Taiteilija on henkilö, joka käyttää lahjojaan antaen osaamisensa yleisölle usein nimellisestä vastikkeesta. Yleisö jää tällöin eräänlaiseen ikuiseen kiitollisuudenvelkaan. Mitä se voi antaa vastalahjaksi taiteilijalle? Kiitollisuudenvelka on raskas erityisesti silloin, kun taiteilija uhraa itsensä saaden tunnustusta vasta kuoleman jälkeen.
Kertovatko nykyisin jaettavat taiteilijapalkinnot yleisön yhä piinallisemmaksi käyvästä kiitollisuudenvelasta? Korvataanko aito tunnustus ja kiinnostus työntämällä taiteilijalle vain iso könttäsumma rahaa?
Timo Valjakka tarkastelee taiteen palkisemiseen liittyviä kysymyksiä kirjoituksessaan ”Palkitsemisen piina” todeten, että pitkällä aikavälillä palkinnot paljastavat aikakauden maun. Tätä voisi tarkentaa toteamalla, että palkintoihin sisältyvät perustelut, kritiikit ja erilaiset tulkinnat paljastavat aikakauden maun. Pelkät rahapalkinnot kun eivät paljasta juuri muuta kuin aikakauden varallisuuden tason. Palkinnot eivät korvaa kritiikin, tulkintojen ja perustelujen puutetta.
Ehkä taiteiljoiden olisi helpompaa ottaa vastaan palkintonsa kiinnostavan kritiikin, erilaisten tulkintojen ja perustelujen saattelemana? Tällaiseen ainakaan valtamedialla ei näytä olevan mahdollisuuksia. Taide on medialle uutinen ja taideteoksen uutisarvo on kovin lyhyt. Taidepalkinto on sen sijaan mediahypea, a big news.
Filosofian alalla on totuttu aika hitaaseen uudistumiseen. Uusia ajatuksia esitetään harvoin, yksi poikkeuksellisista länsimaisen ajattelutradition uudistajista on Jacques Derrida. Derridan tunnetuimpia kirjoituksia käsittävä kokoelma on vihdoin saatu suomeksi ja julkaistu nimellä Platonin apteekki ja muita kirjoituksia (2003). Kirjan merkityksestä ei toistaiseksi ole tietääkseni esitetty yhtään arviota. Tomi Kaarto rikkoo hiljaisuuden tarkastelemalla kirjan toimittajien Janne Porttikiven ja Teemu Ikosen tekemää johdantoa.
Johdanto on aina myös johdatteleva, eräänlainen suositus tulkinnalle ja lukemiselle ja siksi siihen kannattaa kiinnittää huomiota. Johdantoon sisältyy aina jo jokin filosofinen positio tai ennakko-oletus suhteessa siihen tekstiin, johon se johdattaa. Tomi Kaarron kirjoitus ”Huomioita johdannosta” korostaa filosofian itsereflektion tärkeyttä.
Teksti: Irmeli Hautamäki