Energia ja etenkin sen kulutus on hiilijalanjäljen tarkastelun vuoksi tärkeää, suorastaan elinehto ja kilpajuoksu elinkelpoisen maapallon puolesta. Tarkastelemme kulutustottumuksiamme ja yritämme parhaamme karsiaksemme turhaa elämästämme. Tehtävä on helpommin sanottu kuin tehty. Toiselle matkustaminen on elämän suola, toinen panostaa liikkumiseen ja kolmas vaikka mukavuuksien ja tavaroiden täyttämään asuntoon. Valitsemisen ja karsimisen haasteet johtuvat siitä, että ihmisenä oleminen ja toimiminen vaatii energiaa. Olemme ihmisiä, jotka eivät ilman ympäröivää materiaalia selviäisi hengissä luonnon armoilla.
Tässä blogissa käsittelen energiaa tiedon yhteydessä sekä ihmistä tiedon luojana, järjestelijänä ja jakajana. Tieto tarkoittaa tässä yhteydessä jotain kulttuurisen pohdinnan kautta tuotettua eli ihmiselle merkityksellistä. Tietoa muodostetaan erilaisista lähteistä saatavilla olevasta datasta. Data on raakamateriaalia ja sellaisenaan se ei ole hyödynnettävissä tietona. Tieto vaatii työstämistä ja työstäminen energiaa. Näin ajateltuina tieto ja energia määrittävät oleellisesti aikamme ihmistä, joten näen tarpeelliseksi pohtia näitä kahta elementtiä yhdessä tämän tekstin verran.
Konkreettisen tavaran kuluttaminen on itsestään selvä luonnonvarojen hukkaaja. Moni myöntää, ettei tarvitsisi kaikkea ympärillään olevaa materiaa. Tämän lisäksi viime aikoina on havahduttu virtuaalisiin tuotteisiin liittyvään energian kulutukseen. Uudet tavat liikuttaa, varastoida ja jakaa tietoa vaativat nekin luonnonvaroista energiaa, vieläpä suunnattomia määriä. Olemme ehkä kuvitelleet, että virtuaalisuus ja digitaalisuus eivät kuluttaisi maapalloa samalla tavalla kuin materiaali. Mammuttimaiset konesalit ja teknologia, jotka palvelevat tiedonhakujamme kännyköissämme, videopalveluissa ja niin edelleen, ovat kuitenkin yllättävän suuria energiasyöppöjä. Haemme virtuaalisista työkaluista tietoa, näkemyksiä ja viihdykettä ja tämäkin vaatii yllättävän paljon energiaa. Laskentatapa, kuinka suurista päästöistä ja energiamääristä on kyse, tuottaa vielä haasteita, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että myös tiedon määrä ja saatavuus kuluttavat maapallon varantoja. (Laakso & Terävä 2019.) Pohjimmiltaan totuus lienee se, että digituotoksien hiilijalanjälki on yllättävän suuri – suurempi kuin olemme osanneet ottaa huomioon.
Tiedon luominen ja jakaminen siis kuluttavat maapalloa. Olisi mietittävä, tarvitseeko jokaista googlehakua tehdä, jokaista omaa tuotostaan jakaa tai jokaista saatavilla olevaa videota katsoa. Myös tiedon perusta – samalla tavalla kuin ihmisen oleminen konkreettisessa maailmassa – on energiassa. Jos olemme kuvitelleet digitaalisen ja virtuaalisen maailman olevan päästötöntä, olemme erehtyneet pahemman kerran! Ihmisen elämä on näin myös aineettomilta osuuksiltaan riippuvainen energiasta. Olemme lähtemättömissä kuluttamisemme kanssa.
Muutama vuosi sitten pohdin Mustekalan Taide ja hyvinvointi -teemanumerossa, että taiteen harrastamisessa on kyse ihmisen kokoisen energian kohdistamisesta tekemiseen – oman energiansa voimalla taiteen tekijä käsittelee ympäröivää maailmaa (Taide on toimintaa). Tiedon luomista voisi ajatella samalla tavalla inhimillisenä toimintana. Ajatuksien ja näkemyksien levittäminen, jakaminen ja säilöminen ovat toinen ulottuvuus. Energialla olisi näin kaksi ilmenemismuotoa: Tiedon jakamiseen tarvittavaa sähköä ja siitä syntyviä hiilijalanjälkiä voisi kutsua ilmienergiaksi. Kun ihminen jalostaa käsitteitä ja maailmaa omassa kulttuurisessa ympäristössään, olisi tämä energia erotettava omaksi alueekseen. Tätä energiaa voisi kutsua vaikkapa metaenergiaksi. Se on ihmisen kapasiteettia, luomisvoimaa, innostuneisuutta, motivaatiota ja inhimillisyyttä. Metaenergia on se, joka määrittää ihmisenä olemisemme. Ilmi- ja metaenergia olkoot termit, kunnes parempia muotoillaan.
Myös Antti Salminen ja Tere Váden pohtivat energian olemusta teoksessaan Elo ja anergia. Hekin toteavat, että energian laadullisia piirteitä tulisi ymmärtää paremmin. Energian ilmiötä voi esimerkiksi tarkastella kahden eri akselin avulla. Ensimmäinen akseli on laskennallinen energia ja ei-laskennallinen. Jälkimmäinen tarkoittaa koettavaa ja merkitsevää. Näistä voidaan johtaa toinen akseli, joka on eksergistä eli työhön kykenevää energiaa tai anergista eli hyödytöntä energiaa. Anergia on ylijäämäenergiaa, joka tulisi mieltää ongelmajätteenä, ja mikä pahinta emme pysty sitä kierrättämään. (Salminen & Váden 2018, 94, 112.) Vaikka jaottelu energian olemuksesta olisi erilainen ja eri lähtökohdista johdettu, on lopputulos sama: energiaa ei saa tuhlata. Energian olemuksen syvä ymmärrys helpottaisi meitä käsittelemään olemistamme ihmisinä niin, että pystyisimme karsimaan todellista turhaa. Jos elämämme ja toimintamme on pääasiassa energiaa, ilmiön määrittäminen olisi tärkeä tutkimuskohde myös estetiikalle ja filosofialle.
Sen sijaan, että pohtisimme ilmastovaikutuksiamme vain konkreettisen materiaalin eli tuotannon, asumisen ja itsemme liikkumisen kannalta, meidän tulee miettiä myös, mitä kulttuurista tietomateriaalia tuotamme. Jokaisen kannanoton ei tarvitse tulla yleisesti saataville. Onko minun oikeasti tarpeellista tehdä jokaista sosiaalisen median julkaisua? Omaa ruutuani katsoessani totean, ettei ole. On myönnettävä, että tämän asian toteaminen tekee kipeää. Tiedon priorisointi on toimenpide, johon ei tulisi kajota ilman tarkkaa harkintaa. Pahinta on, että tällä hetkellä emme tunne rajoittamiseen ja kajoamiseen muita kuin haitallisia keinoja. On selvää, että kukaan ei tarvitse vihapuhetta, vaihtoehtoisia totuuksia ja muita digitaalisen tiedonvälityksen mukanaan tuomia lieveilmiöitä. Vaikeinta on määritellä, mikä on turhaa tiedonvälitystä ja mikä tarpeellista. Varsinkin oman toiminnan arvioiminen kriittisesti voi olla ihmiselle ylivoimaisen vaikeaa. Itse en ole mitenkään valmis toteamaan, että ihmisen taiteen ja tiedon muodostamiseen käyttämää metaenergiaa tulisi säännöstellä. Kuitenkin tätä blogitekstiä kirjoittaessani mietin uudella tavalla, onko tämä julkisemisen arvoinen. Kannattaako ihmisten ladata juuri tämä teksti ruuduilleen luettavaksi?
Tiedon kulkeminen ihmiseltä toiselle on kulttuuriemme elinehto. Me tuskin pystymme pureutumaan tähän kuluttamisen muotoon helposti ja ilman jatkotutkimusta. Tietoyhteiskunnassa suuntana on peräti lisätä ja nopeuttaa tiedon liikkumista. Tiedonkulun parantamiseen ja yhteyksien rakentamiseen käytetään yhä enemmän ihmistyötä ja energiaa. Tiedon liikkuvuuden haasteeseen pureutuakseen esimerkiksi eduskunta on vastikään laatinut lain julkisen hallinnon tiedonhallinnasta 906/2019. Lain ensisijainen tavoite on varmistaa turvallinen tiedonsaanti eri viranomaistahojen välillä. Lain hengen ja vaatimusten toteuttaminen ei tule olemaan helppoa. Lopputuloksena tulisi olla tilanne, jossa tieto on juuri siellä missä tarvitaan ja oikeassa muodossa. Tulos näyttäytyy käyttäjilleen digimaailman toimivuutena eli elämän helppouden edistämisenä. Lopputuloksen saavuttamiseen tarvitaan kuitenkin paljon työtä, ajattelua, suunnittelua ja osaamista. Lopulta rakennelma tarvitsee sähköä toimiakseen. Kyseessä on yhdistelmä ilmi- ja metaenergiaa, jos käytetään tässä tekstissä määrittelemiäni termejä.
Sähkö ja hiilijalanjälki kuuluvat helposti määriteltävään fyysiseen maailmaan. Määriä, vaikutuksia ja mahdollisia haittoja voimme mitata ja sitä kautta ohjata. Ihmisen energiaa tarvitaan, kun määritetään mitä on tieto ja mikä tieto on tarpeellista ja milloin. Suurin haaste tässä ulottuvuudessa taitaa olla ihmisen itsekriittisyys ja ymmärryksen kasvattaminen olemisen ja inhimillisen toiminnan perusteista ja vaikutuksista.
Teksti ja kuva: Tanja Parkkonen
Lähteet
Laakso, Ville & Terävä, Hanna 2019. Netti syö kasvavalla tahdilla sähköä ja suurin syyllinen ovat nettivideot – ”Epämiellyttävä totuus, josta ei haluta puhua. Tietotekniikka-alan hiilidioksidipäästöt ovat jo kovemmat kuin lentoliikenteellä.”.
Viitattu 22.10.2019.
Laki julkisen hallinnon tiedonhallinnasta 906/2019.
Salminen, Antti & Tere Váden 2018. Elo ja anergia. niin & näin. Tampere.