Antti Majava
Miksi tämän hetkinen kulttuuri- ja taidepoliittinen kehityssuunta tuntuu uhkaavalta? Emmekö voi enää luottaa siihen että poliittiset päättäjät ja virkamiehet aidosti haluavat tukea ja edistää taidetta? Miten juuri nyt tapahtuvat uudistukset eroavat vaikkapa viimeisen sadan vuoden aikana tapahtuneesta kulttuuripoliittisesta kehityksestä?
Kulttuuripolitiikka on tähän asti Suomessa kehittynyt melko verkkaisesti ja jopa konservatiivisesti, isoja mullistuksia on tietoisesti vältetty. Erityisesti nuorien taidemuotojen, taiteenlajien rajoja ylittävien hankkeiden ja taiteilijoiden puolelta onkin syntynyt muutospaineita. Suomalaisen taidetoimikuntajärjestelmän ei ole kaikilta osiltaan katsottu seuraavan taiteen kansainvälistä kehitystä. Taiteen valtiontuen ja kulttuuripolitiikan uudistamiseen onkin luotu paineita. Juuri tästä syystä lähes koko taiteen kentän yksimielinen ja jyrkkä vastalause ministeriön lakiehdotukseen uuden Taiteen edistämiskeskuksen perustamisesta (TAIKE) ja Taiteen keskustoimikunnan lakkauttamisesta on erityisen merkillepantava. (lakiehdotuksen sisältöä on kommentoitu yksityiskohtaisemmin Kari Yli-Annalan artikkelissa tässä samassa numerossa). Vaikuttaa siltä että esitetyt muutokset tarkoittavat perustavanlaatuista murrosta siinä, miten taide rooli yhteiskunnassa ymmärretään.
Lakiehdotuksen huonosti valmistellut, tökeröt ja taiteen asemaa heikentävät yksityiskohdat ovat vieneet päähuomion vilkkaana käyvässä keskustelussa. Kokonaisuutena tarkasteltuna lakiehdotus on kuitenkin linjassa viime vuosina tuotettujen kulttuuri- ja taidepoliittisten mietintöjen ja raporttien, erityisesti Luovan Suomen ja Cuporen yhteistyössä tuottamien julkaisujen kanssa. Luova Suomi kertookin avoimesti pyrkivänsä edistämään ”luovan talouden” ja ”taidetaustaisen osaamisen hyödyntämistä yritysten taloudellisen kilpailukyvyn parantamisessa”. Tehtyihin selvityksiin ei ole taiteen kentällä reagoitu riittävän vahvasti, niiden sisältöjä ei ole otettu vakavasti. Ilmeisesti ei ole ymmärretty että selvitysten tarkoituksena ei ole ollut vain uusien näkökulmien esilletuonti vaan koko kulttuuripolitiikan perusteiden järkyttäminen.
Taiteen valtiontuen ja kulttuuripolitiikan keskeisten instituutioiden perinpohjainen uudistushanke on alkanut Stefan Wallinin ministerikaudella useiden keskenään samansisältöisten markkinalogiikka korostavien selvitysten teettämisellä. Selvitysten pohjalta on poikkeuksellisen nopealla aikataululla laadittu lakiehdotus, joka halutaan saada läpi ennen kevään eduskuntavaaleja.
Lukiessani viime keväänä Luovan Suomen raportteja ja selvityksiä, esiin nousi kolme erityisen merkityksellistä asiaa. Ensinnäkin selvitysten laatijat olivat taiteen- ja taiteentutkimuksen kentälle varsin tuntemattomia uusia nimiä. Tutkimusten laatu ei monilta osiltaan täyttänyt yliopistoissa tai vakiintuneissa taiteen tutkimuksen organisaatioissa vallitsevia laatustandardeja. Ne sisälsivät kestämättömiä yleistyksiä ja perustelemattomia näkemyksiä jotka heijastivat tekijöiden puutteellisia tietoja suomalaisen taiteen kentän toiminnasta. Toiseksi raporttien keskeisenä sisältönä ja laatimisen perusteena toiminut talouden ja taiteen käytäntöjen yhteen sulauttaminen ontui pahasti myös käsityksissään talousjärjestelmästä ja sen toiminnasta. On myös hyvä huomata, että useat Luovan Suomen raporttien kirjoittajista harjoittavat itse yritystensä kautta taiteen manageritoimintaa, jota he myös raporttien ja muiden esiintymisiensä myötä ilmeisen menestyksekkäästi markkinovat.
Selvitysten vallankumouksellisin anti liittyy kuitenkin taiteen käsitteen uudelleen arviointiin. Selvitysten perusolettamuksena on että taide on osa (kilpailu)yhteiskuntaa ja siihen pätevät siksi samat lainalaisuudet kuin mille tahansa muulle yhteiskunnan osa-alueelle. Kun vaikkapa terveydenhoitoa, perusopetusta ja yliopistoja ohjataan jo tulosyksiköinä, on myös taiteen syytä kehittää oma ansaintalogiikkansa ja taidetta on ohjattava tulosohjauksen periaattein. Valtaosa taiteen ammattilaisista ja asiantuntijoista kuitenkin vieroksuu ajatusta tulosohjauksesta ja kokee sen jopa loogisesti mahdottomana. Samanlaista vastarintaa on esiintynyt myös mm. terveydenhuollon ammattilaisten ja yliopistojen opettajakunnan puolelta. Ne elämän osa-alueet jotka painottavat talouden ja rahan ansainnan sijasta muita sisältöjä menettävät luonnollisesti koko olemassaolonsa perustan taloudellisessa tulosohjauksessa. Ristiriitojen oikomiseksi selvityksissä ja lakiehdotuksissa taiteen merkitys on muunnettu tulosohjaukseen sopivaksi.
Lakiehdotuksen taiteen kentältä saamasta harvinaisen yksimielisestä tuomiosta voi päätellä että taidepolitiikan tulevaisuutta määritellään äärimmäisen suppeassa piirissä, erittäin heikolla taiteen alan tuntemuksella. Onkin syytä kysyä, millä valtuutuksella ministeriö teettää taiteesta omaa ideologista kantaansa tukevaa tutkimusta, luo niiden pohjalta lakiesityksiä ja ohittaa säännönmukaisesti taiteen alan oman asiantuntemuksen? Tätä taustaa vasten erityisesti taiteen keskustoimikunnan harjoittaman tutkimustoiminnan lakkauttaminen ja siirtäminen Cuporen / Luovan Suomen tehtäväksi vaikuttaa hyvin päämäärähakuiselta antaessaan mahdollisuuden tutkimuksen ja tutkimusaiheen valinnan entistä tiukempaan ideologiseen kontrolliin.
Vapaan taiteen harjoittaminen on nyt joutunut poliittisen koneiston hampaisiin. Koska kilpailuyhteiskunnan tehostamisen kautta syntyvän taloudellisen tuloksen hyödyllisyys ja kansalaisille koituvat edut ovat osoittautumassa yhä kyseenalaisemmaksi, voi hyökkäystä tulkita perinteisenä byrokratiakoneiston vallantavoitteluna ja jopa sensuurina. Juuri tällaisen tilanteen välttämiseksi on sivistysvaltioissa 1900-luvun ajan noudatettu ”arm’s length principle” politiikkaa. Tämän ilmaisunvapauden perusteisiin kuuluvan periaatteen mukaan yhteiskunnan terveyden kannalta on hyvä että valtio ei kontrolloi liian tiukasti taiteen harjoittamista, taideinstituutioita ja taiteen tukea. Tätä kriittistä voimavaraa ei kuitenkaan nykyisessä polittiisessa todellisuudessa katsota tarpeelliseksi kunnioittaa. Johtopäätöksenä on että taiteen nyt kokema hyökkäys toimii erinaomaisen esimerkkinä yhteiskunnallisen ilmapiirin kiristymisestä, vallan keskittämisestä ja jopa perinteisen liberalismin vastaisesta byrokratisoitumiskehityksestä.
Infolaatikko 1: Bartistit ja Taikeilijat
Opetus ja kultturiministeriön Kulttuuriviennin kärkihankkeet: Art Arfmannin Business art eli BART
”-konsepti on dokumenttivalokuvauksen erottuva ja persoonallinen tuotenimi
ja toimintamalli, jolla tilaajayritys saa itsestään korkeatasoista valokuvataidetta omiin tiloihinsa
viestimään omia arvojaan sekä omalle henkilökunnalleen että vierailijoille. Tilaajayrityksien Bart Oy:n taiteilijapoolista valitsemat valokuvataiteilijat valokuvaavat yrityksille niistä
itsestään taiteellisesti ja sisällöllisesti korkeatasoisia ripustusvalmiita kehystettyjä valokuvateossarjoja, joita tilaajat sijoittavat omiin tiloihinsa, kuten neuvotteluhuoneisiin
ja sisääntuloauloihin sekä antavat niitä myös yrityslahjoina. Tilaaja noutaa valmiit
valokuvateokset kehystäjältä tai Bart Oy järjestää kuljetuksen neuvoteltujen ja tuotteistettujen toimituspakettien mukaisesti.
Bart vastaa tarpeeseen yhdistää kuvataide ja liiketoiminta kannattavalla tavalla sekä Bart Oy:n sisällä että suhteessa tilaajayrityksiin ilman sisältökompromisseja. Samalla kun Bart kehittää taiteilijan ansaintalogiikkaa ja ammattitaitoa, niin se antaa uudenlaisen, taiteellisen vastauksen yritysten markkinointiviestinnän tarpeisiin auttamalla asiakkaitaan viemään viestinsä perille visuaalisten tarinoiden avulla”.
Kulttuurivientiraportti 2009, Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2010:10
”Bart eli Business Art on uudenlainen dokumenttivalokuvauksen tuotenimi ja toimintamalli. Bart tarjoaa sekä tunteellisen että tiedollisen tavan nähdä ja ymmärtää ihmisen ja yrityksen toisiinsa limittyvät maailmat entistä syvemmin ja laajemmin. Se luo puitteet nähdä paremmin mitä
itsessä ja ympäristössä tapahtuu. Voidaan ajatella, että Bart-valokuvadokumentoinnilla
yritys arvostaa omaa työtään. (Asko Mäkelä, 2008, 10)” …” Tärkeintä Arffmanille Bart-toiminnassa on taiteellinen taso ja toimintamallin hiominen. Lopputuloksen tulee olla sellainen, että se kestää tarkastelun taiteena. Hänen mielestään Bart-taide on silloin onnistunutta, kun myös tilaaja on tyytyväinen.”
Taidetaustaisen osaamisen hyödyntäminen yritysten kilpailukyvyn parantamisessa, Luovan Suomen julkaisuja , Luova Suomi / Cupore 2009 http://www.luovasuomi.fi/images/stories/Taidetaustainen_osaaminen_Makirintala_final_291009.pdf
www.bart.fi
On syytä huomata että BART ei ole vitsi, vaan suomalaisen taiteen raskaasti tuettu kärkihanke, jota on myös käytetty selvityksissä esimerkkinä suunnasta, johon taidetta tulee kehittää. Ilmeisesti Arffmanin lausunnossa on kirjoitusvirhe. Eihän Bart voi mitenkään kestää tarkastelua taiteena, Arffaman varmastikin tarkoittaa tarkastelua TAIKEENA.
Lakiehdotuksessa uudesta taiteen edistämisvirastosta (TAIKE) taide ja taiteen harjoittaminen saavat aivan uuden sisällön joka eroaa suuresti taidekentän ja myös taidehistorian taiteelle antamista sisällöllisistä vaatimuksista ja merkityksistä. Nykyinen omaehtoiseen kriittiseen ja kokeilevaan taiteilijuuteen valmentava taidekoulutus onkin syytä korvata TAIKE koulutuksella, josta valmistuu uuden järjestelmän mukaisia tukikelpoisia TAIKEILIJOITA JA BARTISTEJA.
Infolaatikko 2. Cupore ja Luova Suomi:
Ministeriön kulttuuripoliittiset päätökset, kehittämissuunnitelmat ja uusi lakiehdotus perustuvat suurelta osin kulttuurin ja taiteen aloilta tehtyihin/teetettyihin raportteihin ja selvityksiin. Taiteen keskustoimikunnan tutkimusyksikön tutkimusten sijasta uusien lakiehdotusten keskeiset sisällöt tulevat kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiön Cuporen, ja etenkin Luova Suomi hankkeen julkaisuista.
”Luova Suomi tuottaa palveluita luovien alojen kehittäjille, tutkijoille, yrittäjille, päättäjille ja rahoittajille sekä näiden keskeisille sidosryhmille. Toiminnan tavoitteena on luovien toimialojen vahvistaminen sekä luovan talouden merkitysten ja mahdollisuuksien tunnetuksi tekeminen.” www.luovasuomi.fi
Luova Suomi hankkeen kolme päärahoittajaa ja yhteistyökumppania ovat:
Aalto-Yliopiston pienyrityskeskus, …Tarjoamme tutkimuksen ja konsultoinnin keinoin yritysten liikkeenjohdolle sekä julkishallinnon toimijoille tietoa ja uusia ratkaisuja tuloksellisen ja vaikuttavan toiminnan tueksi…
Tampereen kaupunki/Luova Tampere … on Suomen suurin alueellinen luovan talouden kehittämishanke. Ohjelma kehittää luovia toimialoja, edistää innovatiivisuutta ja yrittäjyyttä sekä kasvattaa Tampereen vetovoimaa… www.luovatampere.fi
Cupore: …Cuporen tehtävänä on tuottaa, jalostaa ja välittää kulttuuripoliittisen päätöksenteon käyttöön korkeatasoista tutkimustietoa sekä edistää yleisen kulttuurikehityksen kannalta keskeisen tutkimus- ja asiantuntijatiedon syntyä tutkimushankkeiden kautta…www.cupore.fi
Uudessa lakiehdotuksessa taiteen keskustoimikunnan tutkimusyksikkö lakkautettaisiin ja tutkimustoiminta siirretään Cupore –säätiölle. Cupore on julkaissut vuosina 2009 ja 2010 yhteensä viisi omaa tutkimusta. Luova Suomi on julkaisut samana aikana kolme tutkimusta ja kahdeksan ”kansallisen tason kehittämistä ohjaavaa ohjelmaa, strategiaa ja raporttia”. Iso osa raporteista on kirjoitettu yhteistyössä Cuporen kanssa. Vaikka Cuporen oma tutkimusote on uusimpien tutkimusten otsikoiden perusteella melko samalla linjalla taiteen keskustoimikunnan tutkimusyksikön kanssa, tulevaa kulttuuripoliittista tutkimusta Suomessa ei tekisikään lakiehdotuksessa mainittu Cupore vaan Cuporen ja Luovan Suomen yhteenliittymä, jonka tähänastisesta tutkimuslinjasta kertovat parhaiten julkaisujen ja raporttien otsikot:
Julkaisut:
Nykytaiteen markkinarakenne, ansaintalogiikka ja uudet liiketoimintamallit
Taidetaustaisen osaamisen hyödyntäminen yritysten kilpailukyvyn vahvistamisessa
Trend Pulse. Catching Global Trends in Creative Industries
Raportit:
Näin suomalaista kulttuuria viedään. Kulttuurivientiraportit 2007 ja 2008. Opetusministeriö 2008 ja 2009.
Kansallinen innovaatiostrategia. Työ- ja elinkeinoministeriö 2008.
Kulttuurin satelliittitilinpito. Pilottiprojektin loppuraportti. Opetusministeriö 2008.
A Creative Economy Green Paper for the Nordic Region. Nordic Innovation Centre 2007.
Luovien alojen yrittäjyyden kehittämisstrategia 2015. Kauppa- ja teollisuusministeriö 2007.
Onko kulttuurilla vientiä? ON! Esitys Suomen kulttuuriviennin kehittämisohjelmaksi 2007-2011. Opetusministeriö 2007.
Lakiehdotuksessa perustellaan taiteen keskustoimikunnan tutkimustoiminnan siirtämistä Cuporeen nimenomaan Cuporen laaja-alaisemmalla tutkimuksella. Koska itse Cuporen julkaisutoiminta että sen laatu ovat hyvin vertailukelpoisia taiteen keskustoimikunnan kanssa, voi olettaa että laaja-alaisuus tarkoittaa tässä yhteydessä nimenomaan Cuporen yhteistyötä huomattavan aktiivisen julkaisijan, Luovan Suomen kanssa. Luovan Suomen mietinnöt ja selvitykset ottavat myös voimakkaasti kantaa kulttuuripolitiikan kehittämiseen ja myös vaikuttavat nopealla aikataululla lainsäädäntöön. Cuporen sisällä ja sen hallinnoimissa hankkeissa tuskin syntyy ristivetoja, joten taiteen keskustoimikunnan tutkimusyksikön lakkauttamisen jälkeen suomalaisen kulttuuripolitiikan tutkimus ja kehittämisen painopisteet määritetään Luovan Suomen linjan mukaisesti.
Fantasiaa
Jos pohditaan talouden ja taiteen suhdetta on tietysti jollain tasolla miellettävä mitä on taide, ja mitä on talous. Taiteen tutkimus ja taideteoria ovat määritelleet taiteen merkitystä ja paikkaa yhteiskunnassa satojen vuosien ajan, tuhansien teosten voimalla. Suomalaisenkin taiteen toimintatavat ovat läpäisseet äärimmäisen tiukan maailmanlaajuisen vertaisarvioinnin. Tasokkaassa taidekoulutuksessamme käydään perinpohjaisesti läpi taiteen tekemisen mielekkyyttä niin henkilökohtaisella kuin yhteiskunnankin tasolla. Tuloksena on kriittinen, kansainvälinen ja itsereflektiivinen taiteen kenttä joka jatkuvasti uudistaa kuvaa itsestään. Taiteen kenttä on myös liian tietoinen omista merkityksenmuodostamisen prosesseistaan tavoitellakseen sokeasti valtaa muiden elämän osa-alueiden kustannuksella.
Vaikka taloutta opetetaan kaikilla mahdollisilla koulutustasoilla kaikkialla maailmassa, asettaa kriittisen itsereflektion puute suomalaisenkin taloustutkimuksen usein tieteenä kyseenalaiseksi. Alan ammattilaisten maailmankuvan suppeus ja yleissivistyksen puute on usein hämmentävä. Kauppakorkeakoulusta on mahdollista valmistua maisteriksi, ilman että tietää kuka on esimerkiksi Milton Friedman (taloustieteen nobelisti, nykyisin vallitsevan uusliberalistikseksi, tai uusklassiseksi kutsutun talousopin kehittäjä). Taiteen ja talouden välistä keskustelua ei käydä kriittiseen vertaisarviointiin pohjautuvien näkemysten välillä, vaan talous vyöryy taiteen järjestelmään perustelemattomana metafysiikkana tai uskonnon kaltaisena epätieteellisenä abstraktiona. Ne talouden edustajat, jotka nyt vaativat taiteelle tiukempaa tulosohjausta eivät ilmiselvästi omaa riittävää kompetenssia määritelläkseen talouden järkevää roolia suhteessa muihin elämän osa-alueisiin. Projekti, jossa taidetta pyritään määrittelemään ja ohjaamaan taloudellisen voitontavoittelun opeilla johtaa todennäköisesti myös talouden itsensä kannalta epätoivottavaan lopputulokseen.
Yhteiskunta ja todellisuus, jota ohjataan vain talouden näkökulmaa hyödyntäen, on hyvin hauras ja haavottuvainen. Talouden ylikorostumisen kritiikki onkin äärimmäisen tärkeää palautetta taloudelle itselleen. Talouden on löydettävä oma roolinsa vain yhtenä osana ihmisten elämää. Kasvavan kritiikin edessä talous ei voi enää perustella omia näkökulmiaan pelkällä metafysiikalla (ikuinen talouskasvu), vaan talouden edustajilta tullaan vaatimaan yhä tiukempia perusteluita sille, miksi talouden ajattelutavan tulisi hallita myös niitä elämän osa-alueita, johon se historiallisesti ei ole kuulunut.
Talousjärjestelmän uusimmassa tutkimuksessa on kuitenkin löydettävissä viitteitä myös talouden sisäiseen muutosprosessiin (kts. Paavo Järvensivun artikkeli tässä numerossa). Taiteen ja kulttuurielämän ei ole välttämätöntä alistua nykyisen talousajattelun vaatimuksiin, on myös mahdollista tuottaa aktiivisesti vaihtoehtoja ja uusia todellisuuskäsityksiä, jossa taloudelle osoitetaan sen paikka vain yhtenä elämän osa-alueena. Oman traditionsa mukaisesti kehittyvä taide palvelee terveellä pohjalla toimivia yrityksiä juuri tarjoamalla mahdollisuuden kriittiseen itsereflektioon ja yrityksen toiminnan suhteuttamiseen osaksi ympäröivää todellisuutta.
Viime maaliskuussa Vanhalla ylioppilastalolla järjestetyssä taideoikeudenkäynnissä vastakkain olivat taiteen manageritoiminnasta laaditut mietelmät ja vastaavasti mietelmiin kohdistettu kritiikki. Syyttäjän ominaisuudessa olin mielestäni kuitenkin pohjimmiltaan puhumassa taiteen ja talouden suhteen problematiikasta, oikeammin rahan kaikkivaltiuden taustalla ilmenevästä skitsofreniasta ja kehäpäättelystä. Tähän keskusteluun ei varsinaisesti päästy, sillä yksinomaan rahan ansaintaan ja talouskasvuun tähtäävä valtahegemonia kuitenkin määriteltiin annetuksi tosiasiaksi johon kaiken nykyisen ajattelumme ja toimintamme on viimekädessä pohjattava. Taide ja taiteelliset toimintatavat jotka toimivat raha-abstarktion purkajina ja nykyisen järjestelmän kritiikkinä ovat manageriportaan mielestä tarpeetonta ja hidastavaa muutosvastarintaa.
Nyt vain 4 kuukautta myöhemmin kritiikin kohteena olleet mietinnöt ovat pääosiltaan siirtymässä taiteen ja valtiontuen apurahajärjestelmän käytännöiksi. Taiteen keskustoimikunta lakkautetaan, taiteen ja kulttuurin tuesta ja yksittäisistä avustuksista on päättämässä yhä vähemmän alan koulutuksen saaneita taiteen ja kulttuurin asiantuntijoita. Taiteen ylin päätösvalta ja alueellinen toimeenpanovalta keskitetään liiketaloudellisesti koulutetuille ja orientoituneille byrokraateille ja poliitikoille. Taiteelle on määritelty yritysmaailmasta tuttu ansaintalogiikka, jossa onnistuminen määrittelee taiteen arvon ja tuettavuuden.
On sanottava että hyvinvointiyhteiskunnan sosialistisesti painottunut aikakausi sisälsi omat ongelmansa ja taidemaailman saattoi kokea takavuosina hyvinkin ummehtuneeksi. Kumma kyllä valtavien byrokraattisten muutosprosessien, näennäisten arvomurrosten ja poliittisen suhdannevaihtelun jälkeen tuo ummehtuneisuus ja suoranainen pelko vapaata taidetta kohtaan on sujuvasti siirtynyt osaksi nykyisiä ja tulevia rakenteita.
The End
Kun taiteilijat nyt ovat luovuttamassa omaa alaansa koskevan päätöksentekovallan ideologiselle ekonokratialle, voidaan odottaa kahdenlaisia seurauksia. On mahdollista että taide lakkaa tyystin olemasta ja korvautuu terveellä ansaintalogiikalla varustetulla luovuuden kukoistuksella. Toinen vaihtoehto on että taide elää raha-abstraktion ja kasvuyhteiskunnan ulkopuolella ilman tukia ja ajan myötä vakiinnuttaa roolinsa vallitsevan hegemonian vastakulttuurina. Tällöin taide voi saavuttaa uuden renessanssin esimerkiksi degrowth (epäkasvu, talouslasku) -ajattelun saadessa jalansijaa päätöksenteossa. Globaalin järjestelmän perusrakenteissa ja tavoitteissa jo nyt selkeästi erottuvat absurditeetit ja umpikujat antavat aiheen olettaa että valtaisat mullistukset voivat olla jo lähitulevaisuutta.