Mika Helin
Kalasataman luvallista graffitiaitaa (Kuva: MH).
Kirjoituksessa luon katsauksen kahteen keskeiseen, mutta toisistaan poikkeavaan kansainväliseen luvallisen graffitin tapaukseen: ”tapaus Bruggeen” (Belgia) ja ”tapaus The 5Poinziin” (NYC, USA). Tapauksien on tarkoitus kansainvälisinä esimerkkeinä taustoittaa ja herättää keskustelua Helsingissä sijaitsevien Suvilahden ja Kalasataman luvallisten graffitiaitojen elinkaaren eri vaiheissa, niin luvallisen graffitin kaupunginosakohtaisissa käynnistymisvaiheissa kuin mahdollisessa Kalasataman luvallista harrastamista keskittävän maalauspinta-alan vähentämisvaiheessa. Jälkimmäinen vaihe kärjistäen tarkoittaa Kalasataman alueen luvallisen graffitin keskitetyn mallin muuttumista eri kaupunginosiin hajautuvaksi luvallisen tekemisen malliksi. Mallimuutos ei välttämättä tapahdu yhtäkkisesti vaan päällekkäin ja limittäin kahden äärimallin hybridinä (Kuva 1). Kalasataman graffitiaitojen lähtökohdista määritellen, luvallinen graffiti tarkoittaa graffitin tai laajemmin katutaiteen tekemistä julkisessa tilassa aidan, seinän, kelmun tai muurin kaltaiseen pintaan, jonka käyttötarkoitus on ennalta sovittu. Pinnan lisäksi luvallisen graffitin tekemisen paikka on varta vasten käyttöön sovittu tai rakennettu sekä on käytöltään tarkoitettu vuoden jokaisena päivänä ympärivuorokautisesti graffitiharrastajien ja yleisemmin kaikkien kaupunkilaisten taideilmaisun käyttöön.
.jpg)
Keskusteluavaus luvallisen graffitin mallimuutoksesta (siniset merkinnät hypoteettisia) Kuva MH.
[Kartta A: Luvallisen graffitin keskitetty malli. 1) Suvilahti ja Kalasatama keskittävät kaiken luvallisen graffitiharrastamisen (vihreä) sekä 2) lisäksi ohessa sovitusti väliaikaisia tapahtuma-aitoja, työmaa-aitoja, workshoppeja jne. (sininen ympyrä). Kartat B ja C: Luvallisen graffitin vähitellen hajautuva malli: 1) Suvilahti ja Kalasatama keskittävät vähitellen entistä pienemmissä määrin harrastamista (vihreä), 2) kiinteät luvalliset harrastuspaikat jakavat kapasiteettia ensin muutamissa keskeisissä paikoissa (B) ja myöhemmin laajemmin lähiöissä (C) (kokosininen ympyrä) sekä 3) molemmissa B ja C vaiheissa ohessa myös sovitusti väliaikaisia tapahtuma-aitoja, työmaa-aitoja, workshoppeja jne. (sininen ympyrä).]
Kahden tekstissä esiteltävän kansainvälisen tapausesimerkin tarkastelulla voidaan tavoittaa luvallisten graffitipaikkojen toimintaa ehdollistavat ääripäät. Ensimmäisenä kansainvälisenä kuvauksena ”tapaus Brugge” on eurooppalaisessa keskustelussa usein viitattu luvallisen graffitin esimerkki, joka perustuu graffitiongelmaa ehkäisevän kaupunkipolitiikan ja sitä tukevan paikallisen toimintastrategian luomiseen. Tekstissä tapauksen kuvaus perustuu European Crime Prevention Network -organisaation raporttiin (ECPN 2001, 1-7). Toisena esimerkkinä ”tapaus The 5Popintz” perustuu osin myös graffitiongelman ehkäisemiseen, mutta ensisijaista tapauksessa on se, että paikan väliaikaisen toiminnan on mahdollistanut kiinteistöliiketoimintaa harjoittava ja maa-arvon kasvattamiseen tähtäävä toimija. 5Pointz-tapauksessa kiinnitetään runsaan uutisoinnin välityksellä huomiota keskusteluun, jota paikan lopettamispyrkimys on tuottanut. Kärjistäen luvallisen graffitin osalta ”tapaus Bruggessä” korostuu uuden paikallisen kaupunkipolitiikan toteutus ja ”tapaus 5Poinzissa” kiinteistömarkkinoiden ehdolla tapahtuva aluekehitys ja paikan kohtaama luvallisen maalaamisen vähentämiseen johtava muutos.
Suvilahden skeittipuiston ja vilkkaan pyöräilytien välissä sijaitsevaa luvallista graffitimuuria (Kuva: MH).
Teksti on luonnehdittavissa erilaisten näkökulmien kartoitukseksi, joka jäsentyy kolmeen osaan. Ensin kuvaan lyhyesti Suvilahden ja Kalasataman graffitiaitojen toimintaa, toiseksi esitän kaksi kansainvälistä luvallisen graffitin tapausesimerkkiä ja päätteeksi pohdin kuvattujen esimerkkien valossa paikallista muutostilannetta ja siihen liittyviä alustavia mahdollisuuksia. Tapauksien kuvauksessa pyritään huomioimaan eri osapuolten näkemyksiä ja tarpeita. Teksti on osa pohdintoja, joita olen voinut muodostaa Kalasataman graffitiaidoilla kesällä 2012 graffitiharrastajien ja aitoja hallinnoivien toimijoiden parissa kaupunkisosiologian alan etnografisen kenttätyön yhteydessä. Kenttätyön etnografisen kyselyn puitteissa oli mahdollista kartoittaa graffitiharrastajien näkemyksiä ensimmäisen kerran laajemmassa mittakaavassa. Näistä tuloksista raportoin toisessa yhteydessä.
Suvilahden ja Kalasataman luvalliset graffitiaidat
Pala Kalasataman 650 metriä pitkää graffitiaitaa: harrastajia, töitä ja ympäristöä (Kuva: MH).
Helsingissä luvallista graffitia on voinut harrastaa 16.5.2009 lähtien, kun Suvilahteen avattiin ensimmäinen noin sadan metrin mittainen laillinen graffitiaita. Porvoossa oli jo parin vuoden ajan ollut mahdollista maalata luvallisia graffiteja. Helsingissä Suvilahden graffitiaidan perustamisen mahdollisti kaupungin uusi graffitipoliittinen linjaus, jonka seurauksena päättyi kymmenen vuotta kestänyt tiukka ja joustamaton nollatoleranssin aikakausi. Graffitiaitojen avaamisen saatteeksi istuva kulttuuri- ja urheiluministeri ilmoitti blogissaan: ”Lähes kymmenen vuoden työ tuotti tulosta viime syksynä, kun kaupunginvaltuusto luopui nollatoleranssista. Tänään se on julkista. Suvilahdessa voi maalata graffiteja ilman kiinnijäämisen, vankeustuomioiden ja valtavien korvausten pelkoa ensi viikon lauantaista lähtien!” Jo ensimmäisen lämpimän vuodenajan toimintakauden jälkeen Suvilahden graffitiaidalle myönnettiin 19.1.2010 Helsingin kulttuuriteko 2009 -palkinto. Toiseksi Suvilahden ja laajemmin Kalasataman graffitiaitojen toimintamahdollisuuden osalta keskeistä on ollut myös se, että aidat on sijoitettu väliaikaisesti alueelle, joka parhaillaan toimii uuden kaupunginosan rakentamisen työmaana. Alueella sijaitsevien luvallisten graffitiaitojen tilallinen mahdollisuus perustuikin paljolti siihen, että osa alueesta, jota ei vielä aktiivisesti rakennettu, voitiin määritellä julkiseksi tilaksi väliaikaisine ajanviettopaikkoineen ja ulkoilureitteineen. Lisäksi alueen rakennuttajat ovat osallistuneet rakennettavien kerrosneliöiden mukaisesti alueen taideprojektien rahoittamiseen. Näin aluetta voi syyllä myös kutsua helsinkiläisen luvallisen graffitin kulttuuritaloudelliseksi laboratorioksi.
Suvilahden luvallinen graffitiseinä on kaupunkilaisten ja mainoskuvaajien suosima valokuvauskohde (Kuva: MH).
Alueen toisena toimintavuonna kesällä 2010 Kalasatamaan avattiin uusi graffitiaita Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen aloitteesta ja valtuustoaloitteen vauhdittamana, koska Suvilahden ensimmäinen aita oli kävijämääriin nähden riittämätön. Uuden aidan perustaminen nähtiin mahdolliseksi, kun Kalasataman väliaikaiskäytöksi oli ylipäätään tulossa ympäristötaidetta. Uudelle aidalle mahtui maalaamaan yhtä aikaa parikymmentä ihmistä ja se lisäsi alueen luvallisen graffitin tekemisen kokonaiskapasiteettia. Vuotta myöhemmin 2011, osana kaupungin alueelle perustamaa ”Väliaika-konseptia”, luvallisia graffiteja saattoi maalata lisäksi Sörnäistenniemen kärjen lähellä olevalle 650-metriselle graffitiaidalle. Muulle kuin graffitityyppiselle ilmaisulle rakennettiin oma 140-metrinen aita. Tällöin Suvilahden ja Kalasataman luvallisten graffitiaitojen yhteispituus oli laajimmillaan, kokonaispituuden ollessa noin yhden kilometrin. Samana vuoden aikana Kalasataman graffitiaitojen ilmoitettiin lehtitietojen mukaan purettavan vähitellen vuonna 2013. Kuitenkin loppukesällä 2012 Kalasataman aitojen jatketuksi käyttöajaksi on arvioitu seuraavat viisi vuotta eli vuoteen 2017 asti. Suunnitelmien mukaan Suvilahden luvalliset graffitiaidat tulevat säilymään tulevaisuudessakin. Lisäksi elokuussa 2012 Suvilahden skeittiparkin ympärille ryhdyttiin rakentamaan ohikulkevien autojen vuoksi betoniharkoista suojamuuria, johon myös on annettu lupa maalata luvallisia graffiteja. Uutta betonimuuria on kaavailtu pysyväksi ratkaisuksi, mutta toiminta-ajan on arvioitu yltävän ainakin vuoteen 2017.
Suvilahden graffitiaidan lisäksi alueella on osana Suunnittelutoimisto Partin ideoimaa ”Väliaika-konseptia” konttiaukio tapahtumien järjestämistä varten sekä lähellä erilliset taideaidat katutaiteen ja graffitien maalaamiseen (Kuva: MH).
Luvallisilla aidoilla maalaavia graffitiharrastajia on arvioitavissa olevan noin 400 ja kaiken kaikkiaan käyttäjiä arvioidaan olevan yli 1000 henkilöä. Aitojen käyttäjien parissa yllättävää on ollut havaita piirre, että Kalasataman aidat ovat henkilöiden harrastusajan pituuden mukaisesti koonneet yhteen paikkaan koko pääkaupunkiseudun graffitihistorian, vasta-aloittaneista harrastajista Helsingin graffitipioneereihin saakka. Kaikkineen aitojen käyttäjien voi kuvata olevan alle esikouluikäisistä lapsista eläkkeellä oleviin ”bommaaviin” mummoihin. Silmiinpistävää oli myös havaita, ettei maalaajien joukossa ollut juurikaan naisia tai maahanmuuttajataustaisia harrastajia. Aitojen käyttäjistä noin viisi prosenttia oli naisia ja muutamat maahanmuuttajataustaiset harrastajat olivat lähinnä venäläistaustaisia nuoria. Laatimani etnografisen kyselyn tuloksien valossa onkin mahdollista kyseenalaistaa monia graffitiharrastamiseen liitettyjä stereotypioita, kuten esimerkiksi graffitin yksiselitteinen nimeäminen nuorisokulttuuriseksi ilmiöksi, kun noin 60 prosenttia aitoja käyttävistä graffitiharrastajista on yli 26 vuotiaita. Tämän havainnon mukaan luvallinen graffiti on syrjäyttänyt perinteisen graffitiharrastamisen ”kiertomallin” ja siksi graffitin parissa olisi huomioitava useita erilaisia kohderyhmiä. Lisäksi aidat ovat olleet pääsääntöisesti helsinkiläisten harrastajien käytössä, mutta niille on saavuttu maalaamaan sekä Helsingin ympäryskunnista että aina Tamperetta, Jyväskylää ja Lappeenrantaa myöden. Hallinnoijien näkökulmasta graffitiaitojen käytön periaatteena on toiminut niin sanottu julkiseen tilaan sijoitettu ”puistonpenkki”; aidalla oman maalausalueen valinnut maalaa ja valmiista työstä otetun kuvan jälkeen maalausalue on uudelleen ylimaalattavissa. Käyttäjien näkökulmasta säännöksi on muodostunut ajatus, ”et älä jyrää mitään sellaista, mitä et itse pysty tekemään paremmin.”
Kysely. (Kuva MH)
[Suvilahden ja Kalasataman graffitiaidoilla tehdyn etnografisen kyselyn yhtenä kohtana tiedustelin graffitin harrastajilta mielipiteitä luvallisten graffitiseinien ehkäisevästä vaikutuksesta (N=174) ja seinien jatkossa järjestämisen tarpeesta (N=183). (Lähde: Mika Helin, kaupunkisosiologian alan etnografinen kysely Suvilahden ja Kalasataman graffitiaidoista sekä niiden käytöstä ja käyttäjistä, kesä 2012.)]
Helsingin Kalasataman alue on kehittynyt muutamassa vuodessa massoja keskittäväksi graffiti- ja katutaiteen tyyssijaksi. Ylipäänsä alueen graffitiaitatoiminta näyttää saaneen kaupunkilaiset innostumaan avoimista ja laillisista graffitiaidoista. Kesällä 2011 laillisia graffiteja saattoi jo maalata Helsingin lisäksi myös Vantaalla, Keravalla ja Kirkkonummella. Vantaalla graffitiseinien mahdollisuutta pohdittiin Myyrmäkeen ja Korsoon. Keväällä 2012 Helsingin kaupunginvaltuustossa tehtiin aloite, jossa pysyviä katutaidepaikkoja halutaan yleisemminkin kartoittaa. Samaan aikaan Kalasatamassa ja Suvilahdessa maalaavat graffitiharrastajat ovat myös pohtineet muutostilannetta ja uusien luvallisten maalauspaikkojen sijoittumisen ja avaamisen mahdollisuutta. Seuraavassa tuon esille graffitiaitojen muutosta koskevan lyhyen keskustelun, jonka kävin Suvilahdessa 4.7.2012.
– ”Kylhän sitä jatkoa on alkanut miettimään, et minne vois tehdä laillista… Ja sit olis vuoropuhelua niiden ihmisten kanssa, jotka maalaa. Just silleen, et ei vain suunnata nuorisotoimelle tai lapsille. Just semmosta yhteistä miettimistä, missä voisi jatkaa näitä. Musta ihan ehdottomasti lisää laillisia paikkoja.” (Nainen, graffitiharrastaja 19v)
– ”En tiiä minkä näköinen tää tulee olemaan parinvuoden päästä. Sitku täs on ne miljoonakämpät. Tottakai niitä häiritsee nää maisemat. Tossakin on toi vanha purettava rakennus, ni ei ne snobit haluu kattoo tollasta maisemaa. Ne miettii, et tääkin on sit niitten maisemaa.” (Mies, graffitiharrastaja 25v)
– ”Must tuntuu, et Suvilahden aita tulee jäämään tänne jossain vaiheessa.” (N)
– ”Mut skene on nälkänen. Ei toi tule riittämään.” (M)
– ”Ei todellakaan. Siks tarvii todellakin uusia paikkoja. Kylhän Helsingissä vois olla eri mestoissa niitä laillisii. Just lisää vaikka noita tilaustöitä. Se olis siistiä jengille, joka osaa tehdä taitavasti.” (N)
– ”Mut kyl se alkaa menee siihen suuntaan koko aika. Musta täs on jotenkin uusi aika alkamassa, mulla on vähän sellanen tunne. Graffiti on menossa parempaan valoon. ” (M)
– ”On kyl oikeesti.” (N)
– ”Mut ei yks ton mittanen senä vaan riitä mihinkää.” (M)
– ”Ei.” (N)
– ”Ei millään. Tai sit se kesäaikaan on vaan sitä, et ne pysyy siinä tunnin. Kaverit ottaa kuvan ja sit se heti maalataan yli.” (M)
– ”Toi eka seinä, niin eihän siihen mahtuis kaikki halukkaat tekee.” (N)
Maalaajat Suvilahden skeittipuiston ja vilkkaan pyöräilytien välisellä luvallisella graffitimuurilla (Kuva: MH).
Tapaus Brugge (Belgia) – Luvallisen graffitin kaupunkipolitiikkaan perustuva luomisstrategian haaste
Belgiassa sijaitsevaa Bruggen kaupunkia pidetään yhtenä ensimmäisistä ja usein kansainvälisenä viitattuna tapauksena sen suhteen, kuinka nollatoleranssin sijaan suvaitsevampi suhtautuminen luvalliseen graffitiin on mahdollista. Bruggen kaupunginvaltuusto päätti vuonna 1996 ratkaista koko kaupunkialuetta vaivaavan graffitiongelman kokonaisvaltaisella strategialla. Strategian perustui neljään yhtä aikaiseen toimintamalliin, jonka periaatteet on tiivistettävissä jälkikäteiseksi, korjaavaksi, taiteelliseksi ja dialogisiksi näkökulmiksi. Bruggen kaupungin neljän lähestymistavan politiikka pyrki rangaistusten ja suvaitsevaisuuden yhdistelmän avulla luomaan ilmapiirin, jossa aiemmin rikollisena pidetty itseilmaisu koettaisiin hyväksyttävänä taiteellisena toimintana.
Brugge: luvallisella graffitilla somistettua pyöräilytietä. Kuva: Bruggeblog (17.3.2006). Lähde: http://blog.seniorennet.be/.
Ensinnä ”tapaus Bruggessa” jälkikäteinen lähestymistapa alleviivasi sitä, että graffitin maalaaminen sopimattomiin paikkoihin nähtiin edelleen rangaistavana tekona. Kuitenkin nollatoleranssipolitiikan ”ehdottomien” rangaistuksien lievennyksenä graffitintekijä saattoi nyt vapaaehtoisesti osallistua tekemänsä graffitin poistamiseen. Näin luvattomasta graffitin teosta syytetty tekijä saattoi osoittaa sopimalla yhteistyökykyisyytensä syyttäjän, poliisin ja kaupungin suhteen. Tämän lähestymistavan tulokset näkyivät uusien graffitirikkomusten määrän jatkuvana laskuna: vuonna 1997 rikkomuksia kirjattiin 555 ja vuonna 2000 enää 177. Toiseksi korjaavan lähestymistavan suunnitelma sisälsi laajan siivousoperaation vastatoimena yltyvää graffitien leviämistä vastaan. Graffitit nähtiin edelleen ongelmana, joka aiheutti kaupunkitilojen rappeutumista. Poliisi järjesti ohjelman käyttöön graffitinpoistoauton, jonka avulla graffitit poistettiin maksutta kaikista pinnoista 48 tunnin kuluessa. Puhdistaja toimii yhdessä kaupungin vartijoiden kanssa. Vuoteen 2001 mennessä suurin osa kaupungin graffiteista oli poistettu, Ohjelman parissa arvioitiin, että ”eroosiovandalismi” saatiin estettyä ja kynnys graffitin tekemiseen oli noussut huomattavasti.
Kolmanneksi Bruggen kaupunginvaltuusto tunnusti osana strategiaa graffiteissa piilevän taiteellisen lahjakkuuden, ja siten myös kaupunginvaltuusto halusi ehtoihin perustuen antaa graffititaiteilijoille vapaat puitteet graffititaiteen toteuttamiseksi. Ensinnä graffititaidegallerioiksi kehitettävissä olevat alueet annettiin graffitimestareiden käyttöön. Näiden paikkojen käytön ehtona toimi se, että taiteellista lahjakkuuttaan saattoi tuoda esille positiivisella ja yleisesti hyväksytyllä tavalla. Toiseksi aloittelevat graffitintekijät puolestaan saattoivat ilmoittautua graffiti-työpajoihin, joita sittemmin onnistuneesti toteutettiin parikymmentä. Työpajoissa nuorilla graffitin tekijöillä oli mahdollisuus saada oppia ja seurata kokeneiden graffitimestareiden työskentelyä. Lisäksi graffititaidetta saattoi nyt toteuttaa osana tapahtumia (väliaikaiset paneeliseinät osana kulkueita ja esityksiä: esimerkiksi kaupunginteatterin toiminta, skeittipuiston avajaiset ja joulumarkkinat) ja sopivissa tiloissa (remontoitava parkkihalli sekä pyöräilijöille ja jalankulkijoille tarkoitettu alikulkutunneli).
Luvallista graffitia Bruggessa sijaitsevassa alikulkuväylässä. Kuva: nimimerkki ”halcyonelle” (2011). Lähde: http://www.flickr.com/.
Graffititaidetta tukevilla projekteilla oli vaikutusta myös yleiseen mielipiteeseen. Kun graffiti tunnistettiin taidemuotona, niin kaupungin järjestämän kysynnän lisäksi maalaustoimeksiantoja tuli myös yksityishenkilöiltä. Myöhemmin elokuussa 1999 Bruggessa luotiin varastorakennukseen ensimmäinen pysyvä graffitiseinä. Varastorakennus toimi eräänlaisena kulttuuritehtaana, jossa kaikenlaiset taiteentekijät saattoivat hioa taitojaan ajasta ja aiheesta riippumatta. Pysyvän graffitiseinän tarkoituksena oli irtautua graffititaiteen projektimaisesta ja ajallisesti rajatusta luonteesta sekä antaa tilaa elävälle taiteelle. Vuoden 2000 elokuussa rautatieyhtiön lahjoituksena pysyvää taidealuetta laajennettiin kuudella tavarajunavaunulla. Pysyvästä graffitiseinästä muodostui aloittelevien ja kokeneiden graffititaiteilijoiden tapaamispaikka ja yleisemmin arvostettu vierailupaikka.
Neljänneksi Bruggen kaupungin uusi graffitipolitiikka perustui näkemykseen, että tehokas ennaltaehkäisystrategia voi toimia vain, jos asiasta keskustellaan graffitintekijöiden kanssa. Näin toimeenpantavan strategian tärkein edellytys oli kypsä keskustelu graffitintekijöiden kanssa; eri osapuolten oli kyettävä sopeutumaan toisten toiveisiin ja tavoitteisiin. Ensiksi taiteellisten projektien tavoitteena oli dialogin muodossa muuttaa graffitin saama kaupunkialueita rappeuttava imago graffitin taiteellisen puolen kunnioittamiseksi. Ajatuksena oli, ettei graffiti ollut enää tuntematon ja vihattu ilmaisumuoto. Näin erilaisten taideprojektien myötä graffitimaalareiden ja viranomaisten alkuaan vihamielinen suhde muuttui vuoropuheluksi. Toiseksi kaupungin viestintäkampanjassa Bruggen asukkaita tiedotettiin neljän lähestymistavan politiikasta esitteellä, joka oli tehty yhteistyössä nuorten graffitintekijöiden kanssa. Kaupungin toimesta synnytettiin myös uusia graffitiaiheisia tehtäviä, joissa graffitintekijät ovat mukana niin paljon kuin mahdollista. Lisäksi koulujen opetusohjelmaan kuului aihepiirejä, joiden yhteydessä keskusteltiin myös graffiteista.
Ghent: Luvallista graffitia ulkoilureitillä. Kuva: nimimerkki ”Kriebel” (2.6.2011). Lähde: http://www.flickr.com/.
Strategian arvioinnin yhteydessä esitettiin, että aiemmin graffiti loi kaupungissa rappeutumisen ja rikollisuuden mielikuvia, jotka aiheuttivat suuressa osaa väestöä turvattomuuden tunteita. Strategian toteutuksen seurauksena tagien määrä vähentyi huomattavasti ja kaupungin asukkaat alkoivat tutustua graffitin taiteelliseen puoleen. Lisäksi asukkaat kokivat, että elämänlaatu asuinalueiden kaduilla parani. Arvioitiinkin, että edelleen oli tärkeään luoda vaikutelma siitä, että virkavalta on tarvittaessa varautunut ja kykenevä puuttumaan rikkeisiin, mutta samalla tärkeänä pidettiin, että poliisi tiedotti graffitintekijöille luvallisista graffitiprojekteista ja taidealueiden mahdollisuuksista. Oleellista oli myös se, että graffitimaalarien tuli noudattaa sovittuja periaatteita: laittomat graffitit ovat kiellettyjä ja nuoria graffitintekijöitä tuli varoittaa laittomien graffitien mahdollisista seurauksista. Dialogin keinoin ja taidegraffitialueiden avulla pyrittiin asettamaan graffitin rikollisuuteen liittyvät mielikuvat uuteen näkökulmaan. Onkin nähtävissä, että ”tapaus Bruggessa” keskinäiseen neuvotteluasetelmaksi jäsentyi graffititaiteilijoiden yhteisö ja muut kaupunkilaiset. Myöhemmin ”Bruggen malli” omaksuttiin graffitiongelman ratkaisemiseksi myös naapurikaupunki Ghent’issä.
Tapaus “The 5Pointz” (NYC, USA) – Luvallisen graffitin vähentämisen haaste kiinteistömarkkinoiden paineessa
New Yorkin Queensissa Long Islandilla sijaitseva 5Pointz Aerosol Art Center, Inc. – sloganinaan “The Institute of Higher Burnin’” – on vanhaan tehdas- ja varastorakennukseen sijoitettu laillisen graffitin tekemispaikka ja ulkoilma- museo. 5Points -nimi merkitsee New Yorkin viiden eri kunta-alueen tulemista yhdeksi paikaksi, mutta maineensa vuoksi paikan on arvioitu yhdistävän graffititaiteilijoita ympäri maailmaa sen viideltä eri mantereelta. 5Pointzia onkin kutsuttu sen maailmanlaajuisen vetovoimansa vuoksi graffitimekaksi. 5Pointzissa on Kaiken kaikkiaan maalattavaa seinäpinta-alaa lähes 20 000 neliömetriä. Lisäksi kiinteistössä sijaitsee studiotiloja taiteilijoille. Tämän vanhan tehdasrakennuksen on omistanut vuodesta 1971 lähtien kiinteistökehittäjä Jerry Wolkoff. Rakennuksen viimeisenä vaiheena, yli vuosikymmenen, on paikan omistaja sallinut taiteilijoiden käyttää tilaa ilman vuokraa. Tänä aikana graffititaiteilijat ovat muuttaneet teollisen ajan taantuneen jäänteen jälkiteolliseksi kulttuurikeskukseksi. Paikka onkin toiminut graffitin tekemisen lisäksi suosittuna turistimagneettina ja mainoskuvauspaikkana. Yhdysvalloissa toinen, 5Pointzia hieman pienempi ja toimintatavoiltaan muodollisempi, lähes kilometrin pituinen luvallinen graffitiseinä sijaitsee Los Angelesin Venicessä. (5ptz.com 15.8.2012, Guardian 17.1.2012, WNYC 7.3.2011, NY Daily News 6.3.2011, New York Times 18.4.2009 & 3.8.2004).
Luvallista graffitia The 5Poinz –rakennuksen sisäpihalla. Kuva: nimimerkki ”gsz”. Lähde: http://www.flickr.com/.
5Pointzin juuret yltävät vuoteen 1993, jolloin käyttämättömään tehdashalliin perustettiin Pat DiLillon toimesta Phun Phactory niminen luvallisen graffitin tekemisen tila. Paikan toiminta syntyi ohjelman seurauksena, jota kutsuttiin nimellä “graffititerminaattorien vandalismin ehkäisy mahdollistamalla taiteilijoiden töiden tekeminen luvallisella tavalla”. (New York Times 15.2.1998.) Omistaja kertoi antaneensa harrastajille luvan maalata kiinteistössä, ”koska laittomien töiden sijaan paikka loisi mahdollisuuden tehdä luvallisia töitä ilman kiinnijäämisen pelkoa”. Vuonna 2000 paikka oli suljettuna lähes vuoden ja sen seurauksena pahoin sotkettuna, mutta 2001 Meres One (Jonathan Cohen) avasi tilat uudelleen käyttöön 5Pointz nimellä. Seuraavan viiden vuoden aikana viisikerroksinen korttelirakennus kehittyi kokonaisuudessaan nykyiseen käyttöönsä. (5ptz.com.) Koska kiinteistön kunnossa oli vuodesta 1996 lähtien havaittu vajavaisuuksia ja kunnossapito-ongelmia, niin vuonna 2009 New Yorkin rakennusvirasto asetti suuren osan tilasta suljettavaksi ja monet taiteilijastudioista evakuoitavaksi, Myöhemmin 2010 kiinteistössä tapahtui pieni sortumaonnettomuus, jossa yksi nainen loukkaantui. Sattuneesta syytettiin omistajaa ja tästä tapahtumasta lähtien paikan olemassaolon jatkuvuus on ollut epävarmaa. Kuitenkin omistaja ilmoitti ”tekevänsä kaikkensa, jotta taiteilijat voisivat palata takaisin tiloihinsa”. (Gothamist 26.6.2012 & 12.4.2012, New York Times 18.4.2009.)
Graffitidokumentin kuvaukset 5Pointzissa; kuvaushetken aiheena paikan kuraattori Meres One. Kuva: Lynn Lane (2006). Lähde: http://gothamist.com/.
Läpi historiansa 5Poinzin käyttö on ollut graffititaiteilijoille ilmaista ja paikan viimeaikainen kapasiteetti on sallinut 110 artistin maalata yhtäaikaisesti (Guardian 17.1.2012). Kauttaaltaan 5Pointz-rakennuksen betoni- ja teräspintoihin tehtyjen spraymaalauksien vuosittaiseksi käyttövolyymiksi on arvioitu noin 1000 työtä, eli keskimäärin noin kolme uutta työtä vuoden jokaisena päivänä. (NY Daily News 6.3.2011). Saadakseen luvan maalata 5Poinzissa, maalaajan tulee toimittaa näyte maalattavasta työstä kuraattorille. Hyväksynnän jälkeen näytetyö on mahdollista maalata rakennuksessa minne tahansa. Poikkeuksena on kuitenkin se, ettei maalaus saa sisältää pornografiaa tai muita loukkaavaa kieltä. Erään taiteilijan mukaan: ”Rakennus on kuin iso maalauskangas, johon maalata. Kun maalaus on valmis, ohikulkijat voivat ihastella sitä hetken, ottaa valokuvat, jonka jälkeen sen yli maalataan uusi kierros.” (WNYC 29.4.2011.) Aikaisemmin paikan taidenäkökulman vuoksi graffititermin käytön suhteen on tehty eroja. Paikan kuraattori on esittänyt, että ”graffititermi on varattu harrastajille, jotka vandalisoivat, mutta aerosolitaiteen tekeminen vaatii aikaa useista tunneista päiviin”. Lisäksi kuraattorin avustaja pohti “ettei tageissa ole mitään taiteellista, mutta ’piissit’ tulisi nähdä taiteena.” 5Pointzissa turha tagien viljely on vastoin sääntöjä. (New York Times 3.8.2004.)
The 5Pointzissa graffitiartistit maalaavat muraalia rakennuksen kadunpuoleisella seinällä. Kuva: Robert Stolarik/The New York Times (18.5.2009). Lähde: http://www.nytimes.com/.
Alkujaan kaupunki määritteli vuoden 2001 suunnitelmassaan 5Poinz-alueen uudelleen kehitettäväksi (NY Daily News 6.3.2011). Maaliskuussa 2011 Wolkoff ilmoitti uudelleen kehittävän kiinteistöaluetta 350 miljoonan dollarin projektilla hävittämällä nykyisen rakennuksen ja rakentamalla tilalle asuinrakennuksia. (WNYC 7.3.2011.) Suunnitelmien mukaan varastorakennuksen on aiottu tuhottavan syksyllä 2013. Siten 5Pointzin kohdalla luvallisen graffiti tekeminen on asetettu vaakalaudalle. Jos tulevaisuudessa kiinteistön omistajien lähes 100 000 neliömetrin rakennusprojekti hyväksytään, niin vapautuvalle alueelle on suunniteltu rakennettavaksi kaksi yli 40 kerroksista asuinrakennusta, jotka yhteensä kattavat 1000 vuokrayksikköä. Rakentaminen ei sisällä edullisia asumismuotoja, vaan niiden vuokraamisen on suunniteltu perustuvan markkinahinnoitteluun. Lisäksi alueelle on suunniteltu muodostettavan noin 2500 neliömetriä ravintola- ja jälleenmyyntitilaa. (Sunnyside Post 25.6.2012, Curbed 26.6.2012.)
5Pointzin rappusten sortumisen jälkeisiä viimeisiä kuvia rakennuksen käytävistä. Kuva: Tien Mao/Gothamist (17.7.2009). Lähde: http://gothamist.com/.
Kuraattorin mukaan 5Pointzin lakkauttamisessa ”kyse ei ole vain yhdestä rakennuksesta, jossa on graffitia, vaan eeppisestä keskuksesta kaikille graffitiharrastajille ympäri maailman”. Tilanteessa kyseenalaista on myös se, ”voidaanko 5Pointzin magiaa jäljitellä muualla, sillä sehän on sisääntuloväylä Queensiin ja eikä se voi sijaita muualla.” (NY Daily News 6.3.2011). Toisaalta kuraattori ei ole nähnyt paikkaa mahdollisuutena, jossa he voisivat maalata loputtomiin. Mutta “tottakai minua harmittaa, jos kaupungin ainoa luvallinen ja maksuton maalauspaikka häviää”. (WNYC 29.3.2011.) Taiteilijoiden näkökulmasta keskeinen ongelma syntyy siitä, että 5Pointz on kaupungin lähes ainoita luvallisen graffitin tekopaikkoja, jonka katoamisen seurauksena on huolestuttu, ettei sulkemisen jälkeen nuorille ja kokeneemmille graffititaiteilijoille jää muuta paikkaa ilmaista itseään kuin kadut ja metroliikenneverkosto. Epäilijät arvioivat paikan sulkemisen synnyttävän uusien graffitiharrastajien tagi-vandalismiaallon. (Inhabitant 22.1.2012.) Kuraattorin mukaan “se mitä täällä tehdään, tarjoaa poispääsyn siitä, mitä harrastajat tekisivät muuten muualla”. (Guardian 17.1.2012) Toiseksi paikan lopettamisen yhteydessä on viitattu sekä kiinteistön ainutlaatuisuuteen että paikallisyhteisön elinvoimaisuuteen. Eräs taiteilija arvioi, että ”5Pointz on ollut paras paikka nähdä perinteistä NYC-graffitita viimeisen kymmenen vuoden aikana. Paikan sulkemisen jälkeen on mahdollista, että graffitin tekeminen jatkossa sekoittuisi pienempään joukkoon luvallisia alueita, kuten Greenpointin Phun Factoryyn ja Bronxissa sijaitsevaan Hunts Pointiin.” (Gothamist 26.6.2012.) Ylipäänsä taiteilijat ja yhteisöaktivistit arvioivat, ettei toteutuessaan paikan uusi suunnitelma tuhoaisi vain tärkeätä hip-hop-maamerkkiä, vaan samalla myös elinvoimaisen taideyhteisön. Osa taiteilijoista epäilee lopettamissyyksi sitä, “etteivät taiteilijat maksa tilojen käytöstä vuokraa”. (Guardian 17.1.2012.) Eräs taiteilijoista pohti laajemmin, että “nykyinen kiinteistöjen jatkuvaan kehittämiseen perustuva ajattelutapa tappaa New Yorkin”. (WNYC 29.3.2011.)
Näkymä The 5Pointziin, Queensin Jackson Avenue metrolinja 7:n vieressä. Kuva: Robert Stolarik/The New York Times (18.5.2009). Lähde: http://www.nytimes.com/.
Paikkaa koskevan muutoksen keskellä osa taiteilijoista on ryhtynyt vastustamaan uutta kehityshanketta ja myös alueen asukkaiden on koettu pohtivan laajalti rakennuksen säilyttämisen puolesta. (Gothamist 30.3.2011 & 9.3.2011). Asukasnäkökulmasta arvioituna on esitetty, että kiinteistön tuhoaminen ei vain poistaisi erästä historiallista ja keskeisesti vetovoimaista maamerkkiä, vaan sillä voi olla asuinalueelle vakavia sosiaalisia seurauksia, joiden yhteydessä gentrifikaation moottorina alkaisi yhtäaikaisesti toimia sekä taiteellisen identiteetin hyödyntäminen että taloudelliset arvonluonnin tavoitteet. (Inhabitant 22.1.2012.) Katutaidekirjailija Steve Harrington arvioikin, että ”en usko siihen, että luksusasuntoja tarvitaan lisää, vaan nyt meidän tulisi suojata ja säilyttää kulttuuri-instituutiomme”. Lisäksi kärjistäen on esitetty, että 5Pointzin sulkeminen olisi verrattavissa MoMA:n tai Guggenheimin kaltaisten museoiden sulkemiseen. (WNYC 7.3.2011.) Ylipäänsä on arvioitu, että tällä hetkellä graffiti on paljon hyväksytympää kuin aikaisemmin, eikä vain pelkkää laitonta alakulttuuritoimintaa. Siksi graffititutkija Eric Felisbretin mukaan “5Pointz on uniikki paikka, koska se toimii siltana muodollisen taidemaailman ja katuperinteeseen nojaavan graffitin välillä”. (WNYC 29.3.2011)
Poliitisesta näkökulmasta katsoen, alueesta vastaavan kaupunginvaltuutetun mukaan ”ihmisten tulisikin ylipäänsä voida asua paikallisesti kestävässä taloudessa, joka tukee alueyhteisön identiteetin erilaisia kulttuurisia kerrostumia”. (Inhabitant 22.1.2012.) Lisäksi valtuutettu totesi aikaisemmin puheessaan, että ”vaikka en teeskentele olevani graffitifani, niin arvostan sitä uniikkiutta, kun itse rakennuksesta tulee julkisen tilan taideteos”. (Gothamist 30.3.2011.) Graffitia vastustava valtuuston jäsen puolestaan ilmaisi olevansa kehityssuuntauksesta jokseenkin sekavin mielin: ”Paikka on harmaata aluetta. Yhtäältä kyse on paikasta jossa voi kehittää luvalla taiteellista lahjakkuutta, mutta toisaalta tätä lahjakkuutta arvostetaan yhtäaikaisesti sen kanssa, kun toisten ihmisten omaisuutta tuhotaan paljon.” (WNYC 29.3.2011.)
Paikkaa koskevassa keskustelussa alueella toimiva kiinteistövälittäjä näki paikan lopettamisen ongelmana sen, että “5Pointz on aina edustanut kaikkea sellaista, joka poikkeaa vakiintuneista ajatusmalleista ja kalliiden asuinalueiden tuottamisesta, joten paikan sulkeminen on kauhistuttava ajatus”. Täydellisen lopettamisen sijaan alueelle voitaisiin rakentaa taiteilijoille asuntoja ja taidekoulu, jotka sijaitsisivat suositun museon vieressä. (Gothamist 30.3.2011.) Toinen kiinteistöalan edustaja totesi orastavasta gentrifikaatioilmiöstä tyynemmin: ”Asuinalueet muuttuvat. Ensin ankeat alueet täyttyvät taiteilijoista, koska vuokrat ovat edulliset. Sitten sitä tulee muodikas paikka, jonka seurauksena saapuvat ravintolat. Jonon perässä tulevat kiinteistöalan kehittäjät. Se vain on paikan elämänkulkua.” Viimeisen viiden vuoden aikana alueella neliöhinta onkin lähes kaksinkertaistunut ja tehden 5Pointzin 20 000 neliömetristä noin 20 miljoonan dollarin arvoisen kiinteistön. (Guardian 17.1.2012.)
The 5Pointzin katolta kuvattu kaupunkisiluetti. Kuva: Christopher Schoenblom (11/2009). Lähde: http://www.flickr.com/.
Kiinteistön omistaja Wolkoff on todennut, että “monet eivät pidä graffitista, mutta minä satun pitämään.” Kuitenkin omistajan mukaan on tullut aika määritellä omistuksen tarkoitus uudella tavalla. (WNYC 7.3.2011) Ensinnä omistaja perusteli hanketta sillä, että uusi ”rakentamissijoitus piristää koko aluetta ja tuottaa tuhansia rakennusalan työpaikkoja” (NY Daily News 6.3.2011). Toiseksi omistaja kertoi pääoman arvon lisäämisen ja graffititaiteen yhdistämisajatuksistaan, että ”tulemme säilyttämään joitakin linkkejä menneisyyteen, ja tällä tarkoitetaan että rakennettava paikka tulisi olemaan läpikiinteistön taideohjelmoitu; tarkoittaen sitä, että kiinteistön ympärillä olevilla jalkakäytävillä olisi taideseiniä.” Alun perin uusien rakennettavien betoniseinien tarkoituksena oli erottaa uudet asuintalot Long Islandin juna-asemasta. Myös alueyhteisön puheenjohtaja arvioi, että “mielestäni ihmisten tulee nyt ymmärtää, että omistajalla on oikeus kehittää aluetta. Mutta samaan aikaan me yritämme varmistaa, että siellä on, ja tulee olemaan, taiteilijoille varattua tilaa.” (WNYC 8.6.2012, Gothamist 30.3.2011.) Aikaisemmin alueyhteisön varapuheenjohtaja oli ilmoittanut jokseenkin ironisesti, paikan nykyisen jälkiteollisen kulttuuritaloudellisen luonteen ohittaen, että ”tehdastuotanto, jota siellä on ollut, on jo pitkään ollut menneen maailman ilmiö” (NY Daily News 6.3.2011).
Kohti paikallista dialogia
Edellä kuvattujen tapauksien perusteella on mahdollista tavoittaa luvallisten graffitiaitojen hallinnollisten periaatteiden ääripäät siten, että kansainväliset esimerkit voivat synnyttää keskustelua luvallisten graffitiaitojen kohtaamassa paikallisessa muutostilanteessa. Kalasataman ja Suvilahden graffitiaitojen näkökulmasta edellä kuvatut ääripäät voi sijoittaa Bruggen osalta paikallisen muutostilanteen elinkaaren alkupäähän, kun graffitin harjoittamisen osalta luodaan uutta kaupunkipolitiikkaa tai sen mukaisia uusia kaupunginosakohtaisia luvallisia maalauspaikkoja. Toiseksi tapaus 5Poinz on mahdollista sijoittaa Suvilahden ja Kalasataman graffitiaitojen elinkaaren loppupuolelle, kun alueen uudisrakentaminen pikkuhiljaa vähentää graffitiaitojen maalauspinta-alaa. Erityisesti jälkimmäisen tapauksen parissa esille nousee kaksi paikallista kysymystä: Voiko Suvilahden ja Kalasataman graffitiaitojen muisto edelleen säilyä osana tulevan asuinalueen identiteettiä siten, että paikka olisi edelleen yksi luvallisen graffitin tekopaikka? Ja toisaalta missä ja millä ehdoilla paikallisesti on jatkossa mahdollista harjoittaa luvallista graffitimaalaamista?
Puksufest 2012: Ensimmäinen koko kaupunginosaa koskettava graffititapahtuma pidettiin Helsingin Pukinmäessä 11.8.2012. Kuvassa tapahtuman graffitiosuuden käynnistyminen ennen laajemman yleisön saapumista paikalle. (MH)
Kansainväliset tapausesimerkit voivat osaltaan valottaa kuinka edellä mainittuihin kysymyksiin olisi suhtauduttava ja kuinka niiden kanssa olisi toimittava. Ensinnä kuvattujen tapausesimerkkien yhteydessä on tunnistettavissa, että Bruggessa luvallisen graffitin toteuttamisessa keskinäiseksi neuvotteluasetelmaksi jäsentyi graffititaiteilijoiden yhteisö ja muut kaupunkilaiset. Tapaus 5Pointzin yhteydessä, hieman toisin painottuen, keskinäiseksi neuvotteluasetelmaksi jäsentyi itse paikkaa laajempi kaupunginosaa ruokkiva kulttuuritalous ja kiinteistöarvon kasvattamiseen tähtäävä uudisrakentaminen. Toiseksi edellä kuvattujen tapauksien parissa opetuksena on mahdollista tunnistaa yksi keskeinen tekijä, jolla voidaan kehittää osana kaupungin uutta graffitipolitiikkaa luvallisten graffitipaikkojen sijoittumista ja toteutumista kaupunginosa-alueille. Paikallisesti edelliset kaksi keskeistä seikkaa tarkoittavat fyysisten paikkojen kartoittamisen lisäksi ”dialogisen kolmion” keskeisten osapuolten tunnistamista ja heidän välisen vuorovaikutuksen synnyttämistä. Dialogisen kolmion voi tapausesimerkkien perusteella nähdä koostuvan 1) graffitiharrastajien lisäksi potentiaalisista uusista harrastajista (lapset, nuoret, aikuiset, eläkeläiset jne.), 2) kaupungin asukkaista asuinaluekohtaisine ehtoineen ja tavoitteineen sekä 3) julkista tilaa säätelevistä ja rahoittavista hallinnollisista toimijoista. Kyse on siitä kuinka paikkaan sidotut uudet sosiaaliset käytännöt voivat toteutua yhtäaikaisesti muiden alueella esiintyvien pyrkimyksien suhteen.
Kuten kansainvälisten esimerkkien parissa saatoimme huomata, niin dialogisen kolmion vuorovaikutuskentässä ei ole yhdentekevää, kuinka graffitiharrastajat toimivat tai kuinka median välityksellä havainnoidaan ja kirjoitetaan luvallisen graffitin harrastamisesta. Esimerkiksi Helsingin Uutiset (16.8.2012) raportoi ensimmäisestä koko kaupunginosaa koskettavasta Puksufest 2012 –tapahtumasta seuraavasti: ”Monet harmittelivat kaupungin määräystä seinän purkamisesta heti tapahtuman jälkeen. Taideteokset elävöittävät puistoa ja ovat osa kaupunkikulttuuria ja niitä katselisi mielellään puistossa pysyvästikin.” Toinen koko kaupunginosaa koskettava kolmepäiväinen graffititapahtuma järjestettiin Jakomäessä. Project XXX -tapahtuman pyrkimyksenä oli kehittää paikallisia nuorison ajanviettomahdollisuuksia ja samalla ”herättää keskustelua laillisista graffitipaikoista”. Projektin jatkotavoitteena onkin järjestää ”Helsingin kokoinen graffitinäyttely nuorisotaloilla.” (HS 29.8.2012.)
Jakomäen Project XXX -tapahtuman nuorten monikulttuurinen luvallisen graffitin harjoittelukangas. Tapahtumassa luvallista graffitia mahtuivat rinnakkain maalaamaan sekä lapset, niin pojat kuin tytöt, että taidenäyttelyitä pitävät vanhat maalaajakonkarit.
Uudessa paikallisessa tilanteessa – jossa todennäköisesti Kalasataman ja Suvilahden suuresta keskitetystä luvallisen graffitin harjoittamisen mallista siirrytään vähitellen kaupunginosakohtaisesti hajautettuun malliin – olisi mahdollista ja syytä synnyttää laajemmin keskustelua luvallisen graffitin mahdollisuuksista. Toisin sanoen kuinka luvallinen graffiti voisi edistää koko kaupunginosan asukkaiden sosiaalista ja esteettistä hyvinvointia? Kuinka kaupunkilaisten yhdessä jakamat julkiset tilat voisivat yhtä aikaa edistää niin taiteellisesti suuntautuneen ajanvietteen toteutumista ja taiteellisen lahjakkuuden esilletuontia kuin myös olla aktiivisesti tuotettuina entistä turvallisempia ja viihtyisämpiä asuin-, läpikulku- tai ajanviettopaikkoja?
Esimerkiksi graffitiharrastajien näkökulmasta hajautettu malli voisi tuottaa mielenkiintoisen tilanteen, jossa kaupunginosakohtaisesti luvallisen graffitin ”writer’s bench” -yhteisöllisyyden keinoin on mahdollista virittää luvallisesti kilpailuhenkinen tyylillinen osaaminen huippuunsa ja toisaalta useiden luvallisten graffitipaikkojen myötä voisi syntyä laajalti Helsinkiä kattava luvallisten ”All City” -vierailupaikkojen verkosto. Tällainen rajatuille paikoille neuvoteltu, yhteisöjen itse kontrolloima ja ”aisoissa pysyvä” kehityskulku voisi synnyttää laajemminkin kaupunkilaisia viihdyttävän ja yhdistävän katukulttuurimuodon. Lisäksi on huomioitava – ehkäpä yleisestä käsityksestä poiketen – että läpi historiansa graffitiyhteisöllisyys on kyennyt liittämään ihmisiä toisiinsa yli etnisten ja kulttuuristen rajojen. Puksufest12 ja Project XXX -festivaaleja seuranneena olisikin vaikea nähdä, että Helsingin nykyisessä monikulttuurisessa elämänpiirissä asia voisi olla toisin, sillä kuka tahansa luvallisesti aiheesta kiinnostunut ”oppilas” tai jo taitojaan hionut mestari voi olla yhteisön arvostama taiteilija.
Puksufest 2012: Kuvassa kokeneet graffitiharrastajat opastavat nuorempia. Tapahtumaa ja sen graffitiosuutta saattoi luonnehtia monikulttuuriseksi, jossa kohtasivat sekä asuinalueen ihmiset vauvasta vaariin että maahanmuuttajataustaiset ryhmät ja kantaväestö.(MH)
Kuitenkin hajautetun mallimuutoksen yhteydessä ”dialogisen kolmion” ajattelutapa edellyttää sen eri osapuolten kesken vastavuoroista myöntymistä: graffitin näkemistä koko alueen yhteisöä hyödyttävästi kulttuurisen lian sijaan kulttuurisena suojana. Dialogisen kolmion yhteydessä luvallisessa graffitissa on lopulta kyse osapuolten keskenään sopimasta ”vaihtokaupasta”: maalataan luvallisesti ja muuta paikallisyhteisöä arvostaen, jotta muiden paikkojen vahingoittamiselta voidaan välttyä. Kansainvälisiä esimerkkejä kaupunkialueiden taloudellissosiaalisesta kehittämisestä graffitin ”open wall” periaatteita hyödyntäen on löydettävissä Yhdysvalloissa Philadelphiasta, Atlantasta, Baltimoresta ja Los Angelesista sekä Euroopassa Lontoosta ja Barcelonasta.
Lähteitä
Curbed (26.6.2012): 5 Pointz to Be Demolished by September 2013. Jessica Dailey.
European Crime Prevention Network (2001): Graff ’n Art: A Positive Graffiti Policy in the City of Bruges. European Crime Prevention Award 2001. (Raportista on myös nimetön ja päiväämätön tiivistelmä.) Candidature City of Bruges. City of Bruges, Belgium.
Gothamist (26.6.2012): 5 Pointz Really Might Get Bulldozed Next Fall. Rebecca Fishbein.
Gothamist (12.4.2009): Artist Critical After Five Pointz Stairway Collapse. Jen Chung.
Gothamist (30.3.2011): Relax, Nothing Happening To 5 Pointz Yet. Jaya Saxena.
Gothamist (9.3.2011): 5 Pointz Artists Respond To Possible Elimination. Ben Yakas.
Grist (23.3.2012): Gallery walls: Cities embrace street art as a ticket to success . Elizabeth Evitts Dickinson.
Helsingin Sanomat (29.8.2012): Lähiöprinsessa kapinoi maalaten. Kaupunki A12. Jussi Sippola & Sabrina Bqain.
Helsingin Uutiset (16.8.2012): Puksufest keräsi satoja graffitimaalareita.
Inhabitant NYC (22.1.2012): Queens Graffiti Landmark 5 Pointz is Set to be Demolished in 2013. Will Giron.
NY Daily News (6.3.2011): Development redesign may nix famed 5Pointz graffiti hub in Long Island City. John Lauinger.
Sunnyside Post (25.6.2012): 5 Pointz to face wrecking ball by Sept. 2013.
The 5Pointz (2012): 5Pointz: “The Institute of Higher Burnin’” .
Guardian (17.1.2012): 5Pointz: New Yorkers prepare to say goodbye to a slice of hip-hop history . Karen McVeigh.
New York Times (15.2.1998): Wall Hits a Patron of Graffiti . Richard Weir.
New York Times (3.8.2004): Museum With (Only) Walls . Sarah Bayliss.
WNYC Culture (7.3.2011): Queens Graffiti Mecca Faces Redevelopment . Marlon Bishop.
WNYC Culture (8.8.2012): Plans to Raze Graffiti Landmark 5Pointz Move Ahead . Annmarie Fertoli.
WNYC News (29.5.2011): 5Pointz, a Graffiti Landmark, Faces an Uncertain Future in Queens . Annmarie Fertoli.