Telematic dreaming 1992, jonka osana oli henkilöprojisointeja sohvalle teoksessaan Koti-näyttelyssä, Kajaani-Helsinki.
6. Kritiikin Kannukset 1991.
7. Helsingin Elokuvapaja vuodesta 1990
8. Käytin tilanneveistos-sanaa ensimmäisen kerran Uni-teokseni yhteydessä 1991 Muumediafestivaaleilla Vanhan ylioppilastalon näyttelyssä.
9. Läpinäkyvä/Transparent (2006) tilanneveistos, kolme videoprojisointia, peilejä, telineitä ja läpinäkyviä projisointipintoja, ääni. Koko vaihtelee tilan mukaan, esim.55 neliötä Mäntän kuvataideviikoilla 2006.
10. Luciano Fabro, Sisyphus, 1994, marble, goldleaf, flour, (23 x 37 – ¾ x 23 tuumaa) http://www.walkerart.org/archive/D/A98359440D4B49EC6162.htm
11. Lauri Anttila: Spektri/koivumetsä, 2005
http://www.amagallery.net/amaturku/anttila.htm
12. Robert Rauschenberg. Untitled “combine” 1963. http://en.wikipedia.org/wiki/Robert_Rauschenberg
13. Louise Bourgeois: Cell (Eyes and Mirrors) 1989-93
Marble, mirrors, steel, and glass, unconfirmed: 2362 x 2108 x 2184 mm, installation
http://www.tate.org.uk/servlet/ViewWork?cgroupid=999999961&workid=21134&searchid=10612
14. David Lynch syntyi 1946 (Missoula, Montana) Yhdysvalloissa. Hänen elokuviaan pidetään omaperäisinä ja surrelistisina. Hän tuli laajasti tunnetuksi Erasehead ja Blue Velvet elokuvistaan, jonka jälkeen Twin Peaks-televisiosarja esitettiin monessa maassa tehden tutuksi hänen elokuvanäkemystään vielä perusteellisemmin.
15. kuva löytyi seuraavalta sivulta:http://megan-faye.blogspot.com/2007/03/in-future-youll-be-dreaming.html