More or Less, A Few Pocket Universes, 16.6.–28.8.2011 Galleria Augusta, Suomenlinna B 28 (Susisaari)
1.8.2011 Saara Hacklin
Triin Tamm: ”Stack of Books” or ”A Book of Stacks”HIAP järjestää toisen kerran kesäisen ryhmänäyttelyn Galleria Augustassa. Kuraattori Valentinas Klimašauskasin näyttelyehdotus valittiin kolmen nuoren balttilaisen kuraattorin joukosta. Näyttelyssä on mukana (muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta) 20 nuorta pohjoismaista tai balttilaista taiteilijaa.
Tilaan astuessa kävijää muistutetaan ajatuksesta, että katsoja tekee näyttelyn. Tämä on totta monessa mielessä. Määritelmän mukaisesti näyttely tarvitsee katsojia ollakseen näyttely. Toisaalta jokainen katsomiskokemus on erilainen ja luo oman näyttelynsä. Parhaimmillaan More or Less, A Few Pocket Universes -näyttelyn teokset tarjoavat ajattelun liikahduksia, synnyttävät enemmän tai vähemmän uusia tasku-universumeja kävijän mielessä. Klimašauskas viittaakin näyttelyluettelossa Jean-François Lyotardin ajatukseen siitä, miten lause luo oman universuminsa. Lauseen merkitykset voivat muuttua sen esittämisen ja tilanteen mukaan. Mitä sanotaan, kuka puhuu, kenelle puhutaan? Näitä kysymyksiä voi miettiä myös ryhmänäyttelyn teosten äärellä. Millaisia teosuniversumeja syntyy, tässä tilanteessa, minulle?
Osa teoksista leikittelee viittaamalla itseensä, kuten Triin Tammin Pino kirjoja tai kirja pinoista (2011). Tammin teos on kirja, joista näyttelysalin lattialle on pinottu kasa – mieleen tulee Robert Morrisin Box with the Sound of its Own Making (1961), sillä kirja on yhtä aikaa osa pinoa ja toisaalta, nimensä mukaan, on kirja pinosta. Hetken näyttää siltä, ettei toista voisi olla ilman toista. Kenties vielä enemmän viittaussuhteita hyödyntää Mikko Kuoringin Kaikki sanat Michel Foucault’n kirjasta ”The Order of Things – An Archeology of Human Sciences” aakkosjärjestyksessä (2011). Teos perustuu yksinkertaiseen eleeseen. Taiteilija on aakkostanut Foucault’n klassikkoteoksen sanat. Lopputulos muistuttaa sanakirjaa tai hakemistoa. Tavallaan se esittää ajattelun rakennusosat: näistä sanoista koostuu vaikutusvaltainen ja viitattu klassikkoteos.
Foucault’n teosta – ranskankielinen alkuteos Les mots et les choses julkaistiin viime vuonna suomeksi nimellä Sanat ja asiat – ei ole valittu aakkostettavaksi sattumalta. Sanoissa ja asioissa on kyse tiedon järjestyksestä, luokittelusta ja sen rajoista, siitä miten ihmistieteiden käsitteet ja kysymyksenasettelut ovat muotoutuneet. Teoksen esipuheessa Foucault viittaa Jorge Luis Borgesin kiinalaisten eläinten luokitteluperiaatteeseen: keisarille kuuluvat eläimet, balsamoidut, kesytetyt, tässä luokitellut, juuri saviruukun rikkoneet, etäältä kärpästä muistuttavat… Kuoringin valitsema aakkostusperiaate alkaa näyttäytyä ristiriitaiselta, yhtä aikaa rationaaliselta ja mielivaltaiselta. Sen voi mieltää teknisen aikamme tavaksi jäsentää tietoa, kätevästi aakkostusohjelman avulla. Toisaalta Kuoringin teoksen äärimmäinen järjestelmällisyys samalla puristaa Foucault’n teoksen merkityksestä tyhjäksi sanojen ketjuksi. Eleen voi myös mieltää foucaultlaiseksi yritykseksi näyttää katsojalle jotain järjestyksen kokemuksesta ja sen olemisen tavoista.
Ensyklopedisiä ulottuvuuksia tuntuu sisältävän myös Andjeas Ejikssonin Osoitekirja (2011). Aluksi mustakantista muistiota selatessa näyttää siltä, että taiteilija tarjoaa katsojalle tirkisteltäväksi omat verkostonsa – ei mitään kovin erikoista näin sosiaalisen median aikana, ellei teoksen perinteistä käyttöliittymää huomioida. Sitten tutkittavaksi tarjottu tietokanta alkaa mietityttää. Nimet on aakkostettu tuttavallisesti etunimen mukaan, ilman sukunimiä. Henkilöillä ei ole kunnon osoitteita, vaan koodinumero ja kaikilla sama postilokero. Ejikssonin osoitekirjan alusta löytyy teksti, joka sisältää tunnustuksen – käy ilmi, ettei kirjan omistajaa tunneta. Oudon nimilistan arvoitus on ratkaisematta. Tässä kohtaa mieleen tulee Paul Austerin Leviatanin Marian ja Sophie Callen löytämät osoitekirjat ja niihin liittyvät teoshankkeet. Näyttelyoppaasta Ejikssonin teoksen kohdalta löytyy viittaus Ray Bradburyn Fahrenheit 451 -romaaniin, jossa ihmiset opettelevat kirjoja ulkoa voidakseen pelastaa ne unohdukselta. Millaisia avaruuksia avautuu Osoitekirjan henkilögalleriasta?
Mikko Kuorinki: Kaikki sanat Michel Foucault’n kirjasta ”The Order of Things – An Archeology of Human Sciences” aakkosjärjestyksessä
Augustan näyttely tarjoaa runsaasti ajallisia ja tilallisia siirtymiä. Tällä linjalla liikkuu myös Jason Dodgen teos, kolme tyynyä näyttelysalin lattialla. Näyttelyluettelo ei tarjoa lisäselityksiä, mutta jo nimessä on paljon pureskeltavaa: Nukkua hidastuvan vauhdin mukaan. Tyyny, jolla ainoastaan kasvitieteilijä Tri Dorit Vath on nukkunut. Tyyny, jolla ainoastaan arkeologi Tri Britta Rabe on nukkunut – ja tyyny, jolla vain maaperägeologi Tri Gretta Alteby on nukkunut (2011). Kolme pinottua tyynyä tarjoavatkin kolme erilaista aikaa, jotka hidastuvat mitä pidemmälle maapallon kerrostumissa edetään. Kasvitieteilijän, arkeologin ja geologin tutkimuskohteet avautuvat hyvin erilaisiin ajallisiin kerrostumiin, rytmeihin ja mittakaavaan. Teoksen muoto sen sijaan tuo mieleen yhtäältä yöllisen unimaailman ja sen saavuttamattomuuden. Huomaan myös ajattelevani satua prinsessasta ja herneestä sekä Andy Warholin nukkujaa (Sleep, 1963) ja hopeatyynyjä (Silver Flotations, 1966)
Toisella tapaa maapalloon nivoutuva teos liittyy arkiseen ja pieneen. Martijn In’t Veldin teos Nimetön (Maailma, 2009) koostuu yhteen kiedotuista sukista ja teos näyttääkin helposti galleriavieraan tilaan unohtamalta kääröltä. Augustan lattialla lojuva sukkapari on hieman litistynyt. Teoksen nimi ja siinä käytettyjen sukkien väri luo analogian maapalloon. Tässä tapauksessa teoksen luoma ”tasku-universumi” synnyttää laajan kaaren sukkaparista maailmaan. Näyttelyluettelossa selvitetään, miten teos ”liittyy taiteilijan viimeaikaiseen kiinnostukseen ajattelun ja kävelemisen välisestä suhteesta; vasemman ja oikean jalan rytmistä, liikebinaareista ja dialektiikasta yleensä.”
Sasha Huber: My ShoesKävelemiseen ja maailmasuhteeseen viittaa myös Sasha Huberin Kenkäni (2008). Teos on alunperin tehty belgialaiselle Shoes or no Shoes -projektille, joka kerää kenkiä. Haastattelussa Huber liittää kengät uhanalaisten gorillojen salametsästykseen, näiden eläinten käsiä ja jalkoja käytetään mm. tuhkakuppeina. Etäältä hopeisina hohtavat mustat kengät muistuttavat eläinten karvaa – urosgorilloilla on selässään hienoa hopeanvalkoista karvaa – mutta lähempi tarkastelu paljastaa Huberin muistakin teoksista tutun tekniikan, niittipyssyllä ampumisen, tai ”shooting back”, kuten taiteilija sitä nimittää.
Kaiken kaikkiaan More or Less… -näyttelyssä katsoja virittäytyy tunnelmaan, jossa ympäristöä tarkastelee uusin silmin – voisiko tässä olla vielä yksi teos? Kaikkia teoksia ei edes voinut löytää. Esimerkiksi valvojan hammasrivistössä ei tällä kertaa ollut mitään vikaa, vaikka näyttelyluettelon perusteella sieltä voisi löytyä ”kilpailevat mustat aukot” eli Ieva Misevi?i?t?n tai Michel Portnoyn teos.
Näyttelystä poistuessani huomaan muistelevani Georges Perecin teosta Tiloja/Avaruuksia. Kirjassa Perec kuvailee erilaisia tiloja kirjan sivusta sängyn ja huoneen kautta kohti maailmaa. Sängystä hän kirjoittaa: ”Sänkyni päällä, vatsallani maaten luin Muskettisoturit seikkailevat jälleen, Ihmeellisen saaren ja Jerry saarella. Sängystä tuli metsästäjien maja, tai pelastusvene myrskyävällä valtamerellä tai baobab-puu metsäpalon uhatessa. […] Olen matkustellut paljon sänkyni pohjalla.” (s. 25). Augustan näyttely tarjoaa erinomaisia ajatusmatkoja ja avaruuksia katsojalle.
Linkki