Tässä numerossa käsitellään visuaalisen kulttuurin kysymyksiä sarjakuvista pyhimyksiin.
Numeron on päätoimittanut Irmeli Hautamäki. (Kannen kuva: Robert Lentzin Magdalan Maria -ikoni, joka tehtiin tilaustyönä San Franciscon Grace Cathedralille. Kuvalähde: R. Lentz / Digital Commons, St. Norbert College. Kansikuva lisätty numeron yhteyteen 9.8.2026.)
”Kuvassa on voimaa, myös todessa mielessä. Tämä unohdetaan usein kun puhutaan kriittisesti visuaalisuudesta. Yleensä tällöin kiinnitetään huomiota vain kuvan vaarallisuuteen, sen petollisuuteen, viettelevyyteen ja muuhun sellaiseen lamaannuttavaan vaikutukseen. Kriittinen asenne on tietysti tarpeellinen, mutta se ei ratkaise suhdettamme kuvaan.”
”Ensireaktioni uutiseen hyökkäyksestä teosta kohtaan oli, että hienoa: Duchampin teos tuottaa edelleen voimakkaita reaktioita – nykytaiteen shokkiefektien eskalaatio ei ole siis vielä johtanut täydelliseen paatumiseen ja välinpitämättömyyteen. Lehtiä tarkemmin lukiessa selviää kuitenkin, ettei tekijä ollutkaan tavallinen vandaaliksi kääntynyt nykytaiteen vastustaja vaan itsekin taiteilija.”
”Western culture is deeply engaged with vision in terms of culture in general and with the individual in particular; and probably will continue to be in the future as well. Until the most recent times, other senses of a human being have been regarded as secondary from the point of true and noble experience of life. Not reducing the visual from its importance, it is necessary to consider the potentiality of other senses as well. In terms of urban planning, it is necessary to enhance the versatility of public space, architecture being its main manifestation.”
”Debordin käsitys, että spektaakkeli myrkyttää siihen kohdistuvan kritiikin maaperän, jättää varsin vähän mahdollisuuksia representaation kritiikille. […] Debordilaisittain tulkittuna representaation kritiikin mahdollisuudet ovat rajalliset, koska kritiikin mahdollinen muutos ja vastarinta näyttäytyvät vain kuvan tasolla, kuvissa ja niiden tulkinnassa. Kuvan ja todellisuuden välimatka ei sinänsä pienene eikä spektaakkelin valta-asema horju.”
”Kuvalla on taipumus rinnastua todellisuuteen enemmän kuin muilla esittämisen muodoilla, koska se on läsnä, se on aktuaalinen jo lähtökohtaisesti. Sen avulla voidaan esittää jokin asiantila aktuaalisena, ja saada vähemmän kyseenalaistavia huomioita kuin jos sama olisi esitetty tekstinä. Näin kuva näyttää luovan sen todellisuuden, jota se esittää; siitä tuleekin reaalinen eikä vain mahdollinen vaihtoehto.”
”Jos sovelletaan fallibilismin ajatusta taidemaailmaan ja taiteen kritiikkiin, voitaisiin esittää, että nimenomaan se, mihin kritiikki ei kriittisimmilläänkään koske, konstituoi sen totuuden, jota myös ’hyväksi’ kutsutaan. Toisaalta usein on pikemminkin niin, että vasta se, mitä kritiikki koskettaa, tulkitaan havaituksi, ja vasta havaittu voidaan tulkita hyväksi. Pahimpana kritiikkinä pidetäänkin juuri mainitsematta jättämistä.”
”Kuvataideakatemian gallerian näyttelyssä Lycken ajattelu on hyvin johdonmukaista. Hän piirtää muististaan yksinkertaisia asioita, joista maailma koostuu. Toistaessaan elettään Lycke saa teokset elämään: hämmästymme yksinkertaisin keinoin toteutetun luomisvoiman suuruudesta. Katsellessamme piirustuksia ilahdumme kuvittelukykymme voimasta. Todellakin, lyijykynä ja paperi antavat Lyckelle (ja katsojille) mahdollisuuden kuvitella maailman, kuvitella mitä maailmassa on ja miten.”
”Self-Made Man -kirjassa kirjoittaja pohtii paljonkin kuka hän on ja kertoo myös taustastaan. Asia ei kuitenkaan mene filosofian puolelle, vaan pysyy käytännön elämän tasa-arvokysymyksissä. Kirja eroaa kaikesta tähän saakka lukemastani naistutkimukseen liittyvästä siinä, että se ei pohdi naiseutta teorian kautta. […] Luettuani vähän ennen Vincentin kirjaa suomalaisten naisfilosofien artikkelikokoelman Feministinen filosofia mieleeni tuli heti muutamia kysymyksiä. Suurin kysymys on filosofia itse, miksi juuri feministinen filosofia ja mitä se sitten voisi olla?”