30.11. Jaana Cawen
Postmodernin hengen mukaisesti Versacen luomistyö perustui lainauksille ja viitteille.
Muotitaiteilija Gianni Versacen (1946 – 1997) elämäntyötä esittelevä suurnäyttely on esillä Designmuseossa 16.1.2005 asti. Näyttely on kattavin maailmalla nähty Versacen muotihuoneen kokoelmista koottu katselmus. Näyttelyssä on runsaat 140 asua yli kolmenkymmenen vuoden ajalta.
Gianni Versacea voi luonnehtia taiteilijana postmodernistiseksi. Kun modernismiin sisältyi entisen hylkääminen, postmodernismi haluasi nauttia historiasta; muistella, asettaa vastakkain, sekoittaa, ylistää tai kritisoida historiaa. Samalla kun postmodernismi hyväksyy, että kaikki on jo tehty ja jäljellä on enää mahdollisuus lainata fragmentteja menneisyydestä ja kiinnittää ne uudella tavalla nykyhetkeen, sisältää se väistämättä myös ironisen tai vähintäänkin nostalgisen elementin.
Versace oli myös avantgardisti, hän pyrki rikkomaan muotiteollisuuden konventioita ja liikkui tietoisesti vulgaariuden ja hyvän maun äärirajoilla. Hän kaatoi raja-aitoja ja rikkoi tabuja esimerkiksi sadomasokistis- henkisellä mallistolla, josta Design -museon näyttelyssä nähdään mm. iltapuku ja cocktailpuku.
Postmodernin hengen mukaisesti Versacen luomistyö perustui lainauksille ja viitteille. Hänen yhdistelynhalunsa oli rikasta ja saa inspiraatiota niin historiasta, uskonnosta, taidehistoriasta, nykytaiteesta kuin katukulttuuristakin.
Taidehistorialliset lainat näkyvät mm. asujen ornamentiikassa, kuten mykeneläisen perinteen innoittamissa silkkisifonkisissa iltapuvuissa tai 1800 -luvun medaljonkiaiheisissa painokuvissa mini-iltapuvussa. Kankaan drapeerauksissa on usein viitattu sekä antiikin Kreikan ja Rooman perinteeseen että muotitaiteen historiaan, erityisesti Mme Grés’n töihin.
Menneen ajan aiheilta poistetaan kuitenkin niiden sovinnainen merkitys yhdistämällä ne epäsovinnaisesti rohkeisiin leikkauksiin tai materiaaleihin. Barokkikuviot saavat seurakseen leopardikuosin ja Grés’n käyttämä villajersey mustan nahan.
Versace lainaa Pop-taidetta useissa esillä olevissa asuissa: silkkikreppinen iltapuku on kirjailtu Andy Warholen Marilyn Monroe- ja James Dean- printeillä, silkkimekkoon on puolestaan painettu Jim Dinelta lainattu sydändekoraatio. Viittausten huipentumana Versace irrotti Roy Lichtensteinin Whaam!- teoksen (viite)kehyksistään ja muunsi sen yllä pidettävään formaattiin, iltapukuun.
Versacen töiden jännite ja originaalius syntyy juuri postmodernista ambivalenssista. Keskiajan soturien maskuliiniset metalliverkkopaidat antoivat Versacelle aiheen tekniseen innovaation – oroton- kankaaseen, se on ohuista metallikiekoista koottua verkkoa, jota saattoi laskostaa, värjätä ja yhdistää muihin materiaaleihin – hänen käsissään se muuntui sensuelleiksi luomuksiksi, vaikka tuokin mileeen alun perin miehen vartalon peittämiseen ja suojaamiseen tarkoitetun historiallisen materiaalin.
Yhdistelmän nerokkuus näyttäytyy Versacen viimeiseksi jääneen malliston kullanvärisessä oroton -iltapuvussa, jonka maskuliinisia viitteitä on korostettu ritariristeillä. Versacelle ominainen leikittely maskuliini-feminiini polarisaatiolla materialisoituu myös miehisen nahka-materiaalin tai pilkullisen eläinkankaan yhdistämisessä naiselliseen pitsiin ja silkkiin tai kultakoristeisiin.
Sukupuoli-identiteetit ovat yksi postmodernin taiteen keskeisiä aiheita. Versace siirsi naisten malliston elementtejä miesten mallistoon, esimerkkinä drapeeraukset ja koristeelliset elementit, kuten värit, pitsit ja kirjailut.
Moniin Versacen asuihin liittyvä dekadentti henki saa vahvistusta näyttelyn yläaulan tunnelmasta. Siniset valot taustallaan catwalkin transsimainen musiikki yhdistyneenä takaseinällä kohoavaan suureen intensiiviseen mustavalkokuvaan Versacen kasvoista saavat aikaan hypnoottisen tunnelman.
Yllättävät rinnastukset sisältävät uskonnollisiakin referenssejä. Provosoivan viettelevän pikkutopin rinnuksiin on kirjailtu kirkasvärisin kivin Neitsyt Maria sädehän sisällä. Pyhä ikoni puetaan epäpyhän kaupallisen supermalli-ikonin päälle. Ambivalenssi näkyy myös arkipäiväisyyden ja glamourin yhdistelmässä.
Arkinen asuste, elastiset henkselit, saa kannatella aistillista silkkiluomusta. Iltapuvussa hyötyraaka-aine synteettinen muovi yhdistyy haute-couture designiin ja alla (näkymättömissä)olevaan ylelliseen silkkiin. Halpa ja kallis kietoutuvat yhteen niin materiaalien kuin niiden kantajiin liitettyjen mielikuvien tasolla.
Postmodernille ominainen ironia näkyy Versacen töissä vaikkapa suhtautumisena ruudulliseen Prince of Wales villakankaaseen, joka edustaa sekä pitkää tekstiilitraditiota että vakavaa konservatiivisuutta. Versace muokkasi perinteikästä kangasta monin eri tavoin: hän tikkasi sen ja kirjaili akanthuksen lehdillä, hän rikkoi reiällisellä kuviokudoksella sen pinnan, ja vieläpä alisti sen polyuteraanikäsittelyyn.
Versacen intohimona oli paitsi pukea nykyajan ikoneja vahvistaen näiden persoonaa myös luoda asuillaan uusia glamour-ikoneja. Kun taiturimaiseen käsityötekniikkaan yhdistyi originelli ja innovatiivinen taiteilija, lopputuloksena syntyi odottamattomia kombinaatioita, jotka saavuttivat ansaitsemansa huomion.