Runoraati Mallarmén kimpussa. Mustekala.infon uusi toimitusneuvosto esittäytyy
Mustekala headline 20.6.2005 Irmeli Hautamäki
Kiinnostukseni Mallarméta kohtaan syntyi tehdessäni väitöskirjaa Duchampista kymmenisen vuotta sitten. Duchamp ilmoitti ihailevansa Mallarmén persoonaa ja tämän tapaa käyttää kieltä.
Mallarmén nimi tuli myös tuon tuosta vastaan lukiessani Renato Poggiolin kirjaa “The Theory of Avant-garde”. Mallarmé julisti dandyisitisen uhmakkaasti, että niiden, joiden mielestä oli pääasia kommunikoida selkeästi, oli parasta lukea sanomalehtiä ja jättää runous sikseen, sillä runouden tehtävä oli aivan toinen kuin yksinkertaisen kommunikaatiofunktion palveleminen.
Mallarmén piirissä palvottiin sanoja. Stéphane Mallarmé (1842 – 1898) tuli legendaariseksi koottuaan ympärilleen Pariisissa kirjailijoiden ja taiteilijoiden ryhmän, salongin jossa keskuteltiin taiteesta ja luettiin Mestarin tekstejä. Monet aikakauden keskeisistä kuvataiteilijoistakin, kuten Eduard Manet, kuuluivat piiriin.
Ulkonaiseti Mallarmé eli varsin säntillistä elämää, hän ei todellakaan ollut mikään boheemi. Hän oli perheellinen mies ja ansaitsi elantonsa englannin kielen opettajana. Avustipa hän muotilehtiäkin. Duchampin elämässä oli hämmästyttävän paljon samankaltaisia piirteitä. Duchampkin oli lopulta kirjallinen taiteilija, mutta ei sanan tavanomaisessa mielessä.
Saatan muistaa hämärästi, minkä vaikutuksen ensi tutustumiseni moderniin runouteen (joka saattoi olla Väinö Kirstinää) teki minuun murrosikäisenä. Että sanoilla voidaan tehdä jotakin tällaistakin! Että äidin kieltä voitiin käyttää näinkin! Sehän kumosi kaikki siihenastiset ajattelun auktoriteetit, opettajat, vanhemmat ja tiedotusvälineet. Se oli silkkaa kapinaa. Olin lapsellisen innostunut ja halusin esittää ääneen runoja ystävilleni, jotka kuuntelivat hyväntahtoisesti nyökytellen.
Mutta, miten suhtautua Mallarméhen, tähän obskurantismin Mestarina pidettyyn sofistikoituun runoilijaan, joka puhuu minulle vierasta kieltä? Jopa ranskalaisetkin pitävät hänen tekstejään mahdottomina ymmärtää. Tieto siitä, että monet ei-francofonit katsovat ymmärtävänsä Mallarméta varsin sujuvasti, rauhoitti minua. Myös Duchampin suhde runoilijamestariin lähti pelkästään kielestä. Hänkään ei väittänyt ymmärtävänsä tätä täydelleen.
Duchamp piti Mallarméta puhtaana runoilijana välittämättä hänen ympärilleen kertyneestä tulkintojen ja tulkintatraditioiden taakasta, vaikka luultavasti oli niistä hyvinkin tietoinen. Duchamp nautti Mallarmén kielestä, äänteiden väreistä, rytmeistä ja oudoista kielikuvista. Duchampista Mallarmé oli impressionistinen runoilija samassa mielessä kuin Seurat oli impressionistinen maalari. Tästä perspektiivistä Duchamp väitti Mallarméta jopa helpoksi runoilijaksi.
—
Olen taas palannut alkukantaisen innostukseni, runouden pariin ja saanut muutaman muunkin innostumaan asiasta, sanoista. Olen kiitollinen mustekala.infon toimitusneuvoston uusille jäsenille, jotka ottivat vastaan kutsun osallistua “runoraatiin” ja uskaltautuivat esittäytymään lukijoille näin erikoisen tehtävän muodossa.
Taiteilija Sirpa Jokinen kirjoitti Mallarmén sanojen pohjalta uuden runon San Franciscossa. Monikulttuurinen, easy going San Francisco toi Sirpa Jokisen tekstiin valoa ja ilmaa niin, että Mallarmén sanat alkoivat hengittää uudella tavalla. Tekstiin tuli eksoottinen vari kun aa:n pilkut putosivat pois, mutta San Franciscossa itse neekeritärtä ei pidettäisi lainkaan eksoottisena.
Kirjallisuudentutkija Tomi Kaarto vie meidät tulkinnassaan Derridan kylpyhuoneeseen, jossa kissa tuijottelee filosofia, joka huomaa olevansa alaston. Mikä ihminen on, ja mitä ovat ne inhmilliset ominaisuudet, joita pitäisi olla ihmisellä, mutta ei eläimellä? Siinäpä ongelmaa – parranajon ajaksi.
Filosofi ja surrealismin tutkija Timo Kaitaro pohdiskelee puolestaan kielen ja todellisuuden välistä suhdetta. Mutta olettaako Timo, että syntaksilla eli kieliopilla on jotakin tekemistä todellisuuden kanssa? Kieliopin rakenne heijastaa todellisuuden rakennetta, niinkö? Ainakin hän näyttää ajattelevan, että tosimiehen täytyy hieman hikoilla eli paiskia töitä runouden kanssa. Se on oikein.