Hyväksyipä ajatuksen oman klovnin löytymisestä tai ei, klovnius muistuttaa stripteasea siinä mielessä, että siinä ollaan alastomia. Antaudutaan toisille. Klovni näyttää sellaista, mitä ei pitäisi näyttää. Käyttäytyy siten, miten ei pitäisi. Tällaiset piirteet klovnissa askarruttavat minua. Klovnius on kummallista vuoropuhelua järjen kanssa.
Gilles Defacque
Tunnistettavaan klovnin kuvaan ei tarvita ihmistä, ei edes kasvoja. Vähimmillään tarvitaan punainen pallo – klovnin nenä. Ranskalainen miimikko, teatterinopettaja ja eräs nykyklovnerian isistä, Jacques Lecoq (1921–1999), luonnehti punanenää maailman pienimmäksi naamioksi. Se auttaa esiintyjää paljastamaan oman naiiviutensa ja haavoittuvuutensa.
Länsimaisessa klovneriaperinteessä seikkailevat kolme arkkihahmoa: punanenäinen, törttöilevä ja kenties ilkikurinenkin Auguste, hänen vastaparinsa, hallittu ja hillitty, valkoiseksi maalattu valkoinen klovni, sekä epäonninen mutta optimistinen kulkurihahmo. Klovni pyrkii muun muassa esiintymään yleisölle humoristisesti epäonnistuen, pyrkii purkamaan ongelman, tai lähestyy katsojalle tuttua esinettä tai asiaa uudesta ja kummallisesta kulmasta. Perinteisen sirkuksen kontekstissa klovni on tullut huikeiden taidonnäytteiden väliin puhdistamaan katsojan emotionaalisen paletin, luonut hengähdyksen ja vapautuneen naurun hetken ihailun ja jännityksen aaltojen väliin.
1970-luvun Ranskasta noussut uuden sirkuksen hyökyaalto irrotti koko telttasirkuksen perinteiset osaset toisistaan uudelleen järjesteltäviksi ja koottaviksi. Nykysirkus ammentaakin usein kuvastoaan perinteisestä telttasirkuksesta, mutta rikkoo rakenteita tarpeidensa mukaan: esityksen ei esimerkiksi tarvitse rakentua toisiaan seuraaviksi numeroiksi, ja taituruuden ja spektaakkelin rooli voi jäädä taka-alalle esityksen estetiikassa.
Samoin nykyklovneria on erkaantunut tutuista malleista pitäen kuitenkin mukanaan jotain olennaista historiastaan. Jacques Lecoq alkoi 1960-luvulla tutkia esiintyjän henkilökohtaista klovnia. Kehollisuutta korostanut teatterinopettaja kannusti opiskelijoitaan löytämään itsestään oman klovninsa. Oman heikkouden ja naurettavuuden löytäminen vapauttaa meissä kussakin piilevän klovnin.
Nykyklovnerian klovni ei olekaan lähtökohtaisesti arkkityyppi, vakka nyökkäisikin piirteissään siihen suuntaan. Yleensä taiteilijalla on ydinhahmo, jolla karrikoidaan ja tutkitaan ihmisyyden piirteitä. Sama ydinhahmo voi eri teoksissa näyttäytyä eri nimillä ja vivahteilla, mutta olla mukana syventämässä ja kehittämässä hahmoa.
Sirkusesityksessä esiintyjä perinteisesti esittelee taitojaan yleisölle ja on katsojista siksi tietoinen. Myös klovni on dialogissa katsojan kanssa. Taiteilija heittäytyy yleisönsä kanssa leikkiin, jonka lopputuloksena saamme jaettua iloa ja leikkiä. Leikin ja nautinnon edellytys on yhteinen heittäytyminen, ranskaksi complicité, suomeksi ehkä rikoskumppanuus. Meidän täytyy yhdessä hyväksyä todellisuuden nyrjähdys. Klovni ei ehkä todella tiedä, kuinka tuoli toimii. Klovnin ehdottama vaihtoehtoinen todellisuus on ehkä todella totta – ehkä todella lennämme katsomossa kaikki uuteen paikkaan klovnin niin osoittaessa.
Klovnerialle tyypillisen konvention ja klovnin logiikan välisen ristiriidan kautta voi käsitellä myös raskaita aiheita. Teatteriklovneriaryhmä Red Nose Company on tarttunut klassikoihin luokkaristiriitojen Punaisesta viivasta (ensi-ilta 2016) perheväkivaltaa käsittelevään Juoksuhaudantiehen (2014). Laura Rämän Muistotilaisuudessa (2010) klovni pitää hautajaiset ilman vainajaa. Esimerkkejä pelkästään suomalaiselta klovnerian kentältä löytyisi enemmänkin. Klovni on parhaimmillaan katsojan ennakko-oletuksista riisuva hahmo, jonka väärinkäsitykset – tai kenties toisinkäsitykset? – hyväksymme. Syntyy klovnilogiikan mukaista anarkiaa todellisuudesta.
Mitä tulee synkkiin aiheisiin, populaarikulttuurissa klovneilla on viime vuosina ollut huonoa julkisuutta. Muutaman vuoden takaisessa internetilmiössä pellepukuiset aikuiset pelottelivat lapsia, sitten tuli Stephen Kingin romaanin uudelleentulkinta, elokuva Se (2017), ja lopuksi vielä viime vuonna ensi-iltansa saanut, Batmanin arkkivihollisen Jokerin rikollisuutta ja psykologiaa synkästi tarkasteleva Joker (2019). Pelkkä Joaquin Phoenixin nimi saa taiteilijan klovnin takana huokaisemaan syvään.
Uskon, että kauhuklovnin hahmon taustalla vaikuttavat juuri ne tekijät, jotka tekevät klovnista mielenkiintoisen: klovni on kuin ihminen, mutta ei ole, toimii loogisesti, mutta järjettömästi, ja kyseenalaistaa pelkällä olemisellaan normien rajat. Klovnissa on jotain kaoottista. Siinä toisaalta piilee hahmojen välinen keskeinen ero: kauhuklovni tunnistaa oman anarkiansa ja nauttii kaaoksen luomisesta. Nykyklovneriassa klovni tyypillisesti pyrkii tekemään parhaansa. Se paras vain on ihanan naurettavaa.
Tiina vanhanen
Kirjallisuutta nykyklovneriasta
Emma Vainio: Sirkus nyt. Suomalaisen nykysirkuksen tekijöitä, tarinoita ja historiaa (2019). Kustantamo S&S.
Tomi Purovaara: Nykysirkus. Aarteita, avaimia ja arvoituksia (2005). Like.