8. 6. 2005 Milja Nuorkivi
Niin kutsuttujen sisustuslehtien kenttä jakautuu karkesti kahteen alueeseen: toiseen kuuluvat ns. naistenlehdet, kuten Avotakka, Glorian koti sekä Kodin kuvalehti, toiseen taas selvemmin ammattilaisille suunnatut muotoilu- ja arkkitehtuuripainoitteiset lehdet kuten Muoto, Wallpaper ja Arkkitehti, jotka välttävät profiloitumista viihteellisiksi naistenlehdiksi.
Lehdissä esiintyvät koti- ja asumiskäsitykset ovat hyvinkin erilaisia: suuren yleisön sisustuslehdet keskittyvät kauneuteen, harmoniaan ja hyvään makuun, kun taas ammattilaislehdet esittelevät ennakkoluulottomammin muotoilun uusia tyylejä radikaalilla ja anarkistisellakin otteella. Kohderyhmä on suurin lehtien linjavetoja määrittävä tekijä ja ansaitsee siksi osansa analyysistä. Lehdissä esiintyvät trendit sekä ”ajan henki” muodostavat kiitettävän täsmällisen otoksen aikamme asumisihanteista.
Bachelardin ja Heideggerin ajatusten kautta katsottuna sisustuslehtien asumiskäsityksillä on puolensa ja heikkoutensa. Molemmille fenomenologeille tyypillistä on maailmassaolon kokemuksen käsittely asumiskokemuksen kautta – Bachelard lataa talonsa täyteen muistoja, kokemuksia ja uneksuntaa, Heidegger puolestaan korostaa asumista maahan juurtumisena sekä maailmaan suuntautumisen välineenä.
Harrastuksena sisustaminen edustaa parhaimmillaan autenttisen poeisis-kulttuurin vaalimista, siihen liittyy turvallisuuden ja jatkuvuuden tunteita ja se voidaan nähdä aktiivisena maailmaan asettumisen muotona, oman eksistentiaalisen paikan määrittämisenä ja todentamisena.
Naistenlehdet ja kodin mielikuva
Perinteisten sisustuslehtien ihmiskuva on vahvasti sukupuolettunut ja roolijaoltaan perinteinen. Naiset halutaan nähdä kodin vaalijoina joille sisustaminen on sopiva ajanviete ja miellyttävä harrastus. Lehtien asunnot ovat kauniita ja viihtyisiä ja niiden kodikkuus syntyy siisteydestä ja näkyvästä huolenpidosta.
Sisustamisella osoitetaan hyvää makua ja varallisuutta, todennetaan yhteiskuntaluokkaa sekä menestyvää esteettistä identiteettiä. Lehdissä myydään unelmia, mutta uneksinta jää usein pinnalliseksi ja yksiulotteiseksi; tämä johtuu ehkä naiskuvan sovinnaisuudesta, vallalla tuntuu olevan yhä 50-lukulainen kodinhengetär-mentaliteetti. Koti on onnellisen ydinperheen miellyttävä näyttämö ja nainen sen alati tuoksuva ja hymyilevä, uuttera vaalija.
Koska sisustaminen koetaan myös viihdemuotona ja siksi helppona ja mukavana, aiheita ei voidakaan käsitellä lehdissä kovinkaan syvällisesti (vaikka sisustuslehtien asettamat ihannekotien vaatimukset tuntuvatkin arjen keskellä jokseenkin epärealistisilta). Ruokalehdissä uneksinta on jonkin verran rohkeampaa, maanläheisempää ja jotenkin todellisempaa. Esteettisyyden ja miellyttämisen pyrkimyksen sijaan ruokalehdissä korostuvat aito elämänilo ja vahvasti ruumiillinen aistinautinto.
Naistenlehdissä esitellään toisinaan myös miesten koteja. Kyseessä on usein dynaaminen ja menestynyt mies, jonka koti on jollakin tavalla perinnettä uudistava ja ratkaisuiltaan rohkea: mies on ehkä valinnut poikkeuksellisen elämäntavan eikä piittaa ympäristön asettamista paineista ja odotuksista. Miesten kodit ovat astetta lähempänä ammattilaislehtien design-koteja eivätkä niitä koske kauneuden tai miellyttämisen vaatimukset.
Vaikka naisille suunnattuja sisustuslehtiä voikin kritikoida liian yksipuolisen ja helpon kotimielikuvan ja kokemuksen tyrkyttämisestä, esiintyy niissä myös selviä yhtenäisyyksia Bachelardin talouneksintaan. Sellaisiakin, jotka moderni arkkitehtuuri on unohtanut. Niissä avautuu mietiskelylle suotuisia oleskelun ja läsnäolon ympäristöjä ja heideggerlainen maailmassa olemisen huolekas vaalinta.
Värien, tyylien ja huonekalujen sijaan niissä myydään mielen- ja sieluntiloja, tunnelmia, joille voi olla läsnä. Hitaus ja joutenolo ovat kalleinta ylellisyyttä, ja teknologian läpeensä kyllästämässä maailmassa on huomattavaa sen lähes täydellinen puute sisustuslehtien sivuilta.
Naiselliseksi katsottava epärationaalinen ja romanttinen koristelu ja nostalgia, vaikka onkin strereotyyppistä, on osaltaan säilyttänyt Bachelardin ullakkojen, avaimenreikien ja lipastojen kulttuuria. Naistenlehtien ympäristöt ovat koettavia, eivät pelkästään visuaalisia ja formaalisia. Niissä on mukana perittyjä arvoja ja ajallista kerrostumaa, tarinoita ja merkityksiä; olkoonkin, että tavoiteltavat kokemukset ovat useimmiten yksipuolisia ja poikkeuksetta miellyttäviä.
Bachelardin uneksinnalle on tyypillistä dialektiikka: Monet’n katedraalisarja on kiven ja ilman kamppailua, asumisen kokemus määrittyy pienen ja suuren, vapaan ja kahlitun, kätketyn ja ilmeisen vastakohdista. Kotoisuus edellyttää uhkan, jolta talo varjelee, kuten talvipakkasen, pimeyden, myrskyn tai vaikkapa karmeat ”simpukankuoressa lymyilevät sudet” (Bachelard, s. 257).
Tämä dialektiikka puuttuu sisustuslehdistä lähes täysin, niiden maailma on aina miellyttävän aurinkoinen. Naistenlehtien onni on tasaista ja turvallista tuskan puutetta, jossa tärkeää on pysyvyys ja jatkuvuus – Bachelardille tämä ei riitä, hän haluaa uneksia myrskyistä ja kellarilabyrinteista, puistattavista pimeyden voimista ja keskittyneen yksinäisyyden karuista erakkomajoista. Sisustuslehdet eivät tunne yksinäisyyttä – niissä onnellinen perhe puuhailee yhdessä tai tuoreet leikkokukat odottelevat vieraitten saapumista.
Lehtien rauhallisissa kuvissa törmää usein myös kauneuden ongelmallisuuteen: yletön estetisointi mitätöi mahdolliset muut merkitykset tai ansiot, kauneus on se mitä lukijan oletetaan lehdestä hakevan ja yleensä se riittää. Kauneus oikeuttaa paljon, ja on jo vietellyt puolelleen ennen kuin kokija tiedostaa asian.
Ammattilaislehdet ja kodin mielikuva
Ammattilaisille tarkoitetut, usein trendejä kiihkeästi seuraavat muotoilu- ja arkkitehtuurilehdet ovat selkeästi maskuliinisempia, mikä usein näyttää sukupuolineutraalilta. Lehdissä esitellään korostetun innovatiivista ja huomiotaherättävää, usein formaalista, käsitteellistävää ja näennäisradikaalia suunnittelua.
Teknologiaan suhtaudutaan ennakkoluulottomasti ja innostuneesti. Nostalgiakin on erilaista, naistenlehtien romanttinen kaipuu korvautuu kuriositeeteillä ja kauniisti ikääntynyt kiinnostavalla rumuudella. Tyypillistä kyllä, juuri mitään ei oteta tosissaan ja Bachelardin fenomenologilta edellyttämä naiivius ja vilpittömyys on harvinaista.
Pinnallisuudesta huolimatta ammattilaislehtien maailmassaolon kokemuksen käsittely on naistenlehtiä monipuolisempaa. Sievyyden ja miellyttämisen vaatimusten puute mahdollistaa erilaisen kodikkuuden esittämisen. Käsittelyssä ovat usein asumisen diversiteetit ja ääripäät, kiinnostus kohdistuu uuteen ja yllättävään.
Yllätyksellisyys toimii parhaimmillaan positiivisena herättäjänä ja luo voimakasta kokemuksellisuutta silloin, kun se ei jää itseisarvoiseksi estetisoinniksi. Virkistävää on myös se, ettei fyysinen mukavuus ole itsestäänselvä arvo, vaan maailma voidaan kohdata kehon kautta erilaisin tavoin – samoin keho näiden erilaisten kohtaamisten instrumenttina voi virittyä uudenlaisten maailmojen avautumiseen.
Parhaimmillaan sisustuslehtien kodit voivat olla poeettisia ja meditatiivisia, jopa Bachelardin alkukuvan kaltaisia. Parhaita esimerkkejä ovat yleensä anti-designatut oikeat kodit. Kuvien teho perustuu niiden autenttisuuteen, vaatimattomuuteen ja yksinkertaisuuteen. Asukkaat ovat sulautuneet koteihinsa, niistä on tullut heille sieluntiloja, persoonallisuuden jatkeita ja pesiä uneksinnalle.
Kodista huolehtiminen koetaan positiivisena voimavarana, aktiivisena maailmaan asettumisen toimintona. Vanha tuttu koti kiinnittää asukkaan paikkaan ja aikaan sekä auttaa sietämään maailmassaolon epävarmuutta ja perustattomuutta.
Kirjoittaja opiskelee arkkitehtuuria TKKssa