Oma taidegrafiikan näyttely on minulle haave, jonka olen jälleen toteuttanut. Minulla on ollut ilo ripustaa Tikkurilan kirjastossa sijaitsevaan Pisto-galleriaan taidegrafiikan näyttely nimeltään Oleminen ja tekeminen. Tulos ylitti odotukseni ja olen ylpeä tekemisestäni. Näyttely on jo purettu pois seuraavien tieltä, mutta tein jäljen kokonaisuudesta virtuaalisesti verkkoon, mistä se on löydettävissä edelleen (www.tanjaparkkonen.fi).
Näyttelyn suunnittelusta, vedosten valinnasta ja jopa web-sivujen rakentamisesta voisi kirjoittaa vaikka tutkielman. Tämän pienen kirjoituksen tarkoitus on nyt jälkeenpäin kirjata muistiin ajatukseni ja kokemukseni näyttelystäni ja pohtia, mitä ihminen tekee, kun hän harrastaa taidetta. Alunperin määrittelin näyttelyni käsittelevän taideharrastamisen merkityksellisyyttä, arjen estetiikkaa, grafiikkaa ja taidetta. Tavoitteeni oli grafiikan vedosten avulla ilmentää ajatuksiani ja kokemuksiani arjestani ja ympäristöstäni. Näyttely yhdisti näin arkeni, elämäntapani sekä harrastuspiirin, joka vuosi vuodelta on muodostunut yhä rakkaammaksi. Taidegrafiikka on siis tekniikka, jonka kautta sain sanottavani esitettyä.
Kirjoittaessani tätä blogia olen kysynyt itseltäni, miksi halusin tehdä näyttelyn. Mitä se antoi minulle? Harrastukseni esittely oli varmasti yksi tärkeimmistä tavoitteistani. Taidegrafiikan varjolla pystyin näyttämään itselle sekä muille, että osaan. Vedosteni ohella pohdin taideharrastamista yhtenä arjen estetiikan ilmenemismuotona. Taiteen harrastamiselle on yllättävän vähän pohdittu omia määritelmiä, minkä pikainen Google-hakunikin osoitti. Ilmiön käsittelemättömyys ilmenee mielestäni esimerkiksi siinä, että harrastustaide yritetään samaistaa muuhun taidetoimintaan. Harrastusta verrataan herkästi esimerkiksi taideammattilaisuuteen. Harrastukseni suojissa saatoin todeta, etten tavoittele myyntilukuja. Sain muutaman palautteen juuri tästä syystä. Yksi katsojista esimerkiksi esitti närkästyneenä, että Pisto-gallerian näytteilleasettajien tulisi paremmin laittaa esille yhteystietonsa kiinnostuneita varten. Toinen tuntemani ihminen kysyi leikillään, tuliko minusta miljonääri näyttelyni ansiosta.
Kaikki palaute on lahja ja nämä yksittäiset kommentit ovat jatkopohdinnan arvoisia. Ihmettelin, miksi harrastajataiteen arvo halutaan liittää juuri rahaan. Ammattilaisuus taiteen tekemisessä on yksi ilmiö, joka voi toki olla myös ongelmallinen. On helppo kyseenalaistaa, voiko ihminen tehdä pyyteetöntä ja tarkkasilmäistä eli laadukasta taidetta, jos oma elinkeino on siitä kiinni. On totta, että ammattitaitelijan menestymistä usein mitataan myyntituottojen kautta. Harrastajan tavoite harvoin on jo rajallisen ajan vuoksi teosten myynti, joten mittarin on oltava jotain muuta. Oleellinen kysymys on, milloin taiteen harrastaminen on onnistunut.
Näyttelyni tarkoitus oli tuoda esille taideharrastuksen merkitys arjessani eli pohtia, miksi työstän metalligrafiikan monimutkaisia tekniikoita vuodesta toiseen. Harrastustaiteen tekemisen perusteita voi taloudellisten tavoitteiden ja syiden lisäksi etsiä muualtakin. Mieleeni tuli ITE-taide (itse tehty elämä) ja sen määritelmät. ITE-taide määrittyy kansantaiteena, jota tehdään ammatissa opituilla tekniikoilla. ITE-taiteilija ei ole näin ollen kouluttautunut taidetekniikkaan, eikä hänellä ole harrastuspiirin tukea ja sosiaalista yhteisöä taiteensa tekemisessä. (Maaseudun Sivistysliitto 2012.) Harrastuspiireissä tehty taide on jotain muuta; siinä nimenomaan on mukana sosiaalinen yhteisö ja perinteisten taidetekniikoiden käyttö ja opetus. Käännän katseeni jälleen omaan näyttelyyni kuin ulkopuolisena. Oma näyttelyni koostui päivittäisten haasteideni ja kohtaamieni ilmiöiden tarkastelusta ja pohtimisesta. Ehkä kyseessä oli myös eräänlaista itseterapiaa, oman elämän ja olemisen haasteiden työstämistä ja jopa ratkaisemista.
Taiteen yksi perinteinen tehtävä on tehdä yhteiskunnan näkymätöntä näkyväksi. Vertaan omaa kokonaisuuttani vaikkapa yhteen parhaillaan Kiasmassa meneillään olevaan Pilvi Takalan näyttelyyn Toinen vuoro. Oma näyttelyni kuvaa arjen estetiikkaa omassa elämässäni, mutta Takalan näyttelyssä taiteilija soluttautuu toisten ihmisten arkeen ja havainnoi osallistuen sen ongelmia ja kipupisteitä (Hirvonen 2018). On varmasti tiedossa lukuisten työtyytyväisyyskyselyiden kautta, että työpaikkojen arjessa ilmenee tehottomia prosesseja ja turhautuneita ammattilaisia ja kirjoittamattomia omituisia sääntöjä. Epäilen, että näiden ilmiöiden sanallistamiseen tarvittaisiin taidetta. Tästä näkökulmasta katsottuna Kiasman näyttely ei tuo katsojilleen mitään uutta. Ehkä näyttelyllä on lähinnä dokumentaarista arvoa ajankuvana. Mietin näyttelyyn tutustuessani, olisiko ollut järkevämpää yrittää auttaa ratkaisemaan näitä ongelmia tyhjänpäiväisen osoittelun sijaan.
ITE-taiteen ja perinteisen taiteen ominaisuuksista, vai pitäisikö sanoa eroavaisuuksista, on mielestäni johdettavissa vastaus onnistuneen harrastajataiteen mittariksi. Harrastaja käsittelee ja ratkaisee jokapäiväisen elämänsä ongelmia taiteen keinoin. Jos taideharrastaja esimerkiksi turhautuu päivätyöhönsä, hän pyrkii ratkaisemaan asian, ja hänellä on taiteen kautta keinoja tähän. Uskon harrastajakollegoideni itseni lailla käsittelevän elämänsä ongelmia ja iloja taiteen keinoin. Voisin väittää, että moni meistä taideharrastajista pohtii asioita ja ilmiöitä sekä erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja grafiikan laattoja ja vedoksia tehdessään.
Oman näyttelyni rakentamisen herättämät ajatukset tuovat vahvasti esille sen, että harrastajataiteen tekemisen muodoille pitäisi keksiä kuvaava termi tai peräti useampia termejä. Termien tulisi viitata ratkaisukeskeisyyteen, oman elämän dokumentointiin sekä tekijän liittymiseen sosiaaliseen yhteisöönsä. Harrastajataidetta ilmiönä tulisi tutkia taideteorioiden keinoin ja perusteellisesti. Voisimme oppia näin arjestamme aivan uusia ulottuvuuksia.
Lähteet:
Hirvonen, Sanna 2018. Miten kehtaat, Pilvi Takala? – Viisi kysymystä taiteilijalle. Viitattu 8.11.2018.
Maaseudun Sivistysliitto 2012. ITE-taide. Viitattu. 8.11.2018.