Anni Venäläinen
Anni: Jyväskylän yliopiston taidekasvatuksen oppiaineessa käsitellään esittelyn mukaan ”taidetta, sen traditioita ja asemaa fokusoiden prosesseihin, joissa ihmiset luovat ja vastaanottavat taidetta yksilöinä ja yhteisöinä”. Opinnot eivät tähtää kuvataideopettajien kouluttamiseen, mutta antavat valmiuksia moniin eri tyyppisiin tehtäviin taiteen aloilla. Millaisiin tehtäviin tiedät laitoksenne opiskelijoiden työllistyneen?
Pauline: Opiskelijat työllistyvät kulttuurin kentälle laajasti – museoihin, taide- ja kulttuurihallintoon, tutkimus- ja kehitystehtäviin, lasten- ja nuortenkulttuuria edistäviin organisaatioihin, mediaan. Osa myös opettaa tai harjoittaa taidetta; heillä on tyypillisesti silloin muutakin koulutusta pohjalla. On myös oman yrityksen perustaneita opiskelijoita. On kuitenkin muistettava, että osalla meidän opiskelijoista on jo aiempi taiteen tai kulttuurin alan alempi tutkinto ja/tai työkokemusta, jolloin heillä on jo tuntumaa kenttään. Heille taidekasvatuksen opinnot muodostavat eräänlaisen täydennyskoulutusväylän, jonka kautta he voivat syventää ja jäsentää omaa ymmärrystään alasta. Opiskelijamme tulevat melko lailla koko Suomesta ja sijoittuvat koko maahan.
Anni: Painotetaanko taidekasvatuksen oppiaineessa erityisesti jotain tiettyjä taiteen teorian, filosofian tai estetiikan näkökantoja tai koulukuntia? Entä kuka tai ketkä taiteilijat ovat ne joiden tuotannon ja ajattelun haluat jokaisen opiskelijan tuntevan ja joilla on ollut mielestäsi erityinen merkitys aikamme taidekäsityksille?
Pauline: Emme halua tuputtaa opiskelijoille tiettyä taidekäsitystä, sillä taide on äärimmäisen monimuotoinen kenttä. On tietysti tärkeä tuntea taiteen aate- sosiaalihistoria, jos niin voi sanoa, pääpiirteittäin.
Marikki Hakolan Moloch Rauman taidemuseon Keskellä ei mitään -näyttelyssä
Erikoisuutena saattaa olla se, että käsittelemme konstruktionistisesti painottuneiden taidemaailmateorioiden rinnalla myös naturalistisia näkökulmia taiteeseen. Tämä johtunee siitä, että kun lähdetään taidekasvatuksesta eikä niinkään taiteesta ”sellaisenaan” kiinnittyy huomio väistämättä taiteisiin toimintana eikä vain taideteoksina. Taide näyttäytyy toisin sanoen jonakin sellaisena, jota ihmiset joltain osin luonnostaankin tekevät – jo pienet lapset, jotka toisaalta nykyään jo vauvaiästä saattavat olla taidekasvatustoiminnassa mukana. – Tärkeitä taiteilijoita on vaikea lähteä nimeämään. Vaikutusvaltaiset nimet tulevat väistämättä tutuiksi mutta niiden rinnalla haluamme tarjota näkymiä myös siihen, mitä taide on ja on ollut aivan muunlaisissa kulttuureissa ja konteksteissa. Kannustamme opiskelijoita seuraamaan taide-elämää.
Anni: Tämä Mustekalan numero keskittyy taidemuseopedagogiikkaan. Pyrkimyksenä on tuoda esiin erilaisia näkemyksiä siitä, minkälaista kommunikaatiota museoiden tulisi toteuttaa yleisöjensä suuntaan. Asia on monimutkainen, sillä taidemuseon yleisö on monimuotoista erilaisine tarpeineen, ennakkotietoineen, valmiuksineen, kiinnostuksen kohteineen ja niin edelleen. Kuinka näitä asioita käsitellään taidekasvatuksen oppiaineessa? Käydäänkö teillä väittelyitä siitä miten taiteesta pitäisi puhua tai miten siitä ei ainakaan saisi puhua ja kuinka erilaisia taideyleisöjä parhaiten huomioidaan?
Pauline: Yleisötyö huomioidaan sekä luentokursseilla, joihin yleensä liittyy harjoituksia, sekä suoralla yhteistyöllä erityisesti Jyväskylän taidemuseon kanssa. Museolehtorin kanssa opiskelijamme oppivat opastamaan mutta myös johtamaan erilaisia työpajoja. Ihmisten erilaisuus huomioidaan – meillä tehdään opinnäytteitä paitsi lasten ja nuorten myös senioreiden tai vaikkapa kehitysvammaisten tai maahanmuuttajien taidetoimintaan liittyen (nämä eivät välttämättä käsittele museoiden yleisötyötä, mutta sitäkin). Puhumisen rinnalla esillä on erilaisia toiminnallisia työskentelytapoja.
Emme ole kovin tarkkoja sen suhteen, miten taiteesta saisi puhua, vaikka opetamme myös esteettistä havaitsemista. Puhumisen ja taiteen kokemisen suhteen on tärkeämpää, että taidekasvattaja ymmärtää ja pystyy tukemaan ihmisten taidesuhdetta ylipäänsä. Vaikka mielestäni nk. postmoderni taidekasvatus meni ehkä liiankin pitkälle ajatuksessa, että jokaisen ajatukset ovat yhtä arvokkaita, taidekasvatuksen pyrkimys on kuitenkin ennen kaikkea tutkia ja tukea taiteen asemaa ihmisten elämässä – yksilö- ja yhteisötasolla. Arvokysymykset ovat toki keskeisiä ja taidetta koskevat kiistat usein mielenkiintoisia. Näistä voi ja pitää keskustella – mutta kuunnellen, ei määräillen.
Pauline von Bonsdorff on Jyväskylän yliopiston taidekasvatuksen professori