Platōn suhtautui kriittisesti aikansa luovien alojen työläisten työn arvoon. Esimerkiksi maalari tekee kuvia objekteista, jotka olivat Platōnin näkemyksen mukaan jo itsessään epätäydellisiä heijastuksia perimmäisestä ideamaailmasta. Nykypäivänä taidegraafikko lisää ideoiden ja teoksen väliin tämän lisäksi vielä laatan. Filosofi Mauri Aarniosuo otti tehtäväkseen tarkastella nykytaidegrafiikkaa mielikuviensa Platōnin silmin. Artikkelissa esiintyvä performatiivinen dialogi on samalla myös taiteilija–taidegraafikko Hannah Harkesin haastattelu.
Platōn: Tervehdys! Nimeni on Platōn. Lähestyn sinua tutkittuani nettisivujasi, jotka herättivät monia kysymyksiä. Kuvailet itseäsi sanoilla ’artist’ ja ’printmaker’. Taustatyöni perusteella ensimmäisen voi kääntää ’taiteilijaksi’, ja jälkimmäinen lienee osapuilleen sama kuin ’taidegraafikko’. Koska sanat ovat kuitenkin minulle vieraita, pystyisitköhän auttamaan minua niiden avaamisessa? Ymmärränkö oikein, että sinulla on kaksi ammattia, vai ovatko nämä yksi ja sama asia?
Hannah Harkes: Hei, Platōn, kiitos yhteydenotosta ja mielenkiintoisesta kysymyksestä! Sanoisin, että sanat ”artist” ja ”printmaker” viittaavat nettisivuillani ennemmin metodisiin lähestymistapoihin kuin ammatteihin. Vaikkakin, kyllä, ne ovat myös ammattejani. Minulle ne ovat eri asioita mutta osin päällekkäisiä. Joskus teen asioita taiteilijana, joskus taidegraafikkona, joskus molempina yhtä aikaa. Vastaan mielelläni muihinkin kysymyksiisi. Uteliaisuudesta: kuinka törmäsit nettisivuihini?
Platōnin ajan Kreikassa ei ollut käytössä sanaamme ’taide’ vastaavaa käsitettä. Olisi karkea yksinkertaistus nähdä Platōnin aikalaisiinsa taidemaalareihin, kuvanveistäjiin ja runoilijoihin kohdistuva kritiikki soveltuvaksi sellaisenaan nykytaiteilijoihin. Kritiikki kohdistui silloisiin luoviin ammatteihin, joissa oli kuitenkin paljolti erilaiset tavoitteet kuin monilla nykytaiteilijoilla. Platōn näki heidät paljolti käsityöläisinä ja ensisijaisesti jäljentäjinä, mimeetikkoina (kr. μίμησις, jäljittely). Hänelle perimmäinen totuus löytyy ideamaailmasta, josta aistiemme tavoittama maailma on vain vajavainen heijastus. Paras tieto todellisuudesta voidaan saavuttaa järjen avulla.
Kaikkiin väitteisiin Platōnin opeista tulee tosin suhtautua hieman varauksella – senkin vuoksi, että niiden lähteenä ovat vuosituhansien takaiset kaunokirjalliset dialogit, joista Platōnin omat näkemykset tulevat ilmi korkeintaan välillisesti. Tämä toimikoon vastuuvapauslausekkeenani. Kenties voidaan väittää, että Platōnista itsestäänkään ei ole jäljellä kuin korkeintaan idea. Miksemme voisi sitä tarkastella?
Platōnin dialogin Valtio kymmenennessä kirjassa henkilöhahmo Sōkratēs selventää, kuinka sänkyjä valmistava käsityöläinen jäljittelee perimmäistä sängyn ideaa, kun taas sängystä kuvan tekevä maalari jäljittelee toissijaista, yksittäistä sänkyä. Antiikin ajan luovat työläiset loivat siis representaatioita representaatioista, joiden Platōn pelkäsi johtavan ihmisiä vain kauemmas ideamaailman totuudesta. Olen jo vuosikymmeniä pohtinut, minkälainen psykologia johti Platōnin taidekielteisyyteen. Itse kuvittelen hänet eräänlaiseksi perfektionistiksi. Edes fysikaalinen ulkomaailma ei miellyttänyt häntä, kun se ei mukaillut täydellisesti hänen kaunista järkeään, ja sitten vielä joku julkesi maalata tästä puutteellisesta, representatiivisesta maailmasta epätäydellisen representaation.
Platōn: Sivustosi tuli vastaan tehdessäni tutkimusta nyky-yhteiskunnan käytännöistä Google-hakukonetta käyttäen. Se on varmaankin sinulle tuttu.
Haluaisin yhä perehtyä lähemmin näihin käyttämiisi ammattitermeihin. Aloittakaamme sanasta ’artist’ – tai ’taiteilija’. Ilmeisesti ’taiteilija’ on jollain lailla läheisissä tekemisissä ’taiteen’ kanssa. Valitettavasti en ole vielä päässyt tutkimuksessani pitkälle täsmällisen määritelmän muotoilussa. Onko niin, että ’taiteilija’ valmistaa sellaisia esineitä, jotka voidaan luokitella otsikon ’taide’ alle? Millaisia kyseiset esineet ovat?
Hannah Harkes: Taiteen määrittely on mutkikasta! Luultavasti jokainen ihminen, jolta kysyt, antaa eri vastauksen ja jokaisen ihmisen vastaus muuttuu aika ajoin. Voin kertoa nykyisen määritelmäni ja autan mielelläni sinua luomaan määritelmän, jossa on sinulle järkeä, jos tahdot.
Sanoisin yleissääntönä, että esine (tai kuva tai tila tai toiminta) on taidetta, jos joku kutsuu sitä taiteeksi. Määritelmä on laaja, ja se sisältää loistavaa sekä jostain näkökulmasta ala-arvoista taidetta, mutta se toimii minulle (taiteen arvioiminen on eri asia).
Minun roolini taiteilijana on tuottaa luova vastaus annettuun tilanteeseen. Tilanne voi olla tyhjä paperi, 10 tuntia prässin parissa, festivaali, lava tai galleriatila. Se voi olla kieltä tai maalia tai tunne. Taiteeni syntyy, kun reagoin maailmaan ja kutsun ilmentymää taiteeksi. Joskus reagoin luovasti johonkin, mutten voi kutsua lopputulosta taiteeksi. Taiteen syntyyn liittyy taianomainen tunne.
Kysyit, millaiset esineet ovat taidetta. Uskon, että taidetta voi olla kaikenlaisissa muodoissa eikä vain esineinä. Koen, että tekemäni taide on mielekästä luokitella 2D-taiteeksi, joka on olemassa jotakuinkin litteällä pinnalla, 3D-taiteeksi eli esineiksi sekä 4D-taiteeksi, joka on ajallista ja tilallista.
Kun ajattelen taidegrafiikkaa, en osaa olla ajattelematta Platōnin ideoita, representaatioita. Mitä vedos kuvaa? Mihin se viittaa? Onko laatta jollain lailla ontologisesti tai totuusarvoltaan olennaisempi kuin vedos, vai onko vedoksessa läsnä jotain tärkeää, jota ei vielä laatassa ole? Ovatko kausaliteetin raamit jollain lailla kouriintuntuvammin läsnä taidegrafiikassa kuin monissa muissa taiteen muodoissa, vai tarjoavatko taidegrafiikan prosessien vaiheet intentionaaliselle olennolle pikemminkin lisää välineitä kurotella tulevaan, kohti päämääriä, ideoita, järjestystä tai hyvää?
Silloin, kun taidegraafikko luo niin sanotusti esittävän teoksen, hän luo platonilaisesta näkökulmasta representaation representaation representaatiosta – ellei jopa representaation representaation representaation representaation representaatiosta, kun vedosta edeltää laatta, jota edeltää esimerkiksi piirros, jota edeltää vaikkapa digitaalinen valokuva, joka tietysti on otettu fyysisestä kohteesta. Mikään ei estä graafikkoa sisällyttämästä prosessiin vielä tätäkin enemmän välivaiheita – mikä toki pätee muihinkin taiteen menetelmiin – mutta verrattuna esimerkiksi maalaustaiteeseen taidegrafiikkaan liittyy määritelmällisesti vähintään yksi representaatiotaso enemmän. Kaiken lisäksi graafikko luo vedoksia samasta laatasta usein monin kappalein, joista kaikki ovat ainakin aavistuksen verran poikkeavia versioita samasta. Platōn polo!
Taidegraafikon työhön liittyy toki käsityöläisaspekti, ja yksi näkökulma, josta hänen osaamistaan voidaan tarkastella, on hänen painomenetelmiin liittyvä tekninen kyvykkyytensä kuten kyky luoda mahdollisimman identtisiä vedoksia. Lisäksi joidenkin teosten kohdalla on mielekästä tarkastella sitä, kuinka kohteensa ”näköisiä” representaatioita ne ovat. Tämä ei tietysti kuitenkaan anna koko kuvaa nykyisestä taidegrafiikasta, ja yksi keskeinen puute siinä liittyy nimenomaan nykyaikaisemman taidekäsityksen laiminlyöntiin. Vaikka ensisijainen tarkoitukseni ei tässä artikkelissa ole sukeltaa syvälle ’taiteen’ käsitteeseen, en sitä pysty täysin ohittamaankaan, koska relevantti kysymys on sekin, mitä Platōn olisi ylipäätään tuumannut nykytaiteesta.
Platōn: Tottahan sanan, kuten ’taide’, merkitys tulee tuntea ennen kuin sitä voi käyttää, eikö vain? ’Taiteen’ määritteleminen ’siksi, jota kutsutaan taiteeksi’, on kehämäistä, kun pohditaan, mitä kutsua ’taiteeksi’. Mikäli nimenomaan tunne on olennainen määrittelyssä, kuten annat ymmärtää, en ole varma, voidaanko aiheesta ylipäätään viestiä menestyksekkäästi.
Tuot ilmi muitakin käsitteitä, jotka ovat minulle vieraita omalla taustallani, mutta pitäkäämme huomiomme ainakin toistaiseksi käsitteissä, jotka ovat tutkimukseni kohde.
Ilmeisesti taas ’printmaker’ määritelmällisesti tekee tai luo jotakin, oletan. Onko tämä ’print’ vastaava jälki tai painauma kuin sellainen, jonka esimerkiksi eläin tekee? Mikä tämän painaumien teon tarkoitus on?
Hannah Harkes: Kuten sanoin, jokainen voi määritellä taiteen eri tavoin, eikä ole yllättävää, että minun määritelmäni ei toimi sinulle. 🙂 Se on yksi syy, miksi rakastan taidetta – koska se on taipuisaa ja joustavaa. Taide on monia eri asioita yhtä aikaa, ja se on muotoiltu monien erilaisten ihmisten tarpeisiin. Mitä sinä tarvitset taiteelta?
Jos haluat vielä työstää taiteen määritelmääsi ja selvittää, millainen taide auttaa tarpeidesi täyttämisessä, ehdotan, että käytät Googlen hakukonetta, jonka aiemmin mainitsitkin. Sieltä voit löytää useita erilaisia taiteen määritelmiä, ja jos klikkaat ”Kuvat”-linkkiä, voit löytää digitaalisia valokuvia miljoonista esimerkkitaideteoksista. Tutkimisessa voi kestää jokusia vuosia ennen kuin pystyt kokemaan itsevarmuutta määritelmäsi suhteen, mutta prosessi voi olla nautinnollinen. Onnea matkaan!
Mitä tulee taidegrafiikkaan, sanoisin, että osuit oletuksessasi naulan kantaan – taidegraafikot painavat eli ”tekevät painaumia” (vaikkakin he voivat tehdä myös muita asioita graafikkoina). Käytännössä kyllä, ne voivat olla samankaltaisia kuin eläinten jalkojen tekemät jäljet, ja tämä on havainnollinen tapa nähdä asia. Tarkoitus on yksi asia, joka erottaa taidegrafiikan vedokset eläinten jäljistä – kun eläimen jäljet ovat niiden liikkeiden sattumanvaraisia sivutuotteita, sikäli kuin tiedämme, ovat graafikon vedokset taas tavallisesti itsessään päätarkoitus, tietoisesti ja intentionaalisesti luotu tiettyä tarkoitusta varten.
Mikä tämä tarkoitus on, on jälleen kysymys, johon on monia mahdollisia vastauksia! Tarkoitus voi olla kauneus, koristus, tarinankerronta, kuvitus, käsitteen ilmaisu… Syyt voivat olla taloudellisia tai terapeuttisia. Perinteisesti vedoksia luodaan informaation levittämiseksi teksti- ja/tai kuvamuodossa, oli sitten kyseessä julkinen, poliittinen, uskonnollinen tai opetukseen liittyvä informaatio. Taidegrafiikan menetelmät soveltuvat hyvin tällaisiin tarkoituksiin, koska eläinten jälkien tapaan lähes identtisiä vedoksia voidaan luoda useita kappaleita. Graafikko voi vedostaa vain yhden uniikin vedoksen tai sitten 10:n, 100:n tai 10 000:n tai vielä useamman lähes identtisen vedoksen edition. Tällä tavoin graafikon vedos voi olla monilla ihmisillä ja monessa paikassa yhtä aikaa. Vedoksia voi jakaa ihmisille ilmaiseksi tai myydä pienistä tai suurista rahasummista riippuen niiden käyttötarkoituksesta.
Platōn yritti hahmotella kokonaiskuvaa ihanteellisesta yhteiskunnasta, minkä osana hän tarkasteli eri ammattiryhmien arvoa ja tehtäviä. Hieman samaan tapaan esimerkiksi nykyisen pandemia-ajan politiikka heijastelee nyky-yhteiskunnan käsityksiä eri ammattien arvosta. Platōnilla tuntui olevan halu ja itsevarmuutta arvioida kaikkea ja kaikkia yläpuolelta.
Keskustelin artikkelia varten estetiikan tutkija Oiva Kuisman kanssa siitä, mitä Platōn tuumaisi nykyaikaisesta taidegrafiikasta. Tärkein oppini tästä keskustelusta oli ehkä ilmeinen: emme voi tietää, koska Platōn ei ole meille tästä kertomassa – saati, että hän olisi jättänyt jälkeensä kokonaisvaltaista ja ehjää oppirakennelmaa, josta vastaus voitaisiin aukottomasti juontaa. Silti päässäni jankuttava Platōn ei jätä minua rauhaan. Siispä loin hänestä hahmon dialogiin samaan tapaan kuin Platōn itse viesti valitsemistaan teemoista dialogeissaan todellisiin henkilöihin perustuvien hahmojen kautta. Minua kiinnostavat kuitenkin ensisijaisesti kysymykset, joita voimme tarkastella lähteestään irrallaan.
Platōn haastattelee taidegraafikko Hannah Harkesia, joka saa siis tekstissä itse edustaa itseään. Itse en ole taidegraafikko enkä siksi katso olevani oikea henkilö taidegrafiikkaa Platōnille puolustelemaan. Asiantunteva mutta myös riittävän kokeilunhaluinen taiteilija Harkes oli luonteva valinta osaksi projektiani. Platōn ja Harkes keskustelivat englanniksi, ja minä käänsin dialogin artikkelia varten suomeksi.
Platōn: Koska vaikuttaa siltä, että emme ole onnistuneet löytämään ymmärrystä sanoista ’taide’ ja ’taiteilija’, haluan yrittää toisenlaista lähestymistapaa – henkilökohtaisempaa lähestymistapaa. Haluaisin tiedustaa, jos sallit, mikä on henkilökohtainen motivaatiosi taiteen luomisessa. Mitä juuri sinä yrität saavuttaa tämän ammatin harjoittamisen kautta?
Toiseksi, mikä on henkilökohtainen motivaatiosi taidegrafiikan luomisen taustalla? Ymmärrän toki, miksi on käytännöllistä ja tehokasta levittää informaatiota useiden vedosten, kuten niitä nimität, luomisen kautta. Esimerkiksi internet on käytännöllinen vastaavalla tavalla. Mutta mitä sinä itse haluat monistaa ja mitä tarkoitusta varten?
Kenties nämä kysymykset voisivat opastaa minua lähemmäs ideaa, jota etsin.
Hannah Harkes: Teen itse taidetta prosessoidakseni ideoita ja jaettuja kokemuksia. Vaikuttaa siltä, että sinä käytät mielelläsi sanoja prosessoidaksesi asioita, jotka tuntuvat sinusta mystisiltä. Olenko oikeassa? Minua motivoi mysteeri tai ymmärryksen puute, ja käytän taidetta tuodakseni prosessin pääni ulkopuolelle muotoon, jota muut ihmiset voivat koskettaa tai pidellä tai jolle he voivat nauraa. Tällä tavoin siitä tulee jaettua toimintaa, yritystä ymmärtää tai ainakin tiedostaa mysteereitä yhdessä. Pidän myös siitä, että taide voi olla leikkisää. Taide voi leikitellä vakavilla asioilla. Luin hiljakkoin Susan Sontagin Notes on ”Camp” -esseen, ja monet hänen mainitsemansa nyanssit muistuttivat minua siitä, miksi pidän taiteesta. Sanoillakin voi tehdä asioita, joihin minä käytän taidetta, mutta taide vetää minua puoleensa, kun sanat tuntuvat minusta liian tarkoilta ja määrätyiltä. Sanat voivat tietysti olla myös taidetta…
Mitä tulee taidegrafiikkaan, se on käytännössä ollut vain taiteen tekemisen metodi, joka on ollut urani aikana helposti saatavillani. Opiskelin taidegrafiikkaa Gray’s School of Artissa. Sitten muutin Tallinnaan, jossa minusta tuli Grafodoom-taidegrafiikkastudion jäsen, ja aloin pyörittää grafiikanpajaa Laborassa. Muste vain on sormenpäissäni. On usein tuntunut loogiselta käyttää taidegrafiikan menetelmiä osana suurempia taideteoksia – esimerkiksi, kun käytin letterpressiä välittääkseni tietoa kaikille taide-LARPissa Great War (2017), tai tehdäkseni useita kasettien kansia äänitysstudiolle performanssi-installaatiota Nuti Mutivana (2018) varten. Mitä taas tulee taiteen myymiseen, pidän siitä, että vedoksilla voi olla taiteellista arvoa yhdistettynä suhteellisen matalaan taloudelliseen arvoon, kun ne eivät ole uniikkeja. Kun kaltaisillani ihmisillä matalammalla tulotasolla voi olla niihin varaa. Siksi olen myös tehnyt julistevedoksia, jotka ovat myynnissä nettikaupassani. Minusta on parempi, että vedokseni roikkuu 20 ihmisen kodin seinällä, sen sijaan, että maalaukseni roikkuisi yhden seinällä, vaikka molemmissa tapauksissa saisin saman tuoton.
Romantisoidusti puhuen taidegrafiikka on yhteistyöprosessi taiteilijan ja materiaalien välillä. On jännittävää, kuinka siinä kontrolli on prosessin käsissä enemmän kuin esimerkiksi maalaustaiteessa, vaikka rakastan kyllä myös maalaamista. On myös yksinkertaisesti tyydyttävää nähdä monta lähes identtistä käsintehtyä teosta rivissä vierekkäin. Kenties se liittyy siihen, kuinka tuotantoa arvostetaan tässä aikakaudessa, ja/tai inhimillis–eläimelliseen lisääntymisen vaistoon?
Platōn: Ymmärrän, kuinka tällaisen ”taiteen”, kuten sitä kutsut, ja vedosten tekeminen voi olla sinusta nautinnollista. Ajoittain nautin itsekin prosessista, jossa etsin totuutta sanojen avulla, mutta tämä ei suinkaan ole itse toiminnan arvon mittari. Pyrin nimittäin edistämään hyvettä.
Kunnioitan yleistä pyrkimystäsi ymmärtää maailmaa ja myös avustaa muita tällä tiellä. Käsitän, millainen etu tällaisten sinulle tuttujen tekniikoiden käytössä on jälkimmäisen tavoitteen näkökulmasta. Kaikkien tulisi tosiaan käyttää omia vahvuuksiaan yhteisen hyvän eteen. Siltikin epäonnistun näkemään, kuinka se, että ”kontrolli on prosessin käsissä”, kuten asian ilmaiset, voisi olla tehokas menetelmä etsiessä parempaa ymmärrystä tietystä ideasta. Eikö sinun tulisi käyttää parasta tietoasi, suunnitella tekosi huolella ja, päinvastoin, yrittää parhaasi mukaan hallita itse olosuhteita saavuttaaksesi asettamasi tavoitteen onnistuneesti? Kenties voisit vielä selventää ajatuksiasi tämän suhteen?
Hannah Harkes: Minun paras tietoni, kuten sinunkin, on rajoittunutta. Se voi olla hyvä alkupiste, mutta kun sitten luon tälle tiedolle mahdollisuuden tulla kumotuksi, joskus jotain kehitystä tapahtuu – jotain, jota en olisi koskaan voinut saavuttaa omin päin. Joskus taas tämä epäonnistuu ja päätyy kaminaan sytykkeeksi. Korkealaatuinen taidegrafiikkapaperi ja käsintehty paperi soveltuvat erinomaisesti tulentekoon. Yhtä kaikki uskon, että usein suurimmat saavutukset syntyvät, kun lakkaamme yrittämästä hallita tilannetta täysin. Otetaan esimerkiksi tämä kirjeenvaihto: jos olisit kirjoittanut sen itseksesi, dialogina itsesi kanssa, olisit voinut paremmin suunnitella ja hallita sen suuntaa. Samalla tavoin kysyn itseltäni säännöllisesti kysymyksiä omasta taidepraktiikastani. Kuitenkin tämä keskustelumme, jossa molemmat olemme jossain määrin luopuneet kontrollista, on minusta ollut käymisen arvoista, vai mitä olet mieltä?
Harkes väistää, kenties ennakoiden, melko vastaansanomattomasti Platōnin pyrkimyksen kyseenalaistaa representaatioiden luomisen arvo, sillä tämäkin kyllä tunnustaa viestinnän ja valistuksen merkityksen. Osuvasti Harkes myös rinnastaa Platōnin sanallisen jäsentelymetodin taiteelliseen tutkimukseen. Sanojakin käytetään representoimiseen. Platōnin luovien alojen kritiikin kenties hämmentävin piirre onkin se, kuinka hän kaunokirjallisten dialogien muodossa pyrkii argumentoimaan, mitä vikaa taiteellisessa representoimisessa on. Kenties hänen kirjoituksiaan ei siis voi ottaa täysin kirjaimellisesti.
Harkes myös haastaa Platōnin metafysiikan perusteita myöten. Jos linnoittautuu päänsä sisään ja sulkee ulkomaailmalta silmänsä, jää jotakin tietysti näkemättä. Ulkomaailma ei ole pelkkä häiriötekijä totuuden tavoittelun tiellä vaan paremminkin tiedon lähde. Yksi tiedon lähde, jolle korvat täytyy pitää auki ja jonka arvon myös Platōn tuntuu hahmottavan, on myös inhimillinen kommunikaatio.
Taidegrafiikankin prosessin kautta voi löytää vastauksia, joita järki ei omin päin löydä. Nykytaiteilija – toisin kuin Platōnille paremmin tuttu taidekäsityöläinen – onkin ehkä Platōnin näkökulmasta parhaimmillaan lähempänä hänen utopiansa hallitsevaan luokkaan soveltuvia filosofeja. Nykytaiteilija ei ole velvoitettu fysikaalisen maailman tunnontarkkaan jäljittelyyn. Hän voi halutessaan jopa pyrkiä taiteessaan lähemmäs ideoita kuin aistien tavoittamat kohteet tai edes yrittää osoittaa sinne tien. Tai sitten hän voi tehdä jotain aivan muuta, jos hänellä on omasta mielestään Platōnia parempi idea.