13.1.2008 Sirpa Jokinen
’Ihminen on kuin kirja, jonka Jumala lukee ja laittaa sitten takaisin kirjahyllyyn’.
-Taksinkuljettaja
Liettualainen teatteri
Liettualaiset teatteriesitykset kiertävät tänä päivänä Eurooppaa. Neuvostoliiton aikakaudella teatteri oli syy matkustaa Vilnaan, Kaunasiin tai Panevézysiin. Liettualainen teatteri on erityisen merkityksellistä, sillä sen avulla liettualaiset pystyivät pitämään hengissä oman kansallisen identiteettinsä Neuvostoliiton alistavan vallan aikakautena. Kun Suomessa tämänhetkinen kohu teatterimaailmassa liittyy Tuntemattoman Sotilaan uudelleentulkintaan, Liettuassa mielenkiinto on
keskittynyt uusiin teksteihin.
Liettualainen nykyteatteri esittäytyy juuri suomennetussa kirjassa ”Kolme kerettiläistä”. Kirjan esittelytekstissä verrataan varhaista suomalaista ja liettualaista teatteri-ilmaisua, joista ei löydy paljoakaan samankaltaisuuksia. Liettua kääntyi roomalaiskatolilaisuuteen jo varhain, mutta pakanalliset riitit ja ’pakanausko’ säilyivät maalaisväestön keskuudessa ja ne loivat pohjan kansanperinteelle.
Liettualaisen teatterin 1920-luvun tyylilajeina olivat avantgarde, absurdismi, groteski, hyperbola eli runollinen liioittelu ja klovneria. Tämän tradition heijastuksia voi yhä nähdä esityksissä. 1999 Baltic Circle festivaalilla Helsingissä nähtiin simultaanitulkattuna ”Mummo 2”. Esitys oli Oskaras Korsunovasin ohjaama, hänen yhdessä Sigitas Parulskisin kanssa koostama ja se pohjautui venäläisen Daniel Harmsin tekstiin. Tämä vaikuttava esitys oli kuin henkiin herätetty Rene Magritten maalaus.
’Kolme kerettiläistä’ kirjan nimessä viittaa näytelmäkirjailijoihin, jotka ovat vasta nyt saamassa tekstejään esille ja niistä ollaan toteuttamassa esityksiä Liettuassa. Perinteisesti ohjaajalla on ollut voimakas asema liettualaisen teatterin traditiossa ja näytelmien tekstit ovat olleet ulkomaisten kirjailijoiden tekemiä.
Kuvia 1920-luvun avantgarde teatteri esityksistä
Tämän vuoden Baltic Circle festivaalilla nähtiin kirjan näytelmistä Sigitas Parulskisin ”Lautturi” lukudraamana Kansallisteatterin Omapohjassa. Yleisradio teki Daiva Cepauskaiten ”Pavut” näytelmästä kuunnelman, jonka ohjasi Tuomo Aitta ja tuotti Outi Valle.
Juuri suomennoksena ilmestyneen antologian kolme näytelmää muodostavat kokonaisuuden, joka kuvaa miehen ja naisen suhdetta sekä käytännöllisesti että henkisesti vaikeissa tilanteissa.
Kirjan näytelmissä pohditaan ihmisenä olemista, mahdollisuuksia ja suhdetta toisiin ihmisiin. Näiden tekijöiden muodostama todellisuus saattaa näytelmien henkilöitä epätoivon tunnelmaan. Toivo löytyy vasta absurdien kokemusten jälkeen.
Lautturi
Sigitas Parulskisin (s.1965) näytelmä ”Lautturi” on nimetty näytelmän taksinkuljettajan edellisen ammatin mukaan. Taksinkuljettaja on toiminut aiemmin lautan kuljettajana ja merimiehenä. Hänen hahmossaan on yhtymäkohtia antiikin tarinoiden Charoniin, joka kuljettaa kuolleet Styx –virran yli alamaailmaan. Taksinkuljettaja ottaa kyytiinsä Henrikin, joka kuvittelee elävänsä elämänsä viimeistä päivää. Henrik on tulossa urologin luota, jonka metaforista puhetta hän ei ollut ymmärtänyt.
Petri Liski Henrikinä Lautturi -näytelmässä
Lautturi vie Henrikin alamaailman kapakkaan, jossa pikkurikolliset käyttävät toisiaan hyväksi kaikin mahdollisin tavoin kiristyksestä prostituutioon. Tapahtumat ja keskustelut virtaavat assosiaatioiden siivittäminä. Lautturi toimii välittäjänä alamaailman ihmisten suhteissa. Henrik on kyllästynyt yksiselitteiseen elämäänsä vaimonsa Alexandran kanssa ja todellisuus tässä kapakassa tuntuukin moniulotteisemmalta. Hän etsii vastauksia elämälleen kuoleman läheisyydessä.
Matkalla kapakkaan taksinkuljettaja ja Henrik kohtaavat eksyneen poliisin, joka keräilee erikoista fetissikokoelmaa ihmisten turvattomuuden kustannuksella.
POLIISI
– Katsokaas, kun ihminen jättää takapuolestaan minulle jäljen, muodostuu sidos: hänestä tulee riippuvainen, tavallaan hän on paljastanut oman, tuon….( ei löydä oikeaa ilmaisua)
TAKSINKULJETTAJA
– Turvattomuutensa
POLIISI
– Nimenomaan. Turvattomuuden tunteen. Sen henkilön perimmäinen turvattomuus jää minun käsiini ja minä voin vahvistaa sitä milloin tahansa.
Annika
Kirjan kolmesta näytelmästä Marius Ivaskeviciuksen (s.1973) ”Annika” on omaperäisin, sen tyyli vaihtelee realismin ja absurdin välillä. Kuten ”Lautturista”, siitäkin voi löytää ihmisten keskinäisen hyväksikäytön teeman. Ensimmäisen näytöksen kolmannessa kohtauksessa, joka sijoittuu satamaan Katto-Kassinen piinaa kalastajan verkkoon juuttunutta Pientä Merenneitoa itsekkäillä monologeilla. Nämä puheenvuorot jatkuvat läpi näytelmän ja toimivat metaforana näytelmän Annikan ja Svanten avioliiton kuvaukselle.
Pieni merenneito ja Katto-Kassinen
”Annika” kuvaa naisen turhautumista ja riittämättömyyden tunnetta ja samalla miehen taipumusta käyttää tilannetta hyväkseen tai suhtautua siihen välinpitämättömästi.
Eräässä näytelmän kohtauksessa Annika ja Svante ovat hiihtämässä. Annika on jo pitkään kärsinyt pelosta, että hänen jalkansa kasvaisivat yhteen. Hän huomaa kauhukseen pelkonsa käyneen toteen. Katsoessaan taaksensa hän näkee, että jälkeen on jäänyt vain yksi latu. Svante toteaa tämän ladun olevan erinomainen.
ANNIKA
– Miltä näyttää latu minun perässäni?
SVANTE
– Hyvältä. Uskaltaisin jopa väittää, että se jolta tuollainen latu jää, olisi kova nimi järven ympärihiihdoissa.
Näytelmän loppukohtauksessa Annika ja Svante viettävät aviokriisistä selviytyneinä jouluiltaa yhdessä. Annikan jalat on sidottu narulla yhteen ja narusta roikkuu Annika Svantenssonin ruumiin numero (Svante on edellisessä kohtauksessa ampunut Annikaa). Pieni Merenneito, joka vihdoinkin on vapautunut kalastajan verkosta, raahautuu kohti keittiöveistä ja ohittaa Annikan tämän kontatessa kohti uunia, josta hakee jouluruokaa. Merenneito ottaa puukon ja halkaisee kiljuen pyrstönsä koko matkalta alas asti.
Pavut
Daiva Cepauskaiten (s.1967) näytelmässä jo vanhempi aviopari Birgitta ja Alfons jäävät loukkoon hissiin, jonka ovi yhtäkkiä vain ei avaudu. He viettävät pitkän ajan ahtaassa tilassa ja heidän suhteessaan tapahtuu muutoksia ajan kulkiessa eteenpäin. Yhtäkkiä selittämättömällä tavalla ovi kuitenkin avautuu ja Birgitta ja Alfons palaavat takaisin entiseen nahistelevaan suhteeseensa.
Kirjoittaja on helsinkiläinen taiteilija
Lähde : ”Kolme kerettiläistä” – liettualiaista nykydraamaa. Suomentanut Jussi Lehtonen
Toimittanut Jussi Lehtonen ja Jukka Hytti
Like 2007