24.11.2004 Aila Ahla
Gianni Versace osaa totetuttaa jokaisen tätityylistä poikkeavan, hienostuneen ja älykkään naisen toiveen näyttää joskus edes hiukan ”katutytöltä” .
Gianni Versacen (1946-1997) näyttely Designmuseossa on näyttelytilaa myöten räätälöity värikkäästi ja persoonallisesti kuten taiteilijan suunnittelemat asutkin. Ensimmäinen vaistonvarainen eleeni näyttelytilaan astuessani on muotiliikkeissä tuttu tunne saada hypistellä maailmankuuluja luomuksia, mutta nyt ollaan museossa!
Onneksi oheen on järjestetty materiaalihuone tuon tunteen laukaisemiseksi. Näyt-tely esittelee Versacen töitä aina vuodesta 1986 lukien. Mukana on viimeisten muotimallistojen lisäksi sisustussuunnittelua, keramiikkaa, lasia ja joitakin Versacen sisaren Donatellan töitä.
Versacen taide edustaa 1900-luvun avantgardistista tyyliä, jossa suuntaudutaan niin klassista tyyliä kuin yhteiskunnallisia auktoriteettejakin vastaan luomalla uutta ja erilaista kulttuuria. Hienostuneisuuden ja tyylikkyyden vastapareina Versacella toimivat häpeilemätön luksus ja pinnallisuuden viljely. Taideteollisuustuotteena muotitaide asettuu symbolisen tuotannon puolelle, jossa tunnetun suunnittelijan nimi te-kee siitä usein paljon arvokkaampaa kuin mitä itse tuotantoprosessi edellyttää.
Gianni Versace oli kotoisin kohtuullisen vaatimattomista oloista Reggio di Calabriasta, Etelä-Italiasta. Hän aloitti muotisuunnittelijan uransa valmisvaateteollisuuden parissa, jossa joutui pakostakin välttämään ylilyöntejä. Vuonna 1974 hän perusti oman yrityksensä.
Versacen suunnittelu seuraa 1980-luvun postmodernin ajan henkeä. Taiteessa vallitsi tuolloin ’kaikki käy’- asenne ja tyylejä lainailtiin taidehistoriasta. Samalla vastustettiin hyvän maun normeja.
Versacella eri tyylien, aikakausien, valmistustapojen, tekniikoiden ja materiaalin käyttötapojen sekä eri värien sekoittaminen luo mielen-kiintoisia kontrasteja, mikä tehnyt Versacesta tunnetun. Versacen töistä pursuaa barokkiarkkitehtuurin runsaus ja loisteliaiden kuva-aiheiden käyttö, joista muodostuikin hänen tavaramerkkinsä.
Versace yhdisti myös vetoavalla tavalla kulttuuriperinteitä. An-tiikin Kreikan ja Rooman drapeeratut puvut ja menneiden aikojen taiteiden kuvavarastot ovat viitoit- taneet häntä tanssi- ja roolipukujen suunnitteluun. Näytelyssä voi miettitä, toteuttiko Versace oman unelmansa naisesta vai naisen unelman naisesta?
Iltapukuyhdistelmässä, joka on saanut vaikutteita niin 1950-luvun iltapuvuista, 1960-luvun op-taiteesta kuin 1700-luvun rokokoostakin, on runsas silkkilangoin, paljetein ja strassein kirjottu kapea, olkaimeton yläosa ja sille voimakkaan kontrastin muodostava leveä, valtavankokoinen, satiinisilkkinen alaosa. Se on luomuk-sen näyttävin osa ja siihen on käytetty runsaasti kangasta. Meduusanpää-nappinen denim-jakku kuuluu iltapukuyhdistelmään vuodelta 1992 ja siihen on yhdistetty 1800-luvun ballerinoja esittävä painokuval-linen hame.
Useimmissa näyttelyn asuissa meduusanpää tulee esille tavalla tai toisella. Meduusa on kreikkalaisessa mytologiassa esiintyvä naispuolinen siivekäs hirviö, jolla oli kauhistuttavat kasvot ja hiuksina käärmei-tä. Meduusan kuvia käytettiin taikakeinoina pahan torjumiseksi.
Yksi Versacen hedelmällisimmistä aiheista oli kirkollisten kuvien ja muodin yhdistäminen. Konventio-naalisia muotoja rikkomalla
Versace suunnitteli vihkipuvun, johon sen minimaalisen pienestä koosta huolimatta on kirjottu näyttävän kokoisia katolisia ristejä.
Jokaisen täti-tyylistä poikkeavan hienostuneen ja älykkään naisen toive näyttää joskus edes hiukan ”katutytöltä” toteutui Elizabeth Hurleylle suunnitellussa viskoosi-asetaattisessa haka-neulapuvussa.
Tässä “show-stopperiksi” kuvatussa asussa kotelomalliseen pikkumustaan on liitetty punk-katutyyliä imitoivat hakaneulat. Hakaneuloissa on kooristeena meduusanpäät, jotka nostavat puvun katumuodin yläpuolelle. Tämän puvun suunnittelussa Versacen voi sanoa oivaltaneen ihmisyyden kaukaisimman toiveen nähdä ja tulla nähdyksi.
Kirjoittaja osallistui syksyllä 04 Helsingin yliopiston Taiteiden tukimuksen laitoksen Kritiikin halu-kurssille.