Teksti: Maaria Niemi 19.4.2015
Kuvat: Kunts / Teemu Mäki
Taiteilija Teemu Mäki (s. 1967) tapaa herättää kiinnostusta ja kohuakin, missä ikinä esiintyykään. Taustalla on taiteilijan varhaisen videoteoksen 6 sekunnin mittainen osa, jota moni ei ole koskaan edes nähnyt. Tämä kyseinen teos My Way, A Work in Progress hankittiin 1990-luvulla Valtion taidemuseon kokoelmiin, mutta se siirrettiin myöhemmin Kuvataiteen keskusarkistoon tutkijoiden käyttöön. Paras mahdollinen paradoksi taiteilijan ympärille on syntynyt tästä teoksesta, jonka sama Suomen valtio on ostanut (Valtion taidemuseo) ja jonka julkisen esittämisen se on kieltänyt (Suomen oikeuslaitos). Pahan pojan ja provosoijan stigma on leimannut Mäen tekemisiä ja taidemaailman ohessa nimi Mäki aiheuttaa yhä kohua, kuten Kangasala-talolle kutsuttu luennoitsija koki tänä keväänä, kun mielenosoittajat protestoivat Teemu Mäkeä luennoitsijana. Plakaateissa luki ”Teemu Mäki, taiteen alamäki”, mutta millä perusteilla? Hänellä on moniottelijan rooli suomalaisessa taidemaailmassa kuvataiteilijana, tutkijana, ohjaajana ja kirjailijana.
Pohjalaissyntyisen Mäen näyttelyä ei Vaasassakaan ole aikaisemmin järjestetty, vaikka hänen taiteellinen työskentelynsä on helposti laskettuna kestänyt jo neljännesvuosisadan verran. Konservatiivinen ja perivalkoinen Vaasa on ottanut varman päälle ja jättänyt Teemu Mäen kutsumatta jo vuosikymmeniä. Vuoden 2015 alkaessa taiteilija ottikin Vaasan kaupungin kuvataiteen haltuunsa kun Kuntsin modernin taiteen museon molemmat kerrokset täyttyvät taiteilijan valokuvateoksista. Vaasan Taidehallissa hänen ja vaasalaisnuorten yhteisötaideprojekti oli esillä samanaikaisesti yksityisnäyttelyn kanssa. Mitä taiteilija tekee nykyisin? Onko provosoitumiselle yhä perusteita? Vaasassa ei kohua ole syntynyt, eikä näyttelyihin ole tullut katsomista ja ajattelua ohjaavia kieltoja, kuten Lapualla tapahtui taiteilijan maalausten vuoksi.
Teemu Mäki: Lasse Svartströmin muotokuva (2013)
Kuntsin modernin taiteen museon molemmat kerrokset täyttyvät valokuvista, jota taiteilija itse kuvailee kuvataiteen esperantoksi, kaikille helposti ymmärrettäväksi kuvakieleksi. Kädenojennus taiteen ymmärtämiseen ja vastaanottamisen positiiviseen maksimointiin on valittu ilmaisutekniikalla ikäänkuin lähtökohtaisesti. Ihmisenä olemisen problematiikkaa Teemu Mäki käsittelee molemmissa kokonaisuuksissa, mutta taiteellisesti ja teknisesti yläkerran sarja Miten olla mies tai nainen? ohittaa Ole vihollisesi -sarjan. Edellinen visualisoi ihmisenä olemisen kulttuurillista sidonnaisuutta ja kyseenalaistaa konventionaalista näkemystä sukupuolen lukkiutumisesta. Kuvasarja Lasse Svartströmistä visualisoi ajatusta siitä, että sukupuolisuuden roolit ovat liukuvia. Onko kyse omituisesta friikkiydestä, kun katsoo jo ikääntyneen transvestiitin pukeutuvan nuorille tytöille sopivaksi miellettyyn minihameeseen? Ehkä taiteilija löytää yhteiskunnallisen kipupisteen, jota normatiivinen ajattelu kauhistelee ja tahtoo sulkea silmänsä. Taiteen kiinnostavuus on sen vapaus, jopa velvollisuus ravistella lukkituneita käsityksiä. Tähän ihmisyyden käsitteleminen tarjoaa parhaan mahdollisen aiheen. Miksi olemme täällä sellaisina kuin olemme? Sarjan ytimessä on myös kuolevaisuuden teema, joka päättää jokaisen elämän riippumatta siitä, minkä näköistä sukupuolisuutta olemme elämässä edustaneet. Riiputus-sarja johdattelee esimerkiksi konkreettiseen painovoiman lakeihin ja sen raadolliseen vaikutukseen elämän edetessä ja keski-ikäistymisen tarttuessa fyysiseen olemukseen.
Teemu Mäki: Armas ilmassa (2013)
Yhteisötaideprojektissa Ole vihollisesi Mäki jakaa taiteilijuuden muiden kanssa puhdasoppisesti Nicolas Bourriaud’n mukaisen jaetun tekijyyden teoreettisella lähestymistavalla. Tässä yhteisöllisessä metodissa osallistujat asettuvat kolmiosaisissa omakuvatriptyykeissä omiksi ihanteikseen, realistisiksi arkipersooniksi ja pahimmiksi vihollisikseen. Tämä tehtävänanto on äärimmäisen yksinkertainen, jopa naiivi. Pitääkö Teemu Mäki yleisöään ja taidemaailmaa otteessaan suvereenisti vain näennäisesti ajankohtaisella työskentelyllään? Kun Mäen monisanaisuuden ja näyttelyn yhteyteen kirjoitetun esseen riisuu paljaimmilleen, konsepti ei voisi olla yksinkertaisempi. Taiteilijuuden jakaminen muille on myös viety äärimmilleen, kun Mäki yhdessä taidehistorioitsija Arja Elovirran kanssa ottaa taiteellisen vastuun: osallistujat ideoivat, suunnittelevat, toteuttavat ja asettuvat kuvan kohteeksi. Ulkopuolinen kuvaaja toteuttaa valokuvat alusta loppuun, ja maskeeraajat valmistelevat roolileikin mukaiset näytelmät minuuden vastakkaisuuksista. Ja kun hieman pohtii sisältöä, voi todeta, että vastakkaisasettelut usein vain kärjistävät tilanteita ja rooleilla leikittely tuottaa vain poikkeustapauksissa jotain täysin uutta. Pönkitetäänkö projektissa lopulta sitä normaaliutta, jota koetetiin laajentaa? Sarjan lopputuloksessa häiritsee myös valokuvalaadun heikkous. Yhteisötaiteessa prosessi on usein sen parasta antia, mutta katsojien nähtäväksi jäävät kuvat, joiden laatu jättää toivomisen varaa.
Teemu Mäki on kieltämättä kiinnostava taiteilija Suomessa, jossa pienikin provokaatio voi sulkea tien taiteen tekijänä. Mäki on onnistunut käyttämään varhaisteoksensa aiheuttamaa kohua ja kääntämään sen edukseen. Häntä ei missään yhteydessä voi osoitella laimeudesta ja konsensuksesta taiteen tekemisen sisällä, mikä sellaisenaan on ansiokasta. Tekijyyden siirtämisessäkin hän osaa ottaa oman roolinsa ikään kuin prosessin korkeimpana auktoriteettina. Pehmentyminen edesauttaa taiteen sisällön lukukykyä ja halua katsoa, mistä on kysymys. Hiljaa toteaminen on tehokkaampaa kuin suureen ääneen huutaminen.
Teemu Mäen yksityisnäyttely Kuka sinä olet?
Kuntsin modernin taiteen museo 14.2.2015–24.5.2015
Sisäsatama, 65100 Vaasa
Ti-su 11–17