16.9.2009 Silvia Hosseini
Puun syy
Esitykset Kiasma-teatterissa ke 17./ pe 19./ la 20./ ke 24./ to 25./ ja la 27.9. klo 19 sekä su 21. ja 28.9. klo 15, lisäksi su 19.10 klo 15 (531-festivaali). Liput 12/8€.
”Puun syy” -esitys käynnistyy metsäkoneen äänellä ja päättyy paperisilppurin louskutukseen. Välissä nähdään tunnin verran Ville Walon ja Kalle Hakkaraisen jongleerausta, performanssitaidetta, taikuutta ja videokuvaa. Tällä kerralla teemana on ihmisen julma ja väkivaltainen suhde luontoon. Kaksikon aikaisemmille töille, ”Katoamispisteelle” (2004) ja ”Keskusteluille” (2006) ominainen huumori puuttuu nyt kokonaan. ”Puun syy” on tähänastisista esityksistä myös selvästi kantaaottavin.
Kyse on puista, metsistä ja metsäteollisuudesta. Teos näyttää, että ihmisten suhde metsään ei ole niin mutkaton kuin luulisi: metsää rakastetaan, mutta siitä myös
hyödytään taloudellisesti. Nämä suhtautumistavat ovat räikeästi ristiriidassa keskenään. Niinpä Suomessa käydäänkin puista ja metsistä hyvin polarisoitunutta keskustelua: toisaalla ovat luontoaktivistit ja luonnon romantisoijat, jotka pohtivat asioita eettisistä ja esteettisistä näkökulmista, toisaalla metsässä asuvat tai siitä elinkeinonsa saavat ”käytännön ihmiset”, joiden näkökulma on taloudellinen. Paperitehtaat haisevat – näkökulmasta riippuen – pahalta tai rahalta.
”Puun syyssä” luonto joutuu kohtaamaan talouselämän ja teollisuuden. Aihe on sattumalta kiusallisen ajankohtainen. Esityksen ensi-iltapäivänä uutisoitiin sanomalehdissä nimittäin paperitehtaiden lakkautuksista, joista väistämättä seuraa inhimillisiä tragedioita. Tragediat ja inhimillisyys ovat myös ”Puun syyn” keskeisiä aiheita. Teoksen lähestymistapa niihin on kuitenkin korostetun esteettinen: metsäteollisuuden aiheuttaman tragedian uhreja eivät ole ensisijaisesti ihmiset vaan puut, joihin liitetään inhimillisiä ominaisuuksia.
Videokuvissa ja vanhasta kanadalaisesta propagandaelokuvista otetuissa katkelmissa kirves syö puun runkoa ja metsäkoneet – jotka muistuttavat häkellyttävän paljon Tähtien sodan Darth Waderia mustine ”naamioineen” – riuhtovat ja raatelevat puita ja tekevät metsälle väkivaltaa. Ihmisiä ei metsämaisemassa juurikaan näy. Tuhotöiden tekijät naamioituvat traktoripanssariensa taakse tai ovat muuten persoonattomia, kuten Walon performanssin puunkaatajamies, joka pitelee sahaa olkaansa vasten kuin rivisotilas kivääriä.
Selkeimmin antropomorfismi näkyy videoiden symbolisessa rinnastuksessa. Ensin nähdään, kuinka puista tehdään pinoja, kuljetustavaraa, sahatavaraa, paperi- ja rakennusteollisuuden materiaalia. Sitten saman teurastuksen ja teollisen käsittelyn uhreiksi joutuvat nuket irtoavine päineen ja raajoineen. Nuket lahdataan, paloitellaan ja pinotaan samalla tavalla kuin puut.
Puun syy
Puiden personifikaatio näkyy myös teoksen motossa: ”Suomen vanhin mänty on iältään noin 780 vuotta. Vanhin tällä hetkellä elossa oleva suomalainen on 111-vuotias.” Teoksessa paitsi verrataan puita ihmisiin, myös muistutetaan, että ihminen on luonnon mahtavuuden äärellä säälittävä olento. Ihmisten teot ovat kuitenkin kaikkea muuta kuin vähäpätöisiä: teollisuuden käsittelyssä puu kuolee ja lakkaa olemasta elävää luontoa. Vuosirenkaat, joihin luonto on kirjannut ajan kulun, muuttuvat sahanpuruiksi. Teoksen viesti olisi vieläkin tehokkaampi, jos videoissa liikuttaisiin sieluttoman talousmetsän sijasta oikeassa metsässä – vai onkohan sellaista enää?
Esityksessä puun matka paperiksi on kuvattu myös takaperin kiehtovalla tavalla. Performanssissaan Hakkarainen istuttaa lavalle kirjoista tehtyjä ”kantoja”. Yhdestä kannosta hän taikoo kasvamaan pahvisen puun. Oksat puuhun saadaan voimateipistä, jota Hakkarainen repii kasvoistaan kuin kaarnaa puun rungosta. Lehdet hän tekee kirjan sivuista. Paperi muuttuu takaisin puuksi! Taitavinkaan taikuri ei saa tekopuuta kuitenkaan vihreäksi ja eläväksi.
Aikaisempiin teoksiin verrattuna ”Puun syyssä” on siirrytty videokuvan ja taikatemppujen käytöstä enemmän tanssilliseen ilmaisuun. Sirkus -nimikkeen alle ”Puun syy” sopii enää vaivoin, eikä viihteellisyydestä ei ole tietoakaan. Keskeisessä osassa ovat Walon tarinalliset performanssit, jotka muistuttavat paikoin enemmän nykytanssia kuin pelkkää jongleerausta. Hidastempoiset koreografiat toimivat, mutta painopisteen siirtyminen kokonaisvaltaisempaan fyysiseen ilmaisuun vaatii esiintyjältä enemmän: Walon liikekieli kaipaisi lisää puhtautta ja terävyyttä ollakseen ilmaisuvoimaisempaa.
Esityksen puvustus ja lavastus on yksinkertaista ja vähäeleisen tyylikästä. Teoksen toteutus nojaa pitkälle vietyyn esitystekniikkaan, joka ei kuitenkaan missään vaiheessa nouse itsetarkoitukseksi. Huolella suunniteltu äänimaisema muodostuu luonnon- ja koneiden äänien ja musiikin vuorottelusta.
Esityksen loppupuolella pieni puu jää pyörimään lavalle ihastuttavasti kuin soittorasian ballerina. Siihen toivoisi esityksen päättyvän ja sanoman olevan siten lohdullinen. Teoksen viesti luonnon ja ihmisen suhteesta on kuitenkin toivoton: ”teurastus” jatkuu, mekaanisesti ja vaivattomasti.
Puiden ihmisenkaltaistaminen on naiiviudestaan huolimatta tehokas ratkaisu, sillä se mahdollistaa myös todellisuuteen kytkeytyvän tulkinnan: ihmisen tulee kantaa huolta puista, ei vain puiden vaan ihmisten itsensä vuoksi. Ihminen on kyllä vastuussa puun murhaamisesta joka kerta, kun heittää huolettomasti pois palan talouspaperia, mutta puun tragedia voi kohdata ajan mittaan myös meitä itseämme. Ihmiskuntahan tekee koko ajan ekologista itsemurhaa. En näe teoksessa koston tematiikkaa, kuten Jussi Tossavainen kritiikissään ”Niin metsä kostaa…” (HS 13.9.2008): ”Puun syyssä” viimeistä sanaa ei nimittäin sano metsä tai luonto, vaan viimeisen teurastuksen tekee ihminen itse.
Kuolemassakin ihminen on kuitenkin luontoa vähäpätöisempi. Emme me voi koskaan murhata luontoa, sillä paljon ennen luonnon lopullista kuolemaa olemme jo tuhonneet omat elinolosuhteemme siinä. Luonto ei kosta, eihän sillä ole kostamiseen vaadittavia inhimillisiä ominaisuuksia. Jos jotain tulee pelätä, niin ihmisen omaa kättä, jonka synkkä varjo ulottuu puun varjoa pidemmälle.
Katso myös: Vastaajasi on täynnä, kuuntele viestit – Ville Walon ja Kalle Hakkaraisen ”Keskusteluja” Kiasma-teatterissa. http://mail.mustekala.info/node/146