Tässä numerossa Mustekala.infon uusi toimitusneuvosto esittäytyy runoilija Stéphane Mallarmén tulkitsijana.
Numeron on päätoimittanut Irmeli Hautamäki. (Kansikuvassa Stéphane Mallarmé valokuvaaja Nadarin kuvaamana vuoden 1890 tienoilla. Kansikuva lisätty numeron yhteyteen 7.8.2026.)
”Saatan muistaa hämärästi, minkä vaikutuksen ensi tutustumiseni moderniin runouteen (joka saattoi olla Väinö Kirstinää) teki minuun murrosikäisenä. Että sanoilla voidaan tehdä jotakin tällaistakin! […] Olen taas palannut alkukantaisen innostukseni, runouden pariin ja saanut muutaman muunkin innostumaan asiasta, sanoista. Olen kiitollinen mustekala.infon toimitusneuvoston uusille jäsenille, jotka ottivat vastaan kutsun osallistua ’runoraatiin’ ja uskaltautuivat esittäytymään lukijoille näin erikoisen tehtävän muodossa.”
Stéphane Mallarmén runo vuodelta 1862 alkuperäisen ranskankielisen lisäksi myös suomeksi ja englanniksi.
”Stéphane Mallarmén Neekeritär-runoa on mahdotonta selittää tyhjentävästi, eikä se ole edes tarpeellista, sillä se toimii muutenkin, ja on erittäin mukaansatempaava. Parhaan lähtökohdan sen lukemiselle antaa tieto, että kirjoittaja on 20-vuotias nuorimies. Nuorimies haluaa näemmä shokeerata.”
Sirpa Jokinen runoilee Stéphane Mallarmén innoittamana.
”Kissan ero minuun on erilainen kuin minun eroni vaaleanpunaiseen tai afrikkalaisperäiseen suomalaiseen. Toisin kuin nämä suomalaiset, kissa ei ole ’ihminen’ – miten tahansa ongelmallinen tai rajoiltaan epäselvä tämä käsite onkaan suhteessa sen ’toisiin’. Mutta meitä katsova ’eläin’ voi ehkä toistaa jotain siitä kokemuksesta, joka 1800-luvun vaaleanpunaisella eurooppalaisella on ollut kohdatessaan vierasmanterelaisen.”
”Kun lukija on jäsentänyt runon syntaktiset kiemurat, hän löytää itsensä tirkistelemässä tummaihoisen lesbon ja lapsen eroottisia leikkejä. Kolonialistiset valta-asemat näyttävät kääntyvän päälaelleen, kun pelokas gasellimainen tyttölapsi makaa vasten mustaa hahmoa, joka ihailee itseään ’selällään kuin hullu elefantti’.”
”Maalauksen esittämää naista pidetään vaihtelevasti prostituoituna, tauolla olevana alastonmallina, narkoottisena nuorena naisena, femme fatale -hahmona, eksoottisena keräilyesineenä jne. Nämä tulkinnat ovat hyvin monenkirjavia, mutta ne jättävät myös varjoonsa monia muita teoksessa olevia elementtejä. Meidän kiinnostuksemme onkin viime aikoina kohdistunut naishahmoa enemmän kuvan vasemmassa yläkulmassa olevaan erikoiseen detaljiin: rintakuvaan, joka esittänee Gallénia itseään.”
”Schjerfbeck kaihtoi sitä, että hänestä kirjoitettaisiin elämäkertoja tai hänen töitään ja pyrkimyksiään tulkittaisiin ja määriteltäisiin. Hänestä oli kuohuttavaa lukea itsestään ja omasta työstään, vaikka se samalla imartelikin. […] Riitta Konttinen ei aivan kokonaan romuta Schjerfbeckistä luotua sairaan nunnan myyttiä, mutta hän antaa kirjassaan myös hyvin toisenlaisen kuvan vahvasta, itsenäisestä taiteilijasta.”