Tanskalainen taiteilija-aktivisti Palle Nielsen (s. 1942) uskoi että lasten vapaa leikki saattoi toimia paremman yhteiskunnan rakentamisen keinona. Nielsenin huikeat leikkikenttähankkeet toimivat inhimillisiä arvoja edustavan yhteiskunnan malleina tai laboratorioina. Nielsen peräänkuulutti taiteilijan sosiaalista vastuuta. Hän oli jo yhdessä kaupunkilaisten ja muiden aktivistien kanssa toteuttanut kansalaistottelemattomuuden hengessä tee-se-itse –leikkikenttiä Kööpenhaminan alueella. Lokakuussa 1968 Nielsen työryhmineen sai tilaisuuden muuttaa Tukholman Moderna Museetin suuri näyttelytila kokeelliseksi lasten seikkailu-leikkikentäksi. Projektin nimeksi tuli Modellen. En modell för ett kvalitativ samhälle (Malli. Malli laadukkaasta yhteiskunnasta) .
Kesällä 2009 Mallin rekonstruktio sekä siihen liittyvää dokumentaatiomateriaalia oli esillä Museu d´Art Contemporani de Barcelonassa, MACBAssa, näyttelyssä Time as Matter. MACBA Collection. New Acquisitions. Osa leikkikentästä oli rakennettu uudelleen, joskaan siellä ei voinut leikkiä kuten alkuperäisessä. Näin esille pantuna se läheni taideteosta. Nielsen oli juuri lahjoittanut Mallia koskevat aineistonsa MACBAn arkistoon. Museo juhlistaa nyt 2010 uudella julkaisullaan Nielsenin lahjoitusta.
Lars Bang Larsenin pitkä essee esittelee projektin taustoja ja sitä seuranneita Nielsenin muita leikkikenttähankkeita. Hän pohtii Mallin olemusta taiteen ja ei-taiteen välissä, sekä sen merkitystä suhteessa ajan ideologisiin ja poliittisiin virtauksiin. Lisäksi julkaistaan Nielsenin oma, mutta anonyymisti työryhmän nimissä allekirjoittama puheenvuoro Mallin –näyttelyjulkaisuun sekä muita Nielsenin kirjoittamia tekstejä jotka käsittelevät taiteilijan yhteiskunnallista tehtävää. Julkaisuun kootuista Nielsenin paikan päällä ottamista valokuvista välittyy riemukas, vauhdikas ja idyllinen, vaikkakin kaoottinen tunnelma. Maalin peitossa olevat lapset näyttävät nauttivan sydämensä kyllyydestä.
Malli toteutui osana Aktion Samtal –nimistä urbaanissa ympäristössä tehtyä sarjaa aktivistien tempauksia.. Taidemuseo tarjosi aktivismille sosiaalista statusta ja vakavasti otettavat puitteet. Nielsenin mielestä tämä oli tärkeää, jotta tempaus saisi julkisuutta ja uskottavuutta. Päättäjien ja kansalaisten huomion tavoittamiseksi näkyvyys mediassa oli olennaista. Aktivistitoverit kritisoivat hanketta, koska pelkäsivät että instituution sisälle vietynä projekti kadottaisi kumouksellisuutensa ja muuttuisi elitismiksi, taideteokseksi joka vieraannuttaa tavalliset ihmiset. Jos aktivisti omaksuisi taiteilijan roolin, vaihtaisi hän aatteensa egotrippailuun. Tapahtumasta vastasivat FNL:n (Front National de Libération tai National Fron for the Liberation of South Vietnam) aktivistit, arkkitehdit, opettajat, vanhemmat, sosiaalidemokraattiset nuorisojärjestöt ja muut vasemmistolaiset ryhmät yhdessä. He kaikki vastustivat ”moottoriteiden rakentamista, takapihojen slummeja, ilottomia koulujen pihoja ja ympäristöjen kaupallistumista.
Jälkeenpäin näyttää siltä, että Nielsenin ideaa epäilleet olivat tavallaan oikeassa. Mallia alkaa melkein väkisinkin tarkastella sisällöltään kantaaottavana tai poliittisena ja muodoltaan vuorovaikutteisena ja yhteisöllisenä taideteoksena. Nielsen onnistui ainakin osittain, sillä tapaus keräsi valtavasti mediahuomiota, ja herätti runsaasti keskustelua sekä puolesta että vastaan. Tapahtumalla oli kuitenkin yhteiskunnallisen vaikutusta enemmän taidehistoriallista ja taidemuseoiden sisältöjä muuttavaa merkitystä. Tätä korostaa myös MACBAn toteuttaman julkaisun esipuhe sekä se, että Nielsenin lahjoittama aineisto esiteltiin nimenomaan uutena hankintana museon kokoelmaan.
Pontus Hulténin luotsaamassa Moderna Museetissa rohjettiin tutkia taidemuseonäyttelyn mahdollisuuksia ennakkoluulottomasti. Vuonna 1966 oli mm. Hulténin ja taiteilijoiden Tinguely, Niki de St Phalle ja Per Olof Ultvedt yhteistyönä syntynyt Hon (She – A Cathedral), valtava makaava nainen, Nana, jonka sisällä olevia teoksia pääsi katsomaan astumalla sisään jalkojen välissä olevasta aukosta .
Mallin tapauksessa kysymyksessä ei ollut taidenäyttely – asia mitä Nielsen korostaen toi esiin – vaan instituutio- ja yhteiskuntakriittinen pedagoginen ja tutkimuksellinen kokeilu. Malli on toiminut lähtölaukauksena mm. ruotsalaisten museoiden1970-luvulta alkaen toteuttamalle pedagogisille toiminnalle. Nielsen itse ei silti erityisemmin ole pitänyt siitä että hänen projektinsa asetetaan museopedagogiikan uranuurtajan rooliin, sillä Malli ei ollut instituution tuottama taidekasvatuksellinen hanke. Sillä oli kuitenkin sponsoreita ja yhteiskunnallisia tukijoita, kuten opetusministeriö. Tukijoiden hankkimisessa oli avuksi että Nielsen saattoi esitellä projektin osaksi Royal School of Architecturessa Kööpenhaminassa tekemäänsä väitöstutkimusta . Nielsen navigoi erilaisten odotusten ja ennakkoluulojen verkostossa ja piti huolen siitä, ettei nimennyt Mallia teoksekseen. Hän piti tiukasti kiinni aktivistin rooliin sopivasta määritelmästä ”pedagoginen malli -näyttely”. Samalla tuli kokeiltua yhteisöllisen prosessin tavoin syntyvän teoksen toteuttamista.
Palle Nielsen, Modellen
Malli oli avoinna kolmen viikon ajan ja tuona aikana museossa vieraili noin 35 000 kävijää, joista 20 000 lapsia joilla näyttelyyn oli vapaa pääsy. Malli yhdisti elämän, leikin, aktivismin ja taiteellisen toiminnan. Se koostui autonrenkaista sekä laudasta rakennetusta kehikosta jossa saattoi juosta ja kiivetä osasta toiseen köysiä ja siltoja pitkin, ja jonka keskellä oli valtava kasa superlonia johon voi hypätä. Lapsilla oli mahdollisuus meluamiseen, riehumiseen, maalaamiseen, rakentamiseen, rooliasujen kokeiluun ja dj:nä toimimiseen.
Tukholman Kuninkaallisen teatterin lainaamien asujen lisäksi Nielsen oli hankkinut 200 pilailunaamaria jotka esittivät Fidel Castroa, puhemies Maoa, Charles de Gaullea ja USA:n presidentti Johnsonia. Malli ei täytä mitään nykypäivän – eikä juuri oman aikansakaan – lasten leikkipaikoille asetettuja turvallisuusvaatimuksia. Tapahtumat dokumentoitiin, mutta lasten touhuun ei ollut tarkoitus puuttua. Tarkoituksena oli tarjota heille mahdollisimman täydellinen itseilmaisun ja olemisen vapaus. Se tuo mieleen Ronja Ryövärintyttären, joka yksin leikkiessään harjaantui rohkeaksi ja taitavaksi hankkiutumalla ”varomaan” mahdollisimman riskialttiisiin paikkoihin.
Nielsen luotti siihen, että sosiaalinen toiminta ja kokeilemisen salliva ympäristö opettaa löytämään itsensä ja omat vahvuutensa ja auttaa lapsia murtautumaan ulos vanhempien totalitaarisen oloisesta elämysköyhästä ja henkisesti turruttavasta maailmasta. Näin parempi ja tyydyttävämpi yhteiskunta olisi mahdollinen. Nielsen joutui kuitenkin yllätyksekseen huomaamaan, että täydellinen vapaus tarkoitti anarkiaa ja luovaa tuhoamista, kun lapset käyttivät tarjolla olevia materiaaleja omiin tarkoituksiinsa sen sijaan että olisivat toimineet hänen itsensä – aikuisen taiteilijan – tavoin.
Jotkut kriitikot näkivätkin lasten anarkismissa aihetta kärpästenherramaisiin painajaisiin. Toiset arvelivat, että lasten vapaa ja tasa-arvoinen yhteisö on mahdollinen vain siihen saakka kun lapsijoukko alkaa jakautua taitaviin, rohkeisiin, arkoihin ja kömpelöihin, sekä perustaa liittoutumia ja syrjiä toisia . Lisäksi Nielsenin ajatusta tehdä lapsista eräänlaisia koekaniineja ja käyttää hyväksi heidän tarvettaan leikkiä voi kenties pitää arveluttavana. Lapset leikkivät videokameroiden lähettäessä live-kuvaa museon aulassa sijaitseviin monitoreihin, ja Nielsen itse oli kameransa kanssa koko ajan läsnä. Asiayhteys vie ajatukset myös nykyhetken kuumana käyviin keskusteluihin lasten kuvausluvista. Silti voi kuvitella miten mahtava paikka Malli on lasten näkökulmasta katsoen ollut. Sitä paitsi lapsilla oli itsellään mahdollisuus tsuumata ja ohjata joidenkin videokameroiden kuvaa.
On hieman erikoista, etteivät aineistot päätyneet Moderna Museetiin, ovathan ne Barcelonassa aika kaukana kotoaan. Julkaisun esipuheessa MACBAn johtaja Bartomeu Marí kuitenkin ylpeänä toteaa, että Malli on keskeinen siinä taidehistorian näkemyksessä joka MACBAlla on, ja jota se kokoelmansa kautta rakentaa. Kokoelman lähtökohtana on mm. COBRAan ja Kansainvälisiin situationisteihin liitetyn Constantin teos New Babylon (1958 – 72), jossa taiteilija hahmotteli uudenlaista leikille ja mielihyvälle perustuvaa yhteiskuntamallia. Malli puolestaan nähdään kokoelman rakentamisen kannalta tärkeänä historiallisena, ideologisena ja esteettisenä viittauskohtana. Time as Matter –näyttelyoppaan mukaan taidemuseo halutaan MACBAssa ymmärtää paikaksi joka jatkuvasti uudelleen tulkitsee taideteoksille annettuja merkityksiä ja museon omia sisältöjä. Tärkeää on elää omassa ajassaan sen virtauksiin reagoiden, ei rakentaa pysähtyneitä tulkintoja.
Malli on interventioiden, työpajatoimintaan perustuvan taidepedagogiikan historian ja taidemuseoinstituution paradigmassa tapahtuneen muutoksen kannalta kiinnostava dokumentti.
Palle Nielsen on syntynyt Kööpenhaminassa 1942. Hän asuu ja työskentelee Øster Kippingessä, Tanskassa.
Lähteet:
Larsen, Lars Bang. Palle Nielsen. The Model. A Model for a Qualitative Society (1968). MACBA, 2010.
Obrist, Hans Ulrich. A Brief History of Curating. Documents Series 3. JRP/Ringier & Les Presses du Réel, 2010, 40 – 41.
Exhibition Guide: Time as Matter. MACBA Collection. New Acquisitions. Ladattavissa osoitteesta: http://www.macba.cat/controller.php?p_action=show_page&pagina_id=34&inst_id=24979